vääriä laskuja

Kun aloitin Saunalahdella niin kaksi ekaa laskua sisälsi isoja virheitä (jotka on nyt korjattu) en jaksa katsoa laskujani kovin tarkkaan ja mietin että kuinkakohan monta virhettä menee läpi. Ollessani pankissa kuuntelin kun edessäni oleva ei saanut millään maksettua jotain saunalahden laskua siten että he olisivat sen hyväksyneet jo siksi hänelle tuli huomautuksia.
Onko muilla kokemuksia saunalahden laskutushankaluksista?
2198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

OMA SAUNALAHTI EI PELAA, VAIHDAT LIITTYMÄÄ, ET PÄÄSE OMASAUNALAHTEEN MAKSAMAAN
SEN JÄLKEEN ENÄÄ MAKSAMAAN SAUNALAHDEN LASKUTTAMATTOMIA LASKUJA.
OTAT YHTEYTTÄ SAUNALAHTEEN, VASTAUS VAIHDA TUNNUSSANA, KUN EI PÄÄSE SILLÄKÄÄN, ET SAA
LASKUJA SÄHKÖPOSTIIN, ET PAPERISENA POSTIIN. MUTTA TULEE ERÄPÄIVÄ TOUKOKUUN ALKU, KARHUN
PÄIVÄYS TOUKOKUUN LOPPU. SOITTO SAUNALAHTEEN, LASKUN SAAMISEKSI (KAHDEN HLÖN LIITTYMÄTI,
ETTÄ VOIDAAN ERITELLÄ LASKU). MYÖNNETETÄÄN, ETTÄ JOTAIN ON MENNYT HEILLÄ PIELEEN. NO, VIIKKOON EI TULE ERITTELYÄ JA SITTEN KUN TULEE ON ASIAT JO PERINNÄSSÄ!!!
VAIKKA ASIAKKAANA OLET HUOLEHTINUT LASKUSTA, OLET PYYTÄNYT SITÄ JA SOITTANUT ETTÄ TARVIT-
SET LASKUN ERITTELYN JA JUURI SIKSI HUOLEHTINUT ETTÄ LASKU EI MENISI PERINTÄÄN.
ASIAKASPALVELUUN ON VAIKEA PÄÄSTÄ PUHELIMELLA, POMPOTETAAN TOISELTA TOISELLE, JA LOPULTA
ASIAT JÄÄ HOITAMATTA VAIKKA ASIAKKAANA ON KAIKKENSA TEHNYT.
KIRJALLISEEN KIRJEESEEN EI VASTATA.
PITÄISI OTTAA YHTEYTTÄ KUNINGASKULUTTAJAAN!

Äänestä
  • KUUKAUSIMAKSUJA LASKUTETTU MYÖS IRTISANOMISEN JÄLKEISELTÄ AJALTA.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäluottamuslause kirjoitti:

Kun aloitin Saunalahdella niin kaksi ekaa laskua sisälsi isoja virheitä (jotka on nyt korjattu) en jaksa katsoa laskujani kovin tarkkaan ja mietin että kuinkakohan monta virhettä menee läpi. Ollessani pankissa kuuntelin kun edessäni oleva ei saanut millään maksettua jotain saunalahden laskua siten että he olisivat sen hyväksyneet jo siksi hänelle tuli huomautuksia.
Onko muilla kokemuksia saunalahden laskutushankaluksista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu