Poliisia uhanneelle syyte murhan yrityksestä
07.06.2010 11:35
Pohjois-Savon käräjäoikeudessa Kuopiossa luettiin maanantaina syyte murhan yrityksestä miehelle, jonka epäillään uhanneen veitsellä poliisia.
Kuopiolainen vuonna 1987 syntynyt mies yritti syytteen mukaan puukottaa poliisia yksityisasunnon ovella viime maaliskuussa.
Välikohtaus sattui, kun kahden miehen poliisipartio meni Petosen kaupunginosaan selvittämään kotihälytystä. Syytteen mukaan oven avannut mies ryntäsi hedelmäveitsi kädessä kohti poliisia. Lisäksi hyökkääjällä oli toisessa kädessä lasimaljakko.
Molemmat poliisit ehtivät vetäytyä uhkaavassa tilanteessa. He käyttivät miehen taltuttamiseksi etälamautinta.
Poliisit selvisivät tilanteesta vammoitta. Kiinniotetulle miehelle tuli lieviä ruhjevammoja.Miestä syytetään myös virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja laittomasta uhkauksesta.
STT

Vastaukset 9
Vanhimmat
me ei ymmärretä?
Ymmärretään varsin hyvin.
Ihan Suomen lain mukaan mennään.
jos syyttäjä syyttää jostain mielikuvitusrikoksesta ? Mutta läpi nämä murhayritykset ei näytä oikeudessa menevän. Näitähän on ollut lukuisia erilaisissa pysäytystilanteissa mm Kälviän jutussa, jossa biimerikuskia syytettiin murhasta. Eipä mennyt läpi sekään. Ja sekös poliisinpalvojia vituttaa. Ehkä muakin kohta syytetään jumalanpilkasta kun pilkkaan poliisipalvojien jumalaa, eli poliisia ?
Joo, kyllä vakiohäirikkö näyttää olevan tässäkin asiassa ulkona kuin lumiukko. Hänellä ei ole alkeellistakaan tietoa Suomen oikeusjärjestelmästä. Poliisi kuuluu Sisäministeriön alaisuuteen. Syyttäjä ja syyttäjälaitos taas Oikeusnimisteriön alaisuuteen. Tästä johtuu, ettei poliisi voi vaikuttaa siihen, minkä kannan toisen ministeriön alainen virkamies ottaa hänelle lain mukaan kuuluvassa asiassa.
Sitäpaitsi Suomessa noudatetaan Montesquiu´n vallan kolmijako-oppia, jolloin oikeus on riippumaton, eikä sen tuomiohin voi vaikuttaa, ei syyttäjä, ei poliisi, ei pääministeri, ei edes presidentti.
Sun wwrt54 on syytä varautua tulevasi tuomituksi rangaistukseen koska siihen riittää parin todistajajepen sana sun sanaa vastaan. Koettu on.
Jos jättäsit ton hölmöilyn niin ehkä säästyisit rangaistuksilta. Mä en oo ikinä saanut edes sakkoja koska en ole tyhmä kuten sä...
Eihän tossa äskeisessä kirjoitettu poliisin toimista mitään, vaan syyttäjän "itsenäisistä" päätöksistä ja tuomioistuimen myös "itsenäisistä" päätöksistä .
Oletko ihan oikeasti noin lukutaidoton ja tyhmä, vai jankkaatko vain kaikkea vittumaisuuttasi.
Olen myös nähnyt vastaavaa, mutta itse koitan vältellä tuohon tilanteeseen joutumista, tai teen sen poliiseille ainakin mahdollisimman hankalaksi.
joo, opettelen vasta lukemaan !!
Pomo tuntee alaisensa ja lähettää heistä nuolevimmat kotipiiriisi sinun ollessasi yksin. Juomari kopauttaa sinulle sakon ja lieroille palkkion.