Paljonko ruokaa???

Auneavuton

Jouduin yllättäen reilusti yli 10-vuotiaan leikatun uroskissan hoitajaksi ja en yhtään osaa arvioida että paljon sille ruokaa päivässä antaisin. Kissa painaa melkein 9kg eli se on lihava kuin pullataikina, joskin tassuista päätellen se on (pitäisi olla) hentorakenteinen. Kissaa on näemmä ruokittu pirkan ja gourmetin rasiaruuilla, sekä whiskas pussiruuilla (ei kuivamuonaa). Kissa ei pääse ulkoilemaan muuten kuin parvekkeelle.

Olen pihalla kuin lumiukko sillä itselläni ei ole ollut pölypunkkia ja sängyn alla olevia villarkoiria kummempia lemmikkejä. Kissan omistaja on sairaana enkä tähän hätään häneltä saa ruokintaohjeita. Sen tajuan itsekin että hiekkalaatikko on päivittäin puhdistettava ja kissalla oltava myös raikasta vettä. Mutta monta rasiaa tai pussia sille päivässä antaisin ruokaa ettei se näkisi nälkää tai halkeaisi ylensyönnin vuoksi?

Kiitti jos joku vastaisi!

24

437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Karkkikisut

      ..ja anna niitä sitten yksi kerrallaan kisulle. Jos hotkii kerralla kaiken, niin voit antaa lisää parikin kertaa päivässä. Yleensä sanotaan, että täysikasvuinen kissa ruokitaan kerran-pari päivässä, mutta kyllä minä annan meidän neideille pussi/purkkiruokaa useammin. Ja lisäksi muroja.

      Kun kissa on nyt vaihtanut paikkaa (vai käytkö sinä kissan kotona?), niin olisi varmaan tärkeää, ettei ruokajutuissa tulisi kauheasti muutosta. Muuten voipi tulla kissalle stressi ja käytöshäiriöitä. Murot olisi kyllä tässä tapauksessa hyvä eväs, kun niitä voi jättää tarjolle, eivätkä mene pilalle niinkuin tuoreruoka, jota ei pitäisi kovin pitkään pitää esillä. Kissa saisi sitten oman tarpeensa mukaan syödä. Mutta jos ei ole muroihin tottunut, niin ehkä niitä ei sitten kannata antaa. Joskut kissanomistajat eivät pidä niitä hyvänä vaihtoehtona, mutta meille eläinlääkäri sanoi, että kyllä kissa (jopa) pelkillä muroillakin pärjää tarvittaessa.

      Onhan parveke turvallinen paikka ulkoiluun? Ettei vaan hyppää alas.

      Onnea keinoemolle!

      • Auneavuton

        Käyn ruokkimassa kissaa sen omassa kodissa ja useampikin kerta päivässä onnistuu kun kissan koti on lähellä omaani, ja näin kesäkuussa en tee muuta kuin pänttään tenttikirjoja kotona ja kirjastossa.. tai nyt myös kissan kotona jotta sillä olisi vähän seuraa. Parveke on lasitettu kolmelta seinältä ja yhdellä on verkkoa jonsta kissa saa haistella happea ja kurkistella ulos ilman pelkoa että putoaa alas.
        Aamulla annoin kissalle pirkkarasian, äsken toisen ja kummatkin söi oikein hyvällä ruokahalulla. Mietin vielä, että kun käyn vielä myöhään illalla kissaa katsomassa ja hiekkalaatikon tyhjentämässä, niin pitäisiköhän sille vielä ruokaa antaa? Aikamoinen ahmatti se kyllä on, eli saattaa syödä ihan syömisenkin ilosta. Kuivamuonaa en uskalla antaa kun en tiedä että onko se siihen tottunut.

        Aika peloittavalta tuntuu olla vastuussa elävästä luontokappaleesta varsinkin kun on näin avuton kuin minä!

      • Karkkikisut
        Auneavuton kirjoitti:

        Luulen, että vaikka olisi ahmattikissakin, niin kolme purkkia riittänee. Sen enempää ei luulisi tarvitsevan. Jos olet nyt päivällä antanut, niin ehkä juuri illalla voisi vielä sen yhden purkin antaa.

        Näin voisi varmaan mennä jonkin aikaa, ja sitten kun pystyt omistajan kanssa puhumaan, niin kyselet tarkemmin. Tärkeintä, että kissa nyt pysyy kunnossa sen aikaa.

        Hiekkalaatikkoon voisit sitten lisäillä hieman hiekkaa sitä mukaan kun se sieltä kuluu. Jos se nimittäin on paakkuntuvaa hiekkaa, niin kuluuhan se. Ja jos sulla on pitkä pesti sijaisemona, niin joissain vaiheessa (hiekasta riippuen - kun se alkaa kovin pahalta haiskahtaa) pitäisi hiekka kokonaan vaihtaa ja hiekkalaatikko pestä. Vanhat hiekat vaan muovipussiin ja roskiin (elleivät ole kompostoitavia puupellettejä), laatikon pesu miedonhajuisella aineella ja uudet hiekat.

        Jos kissa on terve, niin sen hoito on oikeastaan aika helppoa!

      • Auneavuton
        Karkkikisut kirjoitti:

        Annoin kissalle vielä nyt illalla pienen purkin gourmetia ja hyvin sekin maistui. Toivottavasti en lihota kissaa entisestään!
        Kissan hiekka on varmaankin paakkuuntuvaa, mutta merkistä ei ole mitään hajua kun tyhjää tai vajaata pussia ei löytynyt mistään. Joka tapauksessa kikkareita ja "hiekkapaakkuja" löytyi kun olen aamuin ja illoin hiekkalaatikon tyhjentänyt. Hyvä, täytyy muista lisätä hiekkaa eli huomenna eläinkauppaan ostoksille.

        Kisun omistaja (äitini täti) on tällä hetkellä aika huonossa kunnossa, mutta ennuste on hyvä. Tällä hetkellä en oikein voi häneltä hoito-ohjeita lähteä kyselemään, mutta ehkäpä jo viikon-parin päästä se onnistuu.

      • kissa__

        Kyllä kolme pussia/vuokaa on ihan sopiva, älä hirveästi enempää anna etenkin kun kissalla on vara laihtuakin. :D

      • Auneavuton
        kissa__ kirjoitti:

        Siis ei enempää ruokaa sillä kissalla on tosiaankin paljon liikaa painoa kropassaan, maallikkona arvioisin että jos laihtuisi puoleen eli 4-5 kiloiseksi niin alkaisi näyttää "normaalilta" kissalta. Nyt se on vähän kuin sohvatyyny jolla on jalat!
        Aamuruoka maistui taas hyvin ja kissa vaikuttaa tyytyväiseltä vaikka onkin jotunut olemaan yksin vaikka siihen ei ole tottunutkaan. Nyt käyn ostamassa lisää ruokaa ja kissanhiekkaa, ja sitten nenä kiinni tenttikirjoihin.

        Mukavaa kesäpäivää kaikille!

      • Karkkikisut
        Auneavuton kirjoitti:

        Annoin kissalle vielä nyt illalla pienen purkin gourmetia ja hyvin sekin maistui. Toivottavasti en lihota kissaa entisestään!
        Kissan hiekka on varmaankin paakkuuntuvaa, mutta merkistä ei ole mitään hajua kun tyhjää tai vajaata pussia ei löytynyt mistään. Joka tapauksessa kikkareita ja "hiekkapaakkuja" löytyi kun olen aamuin ja illoin hiekkalaatikon tyhjentänyt. Hyvä, täytyy muista lisätä hiekkaa eli huomenna eläinkauppaan ostoksille.

        Kisun omistaja (äitini täti) on tällä hetkellä aika huonossa kunnossa, mutta ennuste on hyvä. Tällä hetkellä en oikein voi häneltä hoito-ohjeita lähteä kyselemään, mutta ehkäpä jo viikon-parin päästä se onnistuu.

        Hei taas!

        Jos se hiekka on sellaista aivan pienirakeista (parimillisiä pyöreähköjä), niin se on ns. mikrohiekkaa. Esim merkkiä Extreme Classic, jota saa ainakin Lemmikkiasemalta. On vähän kallista, mutta hyvää. Ei pölyä.

        Jos rakeet ovat isompia, noin puolisenttisiä, kysymyksessä voisi olla sellainen tavallinen paakkuntuva kissanhiekka, esim Rainbow tai Pirkka tai muu vastaava. Saattaa pölytä.

        Jos taas vitivalkoista, kristallimaista, kyseessä on joko esim. Fresh&Easy- kristallihiekka, jossa seassa vähän sinisiäkin kiteitä. Tai sitten kristallihelmet, mikäli ovat pyöreitä-soikeita (ja vierivät joka paikkaan!) Kristallikiteitä kissa saattaa vierastaa (ellei ole niihin tottunut), koska ovat teräviä.

        Olisi tosi hyvä, jos hiekka ei vaihtuisi ainakaan kovin paljon kerralla, ettei tule pissaongelmia.

        käynti jäi kun unohduin lukemaan pitemmän kaavan mukaan, mutta lähimarketista sain cassius-nimistä hiekkaa joka ainakin muistuttaa hiekkalaatikossa olevaa. Siitäpä siis täytettä laatikkoon.

        Kissa kierteli ja kiehnäsi jaloissani ja luulen että se oli seuraa vailla. Päätin että huomenna eli oikeastaan tämän vuorokauden puolella otan itselleni kirjat, eväät ja makuupussin mukaan ja vietän koko päivän yötä myöten kehrääväisen kaverina. Vaihtelu virkistänee meitä molempia.

        Hyvää yötä!

        Varmaan on kissallakin ihmettelemistä, kun ei tuttu emäntä enää olekaan paijailemassa ja seurankipeys saattaa hyvinkin yllättää. Kiva, että sinulla on tilaisuus olla pidempiäkin aikoja kissan seurana. Jospa hyvinkin tutustutte toisiinne! On ne vaan niin mukavia otuksia.

        Ja pääsee kissakin parvekkeelle ulkoilemaan, kun olet asunnossa!

        eli kolme pussia/rasiaa ruokaa päivässä tuntuu kissalle riittävän. Pitänee varmuuden vuoksi kissa punnita vähän ajan päästä ettei se vaan kuitenkin pääsisi lihomaan.

        Yöllä heräsin siihen kun kisu tepasteli vatsani päälle makaamaan. Ihan mukava ylläri, ainoa vaan se että se painaa niin paljon jotta hengittäminen kävi työlääksi. Kiltisti siirsin kissan viereeni ja onneksi siihen se jäi kuorsaamaan. Ihan totta, kissa kuorsaa!

        Tämän yön vietän kotona, mutta jatkossa taidan olla enempi isotätini asunnossa sillä se on myös minulle helpompaa. Ainoa vaan ettei siellä ole nettiyhteyttä, mutta onneksi saan asiani hoidetuksi niin kotona kuin kirjastonkin koneilla.

        Kiitos mielenkiinnosta, ja jos vielä sinulla tai jollain muulla tulee mieleen hyviä neuvoja tai vinkkejä kissanhoidon ja ruokinnan suhteen, niin käyn aina välillä palstaa lukemassa. Avuttomalla kissanhoitajalla on edessä ainakin kahden viikon pesti ennen kuin lääkäri arvioi että voiko isotäti päästä kotiin, ja varmasti vielä silloinkin minun apuani välillä kaivataan.

        Hyvää yötä!

      • sukidaiyo_neko
        Karkkikisut kirjoitti:

        Luulen, että vaikka olisi ahmattikissakin, niin kolme purkkia riittänee. Sen enempää ei luulisi tarvitsevan. Jos olet nyt päivällä antanut, niin ehkä juuri illalla voisi vielä sen yhden purkin antaa.

        Näin voisi varmaan mennä jonkin aikaa, ja sitten kun pystyt omistajan kanssa puhumaan, niin kyselet tarkemmin. Tärkeintä, että kissa nyt pysyy kunnossa sen aikaa.

        Hiekkalaatikkoon voisit sitten lisäillä hieman hiekkaa sitä mukaan kun se sieltä kuluu. Jos se nimittäin on paakkuntuvaa hiekkaa, niin kuluuhan se. Ja jos sulla on pitkä pesti sijaisemona, niin joissain vaiheessa (hiekasta riippuen - kun se alkaa kovin pahalta haiskahtaa) pitäisi hiekka kokonaan vaihtaa ja hiekkalaatikko pestä. Vanhat hiekat vaan muovipussiin ja roskiin (elleivät ole kompostoitavia puupellettejä), laatikon pesu miedonhajuisella aineella ja uudet hiekat.

        Jos kissa on terve, niin sen hoito on oikeastaan aika helppoa!

        Kolme purkillista päivässä on ehkä hieman liikaa etenkin 10 vuotiaalle tai vanhemmalle kissalle. itselläni on 7 vuotias joka syö kolme annospussia päivässä. Se on tarpeeksi. Aamulla, päivällä ja illalla yksi pussi niin se on tarpeeksi

      • grammat
        sukidaiyo_neko kirjoitti:

        Kolme purkillista päivässä on ehkä hieman liikaa etenkin 10 vuotiaalle tai vanhemmalle kissalle. itselläni on 7 vuotias joka syö kolme annospussia päivässä. Se on tarpeeksi. Aamulla, päivällä ja illalla yksi pussi niin se on tarpeeksi

        Juu, purkkia on ehdottomasti liikaa, pusseja ok. Purkki on 400g, pussi 100g. Eli 300g märkäruokaa päivässä on se sopiva. :)

      • Karkkikisut
        Auneavuton kirjoitti:

        eli kolme pussia/rasiaa ruokaa päivässä tuntuu kissalle riittävän. Pitänee varmuuden vuoksi kissa punnita vähän ajan päästä ettei se vaan kuitenkin pääsisi lihomaan.

        Yöllä heräsin siihen kun kisu tepasteli vatsani päälle makaamaan. Ihan mukava ylläri, ainoa vaan se että se painaa niin paljon jotta hengittäminen kävi työlääksi. Kiltisti siirsin kissan viereeni ja onneksi siihen se jäi kuorsaamaan. Ihan totta, kissa kuorsaa!

        Tämän yön vietän kotona, mutta jatkossa taidan olla enempi isotätini asunnossa sillä se on myös minulle helpompaa. Ainoa vaan ettei siellä ole nettiyhteyttä, mutta onneksi saan asiani hoidetuksi niin kotona kuin kirjastonkin koneilla.

        Kiitos mielenkiinnosta, ja jos vielä sinulla tai jollain muulla tulee mieleen hyviä neuvoja tai vinkkejä kissanhoidon ja ruokinnan suhteen, niin käyn aina välillä palstaa lukemassa. Avuttomalla kissanhoitajalla on edessä ainakin kahden viikon pesti ennen kuin lääkäri arvioi että voiko isotäti päästä kotiin, ja varmasti vielä silloinkin minun apuani välillä kaivataan.

        Hyvää yötä!

        Hei taas,

        tuli vaan sellainen mieleen, että jos kissa on kovin pullukka ja ruoka maistuu, niin voisihan sitä laittaa tarjolle dieettimuroja korvaamaan osan kosteasta ruuasta. Ensin vaikka ihan pieni pussi kokeeksi.

        Tai onhan siinäkin omat hyvät puolensa, ettei ruokavalioon tule muutosta. Kannattaa tosiaan katsoa, ettei kisuli ala lihoa. Katti syliin ja vaakaan, ja sitten katti pois sylistä ja pieni laskutoimitus =)

    • Auneavuton

      eli kissan ruokapurkit/rasiat ovat kokoa pirkka 100g ja gourmet 85g. Pusseissa ei jostain syystä ole grammamäärää ilmoitettu, mutta ei ne paina ainakaan pirkkarasiaa enempää. Isoja hernekeittopurkki-kokoa olevia purkkeja ei kissalla ole.

      Laihdutusruoka tulee varmasti ajankohtaiseksi jos mieli tuota karvapalloa vähän laihduttaa, mutta ensin meinaaan kissan käyttää eläinlääkärillä tarkastuksessa. Olen nimittäin sitä mieltä, että isotätini toipumisenkin kannalta on tärkeää että kissa vielä pitkään voi hyvin ja elää hyvää elämää sekin. Ja jos se on noin hirvittävän lihava, ei sillä varmasti ole montaa elinvuotta jäljellä varsinkin kun kissa on ainakin 12-vuotias, ellei jopa vanhempi.

      Mutta toistaiseksi koetetaan pärjätä ihan kahdestan, avuton kissanhoitaja ja vanha paksu kissa.

      Kiitos taas kaikille kirjoittajille, mukava kun saa jotain tukea tässä itselle uudessa mutta mieluisassa velvollisuudessa.

      • kissa__

        Semmonen ihan tavallinen esim. Pirkan tai Whiskassin pussi painaa 100g, sekä irtomyytävät, että 12 packin.

        Jos oikein innostut kissan ruoka-asioissa niin voit yrittää tarjota kissalle myös raakaa lihaa, possun sydäntä, kanasuikaleita, hyvin huuhdeltuja katkarapuja jne vaikka yhtenä ateriana päivässä. Jos lihaa menee yli puolet päivän aterioista on sitten lisäksi annettava vitamiini- ja hivennäislisää, mutta yksikin ateria on jo tosi hyvä. Googlaa Mirjam Numminen, hänellä on paljon sanottavaa aiheeseen.

        Märkäruuissa kannattaa tarkkailla lihaprosenttia, mitä korkeampi sen parempi, viljaa kannattaa myös välttää. Pirkan vuuat on muistaakseni ihan hyviä. Zooplussalta voi tilata halvalla ja saa paketin kotiovelle asti. Laihdutusruokia välttäisin, minusta ne on hieman keinotekoisia enkä tiedä yhtään kissaa joka niillä olisi laihtunut... Eläinlääkäri varmaan niitä suosittelee, mutta uskaltaisin tässä kyseenalaistaa eläinlääkärin tiedot kissan ruokavaliosta. ;) Harva ihminenkään laihtuu light-tuotteilla... Plus vanhalle kissalle rasva on ihan tarpeen, siis ei toki liiallinen läski ympärillä, mutta ruuassa pitäisi silti olla myös rasvaa. :D

        Hienoa, että olet ottanut kissan hoidon vastuullesi, sinunlaisia on harvassa! :)

    • Aune-ei-avuton

      kaikille teille jotka olette lukeneet ja kommentoineetkin avuttoman hoitajan ja pulskan kissan edesottamuksia!

      Meillä menee jo ihan hyvin. Lyhyellä aikaa minusta on kuoriutunut aika hyvä kissan hoitaja, sillä tuon vanhan ja pullakan kisumirrin kanssa tulemme oikein hyvin toimeen. Yötkin vietämme jo samassa sängyssä ja uskokaa tai älkää, niin päämmekin on alkuyöstä samalla tyynyllä. Loppuyöksi paksu kissaherra siirtyy jalkopäähän ja välillä käpälällä taputtelee paljaita varpaitani, mutta ei pure eikä koeta kynnellä.
      Isotätini pääsee sairaalasta heinäkuun alkupuolella, mutta koska hän on iäkäs ja pitkään toipilas, tehtiin sellainen päätös että minä muutan asumaan hänen ja kissan luokse. Näin isotätini saa seuraa ja apua, ja minäkin hyödyn kun voin luopua opiskelija-asunnostani.

      Juhannuksen viettoon lähden jo huomenna perheeni kesämökille ja tietysti otan kissan mukaani. Koska mökkimme ei ole saaressa en voi sitä vapaaksi päästää kun pelko on että se katoaa tai joku petoeläin syö sen suihinsa. Olemmekin nyt opetelleet sisätiloissa valjaitten pitämistä ja kas kummaa, kissavanhus ei ole milläsäkään kun pehmoiset nahkavaljaat päälleen puen!
      Onhan se ulkoilmaan ja luontoon pääseminen kissalle toki aikamoinen järkytys kun vuosikausia se on ulkoillut ainoastaan parvekkeella, mutta eiköhän me pärjätä jotenkin. Jos kissa ei halua kävellä taluttimessa niin istutaan sitten vaikka laiturilla ja katsellaan lokkien lentoa.
      Mökillä viivyn reilut pari viikkoa ja sitten palaan takaisin kaupunkiin kun aloitan kesätyöpaikassa ennen opintojen alkamista.

      Näin sitten Auneavuttomastakin tuli kissaihminen ihan yllättäen. Ja kun joskus tuosta kissanpullukasta aika jättää, otan sitten löytöeläinhoitolasta itselleni oman kissan. Tuollaisen aikuisen joka kaipaa huolenpitoani.

      • kissa__

        Ihana kuulla kuulumisianne! Onneksi asiat näyttävät menneen hyvin ja saimme taas yhden kissaihmisen lisää maailmaan. ;)

        Minun kissani on löytöeläintalosta otettu, oli silloin noin 1½v neiti. Tyytyväisempää ja onnellisempaa kissaa saa hakea. Vielä tänä päivänäkin, 4v myöhemmin, kissa on selvästi kiitollinen kun sai uuden kodin. Ja minä yksi maailman onnekkaimmista ihmisistä kun sain tuommoisen tapauksen luokseni. :)

      • Karkkikisut

        Olipa mukavia kuulumisia! Toivottavasti juhannuksenne sujuu hyvin ja mökkeily muutenkin. Jos hyvin onnistuu, niin sen jälkeenhän voit ulkoiluttaa kisua kaupungissakin. Varsinkin pulskalle iäkkäälle kisulle se tekisi hyvää, kun tuskin se sinun toipilas isotätisi kissaa jaksaa ulkoiluttaa.

        Hyvää jatkoa teille! Kerrohan sitten vielä, kuinka mökkeily sujui!

      • Aune-vähän avuton

        Helteet toivat suunnitelmiini muutoksen, sillä sairaalasta päässeelle isotädilleni oli parasta mennä toipumaan kesämökillemme jossa on paljon viileämpää kuin hänen omassa kaupunkiasunnossaan. Sydänpotilaalle kun kuuma ilma on pahaksi ja rannalla tuuli sentään edes vähän vilvoittaa ilmaa, ja mökki ei ole samanlainen kuuma pätsi kuin hänen kämppänsä.
        Jäin sitten isotätini ja kissan kanssa mökille tavallaan omaishoitajaksi ja aloitin kuukauden mittaisen kesätyöni vasta eilen. Onneksi työnantaja oli ymmärtäväinen enkä joutunut hankaluuksiin kun työni aloittaminen lykkääntyi näin pitkälle.

        Kesä maalla kissan kanssa sujui oikein hyvin, sillä eipä kissavanhuskaan paljoa muuta jaksanut tehdä kuin pötkötellä varjossa pihalla tai terassilla. Valjaista se ei ollut moksiskaan ja suostui niissä jopa kanssani pieniä kävelyretkiä tekemään. Irti en uskaltanut kissaa kuitenkaan päästää petoeläinten ja koirien pelossa, ja kävipä pari naapurin kissaakin vähän vanhukselle sähisemässä. Onneksi naapurit eivät viipyneet mökillään kuin pari viikkoa ja sitten saimme elää taivaallisessa rauhassa.

        Nyt sitten opettelemme kaupunkilaiselämään ja edessä on lopultakin ruokaremontti. Eläinlääkäri ehdotteli siirtymistä valmiiseen dieettiruokaan, mutta toinen mahdollisuus olisi alkaa syöttämään kissaa raa´alla lihalla joka ei lihota ja josta kissa saa paljon proteiinia. Tyhmyyksissäni en muistanut eläinlääkäriltä kysyä, että kuinkahan paljon tuollainen vanha ja käytännössä liikuntaa saamaton kissa lihaa päivittäin tarvitsisi jotta se voisi hyvin, mutta silti laihtuisi. Kissan paino saisi olla 4-5kg ja nyt se painaa noin 9kg. Osaisiko kukaan kertoa edes karkeaa arviota kissan tarvitseman päivittäisen lihamäärän esim. jos kissalle antaa nautasuikaleita joista se tykkää. Lisäksi sitten vitamiineja ja kalsiumia eikö totta?

        Oikein hyvää kesän jatkoa kaikille kissojen ystäville ja erityisesti teille ystävällisille ihmisille jotka olette jaksaneet minua neuvoa!!

      • kissa__
        Aune-vähän avuton kirjoitti:

        Onko kissa laihtunut sillä 3 pussin annoksilla? Jos se on ollut hyvä niin lihoja voi antaa hieman vähemmän. Meillä yhden 100g sijaan annetaan noin 70-80g lihaa. Kannattaa aloittaa vaikka yhdellä liha-annoksella päivässä ja siitä vähitellen siirtää useammalle, että kissa tottuu ja vatsa pysyy mukana. :)

        Jos ruokavalio koostuu pelkästä lihasta on tosiaan annettava myös jotain lisiä, multicat kai se mitä aina neuvotaan? http://www.ipsitilla.fi/ipssivukartta.htm tuolta löytyy paljon hyvää tietoa täysbarffiin, myös ihan googlaamalla barf löytyy hyviä sivuja. Yksi vaihtoehto on tietysti pitää ruokavaliossa puolet teollisia (täysravinto) tuotteita jolloin lisistä ei tarvitse huolehtia. Light-ruokiin en lähtisi, ne on vähän höttöä, kuten ihmistenkin lightit. Fiksumpaa on syödä vähemmän ja täyttävämpää. :)

      • Aune ja kisu

        ei ole kisu laihtunut, eli ihan yhtä pullea ja painava se edelleen on. Lihaa en ole antanut vielä kuin silloin tällöin makupaloina, sillä raa´an lihan säilytys mökillä olisi ollut hieman ongelmallista. Taidanpa tosiaan tehdä niin, että kaksi ruokaa se saa entiseen malliin märkäruokana ja kolmannen aterian korvaan sitten lihalla. Toivottavasti tällä ruokavaliolla kissaherra saa edes kilon tai parin pudotettua, sillä pelkään niin kovin sen terveyden puolesta.

        Barffauksesta oli ihan mielenkiintoinen linkki, mutta luulen että en tee mitään noin suurta ruokaremonttia kun kissa kuitenkin on jo vanha, eli ehkä kovin valtava ruokavalion muutos ei ole hyväksi.

        Mukavaa kesän jatkoa ja hyvää lomaa joilla sitä vielä on. Minä lähden nyt tekemään hampurilaisia teille nälkäisille :)

      • Karkkikisut
        Aune ja kisu kirjoitti:

        Hei pitkästä aikaa!

        Minä sinun sijassasi varmaankin antaisin kissalle sitä lihaa ja sen lisäksi jotakin laihdutus-täysravintoa, jolloin ei erikseen tarvitsisi huolehtia ravintolisistä.

        Ja sitten vielä, jos kisu ulkoilusta innostuisi, niin saisi vähän liikuntaa.

      • kissa__
        Karkkikisut kirjoitti:

        Hei pitkästä aikaa!

        Minä sinun sijassasi varmaankin antaisin kissalle sitä lihaa ja sen lisäksi jotakin laihdutus-täysravintoa, jolloin ei erikseen tarvitsisi huolehtia ravintolisistä.

        Ja sitten vielä, jos kisu ulkoilusta innostuisi, niin saisi vähän liikuntaa.

        Minä taas mielummin sitten antaisin hieman vähemmän ruokaa, mutta tämä on mielipidekysymys. Toiset kannattaa laihdutusruokia, toiset ei. :)

        Liikunta on kyllä suositeltavaa jos vaan vanha jaksaa.

      • Aune & kisu

        molemmille kiinnostuksesta! Teen varmaan niin, että alan syöttämään kissalle sitä mitä se mieluiten syö, edellyttäen että kyseinen ruokavalio on terveellinen ja laihduttava.

        Ulkoilua me varmasti taas harrastamme kun nämä helteet ovat ohi, sillä johan se muutamakin askel päivässä tekisi hyvää. Kissa on kyllä niin hyvähermoinen jotta varmaan kävelyreissut kaupunkialueellakin onnistuvat, varsinkin kun isotätini asunto on aika lailla hiljaisella seudulla.

        Kissa ja täti jäivät lekottelemaan parvekkeelle ja minä kiiruhdankin tästä iltavuoroon.

        Helteistä viikonloppua kaikille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      198
      32797
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      255
      21132
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      431
      10735
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6585
    5. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      72
      5310
    6. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      53
      4735
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      195
      4030
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1597
    9. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      100
      1517
    10. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      52
      1449
    Aihe