Luottamus

Asia on nyt niin, että minulla on todella huono itsetunto ja voi olla masentunutkin ja muiden on vaikea enää nykyään saada luottamukseni ja ihan syystä. Minut on petetty ja jätetty niin helvetin monta kertaa etten voi luottaa enää kehenkään. En halua tutustuakkaan, koska pelkään heidän tunkeutuvan liian syvälle elämääni ja tonkivan kaiken tiedon ja sitten kertovan kaikille. Minulla oli yksi todella hyvä ystävä, tai ainakin luulin niin, mutta sitten kuulin mitä kaikkea hän on minusta muille kertonut ja puhunut paskaa selän takana. Muutenkin hän oli arvostellut hiuksiani, kasvojani ja vaatteitani. Varmaan jokaikistä asiaa mitä minulla on. Luulin häntä oikeaksi ystäväksi, mutta eihän sellaisia olekkaan. En aijo päästää enää ketään lähelleni.

Muutenkin elämäni tuntuu toivottomalta ja on täysin paska. Olin juuri päässyt pahimmasta angstaamisesta ja aloin olemaan tyytyväinen elämään, mutta nyt elämäni on taas täysin palasina. Minulta puuttuu sieltä jotain tärkeää, mutta en saa sitä takaisin enää.
2378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itsetunto on vaikea asia. Yleensä se kyllä iänmyötä nousee elämäntilanteesta riippumatta. itse olin bielä yläasteella aika arka ja en luottanut itseeni. Kadehdin muita ihmisiä ja toivoin että minun asiani olisivat samalla tavalla kuin heillä.lukio aikana avauduin ja aloin tekemään tuttavuutta ihmisten kanssa. Kadehtiminen loppui täysin ja opin olemaan tyytyväinen itseeni.
Itsetunnon kohotus varmaan helpoin aloittaa peilin edessä. katsoa omaa peilikuvaa ja opetella tykkäämään siitä. Pinnalliset asiat avaavat portit sitten syvempään tutkiskeluun. Kun on tyytyväinen omaan ulkonäköönsä, on olo varmempi ja sitten myös henkisesti voi paremmin.
Minäkään en luota ihmisiin. Elän silti täysillä ja nautin elämästä. Minulla on ystäviä, todella läheisiäkin, mutta en kerro heille asioistani niin paljoa, että he pystyisivät niiden avulla minua hyväksikäyttämään, enkä anna heille mahdollisuutta pettää minua. Jos kerron jollekin ystävälleni jotain, ja hän kertoo sen eteenpäin, suhtaudun asiaan hälläväliä asenteella. Ei ole oikein järkeä alkaa syytellä ystävää siitä. puhuminen kai on ihan inhimillistä. Jos saisin tietää jonkun ystäväni haukkuvan minua selkänitakana en suuttuisi hänelle. se on hänen mielipiteensä, ja itse käyttäytyisin sen mukaisesti, eli etäännyttäisin itseäni hänestä, mutta en todellakaan hylkäisi häntä.

Äänestä

Jos kohennat itsetuntoasi. Sitten saat kohdalleen myös itseluottamuksesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koskaan.... kirjoitti:

Asia on nyt niin, että minulla on todella huono itsetunto ja voi olla masentunutkin ja muiden on vaikea enää nykyään saada luottamukseni ja ihan syystä. Minut on petetty ja jätetty niin helvetin monta kertaa etten voi luottaa enää kehenkään. En halua tutustuakkaan, koska pelkään heidän tunkeutuvan liian syvälle elämääni ja tonkivan kaiken tiedon ja sitten kertovan kaikille. Minulla oli yksi todella hyvä ystävä, tai ainakin luulin niin, mutta sitten kuulin mitä kaikkea hän on minusta muille kertonut ja puhunut paskaa selän takana. Muutenkin hän oli arvostellut hiuksiani, kasvojani ja vaatteitani. Varmaan jokaikistä asiaa mitä minulla on. Luulin häntä oikeaksi ystäväksi, mutta eihän sellaisia olekkaan. En aijo päästää enää ketään lähelleni.

Muutenkin elämäni tuntuu toivottomalta ja on täysin paska. Olin juuri päässyt pahimmasta angstaamisesta ja aloin olemaan tyytyväinen elämään, mutta nyt elämäni on taas täysin palasina. Minulta puuttuu sieltä jotain tärkeää, mutta en saa sitä takaisin enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu