Onko missään määritelty tai kerrottu odotettavissa oleva salaman (esim. SB900/800) odotettavissa oleva elinikä välähdyskertoina?
Salaman kesto
SB900
4254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
enpä tiedä onko sellaista missään kerrottu, mutta ainakin mun 'iänikuinen' sb26-salami välkyttää edelleen ihan ku uus.
Jos salami on pitkään käyttämättä, voi sen kondensaattori kypsähtää, joka onkin ainoa ns. kuluva osa vehkeessä.
Pakkasella ulkoiluttaminen heikentää elektronisia komponentteja ja hehkuja. Liian kuumaksi räpsiminen ilman käyttöohjeen mukaisia taukoja lyhentää hehkun ikää merkittävästi. Pudotukset lyhentää myös hehkun ikää. Lisäksi valmistuksen toleranssit on niin suuria ettei mitään tarkkoja lukuja voi antaa. Kestää noin muutamasta sadasta laukauksesta jopa kymmeniintuhansiin, mutta voi tietenkin olle myös enemmän tai vähemmän.
n. 1/2000 sek
Hyvälaatuisen salamalaitteen elinikä lienee n. 15 v, akkujen n. 2 – 3 v käytöstä ja latauksista riippuen
Vastaan itselleni ja muille kanssa. Kiitos vastauksista vaikkei ihan apteekin hyllystä-fakta tippunutkaa. Edes hikan enemmän googlettamalla en mitää täsmällistä löydä. Tuossa alla jonkun tehtaalta kuulemaa arviota siitä että ylikuumeneminen on ehkä merkittävin salaman elinikää rajoittava tekijä. Lienee myös syy siihen että SB-900:een on sisäänrakennettu 'lämpömittari' joka myös katkaisee käytön ja pakottaa jäähdyttämiseen.
" I asked the same question when I was at the Lumedyne factory. They said the main cause of flashtube failure is overheating (which causes stress fractures of the tube). As long as you do not abuse the flashtube by firing it a full power continuously (without a pause to let it cool down), it has an essentially indefinite life expectancy."
http://www.lumedyne.com/
.
.
.