Joo...

Pian on kulunut puoli vuotta siitä kun mut raiskattiin... Tekijä oli puolituttu ja raiskaus tapahtui eräiden bileiden aikana... Vieläkään en ole pystynyt yksityis kohtaisesti kertomaan kellekkään muulle kuin poliisille (tein siis rikosilmotuksen) mitä tapahtui. En ees ystävilleni jotka saivat minut tekemään rikosilmoituksen. En halua puhua asiasta, sillä minua ahdistaa. Haluan vaan unohtaa sen. Ikävä kyllä se ei käy, kun olen tehnyt rikosilmotuksen, ja asiaa käsitellään oikeudessa varmaan vasta ensi vuoden puolella jos ees silloin. Minua ahdistaa koko prosessi, tuleva oikeudenkäynti ja kaikki joka liittyy tähän asiaan.. Tuntuu että kaikki on mennyt päin persettä ton tapauksen jälkeen, mikään ei tunnu miltään, ja viime viikolla ajattelin että tää puoli vuotta on mennyt jotenkin ihan sumussa. Tunnen itseni vanhaksi ja kyllästyneeksi, vaikka olen vasta nuori ja mulla on vielä koko elämä edessä. Jotenkin toi raiskaus vaan muutti kaiken. Välillä tuntuu että liiottelen tapauksen merkitystä itselleni, mutta se todella koski muhun kovasti ja jättää luultavasti ikuiset arvet. En ole pitkään aikaan itkenyt mutta nyt kun kirjoitan tätä niin kyyneleet vaan valuu. En ole halunnut ajatella asiaa juuri ollenkaan, en ole käynyt missään keskustelemassa vaikka sitä on tarjottu koska en tiedä mitä heille puhuisin, en yleensäkkään tykkää puhua kellekkään. Välillä musta tuntuis parhaalta että peruisin koko rikos ilmoituksen ja sivuuttaisin asian ja jatkaisin elämää. Nyt elämä junnaa vaan paikoilla, en tee mitään muuta kun odotan vaan aina että olis viikonloppu että saa taas kerran paeta paskaa todellisuutta. Ja en tiedä miksi kirjotin tänne, tää on eka kerta kun kirjotan tästä ns. julkisesti mutta ahdisti vaan kaikki jotenkin niin paljon:/
2400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko rikostutkinta vielä edennyt mitenkään? Tottakai tämä on vaikeaa aikaa elämässäsi, ja haluaisit jättää koko rikostutkinnan, ja yrittää jatkaa elämääsi. Mutta usko pois, varsinkin jos syyllinen joutuu vastuuseen olet koko loppuelämäsi tyytyväinen, kun olit rohkea ja teit rikosilmoituksen.

Minun tapaus on vuosikausia sitten vanhentunut, jos olisin aikoinani tehnyt rikosilmoituksen ja syyllinen olisi joutunut vastuuseen, niin olisin paljon tyytyväisempi, kuin nyt, kun rikoksentekijä pääsi kuin koira veräjästä.

Äänestä
  • Kyllä suosittelisin että hankkisit jonkun hienotunteisen tukihenkilön, ettet mene yksin yhtään minnekään tätä asiaa hoitaessasi. Hän voi vaikka näpytellä puhelinnumerotkin valmiiksi ja suunnitella kanssasi miten asiassa edetään ja mitä sanankäänteitäkin käytetään. Traumaterapia kuulostaisi ainakin minusta lohdulliselta ajatukselta tuossa tilanteessa, siellä varmasti ymmärretään kaikki vaiheet mitä nyt käyt. Soita myös Tukinaiseen, ei tarvitse varmasti pitkiä selityksiä kun kaikki on vanhaa "tuttua juttua". Kaikki, mitä näistäkin teet, auttaa aina eteenpäin. Puhuminen helpottaa muissakin asioissa, saati sitten tässä, mutta valitse itse sopiva hetki. Pyydä apua rohkeasti, äläkä luovuta jos ei heti tärppää. Suomi on kuitenkin pieni maa eli kaikkea ei ole suoranaisesti "tyrkyllä". Aina joku jotain lisää tietää, kasvata itsellesi turvaverkostoa. Kun et jaksa itse olla aktiivinen, niin pyydä jotakuta toista tekemään aina tietty juttu puolestasi, esim. etsimään tietoa. Suojelet varmasti itseäsi vastaisuudessa riskaabeleilta tilanteilta (kohteliaisuus ei saa sitä estää), kun nuorena ei ole vielä niin paljon elämänkokemusta, joka intuition muodossa varoittaisi luottamasta vääriin ihmisiin. Suosittelisin myös lukemaan aiheesta ja toisten kokemuksista kirjoja, toivottavasti suomeksikin on käännetty teoksia, joissa neuvotaan miten itseään voi ja tulee suojata ja tällaisissa tilanteissa menetellä. Hyvä, että jaksoit kertoa täällä. Huomaat varmaan jo siitäkin, että avautuminen omaan tahtiin ja tapaan kannattaa. Erittäin hyvä, että kuuntelit (tosi) ystäviäsi ja teit sen rikosilmoituksen. Heistä varmaan saisit jonkun mukaan poliisikuulusteluun (edes ulkopuolelle odottamaan, jos sitä ei sallita) ja oikeuden istuntoihin sitten aikanaan. Näihinkin tilanteisiin voi valmistautua, ja totuuden kertominen kuitenkin riittää. Kun työskentelen itse oikeuslaitoksessa, olen joskus purkanut nauhalta tällaista kokeneen kertomuksen. Kuulin kyllä vastapuolen (mies)asianajajankin äänessä myötätuntoa, ja lisä"painostaminen" lakkasi, kun tyttö alkoi itkeä, että ei siellä välttämättä muita hirviöitä kohtaa kuin sen raiskaajan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


janni123# kirjoitti:

Pian on kulunut puoli vuotta siitä kun mut raiskattiin... Tekijä oli puolituttu ja raiskaus tapahtui eräiden bileiden aikana... Vieläkään en ole pystynyt yksityis kohtaisesti kertomaan kellekkään muulle kuin poliisille (tein siis rikosilmotuksen) mitä tapahtui. En ees ystävilleni jotka saivat minut tekemään rikosilmoituksen. En halua puhua asiasta, sillä minua ahdistaa. Haluan vaan unohtaa sen. Ikävä kyllä se ei käy, kun olen tehnyt rikosilmotuksen, ja asiaa käsitellään oikeudessa varmaan vasta ensi vuoden puolella jos ees silloin. Minua ahdistaa koko prosessi, tuleva oikeudenkäynti ja kaikki joka liittyy tähän asiaan.. Tuntuu että kaikki on mennyt päin persettä ton tapauksen jälkeen, mikään ei tunnu miltään, ja viime viikolla ajattelin että tää puoli vuotta on mennyt jotenkin ihan sumussa. Tunnen itseni vanhaksi ja kyllästyneeksi, vaikka olen vasta nuori ja mulla on vielä koko elämä edessä. Jotenkin toi raiskaus vaan muutti kaiken. Välillä tuntuu että liiottelen tapauksen merkitystä itselleni, mutta se todella koski muhun kovasti ja jättää luultavasti ikuiset arvet. En ole pitkään aikaan itkenyt mutta nyt kun kirjoitan tätä niin kyyneleet vaan valuu. En ole halunnut ajatella asiaa juuri ollenkaan, en ole käynyt missään keskustelemassa vaikka sitä on tarjottu koska en tiedä mitä heille puhuisin, en yleensäkkään tykkää puhua kellekkään. Välillä musta tuntuis parhaalta että peruisin koko rikos ilmoituksen ja sivuuttaisin asian ja jatkaisin elämää. Nyt elämä junnaa vaan paikoilla, en tee mitään muuta kun odotan vaan aina että olis viikonloppu että saa taas kerran paeta paskaa todellisuutta. Ja en tiedä miksi kirjotin tänne, tää on eka kerta kun kirjotan tästä ns. julkisesti mutta ahdisti vaan kaikki jotenkin niin paljon:/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu