Onko kenelläkään kokemusta tilanteesta, jossa puolison exä harjoittaa kotirauhan rikkomista viranomaisten välityksellä?
Meillä kyseisessä tilanteessa ollaan oltu ja sitä ihmetelty jo reilun vuoden ajan. Mieheni ex-avovaimo, jonka kanssa he erosivat jo 14 vuotta sitten, tuntuu olevan suoranainen mestari sossujen pompottamisessa.
Miehelläni on exänsä kanssa pian 14 vuotta täyttävä lapsi - he siis erosivat jo ennen lapsen syntymää. Äiti ja lapsi ovat olleet lastensuojelun asiakkaita ja erilaisten tukitoimien kohteena jo siitä lähtien, kun lapsi oli aivan pieni. Pahimmilleen ongelmat ovat kärjistyneet noin 3 viimeisen vuoden aikana: lapsella on vakavia käytös-, koulunkäynti- ja muita ongelmia.
Lapsi on ollut myös sijoitettuna lastenkotiin, mutta sijoitus ei kuitenkaan johtanut huostaanottoon.
Lapsella ei ole koskaan ollut kotonaan minkäänlaisia rajoja eikä juurikaan perushuolenpitoa: kulkee likaisissa vaatteissa, ei peseydy, syö mitä sattuu, valvoo kuinka pitkään huvittaa, pelaa tietokonepelejä ja katsoo televisiota rajattomasti jne.
Sosiaalityöntekijät käyvät säännöllisesti äidin ja lapsen kotona, he ovat siis lastensuojelun avohuollon tukitoimien piirissä.
Mieheni on vuosien varrella osallistunut erilaisiin lasta koskeviin viranomaispalavereihin, mutta luopui siitä 1,5 vuotta sitten huomattuaan, ettei hänen mielipiteellään ole mitään merkitystä. Hän erittäin painokkaasti myös ilmoitti niin viranomaisille kuin äidillekin, ettei enää kyseisiin kokouksiin osallistu.
Isä tapaa lasta säännöllisesti joka toinen viikonloppu, äidillä on yksinhuoltajuus. Mieheni kanssa olemme olleet yhdessä 7 vuotta.
Kun lapsen käytösongelmat 1,5 vuotta sitten kärjistyivät äärimmilleen, äidille tarjottiin mahdollisuutta, että lapsi muuttaisi isänsä luo. Äidin reaktio oli raivoisan kielteinen.
Kirjoitin tuon pitkän alkuselostuksen sen vuoksi, jotta saisin avattua nykytilanteen taustoja edes jonkin verran. Tällä hetkellä suurin hämmästyksen aiheemme on siis se, että äidin ja lapsen asioita hoitavat sosiaalityöntekijät ovat alkaneet pommittaa miestäni puhelimitse, "koska äiti niin vaatii". Äiti välittää siis sosiaalityöntekijöiden kautta miehelleni mitä kummallisimpia vaatimuksia: isän pitää osallistua kaikkiin lasta koskeviin palavereihin ja keskusteluihin, isän pitää tuoda lapsi heidän kotiinsa sisälle asti kun hän tuo lapsen viikonlopputapaamiselta (mieheni ei halua tavata tätä naista joten hän jättää lapsen kotipihaan varmistaen, että lapsella on avain), isä ei saa ostaa lapselle vaatteita tai muutakaan tavaraa ellei siitä ole ensin sovittu äidin kanssa jne.
Kerran äiti valitti sossuille siitä, että lapsi oli viikonlopputapaamisella ollut samaan aikaan pelaamassa jalkapalloa isänsä ja minun lasteni kanssa. Kyllä, uskokaa tai älkää: äidin mielestä futiskenttä pitäisi tyhjentää muista ihmisistä, tai ainakin mieheni nykyisestä perheestä, kun lapsi ja isä ovat pelaamassa. Ja TAAS tämän valituksen johdosta sossut kiltisti soittavat miehelleni, jälleen kerran.
Aiheet, joista äiti sossuille valittaa, ovat järkevyydessään juuri tätä luokkaa.
Kerran äiti on vaatinut, että sosiaalityöntekijät tekisivät meillekin kotikäynnin, "koska perhetyöntekijät käyvät hänenkin kotonaan". Sossut "tarjoutuivat" tulemaan meille, mutta torjuimme tämän "tarjouksen" saman tien täysin järjettömänä. Meidän perheestämme ja meillä asuvista lapsistamme ei ole tehty lastensuojeluilmoituksia, eikä meillä ole ollut muitakaan ongelmia joihin viranomaisapua kaivattaisiin, joten sossut eivät keksineet mitään perustetta tulla meille.
Ja kaiken huippuhan on tietenkin se, että isän ja lapsen tapaamisviikonloput sujuvat hienosti - ja silloin harvoin kun ongelmia on tullut, ne on saatu selvitettyä parhain päin.
Mutta siis nyt tilanne on se, että meillä tämä sossujen kummallinen puhelinpommitus koetaan jo häiritsevänä - tämähän on kotirauhan rikkomista viranomaisten välityksellä, kuten eräs ystäväni tilanteen kiteytti. Mieheni kanta siitä, että hän ainoastaan tapaa lasta eikä puutu äidin ja lapsen kodin sisäisiin ongelmiin, ei kuitenkaan tunnu menevän sossujen jakeluun, vaan uusi puhelu tulee aina, "kun äiti niin vaatii".
Auttakaa ihmiset. Ikinä en ole ollut sossujen kanssa tekemisissä, mitä niille oikein pitää sanoa? Voiko todella olla mahdollista, että äiti pompottaa ja pyörittää sosiaalityöntekijöitä tekemään mielensä mukaan?
Meillä kyseisessä tilanteessa ollaan oltu ja sitä ihmetelty jo reilun vuoden ajan. Mieheni ex-avovaimo, jonka kanssa he erosivat jo 14 vuotta sitten, tuntuu olevan suoranainen mestari sossujen pompottamisessa.
Miehelläni on exänsä kanssa pian 14 vuotta täyttävä lapsi - he siis erosivat jo ennen lapsen syntymää. Äiti ja lapsi ovat olleet lastensuojelun asiakkaita ja erilaisten tukitoimien kohteena jo siitä lähtien, kun lapsi oli aivan pieni. Pahimmilleen ongelmat ovat kärjistyneet noin 3 viimeisen vuoden aikana: lapsella on vakavia käytös-, koulunkäynti- ja muita ongelmia.
Lapsi on ollut myös sijoitettuna lastenkotiin, mutta sijoitus ei kuitenkaan johtanut huostaanottoon.
Lapsella ei ole koskaan ollut kotonaan minkäänlaisia rajoja eikä juurikaan perushuolenpitoa: kulkee likaisissa vaatteissa, ei peseydy, syö mitä sattuu, valvoo kuinka pitkään huvittaa, pelaa tietokonepelejä ja katsoo televisiota rajattomasti jne.
Sosiaalityöntekijät käyvät säännöllisesti äidin ja lapsen kotona, he ovat siis lastensuojelun avohuollon tukitoimien piirissä.
Mieheni on vuosien varrella osallistunut erilaisiin lasta koskeviin viranomaispalavereihin, mutta luopui siitä 1,5 vuotta sitten huomattuaan, ettei hänen mielipiteellään ole mitään merkitystä. Hän erittäin painokkaasti myös ilmoitti niin viranomaisille kuin äidillekin, ettei enää kyseisiin kokouksiin osallistu.
Isä tapaa lasta säännöllisesti joka toinen viikonloppu, äidillä on yksinhuoltajuus. Mieheni kanssa olemme olleet yhdessä 7 vuotta.
Kun lapsen käytösongelmat 1,5 vuotta sitten kärjistyivät äärimmilleen, äidille tarjottiin mahdollisuutta, että lapsi muuttaisi isänsä luo. Äidin reaktio oli raivoisan kielteinen.
Kirjoitin tuon pitkän alkuselostuksen sen vuoksi, jotta saisin avattua nykytilanteen taustoja edes jonkin verran. Tällä hetkellä suurin hämmästyksen aiheemme on siis se, että äidin ja lapsen asioita hoitavat sosiaalityöntekijät ovat alkaneet pommittaa miestäni puhelimitse, "koska äiti niin vaatii". Äiti välittää siis sosiaalityöntekijöiden kautta miehelleni mitä kummallisimpia vaatimuksia: isän pitää osallistua kaikkiin lasta koskeviin palavereihin ja keskusteluihin, isän pitää tuoda lapsi heidän kotiinsa sisälle asti kun hän tuo lapsen viikonlopputapaamiselta (mieheni ei halua tavata tätä naista joten hän jättää lapsen kotipihaan varmistaen, että lapsella on avain), isä ei saa ostaa lapselle vaatteita tai muutakaan tavaraa ellei siitä ole ensin sovittu äidin kanssa jne.
Kerran äiti valitti sossuille siitä, että lapsi oli viikonlopputapaamisella ollut samaan aikaan pelaamassa jalkapalloa isänsä ja minun lasteni kanssa. Kyllä, uskokaa tai älkää: äidin mielestä futiskenttä pitäisi tyhjentää muista ihmisistä, tai ainakin mieheni nykyisestä perheestä, kun lapsi ja isä ovat pelaamassa. Ja TAAS tämän valituksen johdosta sossut kiltisti soittavat miehelleni, jälleen kerran.
Aiheet, joista äiti sossuille valittaa, ovat järkevyydessään juuri tätä luokkaa.
Kerran äiti on vaatinut, että sosiaalityöntekijät tekisivät meillekin kotikäynnin, "koska perhetyöntekijät käyvät hänenkin kotonaan". Sossut "tarjoutuivat" tulemaan meille, mutta torjuimme tämän "tarjouksen" saman tien täysin järjettömänä. Meidän perheestämme ja meillä asuvista lapsistamme ei ole tehty lastensuojeluilmoituksia, eikä meillä ole ollut muitakaan ongelmia joihin viranomaisapua kaivattaisiin, joten sossut eivät keksineet mitään perustetta tulla meille.
Ja kaiken huippuhan on tietenkin se, että isän ja lapsen tapaamisviikonloput sujuvat hienosti - ja silloin harvoin kun ongelmia on tullut, ne on saatu selvitettyä parhain päin.
Mutta siis nyt tilanne on se, että meillä tämä sossujen kummallinen puhelinpommitus koetaan jo häiritsevänä - tämähän on kotirauhan rikkomista viranomaisten välityksellä, kuten eräs ystäväni tilanteen kiteytti. Mieheni kanta siitä, että hän ainoastaan tapaa lasta eikä puutu äidin ja lapsen kodin sisäisiin ongelmiin, ei kuitenkaan tunnu menevän sossujen jakeluun, vaan uusi puhelu tulee aina, "kun äiti niin vaatii".
Auttakaa ihmiset. Ikinä en ole ollut sossujen kanssa tekemisissä, mitä niille oikein pitää sanoa? Voiko todella olla mahdollista, että äiti pompottaa ja pyörittää sosiaalityöntekijöitä tekemään mielensä mukaan?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hmm, tosi hankala tilanne. Mutta toisaalta ihmettelen, miksi isä ei halua yhteispalavereihin osallistua, tuo mainitsemasi syy vaikuttaa hiukan "keskenkasvuiselta". Jos lapsi teillä ollessaan käyttäytyy raauhallisesti eikä ongelmia ole, kannattaisi kyllä suostutella äitiä edes kokeilemaan sellaista järjestelyä, että lapsi muuttaisi teille. Siinä voisi auttaa isän osallistuminen neuvotteluihin.
Ihmettelen kyllä tuota, että sosiaalityöntekijät ovat teidän luokse jatkuvasti tunkemassa, enkä valitettavasti osaa siinä neuvoa, uskomattomalta tosiaan kuulostaa. Toivottavasti asiat järjestyy!
Sossut ovat kyllä keskimäärin ihan fiksuja ihmisiä, kyllä heidän kanssa asiat puhumalla selviää...Ihan ovat tavallisia ihmisiä, joilla usein kutsumus ihmisten auttamiseen :) Ihan samalla tavalla heidän kanssa voi toimia, kuin muidenkin ihmisten.
Hyvää kesää teille!
...näyttävät kiukun, raivon ja kaikki muut negatiiviset tunteet sille vanhemmalle, jonka kokevat turvalliseksi ja josta he ovat varmoja, ettei tämä heitä hylkää. Siellä etäperheessä, joka toinen viikonloppuisukki joka vielä eronnut äidistä ennen lapsen syntymää. Lapsella nyt murrosikä päällä. Se, ettei lapsi kapinaansa siellä etäperheessä näytä ei suinkaan ole mikään tae siitä, että kaikki ongelmat johtuvat lähiperheestä ja on ns. perheen sisäinen ongelma, kun lapsi oireilee kotona. Sossu on kimpussanne siitä syystä että lapsen pahimmat oireilut mitä luultavimmin kulminoituu juuri noihin isä-tapaamisten jälkeiseen aikoihin.
Lähiperheessähän on ilmiselvästi jotain ollut pielessä. Äiti uupunut tai masentunut koska lapsi on ollut sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Missä isä on ollut silloin kun lapsi on ollut sijoitettuna? Yhtä kykenemätön vanhemmaksi kun lähi on ollut samaisena aikana???
Surulliseksi tekstisi ainakin minut saa. Lapsi pakostakin vieraantunut etävanhemmasta, koska jäänyt yksin äitin kanssa, ja vain tapaillut isäänsä, eli isäsuhde etäinen olosuhteiden saattelemana. Kokee mitä luultavimmin olevansa isän hylkäämä lapsi, ja teidän uusperheenne muistuttaa lasta jatkuvasti siitä, ettei hän isälleen kelvannut, näin kärjistettynä. Ollut vielä sijoitettuna kun oma äitikin on jossain vaiheessa "hylännyt" olosuhteiden pakosta. Miehesi vielä pöhkönä kieltäytyy noista palavereista ja jatkaa näinollen samaa kaavaa lapsen kannalta, eli miten osoitetaan lapselle ettei hän ole edes sen verran arvokas isälleen, että tämä uhraisi aikaansa ja vaivaansa omaan lapseensa. Surullinen tarina lapsesta, joka ei kuulu mihinkään, kaikki on ollut arvaamatonta ja turvatonta sijoituksineen. Niin kauan kun te siellä uusperheessä näette tämän lapsen käytöshäiriöt lähiperheen sisäisenä ongelmana ja lapsen isä ulkoistaa itsensä ja jättää vastuunsa isänä kantamatta niin juuri niin kauan lapsi voi huonosti. Vai millä tavalla miehesi aikoo voittaa lapsen luottamuksen jälleen hylättyään tämän jo ennen lapsen syntymää, kieltäytymällä tapaamasta lapsen äitiä viestittäen lapselle että lapsen lähihuoltaja on todella kamala, hirveä, arvoton ja viestittäen lapselleen että häntä ei edes rakkauden nimissä tehty, mies ei häntä halunnut, ja isä ei edellenkään halua, eikä halua edes yrittää auttaa omaa lastaan osallistumalla niihin pirun sossutouhuihin?
Argh! Meninpä vielä vihaiseksi koska tekstisi on niin tyypillinen uusperheellisen kirjoitus: Ei lapsi meillä oireile, joten ongelmat ei meille kuulu. Missä veedussa on isän vastuu? Teillä menee hyvin, ja teillä asuvat lapset voivat hyvin. Hyvä. Perheeseenne kuuluu ainakin mun laskujen mukaan myös yksi etälapsi.Tehkää nyt jotain sen lapsen hyväksi joka ei teillä asu ja joka voi huonosti. Pitäisihän hänenkin kaiken järjen mukaan kuulua teidän perheeseen 365päivää vuodessa, vaikka ei teillä asu. Mieti hetki omaa asennettasi ja onko teillä molemmilla ehkä parantamisen varaa tuon suhteen, että mitä te tälle etälapselle viestitätte sulkemalla silmänne siltä, että miehelläsi on suurikin osa ja arpa tässä asiassa, ja jonkinnäköinen isänvastuukin pitäisi kantaa.
Täällä ehdoteltiin taas sitä muuttoa ratkaisuna. Voi hemmetti, ei voi kun nauraa! Lapsi asunut 14vuotta äitinsä kanssa ja tavannut isäänsä joka toinen viikonloppu. Totta mooses lapsi isälle niin ongelmat ratkeaa XD Sehän onkin oiva ratkaisu tunkea lapsi asumaan ihmisen luo jota hän ei edes kunnolla tunne. Lisää turvattomuutta murrosiän kriisien lisäksi. 12-vuotta täyttäneen lapsen mielipiteelle annetaan jo suuri painoarvo jos hän itse haluaisi muuttaa.
Ei ne lapset koskaan ole samanarvoisia uusperheessä jos on sekä lähi että etälapsia, niin se vaan on!
Olkaapa nyt aikuisia ja päästäkää sossutantat kaffelle. Lapsen etuahan he ajattelevat ja yrittävät auttaa lasta. Jos he toteavat että kaikki ok niin pääsette heistä eroon. Jos taas jatkatte valitsemaanne linjaa sossu toteaa teidät yhteistyökyvyttömiksi ja hankaliksi, ja se onkin paljon paskempi juttu se. Sossusta ei pääse eroon ennenkuin osoittaa olevansa yhteistyökykyinen ja osoittaa teoin että kykenee sellaiseen tarpeeksi kypsään vanhemmuuteen että omalta osaltaan tekee kaikkensa jotta lapsen olo ja oireilu helpottuu. Esim. tuo lapsen sisälle asti tuominen on psykologiaa, eikä exän hulluja päähänpistoja. Mutta se siitä.
kommenteista. Ihan alkuun sanoisin, että väite siitä että lapsi kokee itsensä isän hylkäämäksi on outo. Kuinka etäisän sitten pitäisi olla mukana lapsensa elämässä, jollei tapaamalla? Oma lapseni, iso teini jo, pitää yhteyttä isäänsä juuri tapaamisilla ja puhelimitse. Lapsi ei ainakaan omien sanojensa mukaan ole koskaan kokenut itseään isänsä hylkäämäksi - ja miksi en fiksun teinin sanaa uskoisi? Väittäisin myös, että lapseni tuntee isänsä ERITTÄIN hyvin, vaikka on "ainoastaan tavannut" isäänsä 1-vuotiaasta lähtien. ;)
Tietenkin, jos olisin vuosikausia antanut lapsen ymmärtää, kuinka inhottava isä hänellä on kun meni meikäläisestä eroamaan ja näin lapsensa "hylkäämään", lapsen tuntemus asiasta voisi olla täysin toinen.
En ryhdy tarkemmin mieheni lapsen äidin käytöstä selostamaan, koska tarkoitukseni on vain löytää tolkku viranomaisten toimintaan.
Sen verran kuitenkin kerrottakoon, että äiti aikoinaan hankkiutui raskaaksi väittämällä syövänsä pillereitä, mutta myöhemmin oli kertonut useille kavereilleen - ja jopa mieheni äidille - jättäneensä pillerit salaa pois saadakseen miehen "pysymään luonaan". (Tähän saan varmasti kommentteja, kuinka miehen olisi pitänyt käyttää kondomia. Hän oli kuitenkin nuori ja hyväuskoinen ja luotti naisen sanaan - eikä ole poissuljettua, etteikö nainen olisi kyennyt pistelemään kondomiin reikiä...)
Äidillä ei myöskään ole ollut ainuttakaan seurustelusuhdetta lapsen syntymän jälkeen.
Näistä tosiseikosta jokainen voi tykönään päätellä, miten tämä nainen käyttäytyy ja miksei mieheni häntä halua tavata.
Tätä taustaa vasten nostan miehelleni hattua: hän on erittäin nuorena ja hankalassa tilanteessa vapaaehtoisesti tunnustanut lapsen, halunnut tavata tätä ja on VUOSIKAUSIEN ajan osallistunut lasta koskeviin palavereihin.
En tiedä mistä ratakiskosta sen nyt vääntäisin, mutta isä ainakin 6 vuotta kulki palavereissa, joita oli todella usein; kyllä niiden sossujen kanssa on siis kaffiteltu moneen otteeseen siellä virastolla. Itsekin pyynnöstä muutamaan palaveriin osallistuin. (Enkä muuten väittänyt, etteivätkö lapsen ongelmat olisi näyttäytyneet meilläkin - ovat kyllä, mekin olemme saaneet osaksemme koko skaalan silmittömästä raivosta itkuun, anteeksipyyntöön ja sopimiseen. Mutta niistä tilanteista meillä on aina selvitty ilman viranomais- tai muutakaan apua, kuten ensimmäisessä viestissä jo sanoin.)
Meille kotiin sossut ovat tarjoutuneet tulemaan YHDEN KERRAN, siitä on kaksi vuotta, ja tämä tapahtui siis ÄIDIN PYYNNÖSTÄ.
Mieheni väsyi palavereissa siihen, ettei hänen sanomisillaan ollut mitään merkitystä; en äidin ja lapsen kotiongelmia sen tarkemmin halua repostella, mutta mieheni yritti tehdä kaikkensa ja keskustella viranomaisten kanssa. Häntä ei kuunneltu, ja lopulta tilanne kärjistyi kiireelliseen sijoitukseen lastenkotiin. Isä OLI tässä vaiheessa läsnä ja tarjoutui ottamaan lapsen luokseen - äidille se ei sopinut, joten päädyttiin sijoitukseen.
Oma lukunsa on se, että asumme eri kaupungissa kuin lapsi ja molemmat olemme päivätyössä, joten ajan järjestäminen palavereihin on pienen urakan takana, työnantajien kärsivällisyys kun ei loputtomiin riitä. Sivuseikka tietenkin, mutta niin kovin turhalta tuntuu se toistuva vapaan järjestäminen palavereihin, joista ei ole mitään hyötyä.
Äiti ei ole ollut töissä vuosiin, joten hänen on huomattavasti helpompi löytää palavereille aikaa. (Tämän sanon vain siksi, ettei kukaan nyt ryhtyisi kiljumaan, että järjestäähän äitikin aikaa näihin palavereihin, kyllä isänkin täytyy.)
No niin, takaisin asiaan eli sosiaalityöntekijöihin.
Hommahan on niin, että koska äidillä on yksinhuoltajuus, ei isällä ole velvollisuutta palavereihin osallistua. Miksi isän pitäisi kaikkien vuosien jälkeen vielä muutamaksi vuodeksi mennä jatkamaan sen kuuntelua, kuinka lapsen asioista päätetään ilman, että hänen sanomisellaan on merkitystä? On todella turhauttavaa, ettei rakastamansa lapsen vaikealle tilanteelle voi tehdä mitään. Ei, vaikka kuinka yrittäisi.
Ymmärrän, että isää palavereihin pyydellään, mutta sitä en tajua, miksi sossut soittelevat isälle täysin turhanpäiväisistä asioista, kuten jalkapallon peluusta perheen muiden lasten kanssa tai siitä että lapselle on ostettu uusi t-paita sopimatta siitä ensin äidin kanssa. Niin paljon kuin lastensuojelun vähäisistä resursseista puhutaan, luulisi, että sossuilla olisi työajalleen muutakin käyttöä kuin tällaisista asioista soittelu.
Ehkäpä on liian vaikeaa äidille sanoa, että tällaiset t-paita- ja jalkapalloasiat eivät kuulu lastensuojeluviranomaisten työn piiriin. Vai kuuluvatko? Siinä tapauksessa resurssipula ei ole mikään ihme.
No, kenties tämä puhelinrumba joskus helpottaa, saapa nähdä.
Ja kuten huomattua, ei sitä viisasten kiveä täältä netistä löydy - mutta tulipahan purkauduttua.
Hyvää kesää sinullekin Elli :)
tosissasi luule, että netistä(kään) löytyisi sellaista viisasten kiveä, jota haluat: että juuri sinun mielipiteesi todettaisiin yksityiskohtia myöten oikeaksi, ja tuntemattomat sosiaalialan ammattilaiset saataisiin muuttamaan toimintatapansa sinun toiveitasi vastaaviksi?
Sosiaalityöntekijät toimivat ammattilaisina, ja heillä on asiasta laajempi ja puolueettomampi kuva asiasta kuin sinulla.
Sinun ja miehesi - sikäli kuin kertomasi pitää paikkansa - asenne ja käytös on sellainen, että sosiaalityöntekijät aiheestakin tarkkailevat teitä. Heidän tehtävänään on valvoa lapsen etua.
...me nyt puhuneetkaan sinun lapsestasi vaan miehesi lapsesta, lapsesta, jonka pitäisi kuulua teidänkin perheeseen. Itsehän olet eronnut kun lapsi oli vuoden, eli hänhän tietää että olette vanhempina joskus rakastaneet toisianne, asuneet yhdessä ja sittemmin eronneet. Miehesi on eronnut lapsen äidistä jo raskausaikana, eikä edes kykene asiallisiin väleihin tuon naisen kanssa omaa lapsellisuuttaan, edes neljäntoista vuoden jälkeen. Luulisi että tuossa ajassa olisi jo sujut sen kanssa että exä teki paskasti ja hankkiutui raskaaksi vasten miehen tahtoa. Olisiko kenties sen aika, että antaisitte tuolle naiselle hänen syntinsä anteeksi? Voisitte vaikka vahingossa tuntea jopa rakkautta sitä lasta kohtaan joka petoksesta on alkunsa saanut. Jos molemmat edelleen pidätte sitä ihan kamalana asiana että nainen tahallaan tekeytyi raskaaksi, niin miten helvetissä luulette että olisitte onnistuneet peittämään inhoanne lapsen äitiä' kohtaan lapselta? Antaneet sen vaikuttaa siihen, miten suhtaudutte tuohon lapseen. Eikö miehesi näinä 14vuoden aikana ole mitään onnea isyydestään saanut kun edelleen katkerana miettii miten lapsi sai alkunsa? Ymmärrätkö mitä tuhoa se lapsessa saa aikaan että omalla non-verbaalisella käytöksellänne viestitätte jatkuvasti lapselle että hänen lähihuoltajassaan on jotain pahasti pielessä? Lisäättekö kenties lapsen turvattomuutta?
Ai ihan vapaaehtoisesti tunnusti oman lapsensa,hih! Minkä ikäinen lapsi oli kun tapaamiset lähtivät käyntiin? Ihmetyttää kommenttisi että naisella ei ole ollut yhtään seurustelusuhdetta eron jälkeen. Mihin tämä liittyy mielestäsi, ja mitä johtopäätöksiä meidän lukijoiden pitäisi tästä vetää? Halveksitko sinä itse tuota naista ja tunnet vihaa häntä kohtaan siitä, mitä hän miehellesi teki? Pidät miehettömyyttä sen merkkinä, että nainen olisi jotenkin huono, eikä kelpaa miehille, vai mitä ajattelit tuolla tiedolla kertoa meille muille? Luuletko, että olet pystynyt tämän halveksuntasi, joka tekstissäkin on havaittavissa, lapselta peittämään?
Olet itsekkin äiti. Jos oma lapsesi sijoitettaisiin kodin ulkopuolelle koska hän oireilee, ja joutuisit juoksemaan palavereissa sun muissa jutuissa niin juoksisitko? Tekisitkö sen jopa työpaikan menetyksen uhalla? Vaikka 15vuotta putkeen, jos se auttaisi lastasi? Vai tekisitkö niin kuin miehesi: Luovuttaisit 6vuoden jälkeen, kun ei kukaan kuuntele? Voiko ihminen todellakin ryhtyä vanhemmaksi lapselleen tämän syntyessä mutta luovuttaa siinä vaiheessa, kun on niin hankalaa? Eli ensin sitoutuu olemaan isä mutta luovuttaa, kun on niin hankala järkätä vapaata töistä? Voiko työ olla omaa lasta tärkeämpi?
Lapsen kannalta tuo perheiden välinen tuloerokin on aikamoinen, jos äiti on vuosikaudet ollut työtön. Maksaako miehesi tuojensa mukaisia elareita vai maksaako hän kunnan laatiman minimielarin 139 ja rapiat? Mietinpä vain että mikäli lapsi elää vielä kaiken lisäksi köyhyysrajan alapuolella minimielareiden takia hän ei varmaan lämmöllä ajattele sisarpuoliaan jotka elävät teidän tulotasonne mukaan...
Kerro vielä vähän lisää perheestänne. Minkäikäisiä muut lapset ovat?
muuta kun voi noita lapsi-raukkoja.
Ei oo eväät mitkään häävit jos on tollaset vanhemmat.
Niille taitaisi olla parasta kun ne repäistäs irti tollasten ihmisten vaikutuksesta kokonaan.
että tilanteemme herätti ainakin keskustelua. Tätä kauttahan se tulee nähtyä, kuinka mikään ei ole niin yksiseitteistä kuin luulisi, ja kuinka opittavaa on aina ja kaikilla.
Omalta osaltani laitan asialle pisteen enkä enää tähän keskusteluun puutu, löydämme kyllä omat keinomme.
Mukavaa kesää teille kaikille! :)
On tosi hyvä että osaatte kieltäytyä kutsuista palavereihin, jos niistä ei ole oikeasti mitään hyötyä. Miehesihän tekee parhaansa viikonloppuisin ja tukee lastaan. Eihän se ole sama asia kuin jos lapsi asuisi luonanne, mutta vallitsevissa olosuhteissa miehesi tekee voitavansa.
Oma kokemuksemme sosiaalityöntekijöistä ja psykologeista on erittäin huono.
Miehelläni on useampi lapsi exänsä kanssa. Lasten pitäisi olla puolet ajasta äitinsä luona, mutta käytännössä lapset viettävät meillä enemmän aikaa. Mieheni rakastaa lapsiaan yli kaiken ja haluaisi lapset luoksensa asumaan. Exä taas kiristää miestäni lasten tapaamisilla. Tarvittaessa hän käyttää sosiaalityöntekijöitä lyömäaseena.
Mielestäni lasten äiti kärsii erittäin vaikeasta persoonallisuushäiriöstä, narsismista. Ei siis mitään yksittäisiä narsismin piirrettä, vaan ihan oikeasti todella sairas henkilö. Hän on mm murtautunut meille yöllä, kun luuli, ettei ketään ole kotona. Tämä sairaus vaikeuttaa hänen arki elämää. Hän saa potkut työpaikoista muutaman kuukauden jälkeen, yleensä koeajalla, viimeistään vuoden sisällä. Sosiaaliset suhteet ovat tosi vaikeita. Hän ei pysty hillitsemään itseään kun suuttuu, mitä tapahtuu myös työpaikoilla. Eikä kestä laisinkaan kritiikkiä.
Tämä nainen pettää toistuvasti, alistaa, on väkivaltainen, uhkailee ja pelottelee. Hän on myös sairaaloisen mustasukkainen, seuraa uuden miehen puheluita, vakoilee miestä öisinkin. Hän jättää tarhaikäiset lapset yksin kotia, kun pitää lähteä vakoilemaan uuden miehen menoja. Hän on myös erittäin huomionhakuinen yksilö. Pettänyt useamman kerran, niin entistä miestään kuin nykyistä aviomiestään, joka jo yrittänyt itsemurhaa, kun ei kestä elämää tyrannin kanssa. Kateus voi kasvaa uskomattomiin mittoihin.
Lasten äiti ei aseta lapsille kotiintuloaikoja, lapset saattavat valvoa pikkutunneille asti, ruokaa ei laiteta, sipsit ja karkit riittävät. Äiti käy ravintoloissa myös silloin kun lapset ovat hänen luonaan. Itku meinaa päästä usein, kun kuulee lasten kertovan viikonlopusta. Joskus käy poliisit, joskus ei. Joskus äiti lähtee yöllä baariin, joskus lapset saavat valvoa kolmeen asti. Yhtenä lauantaiaamu haettiin yksi lapsista mukaan marjoja poimimaan klo 11 aamulla. Lapsi oli kuulemma herännyt klo 7. Yhteentoista mennessä hän ei ollut saanut aamiaista. Äiti vielä nukkui. Illallakaan ei ollut laitettu ruokaa, mutta iso karkkipussi oli mukana. Hän söi autossa evääksi mukaani ottamat kolme banaania ennen kuin päästiin moottoritielle! Itku meinaa oikeasti tulla. Miehen on paha olla kun tietää, etteivät lapset saa äidin luona ruokaa.
Lapsille hän lupaa omakotitaloa ja lemmikkejä. Karkeilla ja limukoilla lahjoo. Välillä huutaa ja haukkuu lapsia (vittu saatana penikat...) eikä anna lasten tulla luokseen, vaikka on sovittu, jos vaan sillä voi pilata esim. meidän häämatkat ja ulkomaan lennot. Näinkin on tehnyt. (Kateus on mittaamatonta.) Sitten taas "äiti rakastaa ylimitoin ylettömästi ja voi, että kun isä ei pidä susta huolta eikä ymmärrä, että sinä ole herkkä lapsi ja äiti hoitaa ja ymmärtää. Isä kun ei välitä teistä enää kun sillä on uusi nainen ja se saa uuden vauva, isä ei välitä teistä enää."
Surullista, että ne ihmiset, jotka voisivat auttaa, sosiaalityöntekijät ja psykologit, ovat jo valinneet puolensa. Narsismiinhan kuuluu tyypillisenä piirteenä vallankäyttö. Kyseinen nainen käyttää sosiaalityötekijöitä ja psykologeja vallankäytön välineenä. Mieheni saa vähän väliä tekstiviestejä ”vien kaikki lapsesi. et näe lapsiasi enää ikinä. Aika varattu lastenvalvojalle” tai vain ”käräjäoikeudessa nähdään” (Nykyään nämä viestit lähinnä naurattavat.)
Exä varaa sosiaalityöntekijöille ajan vastauksena meidän elämään. Esimerkiksi ulkomaan matkat, häät ja lapsen syntymä ovat kaikki olleet syitä varata aika lastenvalvojalle. Toki nämä asiat ovat merkittäviä lasten elämässä ja näistä keskustelemme lasten kanssa hienotunteisesti ja etenemme erittäin hitaasti lasten äitiin verrattuna. Hän esitteli viikko eron jälkeen uuden miehen lapsille. Puoli vuotta sen jälkeen he menivät naimisiin. Me taas mieheni kanssa teemme nämä kaikki asiat ns jälkijunassa. Exän häiden vuoksi ei tarvinnut varata lastenvalvojalle aikaa, mutta meidän häiden vuoksi kyllä täytyy. Exä on jo uudestaan eroamassa, mutta se ei ole mikään syy keskustella lastenpsykologin kanssa.
Koska mieheni pelkää exäänsä ja koska exä kiristää lasten tapaamisilla, ei mieheni uskalla kertoa totuutta sosiaalityöntekijöille, jotka ovat istuneet jo monta tuntia etukäteen exän kanssa keskustelemassa ”asioiden tilasta”.