Koirarotu.

Minä ja tyttäreni (12v.) asumme kerrostalossa. Suunnitelmissa olisi kuitenkin hankkia koira, joku pieni oli meille hyvä, koska kesällä tyttäreni matkustaa junalla isänsä luokse maalle. Muutenkin talomme on liian pieni suurelle koiralle. Olemme suunnitelleet Shetlanninlammaskoiraa ja toyvillakoiraa, mutta emme tiedä kumman ottaisimme.

Koira joutuisi olemaan korkeintaan 6 h päivässä yksin, itse pääsen kuitenkin töistä välillä katsomaan, onko koiralla kaikki hyvin. Aamulenkit olisivat vähintään 30 min, päivä lenkit ainankin tunnin pituisia. Illalla kahdet lenkit olisivat myös vähintään 30 min. Viikonloppuisin olisi enemmän mahdollista tarjota pidempiä lenkkejä. Harrastaisimme koiran kanssa agilityä, ja tokoa. Myös näyttelyihin olisime valmis menemään. (itsellä kokemusta näyttelyistä) Olen myös kiinnostunut turkin hoidostakin, tyttö olisi valmis harjaamaan koiraa myös. Loppu kesällä meillä on tapana lähteä vaeltamaan, jonne koira tulisi mukaan.

Kumpi rotu sopisi meille paremmin ? Muitakin pieniä rotuja saa ehdotella, alle 40 senttimetrin korkuisia kuitenkin.
10442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Noista kahdesta rodusta suosittelisin toyvillakoiraa, se on hyvin aktiivinen rotu. Itse suosittelen kiinanharjakoiraa. Se on myös hyvin aktiivinen rotu. Kiinanharjakoiria on kahdenlaisia nakuja ja powderpuffeja joilla on pitkät karvat ja muistuttavat mini afgaaneja. Itselläni on kiinanharjakoira ja olemme harrastaneet agilkityä. Kiinanharjakoirat ovat hyvin ketteriä.

Äänestä
  • Sehän on varsinaisesti paimenkoira.

    Minulle tulee mieleen kooikerhondje, cairnterrieri, lancashire heeler tai lunnikoira.

    Äänestä

  • guhgu kirjoitti:

    Sehän on varsinaisesti paimenkoira.

    Minulle tulee mieleen kooikerhondje, cairnterrieri, lancashire heeler tai lunnikoira.

    Olemme miettineet myös cairnterrieriä, mutta sopiiko agilityyn?
    Kiinanharjakoiraa emme halua, juuri sen nakuuden takia, eikä se pitkäkarvainen versiokaan mielytä.

    Äänestä

  • Äippä. kirjoitti:

    Olemme miettineet myös cairnterrieriä, mutta sopiiko agilityyn?
    Kiinanharjakoiraa emme halua, juuri sen nakuuden takia, eikä se pitkäkarvainen versiokaan mielytä.

    Kaikki terverakenteiset rodut sopivat agilityyn, pienestä chihuahuasta suureen tanskandoggiin.

    Äänestä

  • onko koirasi naku?

    Äänestä

jos noista pitäisi valita, niin villakoira. Muuten sopisi bichon-tyyppiset rodut, maltankoira tai kääpiösnautseri. Tuohon vaellukseen en niin bichoneita suosittelisi.

Äänestä
  • Jos meinaat, että niille ei pidä tarjota paljoa liikuntaa, niin niistähän jalostettaisiin aivan sairaita. Liikunta on erittäin tärkeä osa terveyttä. Ja koiran liikunnantarve ei riipu koosta. Varsinkin bichon frice jaksaa juosta pitkiäkin lenkkejä ja tykkää uimisestakin.

    Äänestä

  • guhgu kirjoitti:

    Jos meinaat, että niille ei pidä tarjota paljoa liikuntaa, niin niistähän jalostettaisiin aivan sairaita. Liikunta on erittäin tärkeä osa terveyttä. Ja koiran liikunnantarve ei riipu koosta. Varsinkin bichon frice jaksaa juosta pitkiäkin lenkkejä ja tykkää uimisestakin.

    oikeassaolet

    Äänestä

Villakoira on upea, aktiivinen, seurallinen, älykäs, liikkumista ja aktiviteettia rakastava rotu. Josta ei myöskään karvaa lähde, iso plussa. Omassa lapsuudenkodissani villiksiä oli useampi.

Meidän perheessä on phalène, mitäs perhosesta olisitte mieltä? Täyttää suurimman osan villakoiran ominaisuuksista ja 12v. oiva kaveri kokonsa puolesta. Terveitäkin rodullisesti ovat. Perhonen on tosi kiintynyt omaan perheeseensä, saattaa arkailla muita ihmisiä. Aivan mielettömän ystävällinen ja reipas pikkukoira. Turkki helppohoitoinen. Jaksaa lenkkeillä enemmän kuin emäntänsä, pari tuntia menee kepoisasti. Ainoana miinuksena koen karvanlähdön.

Äänestä

Tiibetin terrieri (eli paimenkoira). Säkä n. 40 cm, painoa 8-10 kg. Vaikka on pitkä turkki, ei karvaa lähde ja hoitona on aktiivinen harjaus. Turkin voi pitää myös lyhyenä. On oppivainen, pysyy lähellä ja varmaan sopisi vaellukseen, koska rotu on peräisi Tiibetistä. Agility ja Toko sopivat todella hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äippä. kirjoitti:

Minä ja tyttäreni (12v.) asumme kerrostalossa. Suunnitelmissa olisi kuitenkin hankkia koira, joku pieni oli meille hyvä, koska kesällä tyttäreni matkustaa junalla isänsä luokse maalle. Muutenkin talomme on liian pieni suurelle koiralle. Olemme suunnitelleet Shetlanninlammaskoiraa ja toyvillakoiraa, mutta emme tiedä kumman ottaisimme.

Koira joutuisi olemaan korkeintaan 6 h päivässä yksin, itse pääsen kuitenkin töistä välillä katsomaan, onko koiralla kaikki hyvin. Aamulenkit olisivat vähintään 30 min, päivä lenkit ainankin tunnin pituisia. Illalla kahdet lenkit olisivat myös vähintään 30 min. Viikonloppuisin olisi enemmän mahdollista tarjota pidempiä lenkkejä. Harrastaisimme koiran kanssa agilityä, ja tokoa. Myös näyttelyihin olisime valmis menemään. (itsellä kokemusta näyttelyistä) Olen myös kiinnostunut turkin hoidostakin, tyttö olisi valmis harjaamaan koiraa myös. Loppu kesällä meillä on tapana lähteä vaeltamaan, jonne koira tulisi mukaan.

Kumpi rotu sopisi meille paremmin ? Muitakin pieniä rotuja saa ehdotella, alle 40 senttimetrin korkuisia kuitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu