b.-todistus jatkolausunto

gremppaaa

Hei, olen ollut n. vuoden kuntoutustuella, minulla on monia sairauksia. En selviydy omasta työstäni. Kaikki faktat on lääkärien lausunnoissa sairaalasta. Nyt yritetää kuntouttaa jos auttais jos ei niin leikkuuseen sitten. Odotan myös pääsyä työkyvyn arviointiin. Kuntoutustuki on loppumassa Olisin tarvinnut siihen jatkolausunnon.

Kuten tiedetään että päätöstä saa odottaa kuukausia. Mutta mutta meidän työterveyslääkäri tuumasi, että jos vaikka paranet tässä kesän aikana (ihmeparantuminen) Ei hän edes tutkinut minua mitenkään, mikä on kuntoni tällä hetkellä, intti vaan vastaa joka asiasta että on se monella muullakin hankalaa ym. vastaavaa, Taisi olla huono päivä lekurilla.

Onko nyt tälläinen sopivaa käytöstä? Olishan voinut b- lausunnon kirjoittaa laittaa vaikka rastin kohtaan en ota kantaa työkykyyn. Tehkööt sitten eläkelaitos päätöksen. Jos ei nyt vielä masennus diaknoosia ole niin luulen että tällä menolla taitaa olla kohta sekin. On tässä jo kärvistelty näiden sairauksien kanssa päivästä toiseen.

Kuinka nyt kannataisi toimia, kohta menen sairaalaan taas alan asiantuntijan luokse. Kiitos kommenteista.

10

960

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • retu...

      Kirjoita oireet paperille ja epäile myös masennus ja ammattitaito kun huono lääkäri. Ja vaadi siihen allekirjoitus, todistaja ja virallinen leima. Sen avulla loma varma!

      • eläk.

        "Ja vaadi siihen allekirjoitus, todistaja ja virallinen leima. Sen avulla loma varma! " Allerkirjoitus siis mihin ja kenen allekirjoitus??

        Aloittaja; miksi sen B-lausunnon tekee ylipäätään työterveyslääkäri??? Miksi ei lääkäri jonka olet tavannut tutkimuksien yhteydessä ja joka pitää sinua työkyvyttömänä? "Kaikki faktat on lääkärien lausunnoissa sairaalasta." Miksi sitä loppulausuntoa ei kirjoita joku näistä lausunnon kirjoittajista?

        Milloin kuntotustukesi loppuu?

      • gremppaa
        eläk. kirjoitti:

        Hei, juu kun oli puhe ja pyyntö että ottavat kantaa tässä välillä t.t huollossa mun terveyteen, kun on tullut kaikkien kuvien ym. tulokset. 2, eri lekuria polilla on minut todennut työkyvyttömäksi. Viime b- lausunto on kirjoitettu polilta. . no minä itse menin sanomaan että kyllä mun t.t lääkäri ottaa kantaa asiaan. ja pa..kat Nyt kun kuntoutus ei ole alkanut edes ja se työkyvynkartoitus tehdään jossakin vaiheessa. Tuumas että saathan sä vaikka liitosta sitten jotai rahaa, että sama mitä ne siellä kevalla pyytää lausuntoja.

        Kaiken huippu oli kun hän tuumas että istuthan sä nytkin siinä ( eli en voi kovin kipee olla) Maatako olis pitänyt. ei tämä minun mielestä ollut normi lääkärin toimintaa. k.t loppuu heinäkuun lopussa.

      • lääkäri...24
        gremppaa kirjoitti:

        Ihan sama kenen allekirjotus kun oire on vahva ja jopa istumavaiva kun pitkään. Pitäisi kai olla myös joku c-todistus jos b-kestää liikaa tai vaikeutta jotta voisi itse vaikuttaa?

      • täti48
        lääkäri...24 kirjoitti:

        ja kannattaa muuten muistaa, että työterveyshuolto on työnantajaan päin.

        Oltuani tämän tästä vuosien aikana sairaslomilla masennustilojen ja uupumisen vuoksi (nämä siis yksityisen psykiatrin arvioimana) menin lopulta erlaisten fyysisten vaivojen vuoksi tt-huoltoon , jossa tehtiin verikokeita ja otettiin röntgenkuvia ynnämuuta ja tt-lääkäri totesi, että ei sussa mitään vikaa ole senkun heittäydyt nyt vaan rennosti työntekoon. Tästä kuukauden päästä jäin sairaslomalle ja sillä reissulla olen. Tosin vuoden sairasloman jälkeen jäin opintovapaalle, kun työnantaja ei halunnut myöntää vuorotteluvapaata. Ja jo aikoinaan viisi vuotta sitten kun menin ensi kerran tt-huoltoon ahdistusoireiden vuoksi, lääkäri kirjoitti mielialalääkkeeitä ja erittäin vahvoja, helposti riippuvuuden aiheuttavia ahdistuslääkkeitä, mutta ei lainkaan sairaslomaa ... No en aloittanut lääkekuureja, sinnittelin vielä kuukauden töissä ja sen jälkeen hakeuduin yksityiselle psykiatrille.

        Omat kokemukset ovat siis sellaiset, että enpä kovin paljon laskisi sen varaan, että tt-huolto pitää potilaan puolia. Ymmärrän kyllä, että pyritään vähentämään työkyvyttömyyseläkkeitä, mutta ei se kyllä toimi jos laitetaan vaan ihmiset sinnittelemään niin kauan, että menee kaikki jaksaminen sekä fyysisesti että psykkisesti. Mulla on nyt mennyt puolitoista vuotta siihen, että jaksan olla koko päivän jollakin lailla vireänä. Aion kyllä vielä palata töihin, kunhan toivun ja opin ne omat jaksamisen rajani.

      • gremppaa
        täti48 kirjoitti:

        Hei taas, Kyllähän ne on palkanmaksajaan kallelaan.. polin neurologi tuumas että mitä jos jäisit eläkkeelle, niimpä. 2 sairautta joista ei ole mahdollista ikinä parantua. Yrittää vaan pitää itsensä kunnossa niin hyvin kun se on mahdollista. Sitten muutama päälle siihen diaknoosi.

        Tämä meni vaan niin kettuiluksi suoraan koko juttu, tuumasin että jospa menen töihin sitten ja olen taas s.lomalla, kun tiedän, hän tietää etten selviä. Hän siihen että et tietenkään mene kun katsotaan nyt jos kesä parantas. Hän vaan halus että mun k.tuki lakkaa että ei sitä noin vaan kirjoiteta.

        Kun keva pyytää sen 2kk ennemin, onko työkykyinen vai ei, hän tuumas että sama se mitä ne siellä pyytää.. ei mitään tutkimuksia ei mitään tehnyt. Eli olen nyt varmaan terve , jospa lähtis sitten töihin, vaan eipä taida työnantaja ottaa. En todella enää mene hänen luo, valitsen eri lääkärin.

      • ll
        lääkäri...24 kirjoitti:

        Ihan sama kenen allekirjotus kun oire on vahva ja jopa istumavaiva kun pitkään. Pitäisi kai olla myös joku c-todistus jos b-kestää liikaa tai vaikeutta jotta voisi itse vaikuttaa?

        C-lausuntoa ei tuossa tilanteessa kirjoitella. Tosin ymmärrän ettet ole ns. oikea lääkäri. Mutta ei kannattaisi neuvoa jos ei yhtään ole asiasta kärryillä.

        ALOITTAJA; eikö sitä jatkoa voida kirjoittaa siellä missä se edellinenkin on kirjoitettu???

        Täti48; mitä tarkoitat erittäin vahvoilla, helposti riippuvuutta aiheuttavalla lääkkeellä? Bentzoko on kyseessä (ne nyt tosin eivät ole mitenkään vahvoja, ts. niitä ei siten luokitella)? Vaiko joku Lyrivan tyyppinen`?

      • Täti48
        ll kirjoitti:

        oli Xanor - en tiedä onko enää markkinoilla. Kun olen vähän neuroottinen niin tutkailin vähän netistä, millaisia kokemuksia ihmisillä oli ko lääkkeestä. TT-lääkäri ei sanonut mitään evästystä lääkkeiden käyttöön, piirteli vaan ruutupaperille paljonko mitäkin lääkettä otetaan päivittäin. Teho on Xanorilla ilmeisesti hyvä, mutta aiheuttaa nopeastikin riippuvuuden. Psykiatri sanoi heti, että hän ei suosi tuon tyyppistä lääkitystä juuri riippuvuusongelman vuoksi. Kirjoitti Diapamia, jota otin parina päivänä - eikä muuten nekään sopineet, pistivät päinvastoin ylikierroksille, taidan olla hiukan herkkä.

        Oikeastihan ainoa keino toipua on sairasloma.

        Ja tästä on siis 5 vuotta eli 2005 ja olen edelleen uupumuksen takia pois töistä. Sinnittelin tosin vuodet 2005-2008 töissä jotenkuten, mutta vuoden 2009 alusta olen ollut poissa. ELi on ollut pitkä ja kivinen ti, jota en kenellekään toivo. Jälkiviisaana olen ajatellut, että olisi varmaan pitänyt vaan irtisanoutua, mutta se ei kyllä ole järkevää jos takana on 25 vuoden työnteko, niin mun mielestä työeläkeyhtiö on velvollinen hoitamaan omaa osuuttaan. Paitsi ettei ole vaan ovat hylänneet multa uudelleenkoulutuskuntoutuksen, joten opiskelen nyt opintovapaalla.

        Hei taas, joo sinne olen menossa kohtapuolin varmaan saan lausunnon, päätös tietty viipyy minkäpä sille mahtaa syödään porkkanoita sitte kun rahaa ei tuu mistään. moni on samassa junassa.

        Ketutti vaan tän lääkärin " käytös edes kaikkea viitsi kertoa. No tulipas siinä itsekkin vähän sanottua hänen taidoistaa, varmaa inhoaa mua nyt. Mutta kattokkoon peiliin, mistä lie kirjekurssilta valmistunut epäilen. Olishan mulla ollut oikeus vaihtaa eri lääkärille käynti.

        Samantapasta kohtelua olen kuullut toisilta kävijöiltäkin. Liekö valelääkäri ( hahhah) voipi olla?

      • ,,,
        Täti48 kirjoitti:

        oli Xanor - en tiedä onko enää markkinoilla. Kun olen vähän neuroottinen niin tutkailin vähän netistä, millaisia kokemuksia ihmisillä oli ko lääkkeestä. TT-lääkäri ei sanonut mitään evästystä lääkkeiden käyttöön, piirteli vaan ruutupaperille paljonko mitäkin lääkettä otetaan päivittäin. Teho on Xanorilla ilmeisesti hyvä, mutta aiheuttaa nopeastikin riippuvuuden. Psykiatri sanoi heti, että hän ei suosi tuon tyyppistä lääkitystä juuri riippuvuusongelman vuoksi. Kirjoitti Diapamia, jota otin parina päivänä - eikä muuten nekään sopineet, pistivät päinvastoin ylikierroksille, taidan olla hiukan herkkä.

        Oikeastihan ainoa keino toipua on sairasloma.

        Ja tästä on siis 5 vuotta eli 2005 ja olen edelleen uupumuksen takia pois töistä. Sinnittelin tosin vuodet 2005-2008 töissä jotenkuten, mutta vuoden 2009 alusta olen ollut poissa. ELi on ollut pitkä ja kivinen ti, jota en kenellekään toivo. Jälkiviisaana olen ajatellut, että olisi varmaan pitänyt vaan irtisanoutua, mutta se ei kyllä ole järkevää jos takana on 25 vuoden työnteko, niin mun mielestä työeläkeyhtiö on velvollinen hoitamaan omaa osuuttaan. Paitsi ettei ole vaan ovat hylänneet multa uudelleenkoulutuskuntoutuksen, joten opiskelen nyt opintovapaalla.

        markkinoilla on bentzo kuten Diapamkin,. Pitämällä välipäivä lääk.otossa säästytään riippuvuudelta ja toleranssin synnyltä.
        Lääkkeitä ei luokitella "vahvoihin" ja "mietoihin", mg-määrä sen ratkaisee. 0.5 mg Xanoria on n. 5 mg Diapamia.
        Hyvää kesää!

        Ap. kysy sitä vaihdon mahdollisuutta.

        Tsemppiä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe