Etelä-Suomen sanomat, uusikunnan ykköskannattaja, heittää kirjoituksessaan lehmän paskaa Asikkalan tiistaisen uusikunta-tilaisuuden osallistujien, ja nimenomaan asikkalalaisten päälle. Siis sanan mukaisesti mollaa Asikkalan väen kyselyhalua ja aktiivisuutta Soininvaaran "liitospaperin" tarkastelua ja oikeutettua kritiikkiä vastaan.
Soininvaarahan jäi alakynteen Asikkalassa ja lehden mukaan sääli Orimattilaa, joka tulee raapimaan uusikunnan ovea. Kattia kanssa. Orimattila on saanut teollisuutta (ilman Lakesin sohlaamistakin) alueelleen yllin kyllin, samoin asukkaita tulee "ovista ja ikkunoista", että tontit loppu. Ei siinä tarvita "uusikunnan" apua, mitä lie sitten tarkoittaakaan. Lahti tietysti lähtisi anomaan Orimattilan laskuun jotakin hulluja hiihtokisoja tai muita kuperkeikka-juhlia - Lahti World Gameshan taisi olla Lahden suuri suksee - vai muistanko väärin.
Uusikunta kuivukoon Lahden liitokseen Helsingin kanssa. Siksiköhän kaikki Lahden kaupungin virkapuhelimet ovat jo kirjattu Helsinkiin. Katsokaas vaan. Kotipaikka 050 559-alkuisilla on Helsinki ei Lahti. Siinä Lahdelle uusikuntaa - ála Soininvaara!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pelkäämpä, että levikki kutistuu entisestään tämän suurkunta-painostuksen aikana. Kyllä lukijat huomaavat mitä lehti tekee kun syö maaseutua ja maalaiskuntia. Nyt kannattaa miettiä tarvitaanko tällaista maksullista "informaatiota" valistamaan päättäjiä , koska (lehtihän on sisältöönsä nähden kalliskin - vert. HS) osaahan jokainen valtuutettu lukea ja osaa siten arvioida itse liitoksen tarpeellisuuden ja muut seikat.
ESS:lla ei ole mitään erikoistietoa hallussaan. Ja jos negatiivista onkin - lehtihän osaa vaieta ja valita. En sano nyt sensuroida, mutta..... Onhan lehdellä menossa omat toimittajakäräjätkin, joista se ei näytä hiiskuvan mitään eli ei kirjoiteta omassa välineessä mitään!
Paikallisidentiteettien vahvuus ei näy ainakaan Etelä-Suomen Sanomien omistamien (entisten) paikallislehtien taloudessa. Eikös niistä kaikista ole tullut ilmaisjakelulehtiä? Ne olivat aiemmin vielä tilattavia ja siten lehtien talous oli vakaammalla perustalla.
Mutta eipä ollut ilmaisjakeluunkaan siirtymisestä pelastuskeinoksi. Nyt Etelä-Suomen Sanomien kaikki ilmaisjakelulehdet tuottanevat kunnolla tappiota.
Ehkäpä suurkunta on ihan ansaittu juttu.
Suurempiin kuntakokonaisuuksiin siirtyminen saattaa usein olla ainoa tie myös ilmapiirin puhdistumiseen. Pienissä kunnissa virkamiestoiminta saattaa olla vieläkin likaisempaa kuin suuremmissa.