6.6.2010 Lohjan ryhmis

hurjaa käytöstä!

Olin kyseisessä virallisessa näyttelyssä koirieni kanssa ja siinä omalla kehän laidalla vuoroamme odotellessa silmiin pisti erittäin hurja käytös Belgianpaimenkoira Groenendael koiran omistajalta!
Harmi ettei omistajalla ollut tapahtuman aikana numerolappua jotta olisin voinut katsoa kuka olit.
Ehkä olit tarkoituksella ottanut sen pois.
Kuitenkin sinä lyhyt tukkainen nainen, sinisessä pitkähihaisessa (fleece?).
Toivottavasti tunnet edes pienen pistoksen.

Viralliset olivat Virkkalan urheilukentällä ja groksun omistaja tuli sitten harjaamaan melkeinpä keskelle kentää koiraansa. Koska belggarit juoksivat eri kehissä kuin omat koirani, en muista mihin aikaan koirat juoksivat, mutta veikkasinpa että kyseisellä mistajalla oli kiire kehään. Koiralla näytti olevan takkuja housukarvoissa joita omistaja suki sitten erittäin kovakouraisesti. Koira huomautti omistajalleen että tuo kovakourainen karstalla sukiminen sattui ja kääntyi omisjaa kohden kaiketi pienen näykkäyksen anto merkeissä.
Omistaja raivostui tästä nappasi koiraa toisella kädellä niskasta kiinni ja toisella hännästä kiinni ja nosti ilmaan. Koira oli ilmassa pitkään aikaan "mutkalle" käännettynä ja jalat taivasta kohden. Omistaja karjui kurkku suoraan koiralle "KUKA TÄÄLLÄ MÄÄRÄÄ!"

Ensinnäkin jos kyseisen koiran omistaja sattuu tätä lukemaan...
Koiran hillittömästä karvamäärästä jota oli nurtsilla älyttömästi ->Kannattaa aloittaa harjaaminen jo kotona.
Ja jotta kehään ei tule kiire -> aloita koiran harjaaminen hyvissä ajoin!
Suurin syy on sinussa groksun omistaja. Ehkä koirasi on tottumaton harjaukseen?
Ja tuollainen sukiminen saattaakin oikeasti sattua koiraa, etenkin jos se osuu sen ihoon. Kokeileppa karstaa omaan ihoosi rivakalla vedolla. Tuntuu varmasti ilkeältä, eikö? näin myös koirasta.
Harjaamisesta pitää tehdä positiivinen tapahtuma, Jos harjaat koiraasi tuollaisella käytöksellä, voit olla varma ettei seuraavat harjauskerrat tuosta ainakaan helpotu.

Ja vielä Groenendaelin omistaja.... Koirasi juoksee näyttelyissä sinun tahtosi vuoksi, joten jotta se toimisi siellä iloisesti ja reippaasti niin kohele sitä myös niin. Tuollaisella käytöksellä saat koko tapahtumasta koirallesi epämiellyttävän ja se saattaa jopa alkaa pelkäämään koko tapahtumaa.

Nämä ovat juuri tälläisiä tapauksia jotka pilaavat mukavan näyttelypäivän. Pääsääntöisesti paikalla on ihania koira ihmisiä jotka ovat mukavia toisille korianomistajille ja toisille sekä omille koirilleen.
KIITOS SIITÄ JA JATKAKAA SAMAAN MALLIIN! te teette näistä tapahtumista iloisen ja mukavan käydä. Ja niin se pitäisi ollakkin.

11

459

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huru mygge

      sitten tuntenut velvollisuudeksesi puuttua asiaan? Tai kertoa kehäsihteerille tai jolle kulle muulle näyttelyn työntekijälle?

      Mielestäni kuvaamasi käytös on enemmän kuin typerää mutta typerää on jättää myöskään puuttumatta tilanteeseen. Saati että enpä usko kyseisen omistajan täällä saavan pistoja sydämeensä, taitavat lukea ihan muita palstoja.

      • Lojo*

        Tätä palstaahan lukee kaikensorttiset koiranomistajat, joten eipä sitä tiedä.
        Ehkä tosiaan kuitenkin kyseinen henkilö lukee belggari yhdistyksen palstoja. Mutta enpä niihin voi kirjoittaa kun en ole kirjautunut, koska en rotua omista. Onpahan täälläkin belggareille oma keskustelunsa.
        Lähinnä tarkoitukseni oli tuoda julki omistajalle ja muille, että ihmiset pistävät merkille näyttelyissä tapahtuvia asioita.
        Itse en kerinnyt puuttua asiaan koska olin seuraavana menossa omaan kehään.
        Enkä todellakaan halunnut myöhästyä omasta kehästäni mokoman kiukuttelijan takia.
        Eräs toinen meni kyseistä ihmistä todennäköisesti rauhoittelemaan ja sitten nainen poistui paikalta.
        Sen koomin en häntä enään nähnyt, joten enpä asiasta oikein kerinnyt ilmoittaakaan.
        Olipa tapahtuneelle useampi katselija joten ehkä joku oli minua nopeampi.


      • Ämmälle kielto
        Lojo* kirjoitti:

        Tätä palstaahan lukee kaikensorttiset koiranomistajat, joten eipä sitä tiedä.
        Ehkä tosiaan kuitenkin kyseinen henkilö lukee belggari yhdistyksen palstoja. Mutta enpä niihin voi kirjoittaa kun en ole kirjautunut, koska en rotua omista. Onpahan täälläkin belggareille oma keskustelunsa.
        Lähinnä tarkoitukseni oli tuoda julki omistajalle ja muille, että ihmiset pistävät merkille näyttelyissä tapahtuvia asioita.
        Itse en kerinnyt puuttua asiaan koska olin seuraavana menossa omaan kehään.
        Enkä todellakaan halunnut myöhästyä omasta kehästäni mokoman kiukuttelijan takia.
        Eräs toinen meni kyseistä ihmistä todennäköisesti rauhoittelemaan ja sitten nainen poistui paikalta.
        Sen koomin en häntä enään nähnyt, joten enpä asiasta oikein kerinnyt ilmoittaakaan.
        Olipa tapahtuneelle useampi katselija joten ehkä joku oli minua nopeampi.

        törkeätä, koira ei varmasti mielellään käy noissa taphtumissa.

        Törkeä ämmä!


      • voihan groksu!
        Ämmälle kielto kirjoitti:

        törkeätä, koira ei varmasti mielellään käy noissa taphtumissa.

        Törkeä ämmä!

        Jos hilse palaa noin pahasti pelkästä harjaamisesta niin entäpä sitten koulutuksessa?
        tai ns. mörköiässä? Oli sellainen sitten jo mennyt tai tulossa....
        En ymmärrä koiran omistajaa... Eihän näyttelyissä ole pakko käydä jos siellä ei ole kivaa.
        Tai jos koiran sopparissa lukee kasvattajan puolelta, että koiraa tulee käyttää näyttelyissä (Omalla koirallani lukee 2kertaa) Niin uskoisin kasvattajan myöntyvän mielummin siihen että koiraa ei viedä näyttelyihin, kuin saisi kuulla että sitä riepotellaan noin.
        Koiran saa kyllä tottelemaan pelon kautta, mutta silloin se tottelee vain kuin pelkää.
        Tälläinen on koiralle hyvin stressaavaa ja ahdistavaa.

        Ja sitten vielä ihmetellään kuinka ihmiset käyttäytyvät koiraa ohtaan noin, ottikohan omistaja huomioon kuinka paljon lapsia oli paikalla? Nämä ottavat herkästi mallia koiran "kouluttamisesta"
        Monet ihmiset tulevat myös näyttelyihin tutustumaan koiriin, kun miettivät itselleen rotua. Todella hyvää kuvaa antaa tälläinen käytös...


    • groksulover

      Tuollaisella paikalla tuollainen käytös!
      Tarkottanen että tapahtuipa käytös missä tahansa on se silti hurjaa, mutta tuollaisella paikalla
      se tuli omistajalta varmaankin ihan luonnostaan, siis tuollainen kiukunpuuska. Järkyttävää....

      • feqd

        Tuollaisesta pitäisi kieltää osallistuminen näyttelyihin.

        Näyttelysäännöissäkin sanotaan, että koiraa ei saa kurittaa tms. Ihme, ettei kukaan puuttunut.

        Ei pitäisi ämmällä olla eläintä ollenkaan.

        Ja ko rodun maine uusien koiraharrastajien silmissä laskee kuin lehmän häntä, vaikkakin koira on täysin syytön, ämmä on syyllinen, hullu.


      • kasvattajalle tieto!
        feqd kirjoitti:

        Tuollaisesta pitäisi kieltää osallistuminen näyttelyihin.

        Näyttelysäännöissäkin sanotaan, että koiraa ei saa kurittaa tms. Ihme, ettei kukaan puuttunut.

        Ei pitäisi ämmällä olla eläintä ollenkaan.

        Ja ko rodun maine uusien koiraharrastajien silmissä laskee kuin lehmän häntä, vaikkakin koira on täysin syytön, ämmä on syyllinen, hullu.

        ja joku voisi linkittää belggariyhdistyksen sivuille.

        Luulisi ainakin ko koiran KASVATTAJAN haluavan kuulla millaiselle kusipäälle on koiransa myynyt.

        Jos näyttelyssä menettää hermonsa noin, niin millaista mahtaa elämä olla muualla.


      • belgiparka
        kasvattajalle tieto! kirjoitti:

        ja joku voisi linkittää belggariyhdistyksen sivuille.

        Luulisi ainakin ko koiran KASVATTAJAN haluavan kuulla millaiselle kusipäälle on koiransa myynyt.

        Jos näyttelyssä menettää hermonsa noin, niin millaista mahtaa elämä olla muualla.

        Totta!
        Kävin katsomassa belgi sivuja koska veikkaan että siellä saisi oikeanlaista huomiota.
        Foorumille pitää kirjautua, ja itse kun en tosiaan rotua omista...


    • kehäsihteeri

      Vastaava tilanne jos tulee eteen, niin ilmoitus kehäsihteerille tai näyttelytoimistoon!! Tuollainen käytös ei ole sallittavaa.

      • huohemdbmwe

        ELÄIMEN PAHOINPITELYÄ!?

        Kummastuttaa belggariväki, ettei kukaan puuttunut!


    • diiselidogi

      Minä ainakin aion jatkossa pitää silmäni auki näyttelyissä tälläisille tapauksille. Oli sitten rotu mikä tahansa taikka roduton.
      Voitte olla varma, että jos koiraa kohdellaan väärin niin pistän siitä kyllä sanaa samantien liikkeelle kehäsihteereille tms. Julmaa tälläinen puuha. Ei koiraa ole pakko ottaa / pitääm jos siitä ei enään pidä tai se on riesa omistajalleen. :/ Tietenkin tälläiset asiat olisi fiksua ottaa selville ja punnita ennen koiran hankintaa. Koira ei ole mikään testi eläin! "otetaan nyt sellanen ja katotaan miten menee" meinngillä hankittava.

      Elikkäs lyhyesti: kohdelkaa koirianne hyvin niin näyttelyissä, muissa tapahtumissa kuin muuallakin.
      Ja kuten minä aion, ilmoitelkaa tekin tämän sorttisista ja muista käytöksistä eteenpäin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      248
      3161
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      19
      1760
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      23
      1453
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      132
      1285
    5. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1258
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      78
      1228
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1072
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1045
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      972
    10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      967
    Aihe