Tinkiminen ja tipit?

Onko mitään nyrkkisääntöä, kuinka paljon pitää saada tingittyä hinnasta pois? Esim. haluan puseron, jonka hinnaksi ilmoitetaan basaarissa 25 eur?'

Onko 10 % hyvä määrä tippiä ravintolassa? Entä lähtiessä hotellin respaan? Tai siivoojalle?
504937
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Joskus hinta voi tippua jopa 75 prosenttia. Riippuu tuotteesta, myyjästä ja asiakkaasta. 25 euroa on aika paljon jostakin plagiaattipuserosta joka hajoaa jo toisella pesukerralla. Kannattaa ajatella mitä itse on valmis maksamaan tuotteesta ja vetää tarjouksen tästä summasta vielä alas.

10 % on nyrkkisääntö mutta saahan sitä tippiä jättää enemmänkin jos palvelu on ollut hyvää. 10% on perustippi, isompi summa kertoo että asiakas on ollut hyvin tyytyväinen saamaansa palveluun. Respaan olen jättänyt viimeisenä päivänä loput kolikot.
Tippi siivoojalle kannattaa antaa ennen lähtöä esimerkiksi toiseksi viimeisenä päivänä suoraan siivojan käteen. Yleensä lähtöpäivänä joku isokenkäisempi nimittäin kiertää tyhjentyneet huoneet ja kerää siivoojalle osoitetut tipit omaan liiviinsä.

Äänestä

hinnasta noin 70-80 % pois, ei se kuitenkaan aito ole, kopio/feikki ja silloin sais antaa melkein ilmaiseks pois.
siivoojalle tippiä heti alusssa että tekee työt hyvin. respassa riipuu siitä paljon huutelee suomeks perään. os osaa pitää suunsa kiinni ja tekee työn hyvin niin 20 € viikko, jos taas sönköttää suomea ja/tai ei pysy muuten kurissa niin ei mittään, oppikoon tavoille ensi. samoin ravintolassa, jos ei ole tavat tiedossa niin ei tippiä. En halua mitään suomi sönkööjä tarjoilijoita, haluan kohteliaan turkilaisen henkilökunnan ja silloin voi antaa tippiä.

Äänestä
  • No jos palvelu on kuitenkin ripeää ja ruoka hyvää, niin se suomisönkötyksenkö takia jätät tarjoilijat ilman palkkaansa? Sinä vissiin sitten jätät kaikissa paikoissa tipit antamatta. :D Hei, armoa vähän hei, pojat tekee pitkää päivää ja yrittää vaan parhaansa.

    Äänestä

  • Tippiä tippiä kirjoitti:

    No jos palvelu on kuitenkin ripeää ja ruoka hyvää, niin se suomisönkötyksenkö takia jätät tarjoilijat ilman palkkaansa? Sinä vissiin sitten jätät kaikissa paikoissa tipit antamatta. :D Hei, armoa vähän hei, pojat tekee pitkää päivää ja yrittää vaan parhaansa.

    olen matkoilla turkissa en itäkeskuksen kebab baarissa. suomessa kebab baarissa saa sönköttää suomea rauhassa mutta en mene turkkii kuullakseni roskaa. tekee pitkää tai pätkää päivää niin joku kunnioitus itseään kohtaan pitää olla myös. jos alentuu turistien pelleiksi niin maksakoon ne jotka pellejä hakee.ja niitä ilmeisesti riittää

    Äänestä

  • pelle tai ei kirjoitti:

    ei ymmärrä, miksi joku ei saa yrittää puhua suomea jos haluaa ja osaa jotakin ja asiakas on suomalainen? saako suomalainen puhua jollekkin ulkomaalaiselle muutaman sanan hänen kielellään jos osaa? mun mielestä on aiankin mahdottoman hyvä asia jos joku on vaivautunut opettelemaan muutamankin sanan suomeksi ja nöin ollen kuunioittaa meitä turisteja.

    Äänestä

  • ei ymmäärrä kirjoitti:

    Jotenkin suomalaisena olen asennoitunut niin, että kun ollaan ulkomailla, puhutaan jotain muuta kieltä kuin suomea. Suomen puhuminen ulkomailla (muiden kun matkaseuran ja muiden suomalaisten kesken) tuntuu jotenkin nololta. Itse törmään tähän useimmiten Virossa. Viroa kun en osaa, ja useammin virolainen osaa suomea paremmin kuin englantia, on helpompaa hoitaa asiat suomeksi, mutta ei se muuta sitä että tunnen oloni silloin vaivautuneeksi. Maassa maan tavalla ja kielellä tai englanniksi.

    Äänestä

  • ei ymmäärrä kirjoitti:

    ei ymmärrä, miksi joku ei saa yrittää puhua suomea jos haluaa ja osaa jotakin ja asiakas on suomalainen? saako suomalainen puhua jollekkin ulkomaalaiselle muutaman sanan hänen kielellään jos osaa? mun mielestä on aiankin mahdottoman hyvä asia jos joku on vaivautunut opettelemaan muutamankin sanan suomeksi ja nöin ollen kuunioittaa meitä turisteja.

    kaipaa esim. ruokaillessaan voltteja heitteleviä virnuilijoita ympärilleen pörräämään tervetervemitäluuluukukkuluuruu-huutoinneen? Sekö on turistin kunnioittamista? Minusta olisi mahdottoman hyvä asia, jos saisin keskittyä ruuasta ja matkaseurastani nauttimiseen sen sijaan, että seuraisin jotain muka hauskaa pelleshowta.

    Tasokaissa hotelleissa ja ravintoloissa ei tarvitse katsella henkilökunnan noloa viihdyttelyriehumista.

    Äänestä

  • muuta kuin suomea, niin että on oikein mukavaa kun joku puhuu kieltäni. Ravintolassa on muuten tosi vaikeaa tilata ruokaa jos menu on vain turkiksi tai englanniksi. Meitä on vielä niitäkin jotka eivät koulussa ole saaneet minkään kielen opetusta, mutta silti on ihanaa matkustella.

    Äänestä

Tarkentaisin sitä vielä, että jos ilmoitat alimman hintasi, sinun täytyy pysyä siinä. Et voi tinkiä hintaa pohjaan asti ja sitten hylätä sitä vaatimalla vieläkin halvemmalla. Muutoin voi kauppiaan hermo pettää ja hän saattaa heittää sinut ulos. Eli tinkimisessä pitää heti alkuun heittää peliin tarpeeksi alhainen hinta, josta neuvottelu vasta alkaa.

Tinkiminen on rasittavaakin puuhaa, mutta kauppiaille myös suurta hupia. Koska en itse välitä shoppaamisesta, täytyy tingittävän tavaran olla sellainen, jonka todella haluan. Joka ei tinkimisestä pidä, voi aina ostaa kiinteän hinnan kaupoista tai tavarataloista.

Äänestä
  • ei tarvii pitää pysyä hinnassa. suurin huvihan on tollojen kanssa käydä tinkimässä ja keksia uusia hintoja ja sitten kun on mukamas löydetty sopiva hinta onkin jatkaa matkaa. jos noi ei lopeta sitä feikkipaskan myyntiä niin sit van me jatketaan tätä tinkimisleikkiä.

    tinkiminen on hauskaa puuhaa ja vielä kivempaa on nähdä myyjän ilme kun ei ostakkaan......................

    Äänestä

Viime viikolla Turkissa shoppailemassa. Lacoste pikeepaitoja 3 kpl/10.
Adidas, Ed Hardy, Puma, Nike yms. t-paitoja 3kpl/10 e.
Adidas ballerinat 20 e. Isot rantapyyhkeet 8 e.
Ed Hardy -lippis 5 e.
Ed Hardy tuntui olevan ihan ykkönen tuolla. Löytyi jokapaikasta ja kaikkina mahdollisina tuotteina.
Adidas collegepuku lapselle 20 e.

Äänestä
  • mistäAlanyasta noita vaatteita ostelit,basaarista,pääkadulta vai mistä?Esim tuo 3/10e t-paidat,mistä niitä noin halvalla saa?Itsellä ei niin hyvää tinkinmistaitoa ole=(

    Äänestä

  • minullekin.. kirjoitti:

    mistäAlanyasta noita vaatteita ostelit,basaarista,pääkadulta vai mistä?Esim tuo 3/10e t-paidat,mistä niitä noin halvalla saa?Itsellä ei niin hyvää tinkinmistaitoa ole=(

    Jos menet markkinoille, siellä monella on valmiit hintalaput roikkumassa. Tuo 3 t-paitaa 10 eurolla on jo yläkanttiin, paljon halvemmallakin saa. Siis markkinoilla ei tarvitse tinkiä, tosin voi yrittää tinkiä valmiiksi merkityistä hinnoista, mutta harvemmin onnistuu, koska ovat jo laittaneet hinnan, minkä kannattavuuden takia haluavat. Markkinat kaikkein halvin ostopaikka. Markkinoita Alanyassa on kaksi kertaa viikossa, tosin lähellä basaareja olevalla on vähemmän vaatteita. Muita markkinoita on lähikylissä päivittäin, dolmuksella pääsee kaikkiin. Kannattaa mennä jo niiden värikkyyden takia.

    Äänestä

  • minullekin.. kirjoitti:

    mistäAlanyasta noita vaatteita ostelit,basaarista,pääkadulta vai mistä?Esim tuo 3/10e t-paidat,mistä niitä noin halvalla saa?Itsellä ei niin hyvää tinkinmistaitoa ole=(

    Markkinoilla oli pöytiä, joissa kyltti 3 kpl/10 e. Obassakin on hyvät markkinat.
    Kävimme myös Manavgatissa retkellä, ja siellä basaarissa oli halvemmat hinnat kuin
    Alanyassa. Manavgatin markkinat ovat ma ja to.
    Mielestäni t-paidat hintaan 3,33 e/kpl on oikein sopiva hinta. Laatukin on ihan ok.
    Poikani olivat ainakin onnesta soikeena Ed Hardy kopioista.

    Äänestä

  • Lazylady kirjoitti:

    turkkihan tuntuu olevan oikein rikollisten pesä. rikolliset turkkilaiset myyvät feikkejä ja kopioita ja rikolliset suomalaiset ostavat ja tuovat niitä kotimaahan.

    onko siellä mitää rehellistäö koko maassa ja käykö rehellisiä turisteja lainkaan

    Äänestä

  • hyi hyi ja hyi kirjoitti:

    Nyt menen sitten suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta.
    Vaikka kuinka moitit meitä rikollisia, et sille mitään kuitenkaan mahda.
    Onko sinusta sitten oikein, et joku "aito" lippis maksaa 120 e ja se sama "kopio" vaan 5 e?
    Kumpi on oikea hinta?? Kuka rosvoaa ja ketä?

    matkajila olisi varaa muuhun kuin feikkeihin.

    siinä sen näkee, että turkissa käy vain köyhälistö reissaamasa. hirvee hinku saada jotain merkkivaatteita ja varaa vain feikkeihin. mutta "parempaa" ollaa pitää vaikkakin kaikki tietää ja näkee feikeiks.
    melkein käy sääliks

    Äänestä

  • Adidas, Ed Hardy, Puma, Nike yms. t-paitoja 3kpl/10 e.
    Adidas ballerinat 20 e. Isot rantapyyhkeet 8 e.
    Ed Hardy -lippis 5 e.
    Ed Hardy tuntui olevan ihan ykkönen tuolla. Löytyi jokapaikasta ja kaikkina mahdollisina tuotteina.
    Adidas collegepuku lapselle 20 e.

    Nythän on niin, ettei se ole mikään 'Adidaksen collegepuku' yms, siinä vain lukee Adidas. Siis kopio, johon on läiskäisty väärennetty merkki.. Eivät todellakaan vastaa alkuperäistä edes laadultaan. Jos laatu olisi erinomainen, hyväkin kopio ajaisi asiansa. Mieluummin ei sitten lue mitään kuin varatettu tuotenimi. Olen erehtynyt ostamaan punaisia t-paitoja, jotka pesussa päästivät väriä ja pilasivat koko koneellisen pyykkiä. Kalliiksi tuli basaarin rätti.

    Äänestä

  • ole merkkivaate kirjoitti:

    kertoo, että paljon maksaa ei mitään feikkimerkkejä, olevat paidat/tunikat yms? Ja onko turkissa ihan hienoja paitoja/tunikoita, ja onko ne hyvälaatuisia?

    Entä minkä hintaisia on turkissa farkut ja myydäänkö niitä basaareilla, vai ainoostaan ostoskeskuksissa?

    Huomenna Turkkiin lähössä ekaa kertaa :)

    Äänestä

  • `saraa kirjoitti:

    Mitä maksaa tekonahkatakki suunnilleen, jos Turkissa nyt ees on muita ku aitoja nahkatakkeja?

    Äänestä

  • että turkin- kirjoitti:

    matkajila olisi varaa muuhun kuin feikkeihin.

    tuo tinkiminen on persaukisten hommia. Minä maksan aina mitä pyydetään.

    Äänestä

  • ole merkkivaate kirjoitti:

    Adidas, Ed Hardy, Puma, Nike yms. t-paitoja 3kpl/10 e.
    Adidas ballerinat 20 e. Isot rantapyyhkeet 8 e.
    Ed Hardy -lippis 5 e.
    Ed Hardy tuntui olevan ihan ykkönen tuolla. Löytyi jokapaikasta ja kaikkina mahdollisina tuotteina.
    Adidas collegepuku lapselle 20 e.

    Nythän on niin, ettei se ole mikään 'Adidaksen collegepuku' yms, siinä vain lukee Adidas. Siis kopio, johon on läiskäisty väärennetty merkki.. Eivät todellakaan vastaa alkuperäistä edes laadultaan. Jos laatu olisi erinomainen, hyväkin kopio ajaisi asiansa. Mieluummin ei sitten lue mitään kuin varatettu tuotenimi. Olen erehtynyt ostamaan punaisia t-paitoja, jotka pesussa päästivät väriä ja pilasivat koko koneellisen pyykkiä. Kalliiksi tuli basaarin rätti.

    ja kukaanko ei ole kertonut sinulle että värilliset pestään erikseen!!

    Äänestä

  • `saraa kirjoitti:

    Mitä maksaa tekonahkatakki suunnilleen, jos Turkissa nyt ees on muita ku aitoja nahkatakkeja?

    tekonahkatakki maksaa 500 euroo ja siitä sit pitää tinkiä, oikee hintaa lienee siinä jossan 20-40 nurkilla. jos jostain sattuis löytyyn oikeeta nahkaa niin lähtöhinnat on siinä 2000 nurkilla

    Äänestä

  • kallista on kirjoitti:

    tekonahkatakki maksaa 500 euroo ja siitä sit pitää tinkiä, oikee hintaa lienee siinä jossan 20-40 nurkilla. jos jostain sattuis löytyyn oikeeta nahkaa niin lähtöhinnat on siinä 2000 nurkilla

    Kauhistuin nahkatakkihinnoista ,sillä olen teettänyt bleiserin,ostanut takin sekä teettänyt hameen.Koskaan en ole maksanut enempää kuin 150 e /takki ja ovat hyvin tehtyjä ja pehmeätä nahkaa.Käykääpä Damlatas kadulla Lamm Lederissä,jossa suomea puhuva Omar ei tyrkytä mitää ja saa kokeilla rauhassa.

    Äänestä

  • tiiä, mutta kirjoitti:

    tuo tinkiminen on persaukisten hommia. Minä maksan aina mitä pyydetään.

    Vain hölmö maksaa maaiolmalla kulkiessaan aina sen pyydetyn hinnan.

    Äänestä

jaa siksikö se tippipurkki oli keskellä pöytää odottamassa ja siinä luki welcome tip box. Kyllä mua otti aivoon et pitäis heti eka lomapäivänä alkaa mitään tippejä jakeleen, ku ei mitään palvelua ollu vielä saanutkaan. Tämä mun moka, jos Turkin systeemi. Enpä ollut kuullut enkä muissa maissa nähnyt kyseistä kuppia. En tod maksa vastaisuudessakaan silti etukäteen työstä, mikä pitäis itsestään selvänä tulla tehtyä ilman ylimääräistä rahaa, mitä kuitenkin jätettiin vkon jälkeen siivoojalle. Ois pitäny jättää vähemmän, jos pyyhkeet siitä hyvästä vaihdettiin kerran vkossa ja viimeisenä päivänä jätettiin siivous kokonaan väliin, kait se oli niiden mielestä meille oikee rangaistus. Tyhmä turisti, ku ei tajunnu, että normaalista palvelusta pitää maksaa extraa. Oliha se paskalaatikko täynnä paperia sitte sille itelle siivottavaks lähtöpäivänä, ku oli yhden päivän jättäny väliin. Ei koolla pilattu muutenkaan 30x40 cm. Mutta kaikesta oppii ja tiiänpä seuraavan kerran miettiä, miten toimin. Toisaalta ei meidän kavereiden piirua kalliimmassa hotellissa mitään tippilaatikkoo ollu oottamassa siivojalle, että kait se oli tän oman hotellin juttu.

Äänestä
  • No jos sua yhtään lohduttaa niin jos ne siivoojat eivät siivonneet yhtenä päivänä, niin eivät he siitä mitään palkkaakaan saaneet.

    Kun Turkissa on sellainen hieno systeemi, että rikkaat vie ja köyhät vikisee. Kun ostat hotellista jotain niin 90 % menee omistajan taskuun ja se 10 % myynnistä jaetaan köyhien työläisten kesken. Eli käytännössä tarjoilijoiden ja muiden elanto on kokonaan kiinni turistien almuista.

    Mua kovasti lämmittää miten olet arvostanut senkin siivoojan työtä, jolla on 3 lasta yksin elätettävänä. Luuletko että Turkissa nainen tekee työtä, varsinkin siivoustyötä jos hän ei ole äärimmäisen köyhä ja tarvitse jokaista senttiä elättääkseen perheensä?

    Itke sinä tyhjäämättömän roskiksesi perään. Pyyhkeet he varmaan vaihtaisivat jos ei hotellin omistaja olisi kieltänyt, pyykkäys maksaa nääs. Katsos kun köyhät yrittävät tehdä työtään ja yrittävät ansaita, mutta kun on niin hienoja turisteja rahoissaan jotka itkevät muutaman liiran perään ja rikkaita turkkilaisia joita ei kiinnosta kuin raha, säästäminen ja orjatyövoiman käyttö. Älä syyllistä niitä jotka siihen väliin joutuvat, minua ainakin enemmän säälittää.

    Jos tippien antaminen ärsyttää niin ainahan voit matkustaa rikkaisiin maihin.

    Äänestä

tinkimiseen on se, että tinkimään ei pidä alkaa ellei ole todellista aikomusta mitään ostaa. Toiseksi, tinkimisen pitää tapahtua hyvässä hengessä eikä inttämällä yhtä hintaa. Kyseessä on taitolaji joka vaatii sosiaalista taitoa ja ihmistuntemusta.
Mitään tiettyä prosentti ei hinnoissa liikaa ole. Ensimmäinen hinta riippuu niin paljon siitä millainen on asiakas, millainen on kauppias, onko aamun ensimmäinen tai illan viimeinen ostaja. Ihan jopa siitä millä päällä kauppias sattuu olemaan. Suosittelen miettimään mitä mitä haluat maksaa tavarasta ja aloittamaan pikkusen alle sen hinnan. Todennäköisesti kauppias valittaa huonoja aikoja sun muuta ja sinun tulisi vastata samalla tyylillä surkutellen. Ei pidä ottaa asiaa liian tosissaan, se kuuluu asiaan. Kauppiaan saat suututettua kun tingit hinnan ja jätät ostamatta. Se on toisen ajanhaaskuuta ja loukkaavaa.

10% on sopiva tippi, mutta vähempikin riittää, jos ei palvelussa mitään erityistä hyvää ole. Aika tavallista on, että pikkukolikot jätetään pöytään joka tapauksessa.

Äänestä
  • mutta se niin hauskaa lomahuvia tinkiä ja tinkiä ja kun olisi mukamas saatu oikea hinta niin silloin lähteä pois. olen muutaman kerran saanut kunnon naurut kun myyjä on melkein vetänyt herneen nenäänsä.
    Sehän on meikäläisittäin kanssa ajanhukkaa ja loukkaavaa joutua tinkimään jokaisesta pikkutavarastakin.
    jos kerran on pakko niin täytyy siitä jotain huvia saada..............

    Äänestä

  • naurut päälle kirjoitti:

    mutta se niin hauskaa lomahuvia tinkiä ja tinkiä ja kun olisi mukamas saatu oikea hinta niin silloin lähteä pois. olen muutaman kerran saanut kunnon naurut kun myyjä on melkein vetänyt herneen nenäänsä.
    Sehän on meikäläisittäin kanssa ajanhukkaa ja loukkaavaa joutua tinkimään jokaisesta pikkutavarastakin.
    jos kerran on pakko niin täytyy siitä jotain huvia saada..............

    Kukaan ei käske tai pakota sinua tinkimään. Jos pidät sitä ajanhukkana, osta pyydetyllä hinnalla tai menen muualle. Tinkiminen ei ole pakollista edes basaarissa. Muistathan olla valittamatta "kauheista kauppiaista" sitten kun asiat meneekin kunnolla vituralleen ja naurun sijaan sinulta pääseekin itku.

    Äänestä

  • jkllkj kirjoitti:

    pointti oli se jos kerran on pakko tinkiä, ei turkipellen kannata silloin suuttua eikä loukkaantua jos ei sitten kuitenkaan kiinosta ostaa. jos pellet haluaa niin voivat pitää järkevät kiinteät hinnat jos ei halua niin sittenhän niiden kanssa voi leikkiä. ja meitä varten ne musulmaanit siellä on, palvelkoon ja pokkuroikoon.

    Äänestä

  • tukinpellet kirjoitti:

    just se, ettei pidä halveerata edes niitä "turkipellejä" tai "tukipellejä". Eikä edes niitä turkkilaisia basaarikauppiaita. Yritä edes hetki miettiä miltä sinusta tuntuisi kun työtäsi ei arvostettaisi ja sanottaisiin, että sun pitää tehdä se kunnolla eikä esittää. Jos kuitenkin jatkat entiseen malliin tinkimistä, toivottavasti ymmärrät olla valittamatta tekosi seurauksista.
    Toivottavasti löydät tästä nyt sen oikean pointin;)

    Äänestä

  • mikäkukalie kirjoitti:

    eikö ne pellet basaarissa ole meitä varten. jos ne haluu tinkiä niin tingitään. minä maksan tavarasta hinnan ja ne saa maksaa turisteista ja niiden tavoista hinnan. Ei voi vähempää kiinnostaa niiden arvostus tai se että arvostaako niiden työtä. Jotain iloa todella pitää siitä tinkimisestä saada ja jos se oli ei tunnu turkinpelleistä hyvältä niin sorry evvk. Siirtyköön normaaliin länsimaiseen ja eurooppalaiseen kaupankäytniin tuollaisesta kehitysmaatousta niin ehkä silloin arvostuskin kasvaa.

    Äänestä

  • turkinpellen ostaja kirjoitti:

    Sinun kannattaisi sivistyneen oloisena ihmisenä mennä johonkin elegantimpaan maahan! Varmasti kamalaa, kun sossun rahalla ei kauemmaksi pääse :( Joutuu rahvaan kanssa matkustamaan järkyttävään ei-länsimaalaiseen sivistymättömään maahan, huh. Nuppihan siitä sekoaa, kuten sinulle näkyy käyneen.

    Äänestä

  • evvk. kirjoitti:

    kyllä ne pellet kestää vielä, mutta se että ton tuulipukukansan, höystettyvä muutamalla juopolla, niiden kanssa joutuu matkustamaan sitä on vaikea hyväksy. Sitten ton joukkion kruunaa vielä joukko perheitä jotka eivät ole kuuleet perhesuunnittelusta vaan tunkevat häiritsemään epämääräisen lapsijoukon kanssa, se on kamalaa. Onneksi ne nyt enimmäkseen notkuu suomibaarien kaljahanojen luona, että muualla kaupungilla voi liikkua vapaasti.

    Äänestä

  • turkinpellen ostaja kirjoitti:

    eikö ne pellet basaarissa ole meitä varten. jos ne haluu tinkiä niin tingitään. minä maksan tavarasta hinnan ja ne saa maksaa turisteista ja niiden tavoista hinnan. Ei voi vähempää kiinnostaa niiden arvostus tai se että arvostaako niiden työtä. Jotain iloa todella pitää siitä tinkimisestä saada ja jos se oli ei tunnu turkinpelleistä hyvältä niin sorry evvk. Siirtyköön normaaliin länsimaiseen ja eurooppalaiseen kaupankäytniin tuollaisesta kehitysmaatousta niin ehkä silloin arvostuskin kasvaa.

    yksikään basaarikauppias ole sinua tai ketään muuta turistia varten paikalla. On sulla harhat kun kuvittelet tuollaista. itsesi sinä paljastat tyhmäksi ja sivistymättömäksi. Yksikään siellä ei ole sinua hauskuuttaakseen. Toivottavasti saat kokea vastaavaa kohtelua omassa työssäsi. Liekö siitäkään olisi apua ymmärryksen lisääntymiseksi, mutta olisipa sinulle yksi hauska kokemus josta saisit iloa.
    Kuten sanotuu, älä sitten valita kun homma kusee kintuilles. Sekin on sivusta nähty.En tule apuun, evvk.

    Äänestä

  • kukamikälie kirjoitti:

    ketäs varten ne on sittn paikalla, no turistin rahoja varten tietenkin. Jos haluaa saada turistien rahat niin sitten pitä kestää. Toivottavasti todella pysyt poissa etkä mene häiritsemään muiden ihmisten kaupankäyntiä mukamas viisauksillasi.
    Antaa turkin miehe myydä ja tinkiä kanssa leipänsä eteen ja jos siinä sivussa saa turisti hupia niin mitäs pahaa siinä on. Jos ei turistin huvistus sovi niin vaihtakoon myyjä ammattia.

    Äänestä

  • pellehermann kirjoitti:

    Tai nuija böndeturisti maata.. ehkä Tallinna olisi parempi..

    Äänestä

  • hyvä tuulipukumies kirjoitti:

    Tai nuija böndeturisti maata.. ehkä Tallinna olisi parempi..

    tallinnahan on sivistysnyt paikka ja siellä reissanneet känniset ja tuulipukukansahan on siirtynyt sinne turkkiin. tallinnassa siirrytty jo kiinteisiin hintoihin eikä turisteja kuseteta turkin tapaan.
    siis jos ne haluaa leikkia sitä tinkimisleikkiä niin leikitään, mutta siitä on ihan turha niiden soitella suutaan jos ei sitten iinostakkaan ostaa. ei roskasta kannata paljon maksaa

    Äänestä

  • elä hermostu pelle kirjoitti:

    Itse matkaan alanyaan perjantaina ja paljon on tullut tilauksia ed hardyn lippiksistä kavereilta.

    Onko niistä mahdollisuus tinkiä?

    Äänestä

  • edhardylippis kirjoitti:

    Itse matkaan alanyaan perjantaina ja paljon on tullut tilauksia ed hardyn lippiksistä kavereilta.

    Onko niistä mahdollisuus tinkiä?

    Riippuu siitä mistä meinaat sen ostaa. Itse ostin kaksi lippistä markkinoilta Sidestä,
    ja maksoin niistä 5 e/kpl. Poikani "itki" onnesta tuliaiset saadessaan.

    Äänestä

  • lazylady kirjoitti:

    itku tulee kyllä kun näkee n feikki/kopiolaatuiset lippikset.
    Ei kannata ostaa tuliaisia ellei raatsi ostaa kunnollista ja aitoa laatua. Roskan ostaminen ja antaminen ei ole kaunista ja ystävällistä se antaa vain pihin ja saidan vaikutelman.

    Äänestä

  • ihquuuuuuuu kirjoitti:

    on rivi aitoja lippiksiä eikä hinta ole ollut ongelma. Laatu maksaa eikä normituloisen kannata ostaa p*skaa halvalla.

    Viime kesänä sorruimme antamaan luvan yhden feikki-dc-paidan ostamiseen Alanyasta. Kolme aitoa dc-paitaa kestävät pitoa ja pesua kerta toisensa jälkeen, feikkipaita meni roskiin parin pesun jälkeen haalistuttuaan halvan rievun näköiseksi.

    Äänestä

  • merkkitietoinen kirjoitti:

    pojalla niitä aitoja lippiksiäkin. Joku Ed Hardykin on vaan tän vuoden juttu. Se
    on ihan out ensi kesänä. Ja kyllä ne mun ostamat paidat on kestäneet pesut ihan samaan tapaan kuin ne mun ostamat aidotkin paidat.
    Kannattaa katsoa mitä laatua ostaa. Poika kasvaa joka vuosi monta senttiä,
    että ei ne kauaa päälle mahdukaan.
    Ei se aina pelkästään rahasta ole kysymys. Ja ihan vaan tiedoksi, että rahaa
    mulla kyllä on :-))

    Äänestä

  • turkinpellen ostaja kirjoitti:

    eikö ne pellet basaarissa ole meitä varten. jos ne haluu tinkiä niin tingitään. minä maksan tavarasta hinnan ja ne saa maksaa turisteista ja niiden tavoista hinnan. Ei voi vähempää kiinnostaa niiden arvostus tai se että arvostaako niiden työtä. Jotain iloa todella pitää siitä tinkimisestä saada ja jos se oli ei tunnu turkinpelleistä hyvältä niin sorry evvk. Siirtyköön normaaliin länsimaiseen ja eurooppalaiseen kaupankäytniin tuollaisesta kehitysmaatousta niin ehkä silloin arvostuskin kasvaa.

    Olen muutaman kerran vastannut näille perään huutelijoille basaarissa heidän tarvitsevan meitä, mutta mehän emme tarvitse heitä. He haluavat rahat, mutta eihän meidän ole pakko rahaa kaikille kylvää. Kun siellä kysellään mistä on kotoisin, niin siihen voi vastata olemalla vaikka Islannista. Tavarasta pyydetty hinta riippuu siitä, mistä ole kotoisin. Puhu saksaa, niin saat hienomman kohtelun.

    Äänestä

  • lazylady kirjoitti:

    pojalla niitä aitoja lippiksiäkin. Joku Ed Hardykin on vaan tän vuoden juttu. Se
    on ihan out ensi kesänä. Ja kyllä ne mun ostamat paidat on kestäneet pesut ihan samaan tapaan kuin ne mun ostamat aidotkin paidat.
    Kannattaa katsoa mitä laatua ostaa. Poika kasvaa joka vuosi monta senttiä,
    että ei ne kauaa päälle mahdukaan.
    Ei se aina pelkästään rahasta ole kysymys. Ja ihan vaan tiedoksi, että rahaa
    mulla kyllä on :-))

    juu juu taitaa nyt olla niin, että turissa matkustatte niin ei aitoja taida löytyä yhtään kotoa, koska turkista ei niitä löydy ja jos joutuu matkustamaan turkkiin niin ei taida olla tuloja aitojen ostamiseen.
    ei kannata yrittää, en me mutta ne muut tai kyllä muut paitsi yksi.

    Äänestä

  • turkintavaraa kirjoitti:

    sua raukkaa. Luuletko tosiaan, että vain vähävaraiset matkustavat Turkkiin?
    Itse matkaustan useita kertoja vuodessa ympäri maailmaa. Turkissa majoitun aina vain 4-5 tähden hotelleihin. Matkusteluuni kuuluu rantalomat, kaupunkilomat ja kaukomatkat. Olen tainnut matkustella aika paljon enemmän kuin sinä, koska et tunnu tietävän mistään mitään.
    Ja ne mun ostamat aidot kuteet on ostettu esim. Stockkalta, Harrodsilta jne. Muutaman vain mainitakseni.
    Niin, minulla on kyllä varaa :-)

    Äänestä

PITÄÄKÖ baarissa maksaa tippiä tarjoilijalle tai baaritiskillä jos siellä ostaa juotavaa?? Ruokaravintoloissa tietekin,mutta entä tanssipaikoissa ns.nuorten paikoissa?

Äänestä

Tunisiassa ainakin toimi että sanoo itse ensin jonkun naurettavan pienen summan ja sitten alkaa vähän nostaa hintaa. Jos ei suostunut kauppaan heti niin piti vain sanoa että ei ole rahaa ja lähteä pois. Kyllä ne siellä myivät sitten lopulta siihen hintaan kun halusi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

- - - - - - kirjoitti:

Onko mitään nyrkkisääntöä, kuinka paljon pitää saada tingittyä hinnasta pois? Esim. haluan puseron, jonka hinnaksi ilmoitetaan basaarissa 25 eur?'

Onko 10 % hyvä määrä tippiä ravintolassa? Entä lähtiessä hotellin respaan? Tai siivoojalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu