Mitalikaksikko

Helppo valinta: Lindstrom tai Rusanen. Salminen puhui ohi asian ja ei kai meistä kukaan halua jatkuvasti kuulla, miten asiat hoidettiin Lopella tai Perttelissä. Lindström ja Rusanen vastasivat siihen mitä kysyttiin. Rusasella ehkä hieman laajemmat ympyrät ja kehitysnäkymät.
11347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olipahan huono informaatiotilaisuus, kaupunginjohtaja ehdokkaiden kuuleminen, Suosaari kyseli lässyn lässyn juttuja ja ehdokkaat vastaili ympäripyöreitä. Yhtään ainutta suullista kyselyä ei sallittu jonka takia koko tilaisuus latistui.
Rusanen oli paras, Salminen oli vähän vaisu ja Lindströn ihan nössö, ja se neljäs puuttuikin koko tilaisuudesta.
Surkea tulevaisuus Jämsässä tämänkin valinnan jälkeen.

Äänestä

Mitalikaksikko Rusanen ronssilla ja Lindströmi hopialla. Ainoa kaupunginjohtajan mitat täyttävä oli voittaja Salminen. Salminen tietää miten peruspelillä kiekko päätyyn ja perään, saadaan asiat toimimaan. Antaa Jämsekin hautua unelmahöyryissään toimistolla ja antaa Salmisen hihat käärittyään antaa alaisille järkevää tekemistä. Näyttöä oli nuorisotyöttymyyden alentamisesta ja kunnan perustehtävän ymmärtämisestä. Valtio maksaa koulujen avustusmiljoonat, vaikka kunnalla on varaa ottaa rahoitus suoraan kassasta. Keep it simple stupid. Vaikka on tohtorin väitöstyö talousasioista Salmisella, niin ei kunnan taloudenpitoa tarvitse se vaikeammin hoitaa.

Äänestä
  • Salminen totesi kahteen kertaan illan aikana, että uusia yrityksiä, perustettavia yrityksiä pitää tukea ja siihen joustavin ja paras toimintamalli on osakeyhtiö. Tämähän on juuri sitä mitä Jämsek tekee.

    Jos Jämsek - vastaista kaupunginjohtajakandidaattia etsit, se pitää hakea näiden kandidaattien ulkopuolelta.

    Salminen oli muutenkin asiallinen, mutta pitkät puhenvuorot jopa asian vierestä häiritsivät.

    Äänestä

  • Vaan hänella on opinto-oikeus jatko-opintoihin, joista hän on suorittanut muutamia kursseja. Eipä nosteta kaveria jalustalla olemattomien ansioiden vuoksi.

    Äänestä

  • professori pärssinen kirjoitti:

    Vaan hänella on opinto-oikeus jatko-opintoihin, joista hän on suorittanut muutamia kursseja. Eipä nosteta kaveria jalustalla olemattomien ansioiden vuoksi.

    Jos kysymyksiä oli tullut paljon, niin miksi Suosaari valitsi niin monta samankaltaista. Olisi tarvittu toinenkin juontaja, vaikka toimittaja, joka olisi osannut valita viestinnän näkökulmasta hieman paremmin kysymykset.
    Suullisia kommentteja tai kysymyksiä yleisöltä olisi myös saanut olla. Tilaisuus oli vähän pitkäpiimäinen.

    Lindström ja Rusanen vastasivat selkeästi ja napakasti siihen mitä kysyttiin. Salminen puhui usein asian vierestä ja liian pitkään. Jos aikoo kaupunginjohtajaksi Jämsään, ei pidä liikaa puhua Lopesta ja Perttelistä.Kysymykseen Jämsä 2020 - stragetegiasta Salminen vastasi niin ympäripyöreän laveasti ja asian vierestä, että olikohan tutustunut lainkaan mahdolliseen tulevaan työkaluunsa.Rusanen sentään sanoi reilusti, ettei ole tutustunut Seppolan kouluhankkeeseen kunnolla.

    Lindström ja Rusanen olisivat oiva aisapari Jämsän johdossa. Lindström edelleen tarkka ja taitava hallintojohtaja, Rusanen verkostoineen ja monipuolisinen kokemuksineen Jämsää tulevaisuuteen vievä kaupunginjohtaja. Rusanen arvostaa yhteistyötä muun johtoryhmän ja luottamushenkilöiden kanssa.Sanoi haluavansa toimia niinkuin on poliittisesti mahdollista. Joukkuepelaaja siis.

    Salminen mainosti olevansa rakennustarkastajan painajainen. Yhteistyökykyinen?

    Salmisesta saataisiin johtaja, jollaisia Suomen pikkukunnissa on ollut kautta aikojen. Ei mitään uutta, mutta sitähän suomalaiset usein tuntuvat haluavankin. Ei mitään muutosta, vaikka maailma muuttuu väkisin. Mutta on Salmisessa ainesta; ikää ja kokemusta lisää ja rohkeutta arvioida myös itseään. En vain halua tarjota Jämsää harjoittelupaikaksi.

    Äänestä

Tosi helppo valinta:Rusanen. Muut olivat nössöjä, ihan surkeita kuten juontajakin.

Äänestä
  • Vihreä kaupunginjohtaja Jämsään? Kaksi savupiippua, tehokasta metsataloutta, ydinsähköä, turvetta. Varuskunta ja sotateollisuutta ja bordelli Himoksessa, sanoi kannattavansa väljää rantarakentamista.
    Pitää olla pappi, jolle pääsee ripittäytymään iltaisin edistettyään kunnan asioita.

    Äänestä

  • why oh god why kirjoitti:

    Vihreä kaupunginjohtaja Jämsään? Kaksi savupiippua, tehokasta metsataloutta, ydinsähköä, turvetta. Varuskunta ja sotateollisuutta ja bordelli Himoksessa, sanoi kannattavansa väljää rantarakentamista.
    Pitää olla pappi, jolle pääsee ripittäytymään iltaisin edistettyään kunnan asioita.

    Ai että bordelli Himoksessa. No sinne kiireesti ja pari satkua mukaan.

    Äänestä

  • bord.fani kirjoitti:

    Ai että bordelli Himoksessa. No sinne kiireesti ja pari satkua mukaan.

    Bordellit on jälkiteollisen palveluyhteiskuntaSuomen ihanteellinen bisnes. Vähemmän roinaa, enemmän nautintoa, pienellä hiilijalanjäljellä. Bordelliin vaan maalämpö ja ilmalämpöpumppu ja ropelli pyöriin katolle sähköllä. Joutsenmerkin saaminen vaatisi maahanmuuttajatyöntekijöiden sorsimista. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.

    Äänestä

  • peace Lovee kirjoitti:

    Bordellit on jälkiteollisen palveluyhteiskuntaSuomen ihanteellinen bisnes. Vähemmän roinaa, enemmän nautintoa, pienellä hiilijalanjäljellä. Bordelliin vaan maalämpö ja ilmalämpöpumppu ja ropelli pyöriin katolle sähköllä. Joutsenmerkin saaminen vaatisi maahanmuuttajatyöntekijöiden sorsimista. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.

    Saisko reilunkaupan tuotteena myös?

    Äänestä

"Salminen puhui ohi asian ja ei kai meistä kukaan halua jatkuvasti kuulla, miten asiat hoidettiin Lopella tai Perttelissä."
Salmisen vastaukset perustuivat selkeästi omaan tietoon ja tosielämän kokemuksiin toimintatavoista, joilla kysymyksissä olevia asioita oli onnistuneesti ratkaistu hänen aiemmissa työpaikoissaan. Turha odottaa vastauksia Jämsän osalta kyläkoulun tarkkuudella.

Mitä konkreettista omaa näkemystä oli Lindströmin: "asiaa pohtii työryhmä" tai Rusasen: "minulla on suhteita isoon-Markkuun", vastauksilla tulevaisuuden kehityksestä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lindrus kirjoitti:

Helppo valinta: Lindstrom tai Rusanen. Salminen puhui ohi asian ja ei kai meistä kukaan halua jatkuvasti kuulla, miten asiat hoidettiin Lopella tai Perttelissä. Lindström ja Rusanen vastasivat siihen mitä kysyttiin. Rusasella ehkä hieman laajemmat ympyrät ja kehitysnäkymät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu