Aina puhutaan ihmisen kummittelusta, mutta itselleni on käynyt tänä keväänä näin, että sutten suihin menehtynyt, erittäin rakas ja jo yli 8-vuotias koira on joko kummitellut tai sitten itsellä on ollut niin kova ikävä että on kuvitellut kaiken. Navetasta on kuulunut koiran haukkumista, olen kuullut koiran askelia läheltäni yksin kävellessäni, välillä on nähnyt jonkin tumman hahmon häilymässä niissä paikoissa joissa koira tykkäsi olla, mutta kun katsoo toisen kerran, ei siinä olekaan mitään. Nyt kun taloon tuli uusi koira, ei ole enää mitään näkynyt tai kuulunut. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Koiran kummittelu?
Maalaistytsi
253969
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
mulla on täysin samanlaisia kokemuksia. uikutusta hautapaikan luona,illalla kynsien rapinaa lattialla vaikkei ketään/mitään näy..
eiköhän ne vahtikoirat pidä huolta omistaan vielä kuoleman jälkeenkin :)
"eiköhän ne vahtikoirat pidä huolta omistaan vielä kuoleman jälkeenkin :) "
kuule ei. =P ikävä kyllä asia on niin että eläimiltä ja ihmisiltä menee vähän aikaa tajuta kuolleensa. esimerkiksi jos vaimon mies kuolee nainen saattaa huomata että kuin joku joisi aamulla kahvia. =') oma kissani maukui kuoltuaankin ovellani. se jäi auton alle ja löytyi ojasta. joka yö, viikon ajan, menin avaamaan ovea, kunnes joskus väsyin liikaa. se loppui. hauta on yhä ikkunani alla.
Näin vanhan koirani kulkevan takaani, kun istuin takan edessä. Se näkyi lasisesta takanluukusta. Molemmat nykyiset koirani oli sikiunessa.
Minäpä koin myös kummia... Koira, jonka omistaa eräs lähisukulaiseni, on minulle hyvin rakas. Sanotaan, että nimeltään Musti. Olin asuinkaupungissani satojen kilometrien päässä Mustista. No, eräänä yönä heräsin hätkähtäen. Sänkyni vieressä leijui sähköisen näköinen karvainen harmaa pallo. Se leijaili seinän läpi, ja minä seurasin sitä toiseen huoneeseen, jossa se oli kuitenkin kadonnut. Olin säikähtänyt, mutten varsinaisesti pelännyt.
Aamulla herätessäni minulle oli jotenkin selvää, että nyt on tapahtunut jotain. Muistan hyvin, miten paistelin kananmunia ja niitä käännellessäni odottelin puhelinsoittoa. Syötyäni kännykkä tosiaan soi, ja siellä oli tämä lähisukulainen. Sydän pamppaillen kuuntelin, miten Musti oli tullut erittäin sairaaksi ja se oli leikattu niihin aikoihin, kun minä olin nähnyt valopallon. Musti oli edelleen todella kipeänä.
Lähdin siltä seisomalta Mustin luokse. Se oli niin väsynyt, ettei oikein jaksanut nousta ylös. Sanoivat, että koira rauhoittui heti, kun menin sen viereen istumaan. Musti selvisi onneksi tapauksesta ja elää edelleen, mutta olipahan kokemus...
Ei välttämättä ole kummittelua. Samanlaisia kokemuksia on muillakin lemmikin menettäneillä. Aivot tavallaan huijaavat ja luulet näkeväsi koirasi jossain, missä se normaalisti olisi. Sama äänien kanssa.
meidän koira nukkui pois 12-vuotiaana muutama vuosi sitten, sairaana ja väsyneenä. päivällä piikitettiin ja seuraavana yönä kuulin sen reippaat tassutukset, kuin silloin kun se oli vielä terve ja reipas.
kynnenrapinat, iloinen tassutus kuului parkettilattialla yöllä, tulivat eteisestä makkariin jossa nukuin. minulle tuli rauhallinen olo, se kävi tervehtimässä viimeisen kerran ja kai 'ilmoitti' että nyt hänen on hyvä olla.
Eivätkä olleet minun, en ollut niitä koskaan nähnytkään, joten uskon, ettei kaikki nuo lemmikkinsä menettäneet vain koe harha-aistimuksia. Vaan ihan oikeasti.
Nimittäin joskus eräällä poikaystävälläni oli ollut rottia. Ja siis en ees ajatellu et ne rotat olis välttämättä ollu edes siinä asunnossa ja sillee.. Sitte kerran vain näin, et ihan ku sen tietokonepöydällä ois vilahtanu joku 3 nyrkin kokonen varjo. Ja sama kävi uudestaan, lattialla. Itseasiassa sillon näin sellasen touhuavan rottahahmon, joka oli aika läpinäkyvä ja sitte se vaan haihtu pois niin nopeasti etten ees tajunnu sitä.
Otin asian puheeksi, ja tämä poika sanoi, että ne on vaan ne sen entiset rotat ku kummittelee. Et ne kuulemma välillä vielä touhuaa. Ja just ne tykkäs olla sen tietokonepöydän päälläkin. Jota en siis tiennyt ennestään
olen muutenkin herkkä tällaisille, ja paljon on nähny ja koettu.
Myös mielenterveystutkimuksissa on tultu juostua, ei skitsofreniaa eikä muutakaan. Terve ku mikä. Ja silti näkyy kummituksia.. :) hassua!
Niin joo, ja lisätään, että eri lääkityksiäkin ne mulle laitteli ja silti "harhanäyt" ei hävinny.
Myös meikäläisenkin mielenterveys on ollut joskus tutkittavana... Minut sitten todettiin neurologisesti vähän epätyypilliseksi, mutta ei mielisairaaksi. Olen kai sitten oikealla taajuudella. Ja kyllä varmaankin kaikenlaisen näkeminen ja kokeminen tekee muutenkin ihmisestä vähän omanlaisensa. Nyttemmin olen sitten oppinut pitämään suuni supummassa...
Kyllä uskon, että ihmisen ja eläimen välillä voi, ja usein onkin, luja sidos. Enimmäkseen tunnen koiria, (kerroikin edellä kokemastani) ja kyllä ne ainakin tykkäävät pitää omasta ihmisestään huolta.
Kylläpäs kirjoitan huonosti tänään, mutta eiköhän se tullut selväksi kuitenkin...
Ikävää. Mutta miksi tämän minulle kerrot?
Niinkö. Väitinkö siis, että kaikki lemmikkinsä menettäneet kokevat harha-aistimuksia? En todellakaan. Kaikki mahdollisuudet pitää kuitenkin ottaa huomioon. Ja tuo ilmiö on yleinen, joten se selittää varmasti osan tuosta "kummittelusta".
Koirani kuoli 13-vuotiaana noin vuosi sitten ja silloin tällöin tunnen sen kömpivän petiin viereeni. Sillä ei oikeastaan ollut lupa tulla sänkyyn, mut usein yöllä heräsin, kun se hiljaa hiipien kömpi sinne kuin yrittäen et en heräis :D Samalla tavalla vielä joskus patjassa tuntuu tassun painallukset, kun se hiipii viereen nukkumaan.
En ole sitä kuitenkaan kertaakaan nähnyt :(
mitä sitten teit??? =O alko kiinnostaa!! =)
Kysytkö minulta, jonka koira kömpii yöllä viereen? En tee mitään, jatkan unia :) Koirani oli mitä ihmisrakkain ja aivan ihana kaveri, ei sitä ole syytä pelätä, vaikkei se enää olekaan elossa. Tuntuu mukavalle vaan, et se vielä tykkää minusta :)
Asun ulkomailla ja muutama vuosi sitten tapahtui seuraavaa: Herasin keskella yota (01.00) siihen etta kotosuomessa oleva koirani muka hyppasi sankyyni, ensin pyori rintani paalla, haukkui ja nuoli naamaani..Tietysti olin hieman sekaisin-"enhan ole Suomessa nyt" Panin valot paalle ja haukkuminen ja kiehnaytyminen loppuivat! Ulkomainen tyttoystavani joka makaili siina vieressa sanoi etta mista tanne koira on paassyt ja missa se nyt on?
Kokemus ei ollut yhtaan pelottava,painvastoin-soitin oitis kotosuomeen ja tiedustelin koirani vointia."Kaikki kunnossa taalla,mita sina keskella yota soittelet!?"
Tyttokaverikin piti vahan hulluna minua..Yolla alkaa soittelemaan ja tivaamaan koiran vointia?! "No kuulithan sinakin sen" -yrtin perustella kaytostani.
Muutaman paivan paasta sain Suomesta soiton,rakas koirani oli jaanyt auton alle (juuri samana yona kun soitin) noin 12.00 - ja tuntia myohemmin se oli lopetettu....Olin sille koralle se "his masters voice" eli se ei ketaan muuta ikina totellut kuin minua ja oli kuin varjo Suomessa ollessani, aina kannoillani-se suorastaan palvoi minua, taisi viimehetkilla olla rakkaalla koirallani ikava minua.
Kukaan vain ei heti silloin uskaltanut sanoa koiran kuolemasta minulle, tiesivat etta tiukka paikka meikalaiselle.Oli kuulemma noussut porukoilla kylmat vareet kun soitan muutaman minuutin paasta kun koira oli paastetty tuskistaan ja keskella yota ja kyselin koirani vointia.
En usko patkaakaan mihinkaan yliluonnolliseen, oletan etta elavilla olennoilla voi olla jokin sahkomagneettinen kentta ja yhteys kasittamattoman pitkan matkan paahan-tai jotain sellaista, joskus saadaan selko tammoisinkiin asioihin.
Koira odotti minua 9 vuotta eli koko peruskoulun ajan samassa paikassa (ei ole pitka aika kun painallus viela erottui maastosta!) ulkona etta loikkaan pois kouluautosta.Se vahti myos unirauhaani, nukkui jalkopaassa ja murisi poikkeuksetta jos joku lahestyi sankyani.
Se tuli aina kasittamattoman levottomaksi kun lahdin jonnekin ilman sita, kerran se loikkasi toisesta kerroksesta ikkunasta auton katolle, siita maahan ja nilkutti peraani, ikaankuin se olisi yrittanyt viestittaa"ja ilman minua et lhde minnekaan" !
Missäköhän "ulkomailla" muka asut, kirjoitat ilman ääkkösiä mutta tekstistäsi päätellen kellonaika on muka täsmälleen sama kuin Suomessa. Koirasi on muka lopetettu klo 01.00 Suomen aikaa ja itse olet herännyt 01.00 paikallista aikaa siihen, että äskettäin kuollut koira hyppää sänkyysi. Stoorissasi ei nyt kaikki ihan täsmää joten kannattanee jättää tarinankerronta muille.
Jag trenger ikke bevis ingent.til deg...Mielestasi kellonaika siis ei voi olla sama (samanaikaisesti) jossain muualla kuin Suomessa? :) On tassa kuule muutakin kierretty kuin tahkoa jo kolmekymmenta vuotta ja aika monella aikavyohykkeella asuttuakin.
Minahan en usko yhtaan mihinkaan, varsinkaan mihinkaan ns"yliluonnolliseen" En usko vaan tiedan etta joissakin erittain harvoissa "tapauksissa" kahdella elollisella olennolla voi olla jonkinlainen kytkos mutta tamakin asia joskus selviaa kun mittauslaittet kehittyvat.Menee magnetismin/kvanttimekaniikan puolelle..
Lol itsellesi-minulla on tassa merkillisessa keississa 4 todistajaa, mina,vanhempani ja silloinen puolisoni.Se riitta minulle.En nae mitaan intressia kirjoitella keksittyja tarinoita.Koin etta tama faktoihin perustuva tapahtuma olisi ollut kertomisen arvoinen.
Muistahan veivata pian kellosi talviaikaan.Taalla meilla on kesa ja kellon viisarit hieman eri asennossa kuin siella.
Eläinlääkäri joutui antamaan piikin kissalleni Nelli Näppärille 8 vuotiaana. Seuraavina öinä kuulin selvästi, että joku söi raksukupista keittokomerossa, toinen kissani makasi vierelläni korvat sojottaen äänen suuntaan. Nelli Näppärin hauta on hänen lempi maalla, lapsuudenkotini pihalla syreenin alla. Asuin n. 100 km päässä tuosta paikastam, mutta, kun parin viikon kuluttua menin käymään siellä, minä havahduin keskellä yötä siihen, että rastas lauloi vintti ikkunan takana ja samassa kissa hyppäsi ikkunan edessä olevalle pöydälle, tömähdys vain kuului. No, meni vielä pari kuukautta, eräänä yönä töistä tullessani näin ovea aukaistessani harmaan häivähdyksen eteisessä, juuri samalla paikalla Nelli Näppärin oli ollut tapana istua minua odottamassa. Tuli syksy, eräänä päivänä minä istuin toisen kissani kanssa katsomassa televisiota, yhtäkkiä kuului hyvin kirkas naukaisu! Se oli niin hätkähdyttävä, että Micke-kissanikin havahtui katselemaan ympärilleen, ilmisesti näki ystävänsä, vaikka minä en nähnyt ja syöksyi Nelli Näppärin jäljessä parvekkeelle. Tämäm jälkeen hiljeni, mutta puolen vuoden päästä minä näin vielä unen, minä seisoin pellolla, jota peitti mehevä, korkea heinikko, se päättyi metsän reunaan. Yhtäkkiä minä huomasin metsänreunasta minua kohti juoksevan kissan, se pomppi iloisena heinikon yli, lähemmäksi tullessaanminä huomasin sen olevan Nellin Näppärin ja sieppasin sen syliin. Kissa oli virkeä taas ja nuori.Uni päättyi. Uskon, että vielä unen kautta kissani tuli jättämään viimeiset jäähyväisensä minulle.
Nämä teidän kummittelunne saattavat olla hermomuistia. Minä esimerkiksi tunnen välillä että poikaystäväni halaisi minua(poikaystäväni EI ole kuollut mutta asuu eri talossakuin minä) se on ihon tuntohermon muistia. Kuulo, näkö ja haju muistit tulevat muistista myös. Valokuviin saadut haamuolennot eivät ole muistista. Mutta suurimmaksi osaksi näetyt, tunnetut ja kuulolla havaitut haamut ovat muistoihin liittyvää. Ja unet ovat unia. Mutta ihminen voi myös unien aikana saada "ns. viestejä". Enne unet jne. En kiellä etteikö haamuja olisi olemassa, mutta kuitenkin.
Saattaa seuraava sukupolvi nähdä minua haamuna syömässä suklaata kaupassa :D
Mummoni kuoli keväällä 2009 ja olin illalla päättänyt että menen vielä katsomaan häntä sairaalaan, heti kun aamulla on mahdollista. Illansuussa oli sanottu hänen olevan hyvin huonona ja kuulemma henkilökunta oli sanonut ettei kannata käydä enää, koska on niin pahan näköinen. Ajattelin että kuitenkin vaan peittelevät hoitovirhettä tai vastaavaa ja että minähän menen heti aamusta. Yöllä näin unta jossa olin sairaalassa tai vastaavassa missä mummoni istui käytävässä ihan hyvävointisena ja sanoinkin että mitäs täällä istut kun sanovat että olet huonona. Mummo vastasi ettei häntä mikään vaivaa ja että hän on menossa papan luo. Se oli mulle ihan ok, en osannut ihmetellä tai mitään, sama kuin joku sanoisi menevänsä kauppaan. Aamulla sain viestin mummon kuolleen kymmenen aikoihin illalla, nukkumaan olin mennyt lähempänä kahtatoista ja ei todellakaan ollut mitään aistimuksia. Vajaa vuosi siitä eteenpäin kuoli rakas koirani joka oli ollut kuin lapsi minulle ja ensimmäisenä yönä kuulin unessani kynsien rapisevan tuttuun tapaan aivan kuin olisi ollut siinä vieressä. Meni useampi yö ja näin unta missä kovasti etsin koiraani ja yritin päästä luokse, mutta millään ei onnistunut. Jostakin kuitenkin unessa tuli tieto että koirani on mummoni luona. Suhtauduin siihen taas yhtä tyynesti.
Hereillä ollessani on välillä tuntunut kuin olisi samassa tai viereisessä huoneessa, kerran ihan vieressäkin kun olin keittiössä paistamassa lettuja :). Se tuntuu samalle kuin esim. taakse tulee joku perheenjäsen/tuttu joka tulee samaan huoneeseen sanomatta mitään ja tunnistat kuka takanasi on kääntämättä päätä. Sekavasti selitetty, mutta toivottavasti ymmärrettävästi.
Oudoin tapahtuma oli viikko sitten kun lapset olivat nukkumassa ja mieheni kanssa oltiin olohuoneessa. Sohvalla oleva vauvanlelu (mikä painaessa soittaa eri sävelmiä) alkoi soida ihan kuin sitä olisi paineltu. Mikään ei osunut siihen mistä ääni aktivoituu ja olimme molemmat yli metrin päässä siitä. Aiemmin lelu ei ole soinut itsekseen eikä toistaiseksi sen jälkeenkään ja lelulla ei ollut leikitty sen enempää kuin ennenkään, pattereitakaan ei ole vaihdettu ja hyvin toimii. Se, mikä teki siitä aavemaista, oli se että lelu oli koirani lempimakuupaikalla. Valkkasi aina sen nurkan jossa pyörähti seisaalleen pienen ympyrän ennen siihen maatemenoa. Sanoin miehelleni puoliksi tosissaan ja puoliksi leikillään että koira tuli morjestamaan. Mies sitten kai säikähti vähän tai jotain ja nappasi lelun pois sohvalta. Silloin soitto loppui. Itse en kokenut mitään pelästystä/säikähdystä.
En ole uskovainen, ennemminkin ateisti. Tapahtuneista on ollut se etu, että enää en pelkää kuolemaa. Joko kaikki loppuu kuin katkaisijaa kääntämällä tai sitten ei ja tapaan muruseni vielä kun se aika tulee.
Jäi se laittamatta, että pappani oli kuollut yli 20 vuotta aiemmin.
Juu on kyllä. Kissamme kuoli muutama vuosi sitten. Joskus tunnen sen kissan hajun. Joskus oon nähny siitä vilauksen olohuoneessa. Joskus kuuluu pelkkiä askeleita. En enää asu kotona jonne se kissa kuoli, mutta välillä kun käyn siellä, niin näitä ilmiöitä saattaa tulla.
Meillä koira jouduttiin lopettamaan yllättäen n. 2 kk sitten. Olenkin aina välillä ollut näkeväni sen öisin "silmäkulmastani" lempipaikoillaan makaamassa. Viime viikolla heräsimme vaimon kanssa siihen kun sänkymme jalkopää painui, ihan kun iso koira olisi kiivennyt sinne. Mitään ei tietenkään ollut näkyvissä.
Tänään oli vauvan sitteri asetettu olkkaariin, koiran lempipaikalle. Vaimon mentyä vauvan kanssa keittiöön, alkoi sitteri keinumaan ja kolisemaan itsestään. Todella epätodellinen olo jäi moisesta. Jää nähtäväksi miten tilanne vielä tästä etenee........
Pikkusiskon kissa on jäänyt kummittelemaan lapsuuden kotiini, se jäi viime joulun aikaan todennäköisesti auton alle ja oli onnistunut etutassujensa avulla raahaamaan itsensä kotipihaan, isä kertoi, että oli töistä tullessaan löytänyt kissan portaiden juurelta ja koitti etutassujen avulla liikkua kun takajalat näyttivät selvästi olevan poikki. Isä ei halunnut kissan kärsivän enempää ja haki sisältä pistoolin ja ampui sen. (ja jos joku tästäkin alkaa marmattamaan, niin isälläni on luvat kaikkiin omistamiinsa aseisiin, koska harrastaa metsästystä)
Siskoni kertoi, että kissa on palannut kummittelemaan. Eläessään sillä oli tapana juosta ympäri kämppää niin, että matot rypistyivät ja liikuivat miten sattuu, keittiön ikkunaa yleensä pidettiin raollaan huonon ilmanvaidon vuoksi ja kissalla oli siitä tapana tupsahtaa sisään heti kun oli ovesta saatu ulos. Pirulainen oppi jo pentuna miten ulko-oven saa auki ja siksi sitä on pidetty lukossa aina. Nyt kun kissaa ei enää ole niin isä ei enää pidä ovea lukossa muuten kuin jos talo on tyhjillään, ovi on saattanut aueta yön aikana itsekseen (isä uusi viime syksynä kahvan ja itsekin olen todennut oven vaikeaksi saada auki niin pienelle eläimelle enää). Ikkuna saattaa aueta ammolleen vaikkei ulkona tuulisikaan. Eräänä aamuna sisko oli herännyt kouluun (isä ja äitipuoli olivat jo lähteneet töihin) ja kaikki matot jotka vain liikkumaan pääsivät olivat miten sattui rytyssä juuri sen näköisenä kuin talossa olisi ravattu kauheata kyytiä.
Sillä oli myös tapana raapia siskon huoneenovea öisin, että pääsisi sänkyyn nukkumaan ja jos ovea ei aukaistu niin samaa menetelmää käytti kuin ulko-oven kanssa saadakseen sen itse auki. Pikkusiskoni inhoaa kun hänen huoneesa ovi jätetään auki ja nukkuu aina se kiinni. Aamuisin joskus huomannut, että se on sepposen selällään ja kyselyiden jälkeen käynyt ilmi ettei kukaan muukaan talossa sitä ole aukaissut.