Koulujen päättäjäisviikonloppu aiheutti poliisille runsaasti tehtäviä keskustan ja kariniemen alueella. Poliisi joutui puuttumaan nuorison holtittomaan alkoholinkäyttöön ja häiriökäyttäytymiseen.
Alle 18 vuotiaille annettiin rikesakkoja vajaa 20 alkoholin hallussapidosta ja sen yhteydessä hävitetiin lähinnä olutta ja lonkeroa n. 100 pulloa. Lievemmissä tapauksissa toimenpiteeksi riitti pelkkä alkoholin maahan kaataminen.
Pahoinpitelyitä kirjattiin lauantai-illan aikana kolme kappaletta keskustan-kariniemen alueella. 1986 syntynyt mies pahoinpiteli 1989 syntynyttä naista. 1992 syntynyt nainen pahoinpiteli samanikäistä naista. 1984 syntynyt mies pahoinpiteli 1968 syntynyttä naista. Kyseisissä pahoinpitelyissä vanmmat jäivät onneksi melko pieniksi.
Pikku-veskun puistossa 15 vuotias vahvasti päihtynyt tyttö yritti lyödä ja potkia kiinniottoa suorittanutta poliisipartiota seurauksella, että tyttöä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Muutama nuori jouduttiin laittamaan säilöön, joitakin kuljetettiin poliisin toimesta kotiin ja osan vanhemmat hakivat poliisilaitokselta.

Vastaukset 10
Vanhimmat
raportti aikuisten/vanhempien juopuneiden toilailuista? On varmaan kaikenlaista kivaa, puukkohippaa ja nenäänlyöntikilpailua luvassa. Mitä isommat edelle sitä pienemmät....
kiteytyy aika hyvin viimeyöhön. samaa luokkaa, kuin peräsuoleen keräytyvä bakteerimassa.
Aikuinen örkki on entinen pikkuörkki.
Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Nuori ihailee muutamaa vuotta vanhempa nuorta,
siitä se lähtee...
Vähentyisi huomattavasti sikailu kun tietäisivät että vanhemmat, sukulaiset ja naapurit saattaisivat olla katsomassa kameran takana.
http://irc-galleria.net/user/inkkku__/picture/120628150 mitä siideri- ja kaljatölkit tekee tuon ikäisten käsissä? nyt HERÄTYS!!!
Kesä on vasta alussa. Vielä ehdit sinäkin nudistirannalle nauttimaan!
Nuorilta olen kuullut, että suurimmalle osalle omat vanhemmat ostavat juomia, joita sitten jaetaan kavereille.
Nämä vastuuttomat vanhemmat ovat myös aivan tavallisia ns. paremmista piireistä olevia äitejä ja isiä.
Me, jotka haluamme suojella omia murrosikäisiä lapsiamme olemme täysin avuttomia. Järkipuhe ei auta nuoreen, joka on hyvin sosiaalinen ja haluaa olla kavereiden mukana, sanoo vaan, että porukkahenki vie niin helposti mennessään.
Mitä neuvoksi,onko kokemusta?
Ihan oikeasti, älä kysele täällä mitään neuvoja, et tule saamaan mitään hyviä ohjeita!
Kunnolliset vanhemmat osaavat kyllä kasvattaa omat lapsensa ilman suomi24 neuvoja ja jos eivät osaa, niin lapsia ei kannata hankkia!
Sinä voit laatia OMAT säännöt omille lapsille, naapuri laatii-ei laadi omilleen .
Järjestyssääntöihin pykälä että alaikäisille ulkonaliikkumiskielto klo. 21-06. Ketkä ei kieltoa noudata niin vangittaisiin viikoksi vanhempiensa kanssa.