ihmisiä.. Siinäpä kysymystä kaikille..
Voidaanko halvaantuneista ihmisistä saada käveleviä
14
198
Vastaukset
- voimia sinulle
tälläisen kokenut on yksilötapaus, joillakin palautuu liikuntakyky takaisin joillakin taas ei.
Ei kukaan voi antaa sinulle vastausta, ehkä lääkärit ovat tilanteen sinulle selventäneetkin, luulisin niin.
He tietää me emme. - niin niin
väärää aikaa.
Vedestä viiniä teki vain yksi ihminenja sekin kuoli jo ajat sitte. - Putkivalo
Ex-anoppi sai viime talvena massiivisen aivohalvauksen. Kun ambulanssia kutsuttiin paikalle ekan kohtauksen jälkeen, he eivät edes vaivautuneet viemään sairaalaan tarkistettavaksi. Seurasi muutama kohtaus vielä sekä sydänkohtaus, ja vasta sitten pääsi hoitoon.
Muutaman kuukauden yritettiin kuntouttaa, mutta fysioterapeutin mielestä ei saatu tarpeeksi hyviä tuloksia - eikun vanhainkotiin. Mahdollisesti sänkyyn sidottuna ettei teloisi itseään.
Exäni jutteli miehen kanssa jonka vaimo oli töissä neuroloogisessa sairaalassa. Hän sanoi että kuntoutuksessa on tärkeää että katselee sitä ruumiinosaa mitä aikoo liikuttaa, käskee aivojaan kaikin mahdollisin tavoin, keskittyy - "nyt liikutan vasenta peukaloa". Anoppi ryhtyi hommiin, ja kas, peukalo liikkui! "Refleksejä" sanoi fysioterapeutti. Vaan kun anoppi sai peukalon pyöritettyä, sitä ei voitu enää refleksiksi väittää, ja nyt kuntoutus jatkuu. Anoppi pääsee vielä omaan kotiin tämän kesän aikana.
Kaikki henkilökunta ei ole niin pätevää kun voisi olla. Olenkohan ittekään ;) Aika mahdoton yhtälö on sairastella vakavasti Suomessa, jos et osaa pitää puoliasi, et saa parasta mahdollista hoitoa tietyn iän jälkeen. Pitäisi jaksaa paitsi uuden sairauden kanssa, taistella itsensä puolesta, jaksaa toivoa, kaivaa tietoa..
Mun on helppo terveenä ihmisenä sanoa, älä heitä toivoa nurkkaan. Päätä että jonain päivänä sinäkin...! Ja sitten tavoittelet sitä. Mikään asia ei ole mahdoton, on vaan vaikeita asioita ja enemmän vaikeita asioita :)
Ja kaikille teille jotka painoitte tuota saamarin peukku alas kytkintä, lukekaa joskus sydämellä.mahdollisuus käyttää arvostelua sinun ei pitäisi sitä arvostella. Jokaisella on varmaan syynsä miksi antavat arvosteluksi minkä haluavat. Sydämellä ollaan ,tai ainakin minä, näitä samoja kysymyksiä luettu monta vuotta.
- Tri Torvinokka
Ite luotan kyllä lääketieteeseen ja sairaanhoitoon. Mutta niihin ihmisiin, jotka sitä "harjoittavat", en luota pätkääkään. Vähän niinkuin jos olisi leikkaukseen meno niin pelottaisi herätä, josko ovat leikanneet väärästä paikasta. Ei hirveästi ole tarvinnut onneksi sairastella, mutta kokemukset ihmisistä ovat pelottavia. Aikanaan kun oli vaan joku kunnanlääkäri, se saattoi tyriä miten paljon tahansa, se oli kuitenkin ikäänkuin jumala, se ei voinut tehdä virheitä. Nyt on milloin mitäkin kandia ja hoitulia. Ne vaan tekee duuniaan ja jää kasvottomiksi. Eikä mistään arvostuksesta kannata enää edes puhua näissä "kutsumusammateissa". Maassa enemmän lääkäreitä kuin ikinä, mutta terveyskeskuksissa ei työntekijöitä. Pitää ostaa yksityisiltä firmoilta niihin palvelut....
- uusi vai vanha
Nittaminax kirjoitti:
mahdollisuus käyttää arvostelua sinun ei pitäisi sitä arvostella. Jokaisella on varmaan syynsä miksi antavat arvosteluksi minkä haluavat. Sydämellä ollaan ,tai ainakin minä, näitä samoja kysymyksiä luettu monta vuotta.
Monta vuottako? Niin, kenties he, jotka ovat olleet monta vuotta tällä palstalla, mutta ainahan on uusia ihmisiä joukossa.
:-) - Putkivalo
Nittaminax kirjoitti:
mahdollisuus käyttää arvostelua sinun ei pitäisi sitä arvostella. Jokaisella on varmaan syynsä miksi antavat arvosteluksi minkä haluavat. Sydämellä ollaan ,tai ainakin minä, näitä samoja kysymyksiä luettu monta vuotta.
On ihmisille myös (ainakin suurimmalle osalle) annettu pää, mutta moniko sitä käyttää ;)))
Mikä ihme filosofia tuo on? Ettei arvostelusysteemiä saa arvostella? Jos nielemme kaiken emmekä arvostele, meneekö maailma silloin eteenpäin? Sä oot vissiinkin sitten kiltti veronmaksaja :))) Jos sain oikean kuvan Pirre-tytöstä, hänen elämänsä taitaa jo olla ihan tarpeeksi kurjaa, ilman että joku vielä arvostelee hänen kirjoitustaan perustelematta yhtään sen enempää.
Joka on peukun painanut alaspäin tälle aloitukselle, eikä perustele asiaa, käyttäytyy minun silmissä melko sydämettömästi tässä asiassa. Sulla on oikeus olla eri mieltä. Putkivalo kirjoitti:
On ihmisille myös (ainakin suurimmalle osalle) annettu pää, mutta moniko sitä käyttää ;)))
Mikä ihme filosofia tuo on? Ettei arvostelusysteemiä saa arvostella? Jos nielemme kaiken emmekä arvostele, meneekö maailma silloin eteenpäin? Sä oot vissiinkin sitten kiltti veronmaksaja :))) Jos sain oikean kuvan Pirre-tytöstä, hänen elämänsä taitaa jo olla ihan tarpeeksi kurjaa, ilman että joku vielä arvostelee hänen kirjoitustaan perustelematta yhtään sen enempää.
Joka on peukun painanut alaspäin tälle aloitukselle, eikä perustele asiaa, käyttäytyy minun silmissä melko sydämettömästi tässä asiassa. Sulla on oikeus olla eri mieltä.haluat. En ole puhunut itsestäni joten hukkaan meni vuodatuksesi.
- ..--
Putkivalo kirjoitti:
On ihmisille myös (ainakin suurimmalle osalle) annettu pää, mutta moniko sitä käyttää ;)))
Mikä ihme filosofia tuo on? Ettei arvostelusysteemiä saa arvostella? Jos nielemme kaiken emmekä arvostele, meneekö maailma silloin eteenpäin? Sä oot vissiinkin sitten kiltti veronmaksaja :))) Jos sain oikean kuvan Pirre-tytöstä, hänen elämänsä taitaa jo olla ihan tarpeeksi kurjaa, ilman että joku vielä arvostelee hänen kirjoitustaan perustelematta yhtään sen enempää.
Joka on peukun painanut alaspäin tälle aloitukselle, eikä perustele asiaa, käyttäytyy minun silmissä melko sydämettömästi tässä asiassa. Sulla on oikeus olla eri mieltä.Voithan halutessasi lukea hänen entisiä kirjoituksiaan.
- Putkivalo
Tri Torvinokka kirjoitti:
Ite luotan kyllä lääketieteeseen ja sairaanhoitoon. Mutta niihin ihmisiin, jotka sitä "harjoittavat", en luota pätkääkään. Vähän niinkuin jos olisi leikkaukseen meno niin pelottaisi herätä, josko ovat leikanneet väärästä paikasta. Ei hirveästi ole tarvinnut onneksi sairastella, mutta kokemukset ihmisistä ovat pelottavia. Aikanaan kun oli vaan joku kunnanlääkäri, se saattoi tyriä miten paljon tahansa, se oli kuitenkin ikäänkuin jumala, se ei voinut tehdä virheitä. Nyt on milloin mitäkin kandia ja hoitulia. Ne vaan tekee duuniaan ja jää kasvottomiksi. Eikä mistään arvostuksesta kannata enää edes puhua näissä "kutsumusammateissa". Maassa enemmän lääkäreitä kuin ikinä, mutta terveyskeskuksissa ei työntekijöitä. Pitää ostaa yksityisiltä firmoilta niihin palvelut....
paitsi aika pitkälti taitaa olla henkilökysymys, minkälaista hoitoa saa. Ei ole kiinni siitä paljonko maksat palvelusta.
Jonkinlainen systeemi missä on oikeus kysyä toisen lääkärin mielipidettä, saisi olla. Ja ihmisiä pitäisi hoitaa riippumatta iästä :/ - Putkivalo
Nittaminax kirjoitti:
haluat. En ole puhunut itsestäni joten hukkaan meni vuodatuksesi.
Olen todella iloinen siitä ettet sinä ole sitä peukkua alas painanut :) En kyllä tosin niin olettanutkaan, mutta kaunis ele sekin, että varmuuden vuoksi halusit puhdistaa maineesi :))

vaan, mutta minun ei tarvii puhdistaa mainettani, varmuuden vuoksi.
- Putkivalo
Nittaminax kirjoitti:
vaan, mutta minun ei tarvii puhdistaa mainettani, varmuuden vuoksi.
kun kerta pyysit, ei olis tarvinnut kylläkään ;)))
- Tri Totuus.
Putkivalo kirjoitti:
paitsi aika pitkälti taitaa olla henkilökysymys, minkälaista hoitoa saa. Ei ole kiinni siitä paljonko maksat palvelusta.
Jonkinlainen systeemi missä on oikeus kysyä toisen lääkärin mielipidettä, saisi olla. Ja ihmisiä pitäisi hoitaa riippumatta iästä :/Tottahan se on, että mitä nuorempi, sen varmemmin hoitoa saa. Nuoremmilla kun työvuosia edessä ja ikäihminen nyt kuolee pian jokatapauksessa ja maksaa muutenkin aivan liikaa yhteiskunnalle.
Toinen puoli on ihan inhimillinen asia. Tietenkin iäkkäämmänkin pitäisi saada paras mahdollinen hoito aina. Mutta kun ennustaminen on mahdotonta. Luulen, että kenellekään satavuotiaalle ei ikinä ole tehty sydämen siirtoa, vaikka sillä voisikin saada muutaman elinvuoden lisää. Samalla sydämellä kun voi tuurillaan taata jollekin nuorelle monien kymmenien vuosien eliniän. Ja toisekseen, onko inhimillistä pidentää ihmisen elinikää keinotekoisesti?
Tässä pikkuhiljaa toivonut, että eturauhannen poksahtaisi. Vielä on eläkeikään sen verran aikaa, että se vaikka leikataan kokonaan pois. Kymmenen vuoden päästä ei leikata, sitten istuskellaan jonottelemassa sädehoitoihin. Samasta sairaudesta.
Just muuten oli lehdessä, että ens vuonna voi pyytää eri lääkäriä, jos nykyisen kanssa ei homma toimi. Tähän asti se on vaatinut pirunmoisen riitelyn ylilääkärin kanssa. Toivottavasti ei tarvitse tälle vuodelle mennä lääkärille. Nykyinen on natsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke241712- 771371
- 971367
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?65975- 61862
- 47846
- 64833
Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t26780Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂62767- 120706