Päivitys

Ilmeisesti Virtualboxiin tuli päivitys joskus viime viikolla, Ubuntu (10.04) ilmoitti jakelupäivityksestä ja jostain osittaisesta päivityksestä tjs. Päivitys asentui, jonka jälkeen moni asia ei enää toiminut kunnolla. Tehtäväpalkki alkoi bugittaa, välillä sitä ei näkynyt lainkaan käynnistyksen jälkeen. Äänet lakkasivat pelaamasta kokonaan, ääniasetuksista katosivat kaikki äänilaitteet. Tehtäväpalkista koneen uudelleenkäynnistäminen tai sammuttaminen ei onnistunut, Ubuntu meni aina kirjautumisruutuun jos koitti bootata tai sammuttaa. Vain reset-nappi auttoi. Onneksi seuraava päivitys korjasi tilanteen, uusi kernelversio näkyi tulleen.

Tulipahan vain mieleen, että kuinka ne siellä testaavat jakeluun menevät päivitykset? Vai oliko virtualboxilla jotain tekemistä asian kanssa.
1159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ubuntussa päivitykset laitetaan ensiksi koekäyttöön sinne esijulkaistuihin päivityksiin ja niiden testauksesta vastaa päivityksestä vastanneet henkilöt, yleensä jonkun bugiraportin tekijät sekä hemmetin monta vapaaehtoista. Esimerkiksi tietohallintopäälliköt ketkä ovat valinneet Ubuntun käyttöön voivat itse käytellä jossain testikoneessa niitä esijulkaistuja päivityksiä, että osaavat varautua mahdollisiin ongelmiin. Jotkut käyttää niitä myös jos haluavat pikakorjauksen johonkin ongelmaan mikä liikuttaa niitä. Tämän takia valmiit päivitykset harvoin särkevät mitään, niitä ajetaan niin paljon.

Luonnollisesti, aina on olemassa riski, että päivitys särkee jotain ja Ubuntua kun julkaistaan kiinteällä aikataululla, on heti julkaisun jälkeen enemmän korjattavaa. Tästä syystä varmatoimista Ubuntua kaipaavat tekee käyttöön oton LTS:lle vasta sitten kun on ensimmäinen point release tehty, eli 8.04.1, 10.04.1, 12.04.1 ja jne. Tämän jälkeen sitten kun on asentanut ja päivittänyt, kytkee päivitysasetuksista suositellut päivitykset pois koska ne ei ole välttämättömiä. Niitä voi sitten asennella joskus kun on aikaa niin voi varautua mahdollisiin ongelmiin.

Kernelipäivitykset sitten on sen verran veikeitä käyttöjärjestelmästä riippumatta, että ne särkee laiteyhteensopivuus asioita herkästi. Ubuntussa sitten menee ne kaikki kerneliversiot talteen sinne repoon, että jos joku niistä ei toimi niin ottaa sitten toisen version kernelistä. Sen kun pystyy valita siinä käynnistyksen yhteydessä halutessaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kapteeni kaaos kirjoitti:

Ilmeisesti Virtualboxiin tuli päivitys joskus viime viikolla, Ubuntu (10.04) ilmoitti jakelupäivityksestä ja jostain osittaisesta päivityksestä tjs. Päivitys asentui, jonka jälkeen moni asia ei enää toiminut kunnolla. Tehtäväpalkki alkoi bugittaa, välillä sitä ei näkynyt lainkaan käynnistyksen jälkeen. Äänet lakkasivat pelaamasta kokonaan, ääniasetuksista katosivat kaikki äänilaitteet. Tehtäväpalkista koneen uudelleenkäynnistäminen tai sammuttaminen ei onnistunut, Ubuntu meni aina kirjautumisruutuun jos koitti bootata tai sammuttaa. Vain reset-nappi auttoi. Onneksi seuraava päivitys korjasi tilanteen, uusi kernelversio näkyi tulleen.

Tulipahan vain mieleen, että kuinka ne siellä testaavat jakeluun menevät päivitykset? Vai oliko virtualboxilla jotain tekemistä asian kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu