Joukkoitsemurha

Hekohekokokohe

Skepsisksen keskustelupalstalla oli juttua skepojen tekemästä julkisesta joukkoitsemurhan yrityksestä.
Olivat käyneet ihan apteekista ostamassa homeopaattisia valmisteita ja nauttivat niitä Hakaniemen torilla valtavina yliannoksina. Itse Randi ja Fingerborgin piirtäjä olivat kunniavieraina.
Eipä tainnut kukaan päästä hengestään eikä tullut ainakaan kovin pian edes kipeeksi.

Hassu tempaus.

53

931

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Är jy

      Skepsis munasi lopullisesti itsensä sikainfluenssavouhotuksessa hyppäämällä THL:n kelkkaan ja pilkkaamalla Rokotusinfoa, ainoaa tahoa suomessa joka toi julki epäkohtia tuosta maailmanluokan huijauksesta.

      • sähköallergiakanava

        Rokotusvastustelijat ovat sössineet oman julkisuuskuvansa jo aiemmin. Jos porukka ensin huutaa USAn salaisista laboratorioista, väittää tauteja levitettävän tahallaan lentokoneista, puhuu rokotuksissa asennettavista mikrosiruista, mäikkää steinerilaisia opinkappaleita rokotusten sielunvaellusta haittaavasta vaikutuksesta, saa viestejä humanoideilta, esittää omaa vaihtoehtoista AIDS-lääkitystään ja puolustelee autististen lasten törkeää pahoinpitelyä, niin on turha vinkua.

        Mutta onpa mielenkiintoinen valinta, että postasit rokotusinfottelujutun homeopatiakeskusteluun. En heti suoraan havaitse tässä yhteyttä. Haluatko kertoa tarkemmin, mikä vaihtoehtoinen logiikka sinulla on tällä kertaa käytössä?

      • ristiretki

        "Skepsis munasi lopullisesti itsensä sikainfluenssavouhotuksessa hyppäämällä THL:n kelkkaan ja pilkkaamalla Rokotusinfoa, ainoaa tahoa suomessa joka toi julki epäkohtia tuosta maailmanluokan huijauksesta."

        Näin on, tuolla rokotusinfon ( http://www.rokotusinfo.fi/ ) mollaamisella Skepsis viimeistään osoitti kaikille ettei sitä kiinnosta faktatieto, vaan kyseessä on puhtaasti aatteellis/ideologinen yhdistys, joka ei ole millään muotoa tieteellinen auktoriteetti.

        Skepsismistä enemmän:

        http://www.sunpoint.net/~ranick24/skepsis/

      • eräskananparantaja
        ristiretki kirjoitti:

        Älä postaa kannustusviestejä itsellesi. Se näyttää nololta.

      • vierestä
        eräskananparantaja kirjoitti:

        Älä postaa kannustusviestejä itsellesi. Se näyttää nololta.

        "Älä postaa kannustusviestejä itsellesi. Se näyttää nololta."

        Mikä vaihtoehtoinen logiikka on kyseessä, kun esittelet heikkotasoisia selvänäkijän lahjojasi vaihtoehtohoitopalstalla. Mene selvänäköpalstalle jatkamaan arvauksiasi.
        Tuo "itselle vastailu" -mantra on sitäpaitsi loppuunkaluttu skepo-klisee, joka osoittaa että asiatiedon puute korvataan asiattomuuksilla skepon keskustelukulttuurissa.

      • si-nivel
        vierestä kirjoitti:

        "Tuo "itselle vastailu" -mantra on sitäpaitsi loppuunkaluttu skepo-klisee"

        Enpä ole huomannut. Oletko ennenkin saanut pyyhkeitä samasta asiasta?

      • ikvlfvuct

        Skepsis osoitti, ettei homeopaattisilla lääkkeillä ole minkäänlaista vaikutusta.

        Skepsis osoitti rokoteinfon sivustolta lukuisia virheitä ja tieteenvastaista uskomuksiin perustuvaa asenteellisuutta, joka pitkälle vietynä vaarantaa kansanterveyttä. Palkinto meni aivan oikeaan osoitteeseen.

        Skepsiksen julkinen itsemurhayritys oli suorastaan mainio. Kun apteekissa myydään ihmisille vettä ja sokeripillereitä, on aika nostaa asia esille.

      • pahasti

        "Skepsis munasi lopullisesti itsensä sikainfluenssavouhotuksessa hyppäämällä THL:n kelkkaan ja pilkkaamalla Rokotusinfoa, ainoaa tahoa suomessa joka toi julki epäkohtia tuosta maailmanluokan huijauksesta."

        Tuo skepsiksen emämunaus noteerattiin medioissa, näin esim. digitaalinen elämä -sivustolla:

        >Huuhaa-Skepsiksen uskottavuus
        Olen vasta viime aikoina ruvennut perehtymään Skepsis ry:n toimintaan. Mielipiteeni siitä oli aiemmin melko neutraali, mutta nyt on pakko sanoa, että Skepsis ry:n toiminta vaikuttaa pahasti hölmöläisten touhulta. Syy negatiiviseen mielikuvaani on yhdistyksen myöntämä Huuhaa-palkinto, joka on annettu asialliselle www.rokotusinfo.fi -sivustolle.

        Aidot skeptikot olisivat mielestäni antaneet palkintonsa järjettömälle pelottelukampanjalle, jolla rokotteita lobattiin ja jonka avulla lääkeyhtiöille kerättiin maailmanlaajuinen kolehti. Tiedotteessaan Skepsis sanoo pitävänsä sananvapautta tärkeänä. Harmi, ettei sitä skeptisyyttä löydy tämän enempää propagandaa kohtaan. Skepsisläisten kannattaisi joskus tarkastella myös tiedettä ja valtamedian tiedonvälitystä skeptisesti.
        Noh.. meitä on niin moneen junaan, mitäs näitä murehtimaan. Siispä toivon ja toivotan kaikille kykyä aitoon skeptisyytteen, kyseenalaistamiseen ja mediakritiikkiin. Samaan hengenvetoon toivotan reilusti vähemmän auktoriteetiuskovaisuutta. Tilanteeseen sopii jälleen lainaus Yrjö Kalliselta:

        “Se sellainen pelkkä muodollinen opillinen sivistys ei takaa mitään! Ihminen voi olla täysin horkkaunessa, vaikka hänellä olis titteleitä kuinka peijakkaanmoinen rivi.”>

      • usko kieltää
        pahasti kirjoitti:

        Rokotusinfotuksella ei ole mitään uskottavuutta ollutkaan. Muutama tyyppi on vastustanut koko ajan kaikkea rokottamista. Steinerpäiväkoteihin on tilattu täysin asiatonta valehtelua ja lasten turvallisuus on vaarannettu oman uskonnon pönkittämiseksi. Jos uskonto kieltää rokotuksen, niin olisi reilua myöntää, että se on todellinen syy.

      • mediassa
        usko kieltää kirjoitti:

        Katkelma blogista:

        "H1N1-huijaus ja jälkipuinti; piikitellen
        8.6.2010 2.34
        Sain innoituksen tämän British Medical Journalin (BMJ) sikainfluenssahuijausta käsittelevän artikkelin kääntämiseen kuultuani entisen vt.ylilääkärimme esittämistä kommenteista kunnanvaltuuston kokouksessa. Mainittu lääkäri vaikuttaa nykyään naapuripaikkakunnalla. Eikä hän ole vieläkään kuullut että mitään sikainfluenssapandemiaa ei ollut. Montakohan tällaista terveydenhuollossamme työskentelevää henkilöä vieläkin on? Jotka yhä tuputtavat rokotteita ihmisille taikka uskovat että oli rokotteiden ansiota ettei olematon pandemia levinnyt? Huolestuttava ajatus.

        Uskoisin myös että artikkelin lukeminen auttaa ymmärtämään miksi Suomi jatkaa rokotuksia. Ei haluta myöntää tehtyjä virhearviointeja (viranomainen ei ole koskaan väärässä - varsinkaan silloin kun hän on todistettavasti väärässä), ei haluta myöntää että käsittämättömät summat rahaa on haaskattu turhuuteen. Sen lisäksi että Suomen lastenneuvoloissa tehdään rokotteilla kokeita lasten kanssa. Jopa niin innokkaasti että THL oli STM:n kanssa haluamassa lakia (nk. Lex Puska http://www.stm.fi/c/document_l…-10181.pdf ) joka mahdollistaisi lääketieteelliset kokeet lapsilla ilman lapsen vanhempien/holhoojan suostumusta ja heille kertomatta.

        Ja onhan meillä GlaxoSmithKline, sikainfluenssapiikki Pandemrixin valmistaja joka Invest in Finlandin (Invest in Finlandia tukee taloudellisesti TEM, Työ- ja Elinkeinoministeriö) kotisivuilla hehkuttaa suomalaisten sopivuutta geeni- ja muuhun lääketutkimukseen. Suomalaiset ovat geneettiseltä perimältään melko yhtenäinen ryhmä, mikä tekee meistä ihanteellisen verrokkiryhmän tutkimuksissa http://riikkasoyring.blogit.uu…isuudesta/

        THL:n toimintaa rahoittaa GlaxoSmithKline 6 miljoonalla eurolla kun Suomen valtion osuus on vain 1 miljoonaa euroa. Muu THL:n rahoitus tulee muilta lääkeyhtiöiltä joille THL tekee tutkimustyötä."

        http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/06/08/h1n1-huijaus-ja-jalkipuinti-piikitellen/

      • kansalle

        Kattava tietopaketti rokotuksista:

        >Kirjoja Böcker Books

        Yves Delatte: "Rokotukset" (tilattavissa täältä)

        Richard Halvorsen "The Truth About Vaccines"

        John Clifton: "Stop the shots! Are vaccinations killing our pets?" (buy it here)

        Viera Scheibner: "Rokotukset - tieteelliset tutkimukset 100 vuoden ajalta osoittavat että rokotteet ovat isku immuunijärjestelmää vastaan" (tilattavissa täältä)

        "Vaccination - 100 years of scientific research shows that vaccines represent a medical assault on the immune system"

        "Vaccination - 100 år av ortodox forskning har visat att vacciner innebär ett medicinskt angrepp på immunsystemet"

        Viera Scheibner: "Behavioural Problems in Childhood – The Link to Vaccination"

        "Beteendestörningar i barndomen och sambandet med vaccinationer"

        Sivustoja suomeksi:

        Rokotusinfo Ry:n sivu, paljon artikkeleita ja linkkejä www.rokotusinfo.fi/

        Luontais Prisman rokotussivu: http://www.luontaisnetti.fi/laakkeet_rokotteet_etu.htm

        Tiina Nyrhisen rokotussivu http://www.sci.fi/~tiina/roko.htm

        Sidor på svenska:
        SIEM - Svenska Institutet för Ekologisk Medicin:s vaccinbroschyr http://www.klokast.se/siem/Vaccinbroschyr.html
        Utdrag ur Alan Phillips "Myter om Vaccinering"

        Pages in english:
        Video "Why vaccines aren't safe" http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2008/02/14/why-vaccines-aren-t-safe.aspx
        Mary Tocco's page, many links www.marytocco.com/

        Mogens Eliasen's page http://k9joy.com/dogarticles/vaccines.php

        Vaccin website http://whale.to/vaccines.html

        Vaccination of dogs http://www.irishwolfhounds.org/vaccination.htm <

        http://www.koiranruokinta.amaris.fi/Rokotuket-Vaccinationer.php

      • sähköallergia
        kansalle kirjoitti:

        Onko kyseessä sama Yves Delatte, joka on maailmalla markkinoinut omaa vaihtoehtoista 'salaisia ainesosia' sisältävää AIDS-lääkettään? Miten rokotusinfoilijat perustelevat tällaisen liiketoiminnan? Onko niin, että kaikki käy, kunhan liikkeenharjoittaja vastustaa normaalia terveydenhoitoa?

      • terveyden tärvelyä
        mediassa kirjoitti:

        Katkelma blogista:

        "H1N1-huijaus ja jälkipuinti; piikitellen
        8.6.2010 2.34
        Sain innoituksen tämän British Medical Journalin (BMJ) sikainfluenssahuijausta käsittelevän artikkelin kääntämiseen kuultuani entisen vt.ylilääkärimme esittämistä kommenteista kunnanvaltuuston kokouksessa. Mainittu lääkäri vaikuttaa nykyään naapuripaikkakunnalla. Eikä hän ole vieläkään kuullut että mitään sikainfluenssapandemiaa ei ollut. Montakohan tällaista terveydenhuollossamme työskentelevää henkilöä vieläkin on? Jotka yhä tuputtavat rokotteita ihmisille taikka uskovat että oli rokotteiden ansiota ettei olematon pandemia levinnyt? Huolestuttava ajatus.

        Uskoisin myös että artikkelin lukeminen auttaa ymmärtämään miksi Suomi jatkaa rokotuksia. Ei haluta myöntää tehtyjä virhearviointeja (viranomainen ei ole koskaan väärässä - varsinkaan silloin kun hän on todistettavasti väärässä), ei haluta myöntää että käsittämättömät summat rahaa on haaskattu turhuuteen. Sen lisäksi että Suomen lastenneuvoloissa tehdään rokotteilla kokeita lasten kanssa. Jopa niin innokkaasti että THL oli STM:n kanssa haluamassa lakia (nk. Lex Puska http://www.stm.fi/c/document_l…-10181.pdf ) joka mahdollistaisi lääketieteelliset kokeet lapsilla ilman lapsen vanhempien/holhoojan suostumusta ja heille kertomatta.

        Ja onhan meillä GlaxoSmithKline, sikainfluenssapiikki Pandemrixin valmistaja joka Invest in Finlandin (Invest in Finlandia tukee taloudellisesti TEM, Työ- ja Elinkeinoministeriö) kotisivuilla hehkuttaa suomalaisten sopivuutta geeni- ja muuhun lääketutkimukseen. Suomalaiset ovat geneettiseltä perimältään melko yhtenäinen ryhmä, mikä tekee meistä ihanteellisen verrokkiryhmän tutkimuksissa http://riikkasoyring.blogit.uu…isuudesta/

        THL:n toimintaa rahoittaa GlaxoSmithKline 6 miljoonalla eurolla kun Suomen valtion osuus on vain 1 miljoonaa euroa. Muu THL:n rahoitus tulee muilta lääkeyhtiöiltä joille THL tekee tutkimustyötä."

        http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2010/06/08/h1n1-huijaus-ja-jalkipuinti-piikitellen/

        Ovatko homeopaatit yleisesti mukana rokotusinfon toiminnassa vai miksi nämä rokotusjutut ovat täällä? Ainakin osa homeopaateista toimii julkisesti myös steiner-kultin piirissä. Onkohan yleisempää?

      • ja biologi
        sähköallergia kirjoitti:

        Onko kyseessä sama Yves Delatte, joka on maailmalla markkinoinut omaa vaihtoehtoista 'salaisia ainesosia' sisältävää AIDS-lääkettään? Miten rokotusinfoilijat perustelevat tällaisen liiketoiminnan? Onko niin, että kaikki käy, kunhan liikkeenharjoittaja vastustaa normaalia terveydenhoitoa?

        "Onko kyseessä sama Yves Delatte, joka on maailmalla markkinoinut omaa vaihtoehtoista 'salaisia ainesosia' sisältävää AIDS-lääkettään?"

        Tuosta en tiedä, mutta arvostettu tutkija on kyseessä:

        "Biologi Yves Delattella on 30 vuoden kokemus maitohappobakteereista ja terveyteen liittyvistä asioista. Hän on tehnyt uranuurtavaa tutkimustyötä tutkimalla maitohappobakteerien vaikutusta ja on tuonut maitohappobakteerit Suomeen jo v. 1984."

        http://www.jyvaskylankaupunkilehti.fi/Tapahtumat/Tapahtumakalenteri/Yves-Delatte-Kokonaisvaltainen-hyvinvointi

        Delatten kirjoituksesta:

        "Ensinnäkin on kahdenlaista vastustuskykyä: sairastamalla saatu vastustuskyky, joka antaa elinikäisen immuniteetin, ja rokotteen kautta saatu vastustuskyky, joka on lyhytaikainen ja jonka tehokkuudesta ei vielä ole todisteita, koska viralliset ja julkaisemattomat tilastot ovat ristiriidassa keskenään.

        Rokotteen kautta saatu immuniteetti sotkee ja heikentää immuunijärjestelmää.

        Todiste siitä on muun muassa diabeteksen, ruoka-allergioiden, lasten astman, leukemian, ADHD:n ja nk. geneettisten häiriöiden yleistyminen.

        Toiseksi, suurin osa näistä rokotteista kohdistetaan lasten luonnollisiin sairauksiin, jotka eivät ole tappavia tai niin vaarallisia kuin lääketieteellinen järjestelmä väittää niiden olevan. Lastentaudit ovat tappavia vasta silloin, kun niitä hoidetaan väärin. Valitettavasti harva lääkäri nykyään osaa hoitaa tauteja. Antibiooteilla, kortisonilla, ruoalla (pakkosyötöllä), kipu- ja kuumelääkkeillä vaaraton sairaus muuttuu hengenvaaralliseksi taudiksi.

        Kolmanneksi, tietämättömien ihmisten pelottelu on yksinkertaisesti epäeettistä. Mitkään tilastot eivät pysty todistamaan, että lääketieteellisen järjestelmän ilmoittama tautitapausten määrä toteutuisi, jos lakattaisiin rokottamasta. Ne voisivat toteutua vain hypoteettisessa sodan runtelemassa maassa, jossa ei ole ruokaa, vitamiineja, aurinkoa, viemärijärjestelmää ja jossa hygieniataso on surkea."

        "Rokotteiden aiheuttamia sivuvaikutuksia tai vaurioita ei tuoda julkisuuteen lainkaan tai sitten hyvin valikoidusti.

        Vähemmän kuin 1 tapaus 1000:sta tulee julkisuuteen. Poliotapausten määrä on aina 1/1 000 000 asukasta (tällaista julkaistaan heti), mutta yksi kymmenestä saa vaurioita itse rokotteesta (tästä vaietaan). Poliorokotteen kehittäjä Salk sanoi itse: ”Rokote on vaarallisempi kuin itse tauti”.

        Suomen polioepidemian aikana (vuonna 1984) yhdeksästä tartunnan saaneesta seitsemän oli rokotettu poliota vastaan. Heistä kuoli henkilö, joka oli rokotettu viisi kertaa tautia vastaan!"

        http://www.ts.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:9:0:1:2008-07-15;4:8:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0,104:9:552901,1:0:0:0:0:0:

      • rokotetta
        terveyden tärvelyä kirjoitti:

        Ovatko homeopaatit yleisesti mukana rokotusinfon toiminnassa vai miksi nämä rokotusjutut ovat täällä? Ainakin osa homeopaateista toimii julkisesti myös steiner-kultin piirissä. Onkohan yleisempää?

        Lääkärin kommenttia sikainfluenssarokotuksiin:

        "Mitä, jos uutisiin päässeet sikainfluenssan uhrit eivät olekaan menehtyneet rokotuksesta tai lääkityksestä huolimatta, vaan juuri niiden takia? Voiko aivan tavallisistakin, kuumetta alentavista lääkkeistä olla influenssapotilaalle haittaa? Jos lääkäri Antti Heikkilältä kysyttäisiin, sikainfluenssaa vastaan ei jaettaisi rokotteita eikä tautia itsestäänselvästi lähdettäisi lääkitsemään.

        – Koko sikainfluenssahysteria on aivan liioiteltua. Lähtökohtani on, että kyse on lievästä taudista enkä ymmärrä, miksi asiaan liittyen on syntynyt näin suuri hässäkkä, lääkäri Antti Heikkilä toteaa aluksi.

        Hän muistuttaa, että tavalliseen kausi-influenssaan kuolee vuosittain moninkertainen määrä ihmisiä sikainfluenssaan verrattuna. Toisaalta tavallistenkin influenssakuolemien taustalla on yleensä joku pitkäaikaissairaus, eikä kuolemaa pitäisi todeta pelkästään influenssan aiheuttamaksi. Ja sama pätee sikainfluenssaan.

        Rokotetta ei ole tutkittu tarpeeksi
        Heikkilä ei aio itse ottaa sikainfluenssarokotetta eikä suosittele sitä muillekaan. Hänen mukaansa rokotetta ei ole tutkittu tarpeeksi eikä sen kaikista sivuvaikutuksista ole tietoa. Hän vihjaa, että rokotteen ottaminen on jopa saattanut edistää joidenkin taudin uhrien kuolemia.

        – Jos rokotuksen saanut henkilö kuolee, ei haluta miettiä sitä vaihtoehtoa, että rokote olisikin syynä kuolemaan. Aina vaan todetaan, että rokote ei ollut ehtinyt vielä vaikuttaa. Miksi asiaa ei koskaan tutkita? Heikkilä ihmettelee."

        http://www.studio55.fi/artikkeli/996668/

      • hörhölatte
        ja biologi kirjoitti:

        Yves Delatte -nimistä arvostettua tutkijaa ei löydy mistään. Sen sijaan samanniminen kaveri on lähetellyt ministerille kirjettään, jossa hän väittää, että H1N1 on laboratoriossa kehitelty virus, jota tahallaan on levitetty kansalaisiin.

        Muut hörhöt ovat kertoneet, että virusta olisi levitetty lentokoneista, mutta oikeaan rokotusparanoiahenkeen Delatte väittää, että H1N1 levitettiin eri väestönosiin muiden rokotusten yhteydessä.

      • häröä
        rokotetta kirjoitti:

        Onko kyseessä dojolaisuus-liikkeen perustaja Heikkilä? Eikö hänen osaamisalueensa ollut ortopedia?

      • erikoislääkäri
        häröä kirjoitti:

        Onko kyseessä dojolaisuus-liikkeen perustaja Heikkilä? Eikö hänen osaamisalueensa ollut ortopedia?

        "Onko kyseessä dojolaisuus-liikkeen perustaja Heikkilä? Eikö hänen osaamisalueensa ollut ortopedia?"

        Antti Heikkilä on kivunhoitoon perehtynyt kirurgi, ortopedi ja traumatologian erikoislääkäri.

        http://www.anttiheikkila.com/

      • dojoa
        erikoislääkäri kirjoitti:

        "Onko kyseessä dojolaisuus-liikkeen perustaja Heikkilä? Eikö hänen osaamisalueensa ollut ortopedia?"

        Antti Heikkilä on kivunhoitoon perehtynyt kirurgi, ortopedi ja traumatologian erikoislääkäri.

        http://www.anttiheikkila.com/

        Just joo. Eli koulutus on leikkaamisen alalta. Millähän vuosikymmenellä on opiskellut? Ilmankos jutut ovat outoja, kun mennään oman osaamisalueen ulkopuolelle.

      • netissä
        hörhölatte kirjoitti:

        Yves Delatte -nimistä arvostettua tutkijaa ei löydy mistään. Sen sijaan samanniminen kaveri on lähetellyt ministerille kirjettään, jossa hän väittää, että H1N1 on laboratoriossa kehitelty virus, jota tahallaan on levitetty kansalaisiin.

        Muut hörhöt ovat kertoneet, että virusta olisi levitetty lentokoneista, mutta oikeaan rokotusparanoiahenkeen Delatte väittää, että H1N1 levitettiin eri väestönosiin muiden rokotusten yhteydessä.

        "Yves Delatte -nimistä arvostettua tutkijaa ei löydy mistään."

        Googlella löytyy:

        "Tutkija Yves Delatte on tutkinut maitohappobakteereita, entsyymeitä ja ravitsemuksen vaikutusta terveyteemme, joista hän myös luennoi ympäri maailmaa. Maitohappobakteerien ja suoliston hyvinvoinnin lisäksi hän on tutkinut rokotteita ja tutkimustulosten pohjalta hän on julkaissut teoksen ”ROKOTUKSET”. Kirja sisältää karua tekstiä rokotuksista ja niiden vaikutuksista.

        Tässä vielä tietoa tutkijasta:
        Yves Delatte on syntynyt 1943 miehitetyssä Ranskassa lääkäri-isän ja sairaanhoitajaäidin poikana. Lapsuuttaan hän eli Vietnamissa ja kouluikäisenä Ranskan Algeriassa. Äitinsä Yves menetti kolmivuotiaana. Yves on opiskellut University of Algeriassa luonnontieteellisessä tiedekunnassa ja humanististen tieteiden tiedekunnassa Helsingin Yliopistossa.

        Yves Delatte on tehnyt tutkimustöitään biologina eri maissa: Australiassa ja Johannesburgissa Etelä-Afrikassa 70-luvulla tutki eläinten aineenvaihduntaa ja ravitsemusta. Ruotsissa hän on ollut luomassa probioottivalmisteita eläimille. Vuodesta 1986 Yves on luonut erilaisia probioottivalmisteita sekä ihmisille että eläimille. Hän on osallistunut ja toiminut luennoitsijana erilaisissa tieteellisissä konferensseissa, joissa on käsitelty erilaisia lääketieteellisiä kysymyksiä. Yves on julkaissut erilaisia tutkimuksiaan kirjoina ja artikkeleina myös Ranskassa ja Iso-Britanniassa."

        Tässä linkissä myös kirje, jonka Delatte on kirjoittanut ja lähettänyt suoraan peruspalveluministeri Paula Risikolle:

        http://ilonpisara.blogspot.com/2009/11/rokotukset.html

      • Asiaa!
        dojoa kirjoitti:

        Just joo. Eli koulutus on leikkaamisen alalta. Millähän vuosikymmenellä on opiskellut? Ilmankos jutut ovat outoja, kun mennään oman osaamisalueen ulkopuolelle.

        Antti Heikkilän radiohaastattelu:

        http://www.radiorock.fi/podcast/player.asp?podID=1682

      • pahalta kuulostaa
        netissä kirjoitti:

        "Yves Delatte -nimistä arvostettua tutkijaa ei löydy mistään."

        Googlella löytyy:

        "Tutkija Yves Delatte on tutkinut maitohappobakteereita, entsyymeitä ja ravitsemuksen vaikutusta terveyteemme, joista hän myös luennoi ympäri maailmaa. Maitohappobakteerien ja suoliston hyvinvoinnin lisäksi hän on tutkinut rokotteita ja tutkimustulosten pohjalta hän on julkaissut teoksen ”ROKOTUKSET”. Kirja sisältää karua tekstiä rokotuksista ja niiden vaikutuksista.

        Tässä vielä tietoa tutkijasta:
        Yves Delatte on syntynyt 1943 miehitetyssä Ranskassa lääkäri-isän ja sairaanhoitajaäidin poikana. Lapsuuttaan hän eli Vietnamissa ja kouluikäisenä Ranskan Algeriassa. Äitinsä Yves menetti kolmivuotiaana. Yves on opiskellut University of Algeriassa luonnontieteellisessä tiedekunnassa ja humanististen tieteiden tiedekunnassa Helsingin Yliopistossa.

        Yves Delatte on tehnyt tutkimustöitään biologina eri maissa: Australiassa ja Johannesburgissa Etelä-Afrikassa 70-luvulla tutki eläinten aineenvaihduntaa ja ravitsemusta. Ruotsissa hän on ollut luomassa probioottivalmisteita eläimille. Vuodesta 1986 Yves on luonut erilaisia probioottivalmisteita sekä ihmisille että eläimille. Hän on osallistunut ja toiminut luennoitsijana erilaisissa tieteellisissä konferensseissa, joissa on käsitelty erilaisia lääketieteellisiä kysymyksiä. Yves on julkaissut erilaisia tutkimuksiaan kirjoina ja artikkeleina myös Ranskassa ja Iso-Britanniassa."

        Tässä linkissä myös kirje, jonka Delatte on kirjoittanut ja lähettänyt suoraan peruspalveluministeri Paula Risikolle:

        http://ilonpisara.blogspot.com/2009/11/rokotukset.html

        "Yves on opiskellut University of Algeriassa luonnontieteellisessä tiedekunnassa ja humanististen tieteiden tiedekunnassa Helsingin Yliopistossa."

        Onko tämä tyyppi myös valmistunut jostain? HuK-pohjalta ei lääketiedettä tehdä. Pubmed ei tunne yhtään Y.Delatte-nimellä tehtyä tutkimusta. Onko rokotusinfon taustalla tosiaankin tällaisia tyyppejä?

      • tutkimusta?
        pahalta kuulostaa kirjoitti:

        "Yves on opiskellut University of Algeriassa luonnontieteellisessä tiedekunnassa ja humanististen tieteiden tiedekunnassa Helsingin Yliopistossa."

        Onko tämä tyyppi myös valmistunut jostain? HuK-pohjalta ei lääketiedettä tehdä. Pubmed ei tunne yhtään Y.Delatte-nimellä tehtyä tutkimusta. Onko rokotusinfon taustalla tosiaankin tällaisia tyyppejä?

        > Onko tämä tyyppi myös valmistunut jostain? HuK-pohjalta ei lääketiedettä tehdä. Pubmed ei tunne yhtään Y.Delatte-nimellä tehtyä tutkimusta....

        Skeponen jaksaa toistella tieteestä ja tutkimuksista jatkuvasti.
        Koskahan se havaitsee myös OTSIKOT, jotka kertovat käsiteltävät aiheet?

      • kaikkea vastaan
        tutkimusta? kirjoitti:

        > Onko tämä tyyppi myös valmistunut jostain? HuK-pohjalta ei lääketiedettä tehdä. Pubmed ei tunne yhtään Y.Delatte-nimellä tehtyä tutkimusta....

        Skeponen jaksaa toistella tieteestä ja tutkimuksista jatkuvasti.
        Koskahan se havaitsee myös OTSIKOT, jotka kertovat käsiteltävät aiheet?

        Millainen kaveri siellä rokotusinfossa näitä AIDS-oppeja jakelee? Onko sillä ihan aikuisten oikeasti joku koulutus vai pelkästään opintoja humanistisessa tiedekunnassa? Jos rokotteluinfo halua aolla vakavasti otettava tiedonvälittäjä, niin eikö ensimmäiseksi pitäisi taluttaa pajasta ulos puoskaribisneksen tekijät ja ne, jotka käyttävät yhdistystä omien steinerilaisten päämääriensä peitteenä? Vai jääkö sitten ketään enää jäljelle?

      • ei skeptikko
        terveyden tärvelyä kirjoitti:

        Ovatko homeopaatit yleisesti mukana rokotusinfon toiminnassa vai miksi nämä rokotusjutut ovat täällä? Ainakin osa homeopaateista toimii julkisesti myös steiner-kultin piirissä. Onkohan yleisempää?

        Homeopaatit ovat yleisesti rokotuksia vastaan. Ihmetyttää jos homeopaatteja toimii rokoteinfossa, nämä ovat varmaan lääkäri-homeopaatteja, jotka eivät työnsä puolesta uskalla vastustaa rokotteita. Toisaalta syy voi olla siinä, että yritetään saada homeopaattinen hoito suositummaksi terveydenhoidon ammattilaisten piirissä.

        Homeopatialla voidaan tehokkaasti torjua rokotusten sivuvaikutuksia ja sairauksia. Esim. Varmaan sikainfluenssan aiheuttama narkolepsia paranee siitä rokotteesta tehdyllä homeopaattisella nosodilla, jos kerran muutkin rokoteoireet paranee, niin miksei narkolepsia. Annetaan esim. 30K, 200K, 1000K ja 10 000K peräkkäisinä päivinä kutakin, siis neljänä päivänä. Annos toistetaan 2-3 viikon välein, kunnes oireet ovat poissa. Käytössäni on hollantilaisen lääkäri-homeopaatin Dr. Tinus Smits tutkimus rokotevaurioiden hoidoista, en tätä juttua ole omasta päästä keksinyt.

      • Ei homeopaatti
        ei skeptikko kirjoitti:

        Ei homeopatialla oikeita sairauksia paranneta. Jos lääkkeessä ei ole molekyyliäkään vaikuttavaa ainetta ja veden muisti on osoitettu humpuukiksi, niin ei jää muuta kuin plsebovaikutus.

      • Anonyymi
        hörhölatte kirjoitti:

        Yves Delatte -nimistä arvostettua tutkijaa ei löydy mistään. Sen sijaan samanniminen kaveri on lähetellyt ministerille kirjettään, jossa hän väittää, että H1N1 on laboratoriossa kehitelty virus, jota tahallaan on levitetty kansalaisiin.

        Muut hörhöt ovat kertoneet, että virusta olisi levitetty lentokoneista, mutta oikeaan rokotusparanoiahenkeen Delatte väittää, että H1N1 levitettiin eri väestönosiin muiden rokotusten yhteydessä.

        Possunuhakusetuksen jälkeen saatiinkin sitten odottaa 10v että päästiin korona teatteriin. Hienosti menee jengille läpi. Mut onneksi possunuhaan oli Pandemrix joka aiheutti yli sadalle lapselle narkolepsian Suomessa. Nyt sitten mRNA:ta hihaan. Mitäs pandemiaa pukkaa n. 6v päästä?

    • Seuraava skeptikkojen tempaus voisi olla tulehduskipulääkkeiden kokeilu parin viikon ajan vaikkapa burana 600:sta neljästi päivässä ja koitta voisi jatkaa toinen ryhmä puolenvuoden ajan Lyricalla ja toinen Tramalilla. Verrokkina voisi käyttää jotain homeopaattista valmista tai koskettelematta tapahtuvaa jäsenkorjausta. Tämä tietenkin perusterveillä ja lääkärin valvonnassa. Koe osoittaisi kiistatta lääkkeiden vaikutuksen ihmisen olotilaan ja mikäli mitään poikkeavaa ei terveydentilassa ilmene olen vakuuttunut lääkkeiden vaarattomuudesta. Tämä on monella kipupotilaalla aivan tavallinen tarina, päiväannos on monella huomattavasti suurempi ja lääketieteellisessä hoidossa rouskutettavaa riittää yleensä koko loppuelämän.

      • äå978u v76r

        Söin itse yli puoli vuotta panacodia maksimiannoksena, ennen kuin pääsin Kuopin neurokirralle leikkauksiin. Lääkeaineen codeiini muuttuu maksassa morfiiniksi, joka tunnetusti saa nupin sekaisin. Hoidin silti opetustyöni leikkausta odotellessa, vaikka jatkuvassa pöllyssä olinkin.
        Homeopaattiset valmisteetv tuskin olisivat auttaneet. Mikään kokeiltu manipulaatiokaan ei enää tuonut kuin hetken helpotusta. Kuopion neurokirurgit auttoivat ja pitkään jatkuneesta addiktoivien särkylääkkeiden käytöstä huolimatta en jäänyt koukkuun. Nyt en ole neljään vuoteen syönyt särkyihini edes käsikauppalääkkeitä. Silloin en olisi pärjännytv työelämässä ilman keskushermostoon vaikuttavia troppeja.
        Ja minulle on täysin turha tulla satuilemaan, että medullakompressio voitaisiin hoitaa "energiahoidolla"

      • äå978u v76r kirjoitti:

        Tapauksesi sai onnellisen lopun, mutta voitko olla varma kunnossa pysymisestäsi, ettei vastaavaa tilannetta pääse syntymään, jolloin kipujen vuoksi joudut turvautumaan lääkkeisiin. Onko kaikki voitava tehty elimistön kuntouttamiseksi. Rappeuma, lihasramppi, hermopinne, lihasten epätasapaino, virheasennot, vamma tai jokin muu voi aiheuttaa kipukierteen jota lääketiede ei pystykään hoitamaan. Terveydellisiä riskejä on paljon ja monia voidaan pienentää huolehtimalla terveydestä sopivan liikunnan ja monipuolisen ravinnon avulla. Energiahoito on terveydenylläpitäjänä, elimistön parantamisen ohella hyvin tehokas ja omahoitona muihin verrattuna helppo ja halpa. Onko omakohtaista kokemusta energiahoidon vaikutuksesta terveyteen tai yleensäkään tietämystä, mitä kaikkea energiahoito voi terveyden hyväksi aikaansaada.

        Edellä oleva, kommenttini oli ohi ’seuraava tempaus’ aiheesta eli lääkkeiden vaikutuksesta terveelle kokeesta. Kuvaus ”jatkuvassa pöllyssä olemisesta” on tyypillinen lääkkeiden ei toivotuista vaikutuksista. Sitä vastoin verrokkina tarkasteltava KTJ omahoitona, auttaa ennaltaehkäisemään mahdolliset terveysongelmat ja samalla parantaa monet esim. allergiset ongelmat ja onhan terveysjumpasta myös nauruterapiaksi.

        En todellakaan kirjoita lämpimikseni energiahoidoista, vaan auttaakseni omakohtaisten totuuden mukaisten energiahoitokokemusten kautta ihmisiä ottamaan todesta, kanssaihmisten kertomat, joskus uskomattomilta tuntuvat energiahoitokokemukset. Apu on usein aivan kädenulottuvilla, mutta uskallus ja rohkeus saattaa puuttua kokeilemaan, monen mielestä huuhaaksi mieltämäänsä hoitoa.

      • hoidot testissä
        EräsKansanparantaja kirjoitti:

        >Sitä vastoin verrokkina tarkasteltava KTJ omahoitona, auttaa ennaltaehkäisemään mahdolliset terveysongelmat

        Laitatko vähän tarkempia tietoja, miten järjestit kokeen, josta nämä tulokset ovat. Paljonko sinulla oli koehenkilöitä ja olivatko verrokit tosiaan vertailukelpoisia?

    • lääkkeillä

      Kuinka lääkkeillä voi tehdä itsemurhan?
      Nehän pitäisi olla parantavia aineita, vai onko skeposella skeposet tarkoitukset lääkkeistä?

      • iuygufkyd

        Useimmilla oikeilla lääkkeillä voi tehdä itsemurhan, kunhan annos on riittävä. Seleenikin, joka on raskasmetalli ja tappava myrkky, on pieninä annoksina ihmiselle välttämätön.
        Homeopaattisilla "lääkkeillä" itsemurhakaan ei onnistu, koska niillä ei ole mitään vaikutusta.

        Et kai oikeasti ole noin tyhmä tai luule palstan lukijoita tyhmiksi.

      • lääkkeet
        iuygufkyd kirjoitti:

        Olet varmaankin havainnut, että yksikään "itsemurharyhmästä" ei siis kuollut yliannoksista huolimatta, vaan sen sijaan ovat elämänsä kunnossa!
        Lääkkeiden vaikutushan pitäisi olla potilaan kannalta positiivinen!
        Homeopaattisten lääkkeiden vaikutus oli siis positiivinen yliannoksista huolimatta!

        Sitä vastoin niitä oikeita lääkkeitä käytettäessä tulos olisi todennäköisesti ollut kovin "myrkyllinen".

      • ----
        lääkkeet kirjoitti:

        Olet kirjoittanut aika monta viestiä terveydenhoitoa vastaan ja puolustanut mitä tahansa hoitoa, kunhan se mielestäsi on vaihtoehtoista. Äskeinen viestisi paljasti, että ainakaan homeopatiaa sinä et tunne ollenkaan.

        Klassisen homeopatian perusteiden mukaan valmisteiden ottaminen väärin aiheuttaisi vakavia vahinkoja käyttäjille. Siksi jokaista ostajaa motivoidaan antamaan rahaa klassiselle homeopaatille eikä ostamaan mitään omin päin. Jos kaikki käyttäjät ovat havaintosi mukaan elämänsä kunnossa, niin homeopatian väärinkäytöllä ei ollutkaan mitään vaikutusta miasmoihin.

      • energy healing
        ---- kirjoitti:

        "v'äärän" valmisteen ottaminen ei aiheuta vakavia vahinkoja käyttäjälle. Missä näin väitetään? Oletko ystävällinen ja linkität sivustot minulle? Olen itse aikoinaan saanut todella suuren avun homeopatiasta ja todellakin vain yksi käynti homeopaatilla ja yksi annos pillereitä riitti. Ei ollut kallista siihen verrattuna mitä olin jo ns. viralliseen hoitoon joutunut rahojani käyttämään, ilman mitään hyötyä. Myöhemmin löysin sitten vielä energiahoidon, joka tehokkainta hoitoa mihin olen törmännyt. Onneksi on tämä netti ja sitä kautta kaikki saavat helposti tietoa energiahoidosta. Mitä skepsikseen tulee, niin suurin osa ihmisistähän ei tiedä mikä se on eikä heitä mikään huuhaa-palkinto kiinnosta. Ja ne ihmiset jotka tietävät skepsiksen lähinnä naureskelevat sille, tyyliin "nuorten vihaisten miesten puuhastelua". Itse kyllä ajattelen, että rahahan se sielläkin takana luuraa..

      • tienausta
        energy healing kirjoitti:

        Aikuisten oikeasti homeopaattisilla valmisteilla ei ole mitään vaikutusta ihmisten terveyteen. Klassisen homeopatian opinkappaleiden mukaan väärän valmisteen tai väärän potenssin eli laimennoksen ottaminen voisi olla vaarallista.

        Mikäli tällaista selittelyä ei olisi, niin voitaisiin helposti tehdä yhdistelmä kaikista homeopaattisista valmisteista ja ottaa aina se kaikkien sairauksien tai oireiden yhteydessä. Tällöin homeopaattien ammattikunta menettäisi tienausmahdollisuutensa.

        Raha tässä puhuu ja tienaajan asemassa ovat sokerirakeiden kaupustelijat.

      • lyfdt
        tienausta kirjoitti:

        Skepsiksen sivuilla oli linkki mainokseen, jossa homeopaattinen valmiste sisälsi kymmentä vaikuttavaa ainetta. Sehän olisi toimiessaan jo varsin laajakirjoinen lääke.
        Eikä hintaakaan ravistetulla vedellä ollut kuin 277 Euroa litra.

        Vesijohtovedessä on pienen pieniä määriä vielä useampia aineita ja kyllä sitä on erilaisissa pumpuissa ravisteltu paljonkin. Litrahinta on paljon pienempi ja vaikutus sairauksiin suunnilleen sama. Pysyn kraanavedessä.

    • Tuhlausta

      Tässäpä naseva adressi. Taidan allekirjoittaa:

      "Vastustamme verorahojen käyttöä näennäistieteilyyn: Skepsis ry erotettava TSV:stä!

      Skepsis ry on harrastelijayhdistys, joka kuitenkin julkisuudessa esitetään tieteellisenä yhdistyksenä. Tämä ei tietenkään ole median vika, Skepsis ry esiintyy itse tieteellisenä yhdistyksenä, koska se kuuluu Tieteellisten Seurain Valtuuskuntaan, jolla on tietynlainen lain säätämä status. TSV saa myös rahoitusta opetusministeriöltä eli siis käyttää veronmaksajien rahoja.

      Me allekirjoittaneet emme hyväksy verorahojen käyttöä näennäistieteen ja katsomuksellisen yhdistyksen rahoittamiseen. Siksi Skepsis ry on erotettava Tieteellisten Seurain Valtuuskunnasta"

      http://www.adressit.com/tsv-skepsis

      • liygylufy

        Olisit kai ensimäinen allekirkoittaja, joka on vakavissaan. Edes adressin avaajan nimeä ei löydy. Jokin aika sitten 13 herjalla kirjoitettua nimeä.

        Miksi kriittisesti hömppään suhtautuva aidosti tieteellisen yhdistyksen kriteerit täyttävä porukka pitäisi saada erotetuksi Tieteelisten Seurain Valtuuskunnasta? Ottiko joku Homeopaatti niin pahasti herneen nekkunsa Hesan "itsemurhayrityksen" takia, vai mikä on syy typerään kaunaiseen adressiin.
        Hesarissa oli hyvä laaja juttu asiasta. Kipaisepa lukemaan.

        Hesan tempaus on tuonut Skepsikseen kuulemma runsaasti uusia jäseniä.

      • yfufföiugiu

        Et sitten tainnut vielä allekirjoittaa, vai oletko sinä mahdollisesti "Haistakaa Paska", joka on viimeksi allekirjoittanut? Kuolleena syntynyt ajatus, jota kukaan täysipäinen ei näytä kannattavan.

      • tyly lista

        Ei kai tässä voi muuta kuin hoitaa eropaperit kuntoon.

      • Diibadaabaduu
        liygylufy kirjoitti:

        Olisit kai ensimäinen allekirkoittaja, joka on vakavissaan. Edes adressin avaajan nimeä ei löydy. Jokin aika sitten 13 herjalla kirjoitettua nimeä.

        Miksi kriittisesti hömppään suhtautuva aidosti tieteellisen yhdistyksen kriteerit täyttävä porukka pitäisi saada erotetuksi Tieteelisten Seurain Valtuuskunnasta? Ottiko joku Homeopaatti niin pahasti herneen nekkunsa Hesan "itsemurhayrityksen" takia, vai mikä on syy typerään kaunaiseen adressiin.
        Hesarissa oli hyvä laaja juttu asiasta. Kipaisepa lukemaan.

        Hesan tempaus on tuonut Skepsikseen kuulemma runsaasti uusia jäseniä.

        Itse tunnen yhden ex-jäsenen, joka nyttemmin häpeää niin kovasti pimeää menneisyyttään, ettei halua edes puhua siitä. Kerran hän oli ollut jossain skeebojen kokoontumisajoissa. Raittiusmiehenä ei sinne kuulemma enää ilkeäsi mennä; ohjelmassa oli ollut enimmäkseen juopottelua ja kännisten jätkien uhoa, muiden pilkkaamista ja herjaamista. Skeptikko tämä mies on edelleen, mutta ei kuulemma halua kuulua jälkeenjääneiden porukkaan, vaan häpeää että tuollainen rymysakki tuhoaa aitojen skeptikkojen maineen.

        Miten muuten on, jos skepo kokee jonkin ihmeeksi luokiteltavan asian, niin uskooko hän siihen? Puhuuko hän siitä aateveljilleen? Jos skepo ei löydä jollekin kokemalleen asialle selitystä tieteellisestä maailmankuvastaan, niin mitä sitten tapahtuu? Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen.

      • ougiugiöy
        Diibadaabaduu kirjoitti:

        Itse ainakin kyselisin. Ei minua lainkaan hävetä myöntää, että en tiedä läheskään kaikkea. Skepsiksellä on käytössään tieteellisen neuvottelukunnan asiantuntemus. Kyseinen lafka koostuu Suomen eturivin tieteentekijöistä. Se on melko hyvä selkänoja silloin kun itse ei tiedä.

        "nyttemmin häpeää niin kovasti pimeää menneisyyttään,"
        Jopas oli. Mihin herätysliikkeeseen mahtaa kuulua pimeine menneisyyksineen.

        "Skeptikko tämä mies on edelleen, mutta ei kuulemma halua kuulua jälkeenjääneiden porukkaan, vaan häpeää että tuollainen rymysakki tuhoaa aitojen skeptikkojen maineen."

        Joo. Sellaisia nuo raivoraittiit tuppaavat olemaan. Kaikki, jotka eivät käyttäydy kuten he, ovat moraalisesti arveluttavia ja sosiaalisesti epäkelpoja. Kun suomalainen äijäporukka kokoontuu joskus harvoin yhteen, on alkoholin käyttö enemmin sääntö kuin poikkeus. Onko 90 % suomalaisista siis rymysakkia, joka tuhoaa aitojen suomalaisten miesten maineen. Älähän nyt.

        Mielestäni on kaikille eduksi, jos liian tiukkapipoiset moraalinvartiat poistuvat yhdistyksestä.

      • äougöiyö
        tyly lista kirjoitti:

        Ei kai tässä voi muuta kuin hoitaa eropaperit kuntoon.

        Se oli viimeinen tikki, joka sai minut liittymään skepsikseen jäseneksi. Niin on tehnyt muutama muukin.
        Myöhemmin tosin ajattelin, oliko lista Skepsiksen ovela mainos. Sen verran naivi ja yliampuva se oli. Varsinkin kun lukee adressin avaajan kommentteja keskusteluosiossa, tulee väkisin mieleen, että jätkä pelleilee.

      • pulju
        Diibadaabaduu kirjoitti:

        Itse tunnen yhden ex-jäsenen, joka nyttemmin häpeää niin kovasti pimeää menneisyyttään, ettei halua edes puhua siitä. Kerran hän oli ollut jossain skeebojen kokoontumisajoissa. Raittiusmiehenä ei sinne kuulemma enää ilkeäsi mennä; ohjelmassa oli ollut enimmäkseen juopottelua ja kännisten jätkien uhoa, muiden pilkkaamista ja herjaamista. Skeptikko tämä mies on edelleen, mutta ei kuulemma halua kuulua jälkeenjääneiden porukkaan, vaan häpeää että tuollainen rymysakki tuhoaa aitojen skeptikkojen maineen.

        Miten muuten on, jos skepo kokee jonkin ihmeeksi luokiteltavan asian, niin uskooko hän siihen? Puhuuko hän siitä aateveljilleen? Jos skepo ei löydä jollekin kokemalleen asialle selitystä tieteellisestä maailmankuvastaan, niin mitä sitten tapahtuu? Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen.

        Skepsiksen omien nettisivujen mukaan yhdistyksessä on 1200 jäsentä.

      • 007007
        äougöiyö kirjoitti:

        Se oli viimeinen tikki, joka sai minut liittymään skepsikseen jäseneksi. Niin on tehnyt muutama muukin.
        Myöhemmin tosin ajattelin, oliko lista Skepsiksen ovela mainos. Sen verran naivi ja yliampuva se oli. Varsinkin kun lukee adressin avaajan kommentteja keskusteluosiossa, tulee väkisin mieleen, että jätkä pelleilee.

        Ehkä. Adressi karsisi henkilöt, jotka ottavat sen tosissaan ja saisi ehkä vähän fiksumpia liittymään.

        Äsken peräti neljätoista allekirjoittajaa, joista yksi Pentti Hirvonen Sorvan Kylästä (Sorva niminen kylä on Pirkkalassa) Vaihtakaa tavut, niin voitte päätellä, onko tuokaan kirjoittaja tosissaan. Aloittaja oli kertomansa mukaan siivonnut epäasiallisuudet. Ei ihan natsannut sekään.
        Pärvän kyitä Sorvan kylässä.

    • Aivoja käyttävä

      Homeopatiaan, vyöhykehömppään ym vaihtoehtoroskaan uskovat ovat yksinkertaisesti hölmöjä ihmisiä. Mitään muuta selitystä ei ole.

      • hävinnyt?

        Minne on niin innokas inttäjä skeponen kadonnut?
        Ei ole havaintoja laisinkaan.

        Ettei vain ole osallistunut siihen skepojen järjestämään joukkoitsemurhatutkimukseen?

        Voi Voi!

    • järki hoi!

      Kuulin, että skeptikot ovat syöneet matalatehoisia D6 - D12 potensoituja homeopaattisia lääkkeitä. Ei niillä voi tappaa itseänsä, sillä ainetta niissä on vain miljoonasosa korkeintaan ja energiavaikutukset jäävät heikoiksi ja lyhytaikaiseksi. Skeptikkojen olisi pitänyt syödä D1000 ja D10 000, eli korkeatehoisia homeopaattisia lääkkeitä. Esim. Elohopea, Arsenikki, Opium, Strontium, Sulfur. Olen varma että usealla se olisi johtanut sairaalareissuun. Korkeatehoiset homeopaattiset lääkkeet, väärin annettuna voivat aiheuttaa voimakasta masennusta pitkäksi aikaa, fyysisten oireiden lisäksi. Sillä annostus ja lääke on persoonakohtainen, ihmiset ovat erilaisia vaikka ovat ihmisiä.

      Kuka skeptikkojen koetta valvoi? Homeopaattiset lääkkeet eivät vaikuta materiaalisesti, vaan fysikaalisesti- energeettisesti keskushermoston kautta, joka toimii värähtelyperiaatteella. Homeopaattinen valmiste on helppo tuhota "plaseboksi" esim. mikrossa tai voimakkaassa mangeettikentässä. Kuka valvoi että niitä lääkkeitä ei käytetty ennen syöntiä esim. mikrossa? Niiden energia tuhoutuu siellä muutamassa sekunnissa.

      • 29

        Näitä kokeita on tehty ympäri maailmaa. Suomessakin oli toinen vastaava tempaus tuon edellisen jälkeen.
        Mitä voimakkuuksiin tulee, tempaukseen valittiin homeopaattisia valmisteita, joiden yliannostuksesta oli erikseen varoitettu. Koskaan mitään vaikutusta ei ole havaittu. Testejä on yhteensä tehty varmaan jo tuhansia.

        Ja voitko kertoa linkkiä lääketieteelliseen julkaisuun, jonka mukaan keskushermosto toimii värähtelyperiaatteella.
        Pelkkää taikauskoa.

    • --------------------

      TYHMÄT SKEPO RASSUKAT OVAT.
      TEKEVÄT ITSEMURHIA JA MUNAAVAT SIINÄKIN ITSENSÄ NIIN, ETTEIVÄT ONNISTU VALITSEMAAN KUNNON VÄLITEITÄ.
      SKEPOT OVAT LUUSEREITA.
      OVAT AINA OLLEET LUUSEREITA JA TULEVAT BAINA OLEMAAN.

      • hömmmm

        Ymmärrätkö edes, mistä oli kysymys? Luulen, että olet Gaps Lockeinesi taas ihan tosissasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7464
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2156
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1220
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1151
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe