Lopetan

siirtykää ajoissa yksilölajeihin, joissa painaa oma tulostaso, ei kaverin pärstäkerroin tai isukin kalakaveruus. totuus on että pesäpallojoukkeissa on 12-15 pelaajaa, toinen toistaan lahjattomampia. jos nämä laitettaisiin vaikka juoksemaan 60 m tai 1000 m yu-kentälle, niin 1, korkeintaan 2 voisi yltää A-rajan suoritukseen. tai hyppäämään korkeutta, heittämään kiekkoa tai ihan mitä vaan.
niin kauan kun junnujoukkueet ovat voitontahtoisten isien temmellyskenttä, ei tasapuolisuus toteudu.
meillä tuo touhu jäi vanhemman lapsen osalta jo pari vuotta sitten kun kyllästyi olemaan joukkueen sylkykuppi. nuorempi harkitsee lopettamista tämän kesän jälkeen. hän kyllä saa peliaikaa ja pelaa hyvin keskeisillä paikoilla mutta ei pidä palloilua tarpeeksi haastavana. samoin ei pidä siitä miten joitakin kohdellaan. esim lapseni on saanut jo 2 krt palkinnon, useimmat eivät vielä yhtään kertaa. kyse e-ikäisistä.

pesis-pyh kirjoitti:

siirtykää ajoissa yksilölajeihin, joissa painaa oma tulostaso, ei kaverin pärstäkerroin tai isukin kalakaveruus. totuus on että pesäpallojoukkeissa on 12-15 pelaajaa, toinen toistaan lahjattomampia. jos nämä laitettaisiin vaikka juoksemaan 60 m tai 1000 m yu-kentälle, niin 1, korkeintaan 2 voisi yltää A-rajan suoritukseen. tai hyppäämään korkeutta, heittämään kiekkoa tai ihan mitä vaan.
niin kauan kun junnujoukkueet ovat voitontahtoisten isien temmellyskenttä, ei tasapuolisuus toteudu.
meillä tuo touhu jäi vanhemman lapsen osalta jo pari vuotta sitten kun kyllästyi olemaan joukkueen sylkykuppi. nuorempi harkitsee lopettamista tämän kesän jälkeen. hän kyllä saa peliaikaa ja pelaa hyvin keskeisillä paikoilla mutta ei pidä palloilua tarpeeksi haastavana. samoin ei pidä siitä miten joitakin kohdellaan. esim lapseni on saanut jo 2 krt palkinnon, useimmat eivät vielä yhtään kertaa. kyse e-ikäisistä.

Lue lisää

Jalkapallo!!! Aivan siirtykää ajoissa YKKÖSLAJEIHIN, niin kuntokin kohoaa ihan erilailla, kuin pesiksessä.
Jokohan tämä alettaisiin jo todellakin ymmärtää. Pesis on pullamössöjen harrastus.

lavttimies kirjoitti:

Jalkapallo!!! Aivan siirtykää ajoissa YKKÖSLAJEIHIN, niin kuntokin kohoaa ihan erilailla, kuin pesiksessä.
Jokohan tämä alettaisiin jo todellakin ymmärtää. Pesis on pullamössöjen harrastus.

Lue lisää

ykkönen, joo kyllä filmaamisen, tuomarivirheiden ja todella mitään tapahtumattoman pelin aikana. Jätkät pyörii ympyrää potkien palloa sinne tänne. Maali tai pari parintunnin aikana ei juuri kohahduta. Samanlaista virkamiesesitystä kun Teemu Selänteen rusettiluistelu ja irtokiekonkyttäys maalin kulmalla.

potkupallo kirjoitti:

ykkönen, joo kyllä filmaamisen, tuomarivirheiden ja todella mitään tapahtumattoman pelin aikana. Jätkät pyörii ympyrää potkien palloa sinne tänne. Maali tai pari parintunnin aikana ei juuri kohahduta. Samanlaista virkamiesesitystä kun Teemu Selänteen rusettiluistelu ja irtokiekonkyttäys maalin kulmalla.

Lue lisää

Siitä huolimatta sen näyttelemisen lisäksi jätkät juoksee ninku jotain 20km per peli!!! Mitä tekee pesispelaajat? katsovat kaikki 12 kun yksi lyö koppia ja sitten lönkyttelee ykkselle. Just joo tämäkö sitten jotain urheilua ei ainaaan kuntoa kohottavaa seellist. Oulussa testattiin eri urheilulajien harrastajien kuntoa moniottelussa ja arvatkaapa ketkä oli käressä ja minkä kuntoilunharrstaja viimeisenä ei ressukka pystynyt edes yhtälajia suorittamaan loppuun, kun kunto loppui. Voin paljastaa ykkösenä oli jalkapalloilija ja viimeisenä kovakuntoisena pidetty Jussila OULUN LIPOSA!!! Siis PESÄPALLOILIJA!! Kuinka monesti tämä telle junttilajien harrastajille täytyy todistaa!

Hewiletti kirjoitti:

Siitä huolimatta sen näyttelemisen lisäksi jätkät juoksee ninku jotain 20km per peli!!! Mitä tekee pesispelaajat? katsovat kaikki 12 kun yksi lyö koppia ja sitten lönkyttelee ykkselle. Just joo tämäkö sitten jotain urheilua ei ainaaan kuntoa kohottavaa seellist. Oulussa testattiin eri urheilulajien harrastajien kuntoa moniottelussa ja arvatkaapa ketkä oli käressä ja minkä kuntoilunharrstaja viimeisenä ei ressukka pystynyt edes yhtälajia suorittamaan loppuun, kun kunto loppui. Voin paljastaa ykkösenä oli jalkapalloilija ja viimeisenä kovakuntoisena pidetty Jussila OULUN LIPOSA!!! Siis PESÄPALLOILIJA!! Kuinka monesti tämä telle junttilajien harrastajille täytyy todistaa!

Lue lisää

Jalkapalloilijat eivät muuten juokse 20km per peli. Ei ainakaan oikeat jalkapalloilijat, joita Suomessa ei tosin ole. Kestävyyslajit ovat sitten erikseen mm. triathlon ja maratonjuoksu, joissa potkupalloilijat eivät kuitenkaan pärjää. Pesäpallossa ei edes tarvita erityisen hyvää kuntoa, vaan ennemminkin lähtönopeutta, joten miksi pitäisi olla hyvä kunto? Potkupalloilijat voivat lähteä juoksemaan satasta Jussilaa vastaan ja häviävät 100-0.

pesis-pyh kirjoitti:

siirtykää ajoissa yksilölajeihin, joissa painaa oma tulostaso, ei kaverin pärstäkerroin tai isukin kalakaveruus. totuus on että pesäpallojoukkeissa on 12-15 pelaajaa, toinen toistaan lahjattomampia. jos nämä laitettaisiin vaikka juoksemaan 60 m tai 1000 m yu-kentälle, niin 1, korkeintaan 2 voisi yltää A-rajan suoritukseen. tai hyppäämään korkeutta, heittämään kiekkoa tai ihan mitä vaan.
niin kauan kun junnujoukkueet ovat voitontahtoisten isien temmellyskenttä, ei tasapuolisuus toteudu.
meillä tuo touhu jäi vanhemman lapsen osalta jo pari vuotta sitten kun kyllästyi olemaan joukkueen sylkykuppi. nuorempi harkitsee lopettamista tämän kesän jälkeen. hän kyllä saa peliaikaa ja pelaa hyvin keskeisillä paikoilla mutta ei pidä palloilua tarpeeksi haastavana. samoin ei pidä siitä miten joitakin kohdellaan. esim lapseni on saanut jo 2 krt palkinnon, useimmat eivät vielä yhtään kertaa. kyse e-ikäisistä.

Lue lisää

Itse parinkin pesisjunnun (joista toinen jo kylläkin lopetti liki 10-vuotisen "uransa") isänä on tullut mieleen, että kun mietitään miksi jotkut lopettavat, niin tärkeää olisi myös vetäjien kyky "katsoa peiliin", ts. itsearviointia siitä, olisiko voinut tehdä jotain toisin - ja ehkä ottaa opiksi jatkossa ja näin ehkä säilyttää joku junnu enemmän lajin parissa.

Takarajan Taavi kirjoitti:

Itse parinkin pesisjunnun (joista toinen jo kylläkin lopetti liki 10-vuotisen "uransa") isänä on tullut mieleen, että kun mietitään miksi jotkut lopettavat, niin tärkeää olisi myös vetäjien kyky "katsoa peiliin", ts. itsearviointia siitä, olisiko voinut tehdä jotain toisin - ja ehkä ottaa opiksi jatkossa ja näin ehkä säilyttää joku junnu enemmän lajin parissa.

Lue lisää

Ne pelinjohtajat. Ne on mielestään Jumalasta seuraavia ja toimivt oikein. Itse olen myös parin tenavan kautta pesäpalloa muutaman vuoden seurannut ja olen erittäin onnellinen kun molemmat ovat nyt lopettamassa. Poika pelaa nyt D-pojissa. "Ura" alkoi hädin tuskin G-ikäisenä ja kovin on yksipuolista peluuttaminen ollut. Vasuri lukkariksi, isoin kaveri kotiuttajaksi, omat lapset tappimiehiksi tai sitten lukkariksi, kolmosvahdiksi jne... Muutama ihan hyvä kaveri on joutunut kierrättämään jokeripaitaa. Eikä tuon ikäiset kauaa sitä kierrätä, ne lopettaa, siirtyy muihin haasteisiin. Meilläkin poika totesi jo viime kesänä, että ihan sama miten hän ja pari mustalle listalle joutunutta harjoittelee tai pelaa.Jokeipaita viuhuu päällä onnistu tai ei. Sitten nämä pelaajien omat lapset: kentällä kämmätään eikä viitsitä harjoitella. Silti joka peli pelataan nro 1 tai 4 hijassa. Poika löysi uuden elämän yu-kentältä: keihäänheitto, kiekonheitto ja pikamatkat ovat sujuneet pm-mitalien arvoisesti. Tämän kesän jälkeen ei aio pelata. Joukkueeseen jää 9 poikaa; poika on sitä mieltä että etsikööt varamiehet muualta.

Tyttö pelaa E-joukkueessa. On saanut erittäin paljon peliaikaa ykkösvahtina, kolmosvahtina ja siepparina. On todella harvoin jokerina. On saanut myös paljon palkintoja. Pelaa nro 4 hihassa ja juoksi juuri 60 m:llä yhden Suomen parhaimmista ajoista. Ei halua hänkään enää pelata. Tyttöä ärsyttää, se että muutamia joukkueen jäseniä suorastaan aliarvoidaan. Esim pelinjohtaja ottaa paikallisesta F-joukkueesta "vahvistuksia" kun omia ei ole tarpeeksi lähdössä. Sitten nämä "vahvistukset" syrjäyttävät omia tyttöjä, vievät heidän peliaikaa. Omia laitetaan jokeriksi, ei näitä vahvistuksia. Tyttö on palkittu jo 3 kertaa, muutamaa ei vielä kertaakaan.

Eli molemmat ovat lopettamassa ja hyvä niin. Tympeämpää lajia kuin pesäpallo en tiedä. Meille on sattunut typerät pelinjohtajat jotka nyt levittelevät käsiään kun porukka on lopettamassa. Muutamalla järkevällä päätöksellä olisi meidänkin lapset lajissa pysyneet. ja muutamat muut.

vaikka jossain kakkosporukassa! Älä vain vaihda lajia jalkapalloon. Johan lehdessäkin kirjoitettiin, että... suomalainen futari ei tajua edes näin yksinkertaista asiaa kuin... mikäli syöttölinja katkaistaan pelaaja ei pysty ajattelemaan, että mikä voisi olla toinen vaihtoehto?! Anna heidän tehdä typerää hölkkajuoksua "epäkeskon" pallon perässä. Pesiksessä tarvit myös päätäsi kun taas futiksessa sillä ei ole muuta käyttöä kun pomputtaa palloa... siis toista tyhjiötä vasten;)

Täydellinen tietäjä kirjoitti:

vaikka jossain kakkosporukassa! Älä vain vaihda lajia jalkapalloon. Johan lehdessäkin kirjoitettiin, että... suomalainen futari ei tajua edes näin yksinkertaista asiaa kuin... mikäli syöttölinja katkaistaan pelaaja ei pysty ajattelemaan, että mikä voisi olla toinen vaihtoehto?! Anna heidän tehdä typerää hölkkajuoksua "epäkeskon" pallon perässä. Pesiksessä tarvit myös päätäsi kun taas futiksessa sillä ei ole muuta käyttöä kun pomputtaa palloa... siis toista tyhjiötä vasten;)

Lue lisää

kakkosporukkaa. On vaan yksi joukkue jossa "parhaat" pelaa.Ja hiton parhaat.Vetäjien pojat vaikka osa ei saa palloa edes unissansa kii.Joo.Pesis on kivaa.Tykkäsin siitä lujaa.Mutta jos ei pääse kentälle sen takia että mutsi on ottanut yhteen vetäjän kans nii ei oo enää mun juttu.Vetäkööt hanurista ens kesän pelaajat.

Dpoika kirjoitti:

kakkosporukkaa. On vaan yksi joukkue jossa "parhaat" pelaa.Ja hiton parhaat.Vetäjien pojat vaikka osa ei saa palloa edes unissansa kii.Joo.Pesis on kivaa.Tykkäsin siitä lujaa.Mutta jos ei pääse kentälle sen takia että mutsi on ottanut yhteen vetäjän kans nii ei oo enää mun juttu.Vetäkööt hanurista ens kesän pelaajat.

Lue lisää

Ainahan se on ollut niin että valmentajan ja tietyn sukunimen omaavat lapset pelaavat ja muut kahtoo vierestä.Peliaikaa tulee oikealla sukunimellä varustetulle vaikka et pelissä osuis ku yhden kerran palloon ja taas vastaavasti jos joku taviksen lapsi pelais yhtä huonosti niin jokeri komennus on heti edessä. Piirin arvo-otteluihin(mm. itä-länsi) valmentaja nimesi heti ensitöikseen oman poikansa vaikka olisi kyllä ollut parempiakin tarjolla(oli oma poikanikin itä-lännessä ja palkittiin joukkueensa 1.palkinnolla,tämä huomautus siksi koska joku kuiteski sanoo että olen vain kateellinen).Kyllähän se valmentajankin poika aina sillointällöin kotiutti etenijöltä mutta vaihtotilanteissa lyönnit meni kopiksi ja tilanteet kuivui kokoon, ulkopelissä ois sitte ollut tosi paljon parantamisen varaa.Ja peliaikaa tuli muutamille pelaajille vaikka talvella ei käyty yksissäkään harjoituksissa ja jokerina oli sellaisia jotka harjoitteli.

Ei kiinnostanut enää pesis. Liityin jenkkifudisjoukkueseen. Tarvitaan nopeutta, voimaa, pelisilmää, taktiikkaa. Peliaikaa löytyy, ei tarvitse kuluttaa aikaa vaihtopenkillä.

Hutunkeitto kirjoitti:

Ei kiinnostanut enää pesis. Liityin jenkkifudisjoukkueseen. Tarvitaan nopeutta, voimaa, pelisilmää, taktiikkaa. Peliaikaa löytyy, ei tarvitse kuluttaa aikaa vaihtopenkillä.

Lue lisää

Aika ikäviä kokemuksia tuntuu kirjoittajilla olevan.
Kerronpa vähän itsestäni. Kaupungissa missä asuin ei tuolloin ollut mahdollisuutta harrastaa pesäpalloa. Hinku oli kova ja pelaamaan piti päästä. Olin tuolloin 11v. Tuumasta toimeen ja lehdistä penkomaan lähialueiden seurojen ilmoituksia ja löytyihän se paikka missä oli mahdollisuus. (elettiin 80-luvun loppua eikä netti vielä ollut käytössä) Väliä tosin kaupungeilla oli liki 40km.
Vanhempien kannustus oli sitten siinä, että ostettiin räpylä, sovittiin viikkorahaksi sellainen summa jolla sain itse maksettua junaliput harjoituksiin ja seuran vuosimaksut lupautuivat maksamaan. 3 kertaa viikossa tuli vähintään käytyä harjoituksissa ja omaa harjoittelua oli lähes päivittäin olinhan tuolloin kovasti jäljessä muita joukkueen jäseniä koska he olivat jo pelanneet/harjoitelleet liki 4 vuotta.
Alkoi ensimmäinen kilpakausi ja pelit joissa sain numerot hihaan oli aika harvassa. Tyyliin 3 pelissä 1 vuoro...
Tästä ei muodostunut minulle minkäänlaista ongelmaa koska tiesin/ymmärsin olevani tasoltani huonompi ja joukkue on juuri niin hyvä kun sen huonoin pelaaja on. Valmentajan kanssa käytiin useasti läpi mitä minun kannattaa kotona harjoitella jotta lunastaisin paikkani kaarella. Lainasin seuralta mailaa ja poljin laudalla pallon ilmaan jotta sain yksin harjoiteltua lyöntivarmuutta, heittelin palloa tiiliseinään ja opettelin räpylän käyttöä ja samalla heittämistä. Toistoja toistojen jälkeenkin, olihan tämä minulle intohimo. Jokaisen ottelun kävin katsomassa mitä lähellä oli ja mietein aina miten minä toimisin jos olisin pelaaja joka pallon sai kiinni tai oli lyöntivuorossa.
Kausi kului ja pelit koveni. Muistan kun viimeisissä jatkosarjan peleissä sanoin valmentajalle olevani nyt hyvässä kunnossa ja toivoin päästä pelaamaan. Yritys ei tuottanut tulosta ja katselin sujuvasti peliä ulkopuolelta samalla hammasta purren. Seuraavissa harkoissa tuli valmentaja kesken lyöntiharjoituksen ottamaan olkapäästä kiinni ja sanoi: "Nyt on oikea hetki näyttää mitä olisit viime pelissä lyönyt." Jännitin 90 puukarhun äärimmilleen ja löin kolmospesän päälle mielestäni hyvän lyönnin. Valmentaja ei näyttänyt tyytyväiseltä ja kysyikin: "Miksi tuollainen kun takaakin olisi voinut saada läpi?" Nyt viimeistään tiesin, että voin näyttää taitoni ja sanoin: " se läski mikä niillä oli kolmosella, ei ikinä ois saanut edes tota kiinni!"
Valmentajan naurusta tiesin, että hihaan laitettaisiin numero ja olin paikkani ansainnut! Olin kauden lopuissa peleissä lyöntijokerina ja tämä oli minulle kunnia eikä rangaistus. Pelasin sitä paikkaa jossa olin hyvä.
Ikävä kyllä, vakava loukkaantuminen 15v lopetti nousujohteisen urani kesken matkan.
Jatkuu...

olevinaanvalkku kirjoitti:

Aika ikäviä kokemuksia tuntuu kirjoittajilla olevan.
Kerronpa vähän itsestäni. Kaupungissa missä asuin ei tuolloin ollut mahdollisuutta harrastaa pesäpalloa. Hinku oli kova ja pelaamaan piti päästä. Olin tuolloin 11v. Tuumasta toimeen ja lehdistä penkomaan lähialueiden seurojen ilmoituksia ja löytyihän se paikka missä oli mahdollisuus. (elettiin 80-luvun loppua eikä netti vielä ollut käytössä) Väliä tosin kaupungeilla oli liki 40km.
Vanhempien kannustus oli sitten siinä, että ostettiin räpylä, sovittiin viikkorahaksi sellainen summa jolla sain itse maksettua junaliput harjoituksiin ja seuran vuosimaksut lupautuivat maksamaan. 3 kertaa viikossa tuli vähintään käytyä harjoituksissa ja omaa harjoittelua oli lähes päivittäin olinhan tuolloin kovasti jäljessä muita joukkueen jäseniä koska he olivat jo pelanneet/harjoitelleet liki 4 vuotta.
Alkoi ensimmäinen kilpakausi ja pelit joissa sain numerot hihaan oli aika harvassa. Tyyliin 3 pelissä 1 vuoro...
Tästä ei muodostunut minulle minkäänlaista ongelmaa koska tiesin/ymmärsin olevani tasoltani huonompi ja joukkue on juuri niin hyvä kun sen huonoin pelaaja on. Valmentajan kanssa käytiin useasti läpi mitä minun kannattaa kotona harjoitella jotta lunastaisin paikkani kaarella. Lainasin seuralta mailaa ja poljin laudalla pallon ilmaan jotta sain yksin harjoiteltua lyöntivarmuutta, heittelin palloa tiiliseinään ja opettelin räpylän käyttöä ja samalla heittämistä. Toistoja toistojen jälkeenkin, olihan tämä minulle intohimo. Jokaisen ottelun kävin katsomassa mitä lähellä oli ja mietein aina miten minä toimisin jos olisin pelaaja joka pallon sai kiinni tai oli lyöntivuorossa.
Kausi kului ja pelit koveni. Muistan kun viimeisissä jatkosarjan peleissä sanoin valmentajalle olevani nyt hyvässä kunnossa ja toivoin päästä pelaamaan. Yritys ei tuottanut tulosta ja katselin sujuvasti peliä ulkopuolelta samalla hammasta purren. Seuraavissa harkoissa tuli valmentaja kesken lyöntiharjoituksen ottamaan olkapäästä kiinni ja sanoi: "Nyt on oikea hetki näyttää mitä olisit viime pelissä lyönyt." Jännitin 90 puukarhun äärimmilleen ja löin kolmospesän päälle mielestäni hyvän lyönnin. Valmentaja ei näyttänyt tyytyväiseltä ja kysyikin: "Miksi tuollainen kun takaakin olisi voinut saada läpi?" Nyt viimeistään tiesin, että voin näyttää taitoni ja sanoin: " se läski mikä niillä oli kolmosella, ei ikinä ois saanut edes tota kiinni!"
Valmentajan naurusta tiesin, että hihaan laitettaisiin numero ja olin paikkani ansainnut! Olin kauden lopuissa peleissä lyöntijokerina ja tämä oli minulle kunnia eikä rangaistus. Pelasin sitä paikkaa jossa olin hyvä.
Ikävä kyllä, vakava loukkaantuminen 15v lopetti nousujohteisen urani kesken matkan.
Jatkuu...

Lue lisää

Ja takaisin nykyaikaan...
Toimin tällä hetkellä juniorivalmentajana ja kyllä, oma lapseni pelaa ko. joukkueessa. Olemme tehneet lapseni kanssa selväksi, että kentällä olen valmentaja ja kotona olen toinen vanhemmista. Pyrin tasapuoliseen kohteluun kentällä, mikä on välillä todella vaikeaa. Ei sillä, että hän saisi enemmän peliaikaa vaan siinä, että tiedän juuri parhaiten tämän yksilön henkisen kestävyyden. Olen varma että annan huomattavasti rankempaa palautetta omalleni koska tiedän paljonko hän kestää ja samalla palautteen antaminen kehittää häntä ehkä enemmän kuin muita. (Tämä ei tosin ole tarkoitukseni) No teeppäs tämä sitten vieraalle lapselle... Noin vartti harjoitusten jälkeen äiti/isi soittaa nokka nörköllään ja kertoo kuinka pikku-Jussi on nyt pahoittanut mielensä palautteesta. Tämän jälkeen haukutaan valmentajan ammattitaito ja kaivetaan esiin kaikki jokerina olleet pelit sekä plaah plaaah plaah ja vielä plööhh plööh pööh. Olenkin kehoittanut vanhempia tulemaan joka peliin ja pitämään itse kirjaa siitä missä se Jussi kulloinkin pelaa. Ihmetys on suuri kun puolen kauden jälkeen on havaittu ettei se Jussi ole sen enempää jokerina kuin muutkaan. Se nyt vaan sattuu olemaan se omien vanhempien eniten seuraama pelaaja!!! Ja mitä tuohon jokerina pelaamiseen tulee, niin onko vanhemmat sillä joutavalla voivoottelulla saanut lapsille mielikuvan, että se olis joku RANGAISTUS??? Näin se ei suinkaan ole. Esim. itselleni se oli suuri kunnia!!!
Nykyään on ihan tiedostettu ongelma siitä, että pesis on kilpaurheilua jo junnuikäisenä. Tämä siitä syystä, että pelaajamäärät ovat niin pieniä, ettei pystytä pyörittämään erillisiä harraste- ja kilpasarjoja vaan ainoa mahdollisuus osallistua peleihin junnuna on alueelliset sarjat joissa jaetaan sijoitukset, täten se on jo kilpaurheilua. Ikävää, mutta totta.
Tämä antaakin valmentamiselle kovan haasteen. Joukkueen sisällä voi olla suuriakin tasoeroja pelaajien kesken. Valmentajalta ja joukkueelta odotetaan voittoja, onnistumisia ja kaikkia tulisi peluuttaa vielä tasapuolisesti. Miten tämä yhtälö ratkaistaan onkin ikuisuuskysymys, johon toivoisin vastauksia ylle kirjoittaneilta jotka ilmeisesti tietävät vastauksen, vaan eivät sitä ole paljastaneet.
Vielä roolistani. En koe olevani Jumalasta seuraava, vaan vapaaehtoinen valmentaja joka tekee "työtä" lasten ja nuorten hyväksi. Oma panostukseni on vuositasolla noin 600-1200 tuntia ja palkaksi saan nähdä onnistumisen riemua, liikkuvia lapsia ja itselleni hyvän mielen. En enempää enkä vähempää.
Moniko teistä vanhemmista pystyy rehellisesti myöntämään, että pyrkii tukemaan lastansa harrastuksissa isolla sydämmellä, antaa apua omatoimisessa harjoittelussa ja kannustaa siihen tai ylipäänsä tekee lapsensa kanssa jotain yhdessä vähintään 1.5h ja kolmekertaa viikossa. MINÄ VOIN!
Ja oikeasti. Minä katson peiliin joka kerta harjoitusten/otteluiden jälkeen. Mietin olinko hyvä esikuva ja annoinko kaikkeni. Samoin myös silloin kun on ongelmia, mietin toimeinko oikein ja saanko asian ratkaistua yksin vai tarvitsenko apua toisilta valmentajilta tai vanhemmilta.
Jos kirjoitukseni pysäyttää sinut miettimään hetkeksi mitä "työtä" valmentajat tekee ja voisinko jotenkin auttaa lastani harrastuksissa, oli tämä vaivan arvoista. ;-)

olvinaanvalkku kirjoitti:

Ja takaisin nykyaikaan...
Toimin tällä hetkellä juniorivalmentajana ja kyllä, oma lapseni pelaa ko. joukkueessa. Olemme tehneet lapseni kanssa selväksi, että kentällä olen valmentaja ja kotona olen toinen vanhemmista. Pyrin tasapuoliseen kohteluun kentällä, mikä on välillä todella vaikeaa. Ei sillä, että hän saisi enemmän peliaikaa vaan siinä, että tiedän juuri parhaiten tämän yksilön henkisen kestävyyden. Olen varma että annan huomattavasti rankempaa palautetta omalleni koska tiedän paljonko hän kestää ja samalla palautteen antaminen kehittää häntä ehkä enemmän kuin muita. (Tämä ei tosin ole tarkoitukseni) No teeppäs tämä sitten vieraalle lapselle... Noin vartti harjoitusten jälkeen äiti/isi soittaa nokka nörköllään ja kertoo kuinka pikku-Jussi on nyt pahoittanut mielensä palautteesta. Tämän jälkeen haukutaan valmentajan ammattitaito ja kaivetaan esiin kaikki jokerina olleet pelit sekä plaah plaaah plaah ja vielä plööhh plööh pööh. Olenkin kehoittanut vanhempia tulemaan joka peliin ja pitämään itse kirjaa siitä missä se Jussi kulloinkin pelaa. Ihmetys on suuri kun puolen kauden jälkeen on havaittu ettei se Jussi ole sen enempää jokerina kuin muutkaan. Se nyt vaan sattuu olemaan se omien vanhempien eniten seuraama pelaaja!!! Ja mitä tuohon jokerina pelaamiseen tulee, niin onko vanhemmat sillä joutavalla voivoottelulla saanut lapsille mielikuvan, että se olis joku RANGAISTUS??? Näin se ei suinkaan ole. Esim. itselleni se oli suuri kunnia!!!
Nykyään on ihan tiedostettu ongelma siitä, että pesis on kilpaurheilua jo junnuikäisenä. Tämä siitä syystä, että pelaajamäärät ovat niin pieniä, ettei pystytä pyörittämään erillisiä harraste- ja kilpasarjoja vaan ainoa mahdollisuus osallistua peleihin junnuna on alueelliset sarjat joissa jaetaan sijoitukset, täten se on jo kilpaurheilua. Ikävää, mutta totta.
Tämä antaakin valmentamiselle kovan haasteen. Joukkueen sisällä voi olla suuriakin tasoeroja pelaajien kesken. Valmentajalta ja joukkueelta odotetaan voittoja, onnistumisia ja kaikkia tulisi peluuttaa vielä tasapuolisesti. Miten tämä yhtälö ratkaistaan onkin ikuisuuskysymys, johon toivoisin vastauksia ylle kirjoittaneilta jotka ilmeisesti tietävät vastauksen, vaan eivät sitä ole paljastaneet.
Vielä roolistani. En koe olevani Jumalasta seuraava, vaan vapaaehtoinen valmentaja joka tekee "työtä" lasten ja nuorten hyväksi. Oma panostukseni on vuositasolla noin 600-1200 tuntia ja palkaksi saan nähdä onnistumisen riemua, liikkuvia lapsia ja itselleni hyvän mielen. En enempää enkä vähempää.
Moniko teistä vanhemmista pystyy rehellisesti myöntämään, että pyrkii tukemaan lastansa harrastuksissa isolla sydämmellä, antaa apua omatoimisessa harjoittelussa ja kannustaa siihen tai ylipäänsä tekee lapsensa kanssa jotain yhdessä vähintään 1.5h ja kolmekertaa viikossa. MINÄ VOIN!
Ja oikeasti. Minä katson peiliin joka kerta harjoitusten/otteluiden jälkeen. Mietin olinko hyvä esikuva ja annoinko kaikkeni. Samoin myös silloin kun on ongelmia, mietin toimeinko oikein ja saanko asian ratkaistua yksin vai tarvitsenko apua toisilta valmentajilta tai vanhemmilta.
Jos kirjoitukseni pysäyttää sinut miettimään hetkeksi mitä "työtä" valmentajat tekee ja voisinko jotenkin auttaa lastani harrastuksissa, oli tämä vaivan arvoista. ;-)

Lue lisää

Poika pelasi 5 kesää. Tämä oli viimeinen.Poika otti jalat alleen ja sai tarpeekseen. Minä kannustin jatkamaan mutta 13-vuotiaan sielu oli niin satutettu ettei enää riittänyt.

Ensin into oli valtava, monta kesää mentiin pesäpallon ehdoilla; perheen menot sovitettiin pelien mukaan, joka harjoitukseen piti päästä ja kotona ei riittänyt mikään lyönti ja kopitteluharjoittelu.

Mutta pian poika huomasi, että ei riitä miten harjoittelee ja mitä osaa. Ainoa mikä merkitsi on se, oletko valmentajan poika tai valmentajan pojan kaveri. Tai onko isäsi valmentajan kalakaveri. Poika ei koskaan ollut joukkueen paras missään. Mutta ei ollut huonokaan.

Tasoerot ovat varmasti valtavat. Ja jokainen joukkueessa pelaa voitosta. Mutta onko oikein että niitä tasoeroja kasvatetaan jo 10 vuotiaissa? Tottakai se, joka pelaa jokaisen pelin ykkösvahtina saa enemmän palloja kuin se joka pääsee joka toinen peli kakkosvahdiksi kehittyy enemmän. Ja tottakai numerolla 4 pelaava lyö enemmän juoksuja kuin se jokeri joka otetaan mailan varteen kun muita vaihtoehtoja ei enää ole. Ja tottakai pojat kehittyvät eri tahtia. Osalla kasvaa parta 13 vuotiaana kun osa on taas 11 vuotiaan tasolla. Biologinen ikäero voi olla useita vuosia. Silloin pitäisi valmentajan nähdä todelliset lahjat eikä sitä että miehen kokoinen kaveri pelaa paremmin kuin se vielä lapsen kokoinen. Tämä miehen kokoinen voi pelata kahden vuoden kuluttua samalla tasolla ja ja tämä toinen on voinut mennä ohitse jos vain olisi annettu tilaisuus. Usein ei anneta vaan vaihtopenkki hävittää pois nämä hitaammin kehittyvät.

Kysynpä sinulta että kuka odottaa voittoja? Suuri yleisökö? Jolle lienee se ja sama miten joku junnujoukkue pärjää. Pojat? Vanhemmat? vai sinä itse?

Meillä viimeisissä peleissä pojalle oli enää aivan aivan sama voitetaanko vai hävitäänkö, koska hän ei ollut kummassakaan tapauksessa osallisena kuin hätävarana. Minulle vanhempana oli aivan sama, miten joku F, E tai jopa D-ikäinen joukkue pärjää. Useimmat pojat kuitenkin haluavat itse pelata eikä katsella vierestä kun mukamas "paras" joukkue voittaa. Ja on sitä paitsi valmentajan suuruutta ottaa ne voitot tasapuolisella peluuttamisella kuin sillä että peluutetaan sillä hetkellä parhaita. Kyllä ammattitaitoisen valmentajan tulee kyetä rakentamaan kentällisensä niin että ne heikommatkin saavat vastuuta ja peliaikaa. Näin kasvaa tasavahva joukkue joka pärjää tulevaisuudessa eikä vain juuri silloisessa junnusarjassa.

Meillä se jokeripaita oli rangaistus. Koska kuka sen päällensä sai, oli töpeksinyt jossakin. Eikä sitä jokeria otettu mailan varteen ajoja purkamaan. Ei päässyt lyömään ollenkaan. Sillä erotuksella että nämä luottopelaajat saivat töpeksiä miten vain. ei heille sitä jokeripaitaa annettu. Sen sai nämä jotka eivät olleet suosiossa.

Yksi lause ekassa kirjoituksessasi sai minut kiihtymään: "ja sanoin: " se läski mikä niillä oli kolmosella, ei ikinä ois saanut edes tota kiinni!" Valmentajan naurusta tiesin, että hihaan laitettaisiin numero ja olin paikkani ansainnut"

Ihmeellistä että toisen ulkonäöstä osasit lukea toisen pelitaidot jo nuorena poikana. Ja valmentajasi oli siinä mukana. Jotkut pikkuJussien äidit voivat valittaa mistä vaan mutta ei suurin osa. Minulle ainakin on ollut todella korkea kynnys lähteä arvostelemaan valmentajia. Ja jos sen joku on tehnyt ja vielä ihan aiheesta niin seuraus on ollut että poika siinä on kärsinyt heti.

No, meillä on päätös tehty. poika ei pelaa enää. Joukkue ei menetä mitään mahdotonta lyöjätykkiä, Mutta menettää aktiiviset vanhemmat ja pelaajan, joka kuitenkin pelasi kohtuuvarmasti paikkansa, ei arvostetellut toisia ja osasi käyttäytyä ja harjoitella. Niitä taitoja valitettavasti tarvitsee iso osa valmentajien omista lapsista.

Lopuksi vielä omaa tekstiäsi: " Minä katson peiliin joka kerta harjoitusten/otteluiden jälkeen. Mietin olinko hyvä esikuva ja annoinko kaikkeni. Samoin myös silloin kun on ongelmia, mietin toimeinko oikein ja saanko asian ratkaistua yksin vai tarvitsenko apua toisilta valmentajilta tai vanhemmilta."

Toivottovasti on näin kohdallasi. Meillä ei ollut. Poika toisensa jälkeen lopettaa ja apuja joudutaan nyt hakemaan naapuripitäjistä. Olisikohan syy jossakin muussa kuin niissä pojissa? Tai poikien vanhemmissa?

"Jos kirjoitukseni pysäyttää sinut miettimään hetkeksi mitä "työtä" valmentajat tekee ja voisinko jotenkin auttaa lastani harrastuksissa, oli tämä vaivan arvoista. ;-)"

Samoin, jos kirjoitukseni pudottaa yhdenkin kusipäisen valmentajan pilven reunalta alas, oli tämä vaivan arvoista. Minä yritin aikani "auttaa" harrastuksessa ja "arvostaa" valmentajan työtä. Mutta kun lapsilla on omat aivot jotka aika äkkiä huomaavat epäoikeudenmukaisuuden niin ei siinä auta enää vanhemman vakuuttelut miten kivaa tämä on.

Totuus on että pesäpallo on junnujoukkeissa valmentaja-isien suuri temmellyskenttä. Se, missä he saavat lahjattomille lapsilleen rajattomasti mahdollisuuksia toisten kustannuksella.

äidiltä kirjoitti:

Poika pelasi 5 kesää. Tämä oli viimeinen.Poika otti jalat alleen ja sai tarpeekseen. Minä kannustin jatkamaan mutta 13-vuotiaan sielu oli niin satutettu ettei enää riittänyt.

Ensin into oli valtava, monta kesää mentiin pesäpallon ehdoilla; perheen menot sovitettiin pelien mukaan, joka harjoitukseen piti päästä ja kotona ei riittänyt mikään lyönti ja kopitteluharjoittelu.

Mutta pian poika huomasi, että ei riitä miten harjoittelee ja mitä osaa. Ainoa mikä merkitsi on se, oletko valmentajan poika tai valmentajan pojan kaveri. Tai onko isäsi valmentajan kalakaveri. Poika ei koskaan ollut joukkueen paras missään. Mutta ei ollut huonokaan.

Tasoerot ovat varmasti valtavat. Ja jokainen joukkueessa pelaa voitosta. Mutta onko oikein että niitä tasoeroja kasvatetaan jo 10 vuotiaissa? Tottakai se, joka pelaa jokaisen pelin ykkösvahtina saa enemmän palloja kuin se joka pääsee joka toinen peli kakkosvahdiksi kehittyy enemmän. Ja tottakai numerolla 4 pelaava lyö enemmän juoksuja kuin se jokeri joka otetaan mailan varteen kun muita vaihtoehtoja ei enää ole. Ja tottakai pojat kehittyvät eri tahtia. Osalla kasvaa parta 13 vuotiaana kun osa on taas 11 vuotiaan tasolla. Biologinen ikäero voi olla useita vuosia. Silloin pitäisi valmentajan nähdä todelliset lahjat eikä sitä että miehen kokoinen kaveri pelaa paremmin kuin se vielä lapsen kokoinen. Tämä miehen kokoinen voi pelata kahden vuoden kuluttua samalla tasolla ja ja tämä toinen on voinut mennä ohitse jos vain olisi annettu tilaisuus. Usein ei anneta vaan vaihtopenkki hävittää pois nämä hitaammin kehittyvät.

Kysynpä sinulta että kuka odottaa voittoja? Suuri yleisökö? Jolle lienee se ja sama miten joku junnujoukkue pärjää. Pojat? Vanhemmat? vai sinä itse?

Meillä viimeisissä peleissä pojalle oli enää aivan aivan sama voitetaanko vai hävitäänkö, koska hän ei ollut kummassakaan tapauksessa osallisena kuin hätävarana. Minulle vanhempana oli aivan sama, miten joku F, E tai jopa D-ikäinen joukkue pärjää. Useimmat pojat kuitenkin haluavat itse pelata eikä katsella vierestä kun mukamas "paras" joukkue voittaa. Ja on sitä paitsi valmentajan suuruutta ottaa ne voitot tasapuolisella peluuttamisella kuin sillä että peluutetaan sillä hetkellä parhaita. Kyllä ammattitaitoisen valmentajan tulee kyetä rakentamaan kentällisensä niin että ne heikommatkin saavat vastuuta ja peliaikaa. Näin kasvaa tasavahva joukkue joka pärjää tulevaisuudessa eikä vain juuri silloisessa junnusarjassa.

Meillä se jokeripaita oli rangaistus. Koska kuka sen päällensä sai, oli töpeksinyt jossakin. Eikä sitä jokeria otettu mailan varteen ajoja purkamaan. Ei päässyt lyömään ollenkaan. Sillä erotuksella että nämä luottopelaajat saivat töpeksiä miten vain. ei heille sitä jokeripaitaa annettu. Sen sai nämä jotka eivät olleet suosiossa.

Yksi lause ekassa kirjoituksessasi sai minut kiihtymään: "ja sanoin: " se läski mikä niillä oli kolmosella, ei ikinä ois saanut edes tota kiinni!" Valmentajan naurusta tiesin, että hihaan laitettaisiin numero ja olin paikkani ansainnut"

Ihmeellistä että toisen ulkonäöstä osasit lukea toisen pelitaidot jo nuorena poikana. Ja valmentajasi oli siinä mukana. Jotkut pikkuJussien äidit voivat valittaa mistä vaan mutta ei suurin osa. Minulle ainakin on ollut todella korkea kynnys lähteä arvostelemaan valmentajia. Ja jos sen joku on tehnyt ja vielä ihan aiheesta niin seuraus on ollut että poika siinä on kärsinyt heti.

No, meillä on päätös tehty. poika ei pelaa enää. Joukkue ei menetä mitään mahdotonta lyöjätykkiä, Mutta menettää aktiiviset vanhemmat ja pelaajan, joka kuitenkin pelasi kohtuuvarmasti paikkansa, ei arvostetellut toisia ja osasi käyttäytyä ja harjoitella. Niitä taitoja valitettavasti tarvitsee iso osa valmentajien omista lapsista.

Lopuksi vielä omaa tekstiäsi: " Minä katson peiliin joka kerta harjoitusten/otteluiden jälkeen. Mietin olinko hyvä esikuva ja annoinko kaikkeni. Samoin myös silloin kun on ongelmia, mietin toimeinko oikein ja saanko asian ratkaistua yksin vai tarvitsenko apua toisilta valmentajilta tai vanhemmilta."

Toivottovasti on näin kohdallasi. Meillä ei ollut. Poika toisensa jälkeen lopettaa ja apuja joudutaan nyt hakemaan naapuripitäjistä. Olisikohan syy jossakin muussa kuin niissä pojissa? Tai poikien vanhemmissa?

"Jos kirjoitukseni pysäyttää sinut miettimään hetkeksi mitä "työtä" valmentajat tekee ja voisinko jotenkin auttaa lastani harrastuksissa, oli tämä vaivan arvoista. ;-)"

Samoin, jos kirjoitukseni pudottaa yhdenkin kusipäisen valmentajan pilven reunalta alas, oli tämä vaivan arvoista. Minä yritin aikani "auttaa" harrastuksessa ja "arvostaa" valmentajan työtä. Mutta kun lapsilla on omat aivot jotka aika äkkiä huomaavat epäoikeudenmukaisuuden niin ei siinä auta enää vanhemman vakuuttelut miten kivaa tämä on.

Totuus on että pesäpallo on junnujoukkeissa valmentaja-isien suuri temmellyskenttä. Se, missä he saavat lahjattomille lapsilleen rajattomasti mahdollisuuksia toisten kustannuksella.

Lue lisää

Jäipä mainitsematta äsken, että ku pojan lopettamisaikeet ovat kiirineet, niin jo kahdesta naauriseurasta on tullut kysely, että tulisiko poika sinne pelaamaan. Eli ihan huonosta kaverista ei voi olla kyse. Mutta tällä hetkellä on sielu todellakin niin satutettu, että poika ei näe muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa. Rakasti/rakastaa pesistä, mutta ei halua lähteä uuteen joukkueeseen "uudelle koeajalle" ja mahdollisesti joutua hyllytetyksi taas...

Että kiitos tästä teille valmentajat!

Näkökulmia äidiltä kirjoitti:

Jäipä mainitsematta äsken, että ku pojan lopettamisaikeet ovat kiirineet, niin jo kahdesta naauriseurasta on tullut kysely, että tulisiko poika sinne pelaamaan. Eli ihan huonosta kaverista ei voi olla kyse. Mutta tällä hetkellä on sielu todellakin niin satutettu, että poika ei näe muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa. Rakasti/rakastaa pesistä, mutta ei halua lähteä uuteen joukkueeseen "uudelle koeajalle" ja mahdollisesti joutua hyllytetyksi taas...

Että kiitos tästä teille valmentajat!

Lue lisää

Aikaisemmin kirjoitin vain omista kokemuksista. En kirjoittaessani edes ajatellut, että kaikki valmentajat toimisi näin.
Lainailen hieman nim. äidiltä tekstiä jotta olisi selkeämpää.

"Mutta onko oikein että niitä tasoeroja kasvatetaan jo 10 vuotiaissa? "
EI ole. Valitettavasti silti ykkösvahti ja lukkarin paikat on sellaisa, että niitä ei vain voi kaikilla peluuttaa. Tämä on joukkueen etu. Pyrin kuitenkin itse siihen, että paikat vaihtuu peleittäin. Mutta, näinkin nuori ymmärtää epäonnistumisensa ja turhautuu jos se toistuu liian usein. Tätä pyrin myös välttämään sijoittamalla pelaajia sellaisiin paikkoihin jossa voi kokea onnistumista ja ko. pelaajan taidot tulevat esiin. Vaikeaa, mutta ei mahdotonta.

"Kysynpä sinulta että kuka odottaa voittoja? Suuri yleisökö? Jolle lienee se ja sama miten joku junnujoukkue pärjää. Pojat? Vanhemmat? vai sinä itse? "
Ikävä kyllä joudun tähän vastamaan, että vanhemmat. Itselläni ei voittojen suhteen ole kovin suurta kunnianhimoa. En silti voi väittää ettenkö tuntisi mielihyvää voitetun ottelun jälkeen ja mielipahaa häviöstä. Tämä kuitenkin edellyttää sen, että voin mennä siihen peilin eteen ilman itsehäpeää.

"Ja on sitä paitsi valmentajan suuruutta ottaa ne voitot tasapuolisella peluuttamisella kuin sillä että peluutetaan sillä hetkellä parhaita. Kyllä ammattitaitoisen valmentajan tulee kyetä rakentamaan kentällisensä niin että ne heikommatkin saavat vastuuta ja peliaikaa. Näin kasvaa tasavahva joukkue joka pärjää tulevaisuudessa eikä vain juuri silloisessa junnusarjassa."
Ensimmäiseen vastaukseeni vedoten... KIITOS! ;-) Ja olen tuosta joukkueen kasvamisesta kanssasi samaa mieltä.

"Ihmeellistä että toisen ulkonäöstä osasit lukea toisen pelitaidot jo nuorena poikana. Ja valmentajasi oli siinä mukana."
Tiesin jo kirjoittaessa, että tuohon asiaan tartutaan... Eli lause oli minun esittämä 11 vuotiaana. Se, että poika oli lihava ei ollut sidoksissa pelitaitoihin, vaan tällä identifioin tämän pelaajan. Syy miksi valitsin juuri sen "läpäri" paikaksi oli yksinkertainen. Pelin aikana ei yksikään heitto tai lyönti osunut ko. pelaajan räpylään vaan vieri/lensi järjestelmällisesti ohi. Valmentajan naurahdus oli ehkä ennemmin tyytyväisyyttä onnistumisestani ei sana valinnastani. Näin ainakin itse haluan uskoa. Jos joku nyt tästä itsensä tunnistaa, niin pyydän anteeksi tuota lausetta jonka yli 20 vuotta sitten seläntakana suustani päästin.



Jokereista vielä, että on ikävä suuntaus käyttää sitä rangaistuksena. Pelipaikkana jokerin työ on kuitenkin aika vastuullinen. Ei joka joukkueessa huipputasolla ole 3 epäonnistujaa, vaan 3 specialistia.

On ikävää jos innostunut nuori joutuu valmentajien vuoksi lopettamaan harrastuksen josta pitää. Näin ei asia mielestäni saisi olla. Vastuutuntoisen valmentajan tulisi kokea tämä menetyksenä tai toimintansa epäonnistumisena. Ihmettelen jollei valmentaja ole vanhempiin ottanut yhteyttä. Aktiiviset vanhemmat ovat myös seuroille tärkeitä koska useammat niistä pyörii ainakin osittain talkootöiden tuomilla tuloilla joita vapaaehtoiset vanhemmat tekevät.

En tiedä miten teillä toimitaan/tiin, mutta meillä voi ottaa yhteyttä seuran johtoon jos valmentajan toimet ovat epäoikeudenmukaisia. Johdon tehtävä on kantaa vastuu myös valmennuksesta.

Toivon, että poikasi löytää vielä lajin jossa saa liikkua ja pitää mielekkäällä tavalla kuntoa yllä. Vielä hienompaa olisi jos hän saisi rohkeutta astua uuteen joukkueeseen ja pääsisi tekemään sitä mistä tykkää.

"Totuus on että pesäpallo on junnujoukkeissa valmentaja-isien suuri temmellyskenttä. Se, missä he saavat lahjattomille lapsilleen rajattomasti mahdollisuuksia toisten kustannuksella."
Mielestäni tämä on vähän turhan voimakasta yleistämistä, mutta en pahoita siitä mieltäni koska tunnen itse tekeväni oikein jopa peilin edessä.

Uskoisin ettei kirjoitelumme ole turhaa. Näkyyhän näissä monia ajatuksia molemmilta puolilta pöytää.

olevinaanvalkku kirjoitti:

Aikaisemmin kirjoitin vain omista kokemuksista. En kirjoittaessani edes ajatellut, että kaikki valmentajat toimisi näin.
Lainailen hieman nim. äidiltä tekstiä jotta olisi selkeämpää.

"Mutta onko oikein että niitä tasoeroja kasvatetaan jo 10 vuotiaissa? "
EI ole. Valitettavasti silti ykkösvahti ja lukkarin paikat on sellaisa, että niitä ei vain voi kaikilla peluuttaa. Tämä on joukkueen etu. Pyrin kuitenkin itse siihen, että paikat vaihtuu peleittäin. Mutta, näinkin nuori ymmärtää epäonnistumisensa ja turhautuu jos se toistuu liian usein. Tätä pyrin myös välttämään sijoittamalla pelaajia sellaisiin paikkoihin jossa voi kokea onnistumista ja ko. pelaajan taidot tulevat esiin. Vaikeaa, mutta ei mahdotonta.

"Kysynpä sinulta että kuka odottaa voittoja? Suuri yleisökö? Jolle lienee se ja sama miten joku junnujoukkue pärjää. Pojat? Vanhemmat? vai sinä itse? "
Ikävä kyllä joudun tähän vastamaan, että vanhemmat. Itselläni ei voittojen suhteen ole kovin suurta kunnianhimoa. En silti voi väittää ettenkö tuntisi mielihyvää voitetun ottelun jälkeen ja mielipahaa häviöstä. Tämä kuitenkin edellyttää sen, että voin mennä siihen peilin eteen ilman itsehäpeää.

"Ja on sitä paitsi valmentajan suuruutta ottaa ne voitot tasapuolisella peluuttamisella kuin sillä että peluutetaan sillä hetkellä parhaita. Kyllä ammattitaitoisen valmentajan tulee kyetä rakentamaan kentällisensä niin että ne heikommatkin saavat vastuuta ja peliaikaa. Näin kasvaa tasavahva joukkue joka pärjää tulevaisuudessa eikä vain juuri silloisessa junnusarjassa."
Ensimmäiseen vastaukseeni vedoten... KIITOS! ;-) Ja olen tuosta joukkueen kasvamisesta kanssasi samaa mieltä.

"Ihmeellistä että toisen ulkonäöstä osasit lukea toisen pelitaidot jo nuorena poikana. Ja valmentajasi oli siinä mukana."
Tiesin jo kirjoittaessa, että tuohon asiaan tartutaan... Eli lause oli minun esittämä 11 vuotiaana. Se, että poika oli lihava ei ollut sidoksissa pelitaitoihin, vaan tällä identifioin tämän pelaajan. Syy miksi valitsin juuri sen "läpäri" paikaksi oli yksinkertainen. Pelin aikana ei yksikään heitto tai lyönti osunut ko. pelaajan räpylään vaan vieri/lensi järjestelmällisesti ohi. Valmentajan naurahdus oli ehkä ennemmin tyytyväisyyttä onnistumisestani ei sana valinnastani. Näin ainakin itse haluan uskoa. Jos joku nyt tästä itsensä tunnistaa, niin pyydän anteeksi tuota lausetta jonka yli 20 vuotta sitten seläntakana suustani päästin.



Jokereista vielä, että on ikävä suuntaus käyttää sitä rangaistuksena. Pelipaikkana jokerin työ on kuitenkin aika vastuullinen. Ei joka joukkueessa huipputasolla ole 3 epäonnistujaa, vaan 3 specialistia.

On ikävää jos innostunut nuori joutuu valmentajien vuoksi lopettamaan harrastuksen josta pitää. Näin ei asia mielestäni saisi olla. Vastuutuntoisen valmentajan tulisi kokea tämä menetyksenä tai toimintansa epäonnistumisena. Ihmettelen jollei valmentaja ole vanhempiin ottanut yhteyttä. Aktiiviset vanhemmat ovat myös seuroille tärkeitä koska useammat niistä pyörii ainakin osittain talkootöiden tuomilla tuloilla joita vapaaehtoiset vanhemmat tekevät.

En tiedä miten teillä toimitaan/tiin, mutta meillä voi ottaa yhteyttä seuran johtoon jos valmentajan toimet ovat epäoikeudenmukaisia. Johdon tehtävä on kantaa vastuu myös valmennuksesta.

Toivon, että poikasi löytää vielä lajin jossa saa liikkua ja pitää mielekkäällä tavalla kuntoa yllä. Vielä hienompaa olisi jos hän saisi rohkeutta astua uuteen joukkueeseen ja pääsisi tekemään sitä mistä tykkää.

"Totuus on että pesäpallo on junnujoukkeissa valmentaja-isien suuri temmellyskenttä. Se, missä he saavat lahjattomille lapsilleen rajattomasti mahdollisuuksia toisten kustannuksella."
Mielestäni tämä on vähän turhan voimakasta yleistämistä, mutta en pahoita siitä mieltäni koska tunnen itse tekeväni oikein jopa peilin edessä.

Uskoisin ettei kirjoitelumme ole turhaa. Näkyyhän näissä monia ajatuksia molemmilta puolilta pöytää.

Lue lisää

toimin muutaman vuoden kakksovalmentajana g-e ikäisessa tyttöjoukkueessa. olisiko se että joukkue oli tyttöporukka vaikuttanut siihen, että emme nähneet mitenkään vaikeana peluuttaa lapsia siellä missä he halusivat. en tarkoita mitään huutoäänestystä, mutta pyrimme siihen, että jokainen sai kokeilla vaikka sitä lukkarin paikkaa jos halusi.

lainaus tekstistäsi: "Valitettavasti silti ykkösvahti ja lukkarin paikat on sellaisa, että niitä ei vain voi kaikilla peluuttaa. Tämä on joukkueen etu." olen eri mieltä: jokainen joka vain halusi sai vähintään kerran kesässä ja useimmiten useamminkin G ja F iässä kokeilla haluamiaan paikkoja. E iässä alkoi paikat vakiintua. totta on, ettei kaikista ollut kaikille paikoille, mutta eivät he toiste halunneetkaan jos hommasta ei kerta kaikkiaan tullut mitään. jos lukkari antoi 5 juoksua väärillä, ei tämä yleensä halunnut kokeilla enää - mutta oli saanut mahdollisuuden. kaikilla oli hyvä mieli, oli saanut kokeilla halutessaan eikä siinä hävinnyt kuin korkeintaan sen yhden vuoroparin.

mutta kaikki eivät toimi näin: onko sitten miesvetäjissä ja poikajoukkueissa niin suuria tavoitteita, että ei kertakaikkiaan pystytä tasapuoliseen kohteluun. Meillä oli ykkösvalkun kanssa selvä tavoite: pitää tytöt yhdessä pitkään, että kaikilla on kivaa ja että ne tasoltaan heikommat pystyvät saavuttamaan sillä hetkellä parempia,. ainoat valitukset tulivat näiden ns parempien lasten vanhemmilta, jotka eivät tajuneet, että miksei heidän sirpa pelaa lukkarina kun se ei kertakaikkiaan onnistu maijalta... samoin se sirpa olisi halunnut olla joka pelin keskellä pelaamassa ja älähti heti jos joutuikin koppariksi. tästäkin selvittiin kun kuiskittiin sirpan korvaan, että nyt on niin kovalyöntinen joukkue vastassa, että taakse tarvitaan varma pelaaja... ja se heikompi maija sai kokeilla keskellä pelaamista, kun se varmempi kovakätinen oli takana varmistamassa...

tämä tuntuu olevan poikaporukoissa vaikeaa... pelaajat korvamerkitään g iästä pariin kolmeen paikkaan.

e iässä oli jo paikat vakiintuneet niin että yksi pelaaja pelasi suunilleen kahta paikkaa. oli tietysti lahjakkaita, jotka pystyivät pelaamaan mitä paikkaa vaan. samoin lyöntijärjestys alkoi vakiintua.

minä jouduin tämän joukkueen tyttäreni kanssa jättämään muuton vuoksi juuri kun d-ikään piti siirtyä eikä uudella paikkakunnalla ollut pesistoimintaa. että ura jäi siihen.

mutta tämä joukkue on aika hyvin kasassa vieläkin. ja pärjää nykyään oikein mukavasti... ja se pikkulukkari, joka f-iässä antoi niitä juoksuja väärillä on nykyään huippuhyvä lukkari - ne väärät tulivat, kun tyttö yritti jo pienestä nostaa tolppaa ja vaikeampaa syöttöä, nyt se onnistuu ;)

oi niitä aikoja!!! kirjoitti:

toimin muutaman vuoden kakksovalmentajana g-e ikäisessa tyttöjoukkueessa. olisiko se että joukkue oli tyttöporukka vaikuttanut siihen, että emme nähneet mitenkään vaikeana peluuttaa lapsia siellä missä he halusivat. en tarkoita mitään huutoäänestystä, mutta pyrimme siihen, että jokainen sai kokeilla vaikka sitä lukkarin paikkaa jos halusi.

lainaus tekstistäsi: "Valitettavasti silti ykkösvahti ja lukkarin paikat on sellaisa, että niitä ei vain voi kaikilla peluuttaa. Tämä on joukkueen etu." olen eri mieltä: jokainen joka vain halusi sai vähintään kerran kesässä ja useimmiten useamminkin G ja F iässä kokeilla haluamiaan paikkoja. E iässä alkoi paikat vakiintua. totta on, ettei kaikista ollut kaikille paikoille, mutta eivät he toiste halunneetkaan jos hommasta ei kerta kaikkiaan tullut mitään. jos lukkari antoi 5 juoksua väärillä, ei tämä yleensä halunnut kokeilla enää - mutta oli saanut mahdollisuuden. kaikilla oli hyvä mieli, oli saanut kokeilla halutessaan eikä siinä hävinnyt kuin korkeintaan sen yhden vuoroparin.

mutta kaikki eivät toimi näin: onko sitten miesvetäjissä ja poikajoukkueissa niin suuria tavoitteita, että ei kertakaikkiaan pystytä tasapuoliseen kohteluun. Meillä oli ykkösvalkun kanssa selvä tavoite: pitää tytöt yhdessä pitkään, että kaikilla on kivaa ja että ne tasoltaan heikommat pystyvät saavuttamaan sillä hetkellä parempia,. ainoat valitukset tulivat näiden ns parempien lasten vanhemmilta, jotka eivät tajuneet, että miksei heidän sirpa pelaa lukkarina kun se ei kertakaikkiaan onnistu maijalta... samoin se sirpa olisi halunnut olla joka pelin keskellä pelaamassa ja älähti heti jos joutuikin koppariksi. tästäkin selvittiin kun kuiskittiin sirpan korvaan, että nyt on niin kovalyöntinen joukkue vastassa, että taakse tarvitaan varma pelaaja... ja se heikompi maija sai kokeilla keskellä pelaamista, kun se varmempi kovakätinen oli takana varmistamassa...

tämä tuntuu olevan poikaporukoissa vaikeaa... pelaajat korvamerkitään g iästä pariin kolmeen paikkaan.

e iässä oli jo paikat vakiintuneet niin että yksi pelaaja pelasi suunilleen kahta paikkaa. oli tietysti lahjakkaita, jotka pystyivät pelaamaan mitä paikkaa vaan. samoin lyöntijärjestys alkoi vakiintua.

minä jouduin tämän joukkueen tyttäreni kanssa jättämään muuton vuoksi juuri kun d-ikään piti siirtyä eikä uudella paikkakunnalla ollut pesistoimintaa. että ura jäi siihen.

mutta tämä joukkue on aika hyvin kasassa vieläkin. ja pärjää nykyään oikein mukavasti... ja se pikkulukkari, joka f-iässä antoi niitä juoksuja väärillä on nykyään huippuhyvä lukkari - ne väärät tulivat, kun tyttö yritti jo pienestä nostaa tolppaa ja vaikeampaa syöttöä, nyt se onnistuu ;)

Lue lisää

"Lainaus tekstistäsi: "Valitettavasti silti ykkösvahti ja lukkarin paikat on sellaisa, että niitä ei vain voi kaikilla peluuttaa. Tämä on joukkueen etu." olen eri mieltä: jokainen joka vain halusi sai vähintään kerran kesässä ja useimmiten useamminkin G ja F iässä kokeilla haluamiaan paikkoja."

Juuri näin. En kirjoittanut ehkä tarpeeksi selvästi asiaa. Paikat on pelin kannalta "vastuullisia" ja kaikki ei niissä edes ensimmäisen kerran jälkeen halua pelata, mutta sen kyllä myönnän että on siinä lukkari ja ykköspesä vaihtunut kesken vuoronkin kun on nähnyt miten suupielet painuu alaspäin ja turhautuminen on vallannut pienen pelaajan.
Mukava kuitenkin lukea, että on muitakin samoilla ajatuksilla liikkeellä. :-)

olevinaanvalkku kirjoitti:

Aikaisemmin kirjoitin vain omista kokemuksista. En kirjoittaessani edes ajatellut, että kaikki valmentajat toimisi näin.
Lainailen hieman nim. äidiltä tekstiä jotta olisi selkeämpää.

"Mutta onko oikein että niitä tasoeroja kasvatetaan jo 10 vuotiaissa? "
EI ole. Valitettavasti silti ykkösvahti ja lukkarin paikat on sellaisa, että niitä ei vain voi kaikilla peluuttaa. Tämä on joukkueen etu. Pyrin kuitenkin itse siihen, että paikat vaihtuu peleittäin. Mutta, näinkin nuori ymmärtää epäonnistumisensa ja turhautuu jos se toistuu liian usein. Tätä pyrin myös välttämään sijoittamalla pelaajia sellaisiin paikkoihin jossa voi kokea onnistumista ja ko. pelaajan taidot tulevat esiin. Vaikeaa, mutta ei mahdotonta.

"Kysynpä sinulta että kuka odottaa voittoja? Suuri yleisökö? Jolle lienee se ja sama miten joku junnujoukkue pärjää. Pojat? Vanhemmat? vai sinä itse? "
Ikävä kyllä joudun tähän vastamaan, että vanhemmat. Itselläni ei voittojen suhteen ole kovin suurta kunnianhimoa. En silti voi väittää ettenkö tuntisi mielihyvää voitetun ottelun jälkeen ja mielipahaa häviöstä. Tämä kuitenkin edellyttää sen, että voin mennä siihen peilin eteen ilman itsehäpeää.

"Ja on sitä paitsi valmentajan suuruutta ottaa ne voitot tasapuolisella peluuttamisella kuin sillä että peluutetaan sillä hetkellä parhaita. Kyllä ammattitaitoisen valmentajan tulee kyetä rakentamaan kentällisensä niin että ne heikommatkin saavat vastuuta ja peliaikaa. Näin kasvaa tasavahva joukkue joka pärjää tulevaisuudessa eikä vain juuri silloisessa junnusarjassa."
Ensimmäiseen vastaukseeni vedoten... KIITOS! ;-) Ja olen tuosta joukkueen kasvamisesta kanssasi samaa mieltä.

"Ihmeellistä että toisen ulkonäöstä osasit lukea toisen pelitaidot jo nuorena poikana. Ja valmentajasi oli siinä mukana."
Tiesin jo kirjoittaessa, että tuohon asiaan tartutaan... Eli lause oli minun esittämä 11 vuotiaana. Se, että poika oli lihava ei ollut sidoksissa pelitaitoihin, vaan tällä identifioin tämän pelaajan. Syy miksi valitsin juuri sen "läpäri" paikaksi oli yksinkertainen. Pelin aikana ei yksikään heitto tai lyönti osunut ko. pelaajan räpylään vaan vieri/lensi järjestelmällisesti ohi. Valmentajan naurahdus oli ehkä ennemmin tyytyväisyyttä onnistumisestani ei sana valinnastani. Näin ainakin itse haluan uskoa. Jos joku nyt tästä itsensä tunnistaa, niin pyydän anteeksi tuota lausetta jonka yli 20 vuotta sitten seläntakana suustani päästin.



Jokereista vielä, että on ikävä suuntaus käyttää sitä rangaistuksena. Pelipaikkana jokerin työ on kuitenkin aika vastuullinen. Ei joka joukkueessa huipputasolla ole 3 epäonnistujaa, vaan 3 specialistia.

On ikävää jos innostunut nuori joutuu valmentajien vuoksi lopettamaan harrastuksen josta pitää. Näin ei asia mielestäni saisi olla. Vastuutuntoisen valmentajan tulisi kokea tämä menetyksenä tai toimintansa epäonnistumisena. Ihmettelen jollei valmentaja ole vanhempiin ottanut yhteyttä. Aktiiviset vanhemmat ovat myös seuroille tärkeitä koska useammat niistä pyörii ainakin osittain talkootöiden tuomilla tuloilla joita vapaaehtoiset vanhemmat tekevät.

En tiedä miten teillä toimitaan/tiin, mutta meillä voi ottaa yhteyttä seuran johtoon jos valmentajan toimet ovat epäoikeudenmukaisia. Johdon tehtävä on kantaa vastuu myös valmennuksesta.

Toivon, että poikasi löytää vielä lajin jossa saa liikkua ja pitää mielekkäällä tavalla kuntoa yllä. Vielä hienompaa olisi jos hän saisi rohkeutta astua uuteen joukkueeseen ja pääsisi tekemään sitä mistä tykkää.

"Totuus on että pesäpallo on junnujoukkeissa valmentaja-isien suuri temmellyskenttä. Se, missä he saavat lahjattomille lapsilleen rajattomasti mahdollisuuksia toisten kustannuksella."
Mielestäni tämä on vähän turhan voimakasta yleistämistä, mutta en pahoita siitä mieltäni koska tunnen itse tekeväni oikein jopa peilin edessä.

Uskoisin ettei kirjoitelumme ole turhaa. Näkyyhän näissä monia ajatuksia molemmilta puolilta pöytää.

Lue lisää

Kiva huomata, että asiallisiakin valmentajia löytyy vielä. Anteeksi, kun olin aika kärkevä vastatessani ensimmäistä kertaa. Meidän seurassa niitä kunnollisia valmentajia tuntuu olevan vähän heikosti, ainakin poikani joukkueeseen on/oli pesiytynyt amatööri-isiä.

Minäkin toivon, että poika rohkaistuisi lähtemään vaikka siihen uuteen porukkaan mukaan. Muttä tällä hetkellä jo iän tuoma epävarmuus, alkava murkkuikä ja kova itsekritiikki estävät kovasti. Pelkää, että uudessa porukassa käy samoin, vaikka kuinka harjoittelee, niin tärkein merkitys peliominaisuuksissa on oikea nimi. Poika kylläkin harrastaa liikuntaa muutenkin kuin pesäpalloilemalla; hän on yleisurheilussa mukana aktiivisesti (kilpailee - ja on pärjännyt joissakin lajeissa), hiihtää n 400 km talvessa ja suunnistaa kesäisin iltarasteilla. Mutta pesäpallo on/oli se suuri rakkaus ja sääli jos se jää.

Ja tuo mainintani tuosta suuresta temmellyskentästä valitettavasti pitää paikkansa meidän seurassa. Kyllä se oma mussukka pelaa kentällä vaikka kämmisi kuinka, sitten tulee vaihtoja kun kämmääjä onkin joku näistä epäsuosikeista (huom, poikani ei siis ollut ainoa, jota "kaltoin kohdeltiin") Suurin osa pelinjohtajien omista lapsista eivät suorittaisi taitomerkkiä missään lajissa. Mutta kun ollaan valmentajan muksu, niin pelipaikka on taattu. Ja tietysti kun valmentajat tekevät sitä suurta työtä, heille sallittakoon pieni kotiinpäinveto... mutta pieni muuttuu suureksi, kun noita meidän valmentajia katsoo.

Minä ainakin olisin tuntenut epäonnistuneeni valmentajana, jos minun pelaajani lopettaisivat. Ja haluaisin tietää miksi. Mutta näiltä ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun lopettamisesta ilmoitettiin. Ja vaikka poikani olisi ollut niin huono, että huokaisevat päästessään eroon, niin eikö monen vuoden yhdessäolon jälkeen kuuluisi edes hiukan udella että mikäs nyt? Tai toivottaa edes hyvää jatkoa. Tai sitten tietävät, että kun tarpeeksi epäoikeudenmukaisesti kohdellaan niin tulos on tämä, eivätkä ilkeä enää silmiin katsoa.

Ja noista aktiivisista vanhemmista: ne ei-aktiiviset ovat yleensä näiden suosikkien vanhempia. Kyllähän poika pelaa vaikkei edes pelejä tulla katsomaan. Tulee joukkueen pyöritys vaikeaksi, mutta sehän ei ole enää minun ongelmani.

äidiltä kirjoitti:

Kiva huomata, että asiallisiakin valmentajia löytyy vielä. Anteeksi, kun olin aika kärkevä vastatessani ensimmäistä kertaa. Meidän seurassa niitä kunnollisia valmentajia tuntuu olevan vähän heikosti, ainakin poikani joukkueeseen on/oli pesiytynyt amatööri-isiä.

Minäkin toivon, että poika rohkaistuisi lähtemään vaikka siihen uuteen porukkaan mukaan. Muttä tällä hetkellä jo iän tuoma epävarmuus, alkava murkkuikä ja kova itsekritiikki estävät kovasti. Pelkää, että uudessa porukassa käy samoin, vaikka kuinka harjoittelee, niin tärkein merkitys peliominaisuuksissa on oikea nimi. Poika kylläkin harrastaa liikuntaa muutenkin kuin pesäpalloilemalla; hän on yleisurheilussa mukana aktiivisesti (kilpailee - ja on pärjännyt joissakin lajeissa), hiihtää n 400 km talvessa ja suunnistaa kesäisin iltarasteilla. Mutta pesäpallo on/oli se suuri rakkaus ja sääli jos se jää.

Ja tuo mainintani tuosta suuresta temmellyskentästä valitettavasti pitää paikkansa meidän seurassa. Kyllä se oma mussukka pelaa kentällä vaikka kämmisi kuinka, sitten tulee vaihtoja kun kämmääjä onkin joku näistä epäsuosikeista (huom, poikani ei siis ollut ainoa, jota "kaltoin kohdeltiin") Suurin osa pelinjohtajien omista lapsista eivät suorittaisi taitomerkkiä missään lajissa. Mutta kun ollaan valmentajan muksu, niin pelipaikka on taattu. Ja tietysti kun valmentajat tekevät sitä suurta työtä, heille sallittakoon pieni kotiinpäinveto... mutta pieni muuttuu suureksi, kun noita meidän valmentajia katsoo.

Minä ainakin olisin tuntenut epäonnistuneeni valmentajana, jos minun pelaajani lopettaisivat. Ja haluaisin tietää miksi. Mutta näiltä ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun lopettamisesta ilmoitettiin. Ja vaikka poikani olisi ollut niin huono, että huokaisevat päästessään eroon, niin eikö monen vuoden yhdessäolon jälkeen kuuluisi edes hiukan udella että mikäs nyt? Tai toivottaa edes hyvää jatkoa. Tai sitten tietävät, että kun tarpeeksi epäoikeudenmukaisesti kohdellaan niin tulos on tämä, eivätkä ilkeä enää silmiin katsoa.

Ja noista aktiivisista vanhemmista: ne ei-aktiiviset ovat yleensä näiden suosikkien vanhempia. Kyllähän poika pelaa vaikkei edes pelejä tulla katsomaan. Tulee joukkueen pyöritys vaikeaksi, mutta sehän ei ole enää minun ongelmani.

Lue lisää

Käyppä seurojen kotisivuilla niin sieltä voisi löytyä tietoa millä periaatteella junioripuolella toimitaan,jos siellä olis jotain tietoa niin seuran valinta olis helpompaa.Ja kannusta vaan poikaa vaihtamaan seuraa,oma poika teki näin pari vuotta sitten eikä ole tarvinnut katua.On saanut sellaisia mahdollisuuksia mistä saatoi vain haaveilla entisessä seurassa.Ja valmennus on todella ammattitaitoista ja poika kun on kova harjoittelemaan niin kehitystä on tapahtunut.Jo heti ensimmäisenä kesänä rooli vaihtui koppilyöjastä kotiuttajaksi ja tänä kesänä oli muutaman kerran etenijänäkin.Entisessä seurassa ei tosiaan valmentajan mielestä pystynyt muuhun kuin kopinnostoon.Meidän lasten kohdalla oli sellaista kun vaihtui sarja ja samaten sitten tuli uusi valmentaja joka sitte kyseli kauden alkaessa millä ulkopelipaikalla on pelannut, kahdeksan muuta pelaajaa sai sen paikan minkä "halusi" ja meidän lapsi sitten sen mikä jäi.Tälle pojallekkin joka sitte vaihto seuraa oli valmentaja muutama vuosi sitten tokassu että et sinä mikään lukkari ole vaan kakkosvahti,ei se oikein motivoinut poikaa joka oli pelannut lukkarina jo muutaman vuoden.

äippänä kirjoitti:

Käyppä seurojen kotisivuilla niin sieltä voisi löytyä tietoa millä periaatteella junioripuolella toimitaan,jos siellä olis jotain tietoa niin seuran valinta olis helpompaa.Ja kannusta vaan poikaa vaihtamaan seuraa,oma poika teki näin pari vuotta sitten eikä ole tarvinnut katua.On saanut sellaisia mahdollisuuksia mistä saatoi vain haaveilla entisessä seurassa.Ja valmennus on todella ammattitaitoista ja poika kun on kova harjoittelemaan niin kehitystä on tapahtunut.Jo heti ensimmäisenä kesänä rooli vaihtui koppilyöjastä kotiuttajaksi ja tänä kesänä oli muutaman kerran etenijänäkin.Entisessä seurassa ei tosiaan valmentajan mielestä pystynyt muuhun kuin kopinnostoon.Meidän lasten kohdalla oli sellaista kun vaihtui sarja ja samaten sitten tuli uusi valmentaja joka sitte kyseli kauden alkaessa millä ulkopelipaikalla on pelannut, kahdeksan muuta pelaajaa sai sen paikan minkä "halusi" ja meidän lapsi sitten sen mikä jäi.Tälle pojallekkin joka sitte vaihto seuraa oli valmentaja muutama vuosi sitten tokassu että et sinä mikään lukkari ole vaan kakkosvahti,ei se oikein motivoinut poikaa joka oli pelannut lukkarina jo muutaman vuoden.

Lue lisää

tyttölapsi lopetti harrastuksen takavuosina vaikka seura on joku sinettisseura, pelaten ikävuodet n.7-13v.
Pelaamaan pääsivät Valmentajien, kylän/seuran merkkimiesten, sekä seuran ponsoreitten lapset.
Muut istuivat tasaiseen jokeriosastolla.
Ikäluokasta tuhottiin pelillisesti pienessä pitäjässä 80% ennen kuin 15. ikävuosi tuli käyntiin.
15 vuotiaana joukkueessa oli 4-5 alkuperäistä ja loput oli naapuripitäjän kermaa.
Toki tämä tuskin on sääntö täälläkään, täysin toisentyylistä otettakin on nähty.

Olisi hyvä jos suomessa voisi pesäpallosta siirtyä vaikka baseballiin tai krikettiin jos laji alkaa tympiä. Luulisi että pesäpallosta kumminkin olisi jotakin hyötyä näissäkin peleissä?

Onko täällä yleensäkään mitään baseball tai krikettiseuroja joissa voi nuoretkin pelata?

Baseball? kirjoitti:

Olisi hyvä jos suomessa voisi pesäpallosta siirtyä vaikka baseballiin tai krikettiin jos laji alkaa tympiä. Luulisi että pesäpallosta kumminkin olisi jotakin hyötyä näissäkin peleissä?

Onko täällä yleensäkään mitään baseball tai krikettiseuroja joissa voi nuoretkin pelata?

Lue lisää

Kun Suomi on pullollaan joukkue- ja yksilölajeja, joita pääsee lähes joka paikkakunnalla harrastamaan.
Lentis, futis, sähly...
Yleisurheilu, hiihto, uinti...
Jos valmentajat ovat hölmöjä, niin antakaa hölmöillä ja häipykää. Siinähän sitten kasaavat joukkuetta lahjattomien poikiensa ympärille.

äärilaitalajeihin? kirjoitti:

Kun Suomi on pullollaan joukkue- ja yksilölajeja, joita pääsee lähes joka paikkakunnalla harrastamaan.
Lentis, futis, sähly...
Yleisurheilu, hiihto, uinti...
Jos valmentajat ovat hölmöjä, niin antakaa hölmöillä ja häipykää. Siinähän sitten kasaavat joukkuetta lahjattomien poikiensa ympärille.

Lue lisää

ajattelin tätä sen "poispotkitun" juniorin kannalta. Jos hän on useamman vuoden harrastanut pesäpalloa eikä muuta, niin ei varmaankaan ole enää kovin helppoa jossakin 12-15 vuoden iässä siirtyä kokonaan uusiin lajeihin. Baseballissa ja kriketissä olisi kumminkin tälle pesäpalloilijalle varmaankin lähempänä sitä omaa osaamista vastaava laji. En tiedä, ei ole kokemusta, mutta näin kuvittelisin.

Mutta ehkä näitä baseball- tai krikettiseuroja ei Suomessa sitten edes ole. Siinä varmaankin markkinarakoa ainakin pesäpallopaikkojen ihmisille. Tyytymättömiä pesäpallonharrastajia varmaan riittää läpi suomen. Jatkuvastihan näistä asioista saa lukea.

Baseball? kirjoitti:

Olisi hyvä jos suomessa voisi pesäpallosta siirtyä vaikka baseballiin tai krikettiin jos laji alkaa tympiä. Luulisi että pesäpallosta kumminkin olisi jotakin hyötyä näissäkin peleissä?

Onko täällä yleensäkään mitään baseball tai krikettiseuroja joissa voi nuoretkin pelata?

Lue lisää

Valitettavasti vielä vain pääkaupunkiseudulla sekä Tampereella ja Pieksämäellä.

Lisätietoja www.baseball.fi

Sieltä löytyy yhteystietoja ja muuta.

Tervetuloa mukaan.

sellitna kirjoitti:

Valitettavasti vielä vain pääkaupunkiseudulla sekä Tampereella ja Pieksämäellä.

Lisätietoja www.baseball.fi

Sieltä löytyy yhteystietoja ja muuta.

Tervetuloa mukaan.

Lue lisää

joo ja krikettiä pelataan jopa Pohjanmaallakin. Ainakin Oulussa ja Vaasassa ja näköjään Alajärvelläkin. Olipas yllätys!

krikettiäkin löytyy kirjoitti:

joo ja krikettiä pelataan jopa Pohjanmaallakin. Ainakin Oulussa ja Vaasassa ja näköjään Alajärvelläkin. Olipas yllätys!

Nyt on mennyt jo 7 kk sun reklamaatiostasi lopettaa pesis...toivottavasti olet jo lopettanut että saadaan tällekin sivulle onnellinen loppu.

BamBoo kirjoitti:

Nyt on mennyt jo 7 kk sun reklamaatiostasi lopettaa pesis...toivottavasti olet jo lopettanut että saadaan tällekin sivulle onnellinen loppu.

Tuo kirjoitus olis voinut olla täysin mun pojan näppiksestä. Tympiintyi täysin pelatttuaan 6 vuotta samassa joukkueessa. Vihdoin ja viimein rohkaistui, ilmoitti ettei ole enää käytettävissä vaihtopenkin lämmittäjänä, otti itse yhteytta naapuriseuran joukkueeseen, siirtyi sinne ja alkoi pelaamaan. On nykyään joukkueen vakiokokoonpanossa, pojat ovat menestyneet ihan valtakunnankin tasolla.
Se mikä meni pieleen alkuperäisessä joukkueessa on varmaan todella tyypillistä junnujoukkueille. Vetäjät ovat pelaajien isiä, omat pojat saavat tehdä mitä vaan ja muut ovat omien tähtipelaajien rekvisiittaa. Nämä amatöörivetäjät eivät erota fyysisesti aiemmin kehittyneitä, lahjakkaista/kovista työmyyristä. Osa pojista kun kasvattaa partaa jo 13-vuotiaasta, mittaa on n. 170 cm. Toiset tulevat perässä- Tässä vaiheessa kun fyysiset erot ovat isoja, tekevät valmentajat helposti johtopäätöksiä pelaajistaan turhan äkkiä. he unohtavat ne fyysisesti jäljessä tulevat ja antavat roolia niille miehen kokoisille pojille, joilla ei välttämättä lahjoja ole lainkaan, ovathaoan vain kehityksessä edellä.
Poika tosiaan katseli monta vuotta touhua ja lopulta teki päätöksen seuran vaihdosta. Sai heti uudessa joukkueessa roolia, kun siellä ei arvostettu ns Hippo mitaleita vaan tähdättiin pidemmälle kuin seuraavan kesän pm-menestykseen.
Nykyään ei alkuperäinen joukkue saanut pelaajia tarpeeksi jatkaakseen vaan joutui väistymään. Alkuperäisestä 18 pelaajan ringistä yritti jatkaa 8. Ei tarpeeksi joukkueeseen, Pelaajat vaihtoivat muualle tai vaan lopettivat. MISSÄHÄN VIKA?

"Kun mikään ei riitä" nimimerkille voisin vielä sanoa, että itse seuraan pelaajiani mahdollisimman tarkasti. Jos valmentaja ei ole todella kokematon, hän osaa ottaa huomioon esimerkiksi eri ikäiset pelaajat joita usein joukkueen sisällä on ja toisaalta juuri fyysisten ominaisuuksien kehittymisen yksilöllisyyden.

Oma päätöksentekoni liittyen joukkuejakoihin/peluutuksiin noudattaa pitkälti yhtälöä:
pelaajan motivaatio/ pelaajan taitotaso/ yksittäisen pelin tärkeys/

Jos pelaaja vaikuttaa siltä/ilmoittaa itse jäähdyttelevänsä, hän harvemmin tulee saamaan esimerkiksi keskeisiä pelipaikkoja. Nälkäisiä/innokkaita pelaajia sen sijaan ajetaan sisään mahdollisimman hyvin näille paikoille. Viimeisenä vaikuttaa kuitenkin yksittäisen pelin tärkeys, eli kun pelataan esimerkiksi sm-titteleistä, on yleensä seuran etu pelata voitosta, jos se on mahdollista.

Ideaalitilanteessa pelaajat eivät kulje vain yhden joukkueen mukana, vaan esimerkiksi voin peluuttaa välillä A-joukkueen innokkaita, mutta ei tarpeeksi hyviä pelaajia satunnaisesti suuressa roolissa B-joukkueessa.

Täysin totta tuo mitä kirjoitit. Lasteni kautta olen seuraillut neljää eri joukkuetta ja joka joukkueessa on näitä ns vapaamatkustajia, joita ei koske mikään kökkätyö, ei lipumyynti, ei pelireissukuskaus, ei kirjurointi.

Neljän joukkueen pelinjohtajista vain yhdet oli ns kusipäitä. Heille kelpasi kyllä vanhempien työpanos, mutta osa lapsista ei kelvannut kentälle.

Ei nämä valittajat kaikki ihan aiheetta ole matkassa. Meilläkin tämän yhden joukkueen pelaajista lopetti valtaosa viiden vuoden sisällä, oma lapseni mukaan lukien. Tässä yhdessä joukkueessa pelinjohtajat peluuttivat omia poikiaan taidoista riippumatta eniten ja keskeisimmillä paikoilla. Kohtelu oli aika törkeää muutamille pojille

Kolme joukkuetta on ihme kyllä saatu pysymään kasassa.

En nyt ihan usko että ihan ilman kiitosta ja vanhempien apua matkassa olit. Mutta totta kyllä suurin osa ei ymmärrä valmentajan työpanosta. Minä olen yrittänyt kiittää valmentajia, mutta ei taas liikoja ettei mene "lipomisen" puolelle. Tämän yhden joukkueen valmentajille en kiitosta suonut, koska he eivät sitä mielestäni ansainneet.

.

Suosittelen samaa sinulle. Vaikka sinä kuuluisitkin tähän ilman sukulaiskytköksiä valmentaviin, suurin osa ei todellakaan kuulu. Kyllä useimmiten valmentajalla on saman sukunimi kuin jollakin pelaajalla. Isä-poika suhde on yleisin. Onnellisessa asemassa ollaan, mikäli isällä on riittävä tieto-taito valmentaa. Vieläkin pyyhkii hyvin, jos ei ole ja isä ymmärtää pyytää apua vaikka näiltä ex-pelaajilta.

Mutta kovin usein tämä on lahjattomien isien ja poikien leikkitarha, jossa isi pönkkää olematonta omaa pelitaustaansa ja yrittää tehdä lahjattomasta pojastaan tähteä. Muu joukkue on vain rekvisiittaa ympärillä.