Olisiko kenelläkään vinkkejä. Mulla on ollut vatsa sekasin jo noin kuukauden ajan. Tämä on päivittäistä ja ripulia esiintyy myös. Olen syönyt nyt viikon rela tabseja, mutta ei ole auttanut oikeastaan yhtään. Laktoosi-intoleranssista ei varmasti ole kyse, koska olen vältellyt maitotuotteita pari viikkoa ja silti vatsa on koko ajan sekaisin.
Vatsavaivat eivät ole mitenkään mukavia, koska vatsasta saattaa kuulua outoja ääniä ja vatsa on totaalisen sekaisin. Lisäksi kärsin myös pahasta olosta, jonka uskoisin liittyvän tähän mahavaivaan. Ruokavalioltani olen kasvissyöjä. Onko kellään edes jotain kotikonsteja?
Vatsavaivat eivät ole mitenkään mukavia, koska vatsasta saattaa kuulua outoja ääniä ja vatsa on totaalisen sekaisin. Lisäksi kärsin myös pahasta olosta, jonka uskoisin liittyvän tähän mahavaivaan. Ruokavalioltani olen kasvissyöjä. Onko kellään edes jotain kotikonsteja?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla on toi sama onglema. Tai no nyt maha on jo paremmassa kunnossa. Terveydenhoitaja selitti minulle että se voi tulla stressistä ja masennuksesta, mutta ei mulla hirvesti ollu niitä kumpaakaan.
Mulla toi ei oo myöskään päivittäistä vaan sellasia tulee aina välillä etenkin aamusin. Se on todella kurjaa ja joskus heräsin yölläkin niin että piti juosta vessaan ja meinasi tulla yrjötkin.
Sori ku ei oo tän parempia vinkkejä. Itselläni epäilin maitoallergiaa, mutta tuskin se on sekään kun ei ole ollut ihottumaa. Mutta sun kannattaa kuitenkin mun mielestä kokeilla jättää kokonaan maito pois, siis ei edes laktoositonta! Ja sitten kaikki viljatuotteet, koska se voi olla myös keliakiaa.
Tietysti on tähän pahimpaan vesiripulivaiheeseen lievityslääke, Imodium. Se ainakin enimmiä yrjötyksiä ja pytyllä juoksuja. Näin saa edes nukuttua paremmin.
...teille molemmille! Eiköhän se tästä rupee paranemaan näillä keinoilla.