Saako tänä päivänä kukaan enää töitä nykyisen TE-toimiston kautta?
TE-toimisto
kesätöihin
5525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eivät ole välittäneet töitä enää vuosikausiin. TE-keskus on nykyään tietynlainen politiikan pelinpula, missä kaikki nuolevat esimiestensä perseitä vannomalla ja vakuuttamalla kaiken olevan hyvin. Näin välitetään työministerille ja koko hallitukselle viesti, että he olisivat onnistuneet työssään, vaikka kaikki on alusta loppuun pelkkää kulissia. Todellisuudessa ei tehdä mitään muuta kuin täysin epärealistisia työnhakusuunnitelmia, mitkä voisi heti asiakkaan lähdettyä heittää paperisilppuriin. No pääasia lienee, että hallitus luulee tehneensä jotain järkevää, vaikka todellisuudessa ei ole saatu mitään muuta aikaan kuin täysin tyhjänpäiväinen pellekerho!
Olen samaa mieltä.
Mielestäni esimerkiksi toimintojen automatisointi palauttaisi
tasavertaisen kohtelun.
Onhan se tietysti niin että jostainhan ne rahat
EU:lle ja Kreikalle on otettava ja ainakin minulta
otettiin pois työhaun mahdollista työmarkkinatuki.
Onkohan Vesa A se kuuluisa pikkutakkimies, oikein työttömien ykkösvihaaja? Muutenkin koko puulaaki on ihan jotain muuta, kuin työnvälitys, turhanpäiväinen p-nuolijoiden suojatyökerho!
Nyt TE-toimisto on kehitellyt nuorisotyöttömyyden tukemiseksi Sanssi-kortin jolla nuoren työllistävä instanssi saisi sellaiset 550 euroa palkkatukea nuoren palkkaukseen. Ajankohtainen kakkonen käsitteli tiistai-illan ohjelmassaan kyseistä työllistämismuotoa ja lopputulos on, että koko Sanssikortti hössötys on perseestä. Sanssi-kortilla on tavoitteena työllistää 15 000 nuorta ja tähän mennessä kortin kautta on työllistynyt 201 nuorta eri puolilla maata. Kaikki kesätyöpaikat on jo jaettu, kohta Suomi jää lomille eikä kukaan enää työllistä koulunsa päättänyttä nuorta. Koko Sanssikorttiprojekti on siis pahasti myöhässä ja susi jo syntyessään. Ohjelman mukaan kyseiseen ongelmaan olisi pitänyt puuttua jo vuosi sitten kun nuorisotyöttömyyden kasvun merkit oli jo havaittavissa. Nyt tuolloin työttömäksi jääneet nuoret ovat saaneet pitkäaikaistyöttömän statuksen otsaansa ja heidän työllistymismahdollisuudet on jotakin promillen luokkaa.
Kiitti vitusti tästäkin välittämisestä, toivottavasti TE-toimiston virkailijoilla palkkaa juoksee, ettei heistä tule pian lisää työttömiä koska heille asetetut työllistämistavoitteet eivät tule takuuvarmasti toteutumaan. Ja kannattamatonta lafkaahan ei kannata kovin pitkään ylläpitää...!!!
Äänestäkää vaan lisää vihreitä eduskuntaan, nämä ovat juuri niitä kahden palikkaministerin keksintöjä. Eivät nämä TE-keksinnöt ilmasta ole tulleet, niissä päätöksissä on kaikissa vihreän ministerin nimi alla. Mikä oli todistettava.