outoa?

Minulla on koirani kanssa hiemen erikoinen(ko) ongelma. koira katsoo televisiota. ja ihan sillai oikeasti katsoo. ei tieten varmaan juonista sun muista tajua mitään, mutta ei tunnu ymmärtävän että sieltä telkusta ei tulla ulos. Biljardia on mukava seurata ja se pitää apinoista ja kissoista joita katsoo mielellään, mutta kun ruutuun ilmestyy karhu, koira tai hevonen, se pillastuu. pari kertaa on tv meinannut tippua kun koira hyppää tv pöytää vasten puremaan tv ruutua. laskeutuu kyllä kun kieltää, mutta reagoidessaan ei kuuntele. pidämme tv:tä nyt kiinni kun emme katso sitä, koska koira istuisi koko ajan ruudun ääressä murisemassa ja haukkumassa. Kyseessä on 4v koira joka on ikänsä ollut sisällä ja luulisi olevan tottunut "äänilaatikkoon".. Onko teillä vastaavanlaista ja miten olette saaneet koiranne opetettua pois siitä. olen yrittänyt aktivoida koiraa kongeilla sun muilla älyhommilla ja lisäksi lenkeillä, mutta se aina asettuu niin että näkee ja kuulee mitä telkusta tulee että pääsee ajoissa hätiin jos siellä on jotain uhkaavaa tai kiinnostavaa..
7163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

viekää välillä ulos niin ei tarvitse katsoa luontoa telkusta

Äänestä

Omani kuuluu noihin samoihin tyyppeihin, mutta se on niin mukavuudenhaluinen, että pysyy sohvalla. Sillä on omat suosikkiohjelmansa, eikä sen telkkarin katselusta haittaakaan ole ollut. Välillä on pakko nousta oikein kiihkeissä tilanteissa sohvalle seisomaan, saattaa päästä murahduskin, joskus haukahtaa, mutta ei alkuaikojen jälkeen ole kyllä hyökännyt telkkaria vasten. Mutta on salamana sohvalla, kun tietty tunnari soi:) Miten, olisiko mahdollista kieltää se hyökkääminen. Jollain lailla, että katsotte yhdessä ja pyritte ennakoimaan. Meillä ei koira reagoi esim. hevosiin millään lailla, mutta koiriin kyllä. Susiin ei oikein toedä miten suhtautuisi. Lapsia katselee ja kuuntelee häntä heiluen, mutta Pekko Aikamiespoika on sen "suuri rakkaus". Olemme antaneet katsella. Tuntuu olevan sellaista ajanvietettä, ihan samalla laila reagoi, kun seurailee ikkunasta ulkomaailmaan. Samaiselta sohvalta sinnekin. Kyseessä on aktiivinen ja toimintaa tarvitseva koira. Koska en pysty millään kahdeksaa tuntia sen kanssa päivittäin touhuamaan, niin telkkaria saa katsoa edelleenkin.

Äänestä
  • pitääpä yrittää jos sen saisi lopettamaan sen hyökkäilyn.. sitä on hankala yrittää ennakoida kun se saattaa ottaa ärsykkeen ihan mistä tahansa, tosin elisan berni-mainos on kaikkein pahin. Välissä sen ei tarvitse kuin nähdä että tvssä on joku kuva niin se juoksee telkkarille rähisemään, esim. leffa on pausella. Pitääpä katsoa jos sen saisi jotenkin ennakoitua ja sitä myötä loppumaan. meilläkin on aivan vasta tästä tavasta muodostunut ongelma.. aina se on ollut normaalia kiinnostuneempi tvstä (enemmän kuin toinen koirani), mutta vasta pari kuukautta on hyökkäillyt ihan aktiivisesti..

    Äänestä

  • c".) kirjoitti:

    pitääpä yrittää jos sen saisi lopettamaan sen hyökkäilyn.. sitä on hankala yrittää ennakoida kun se saattaa ottaa ärsykkeen ihan mistä tahansa, tosin elisan berni-mainos on kaikkein pahin. Välissä sen ei tarvitse kuin nähdä että tvssä on joku kuva niin se juoksee telkkarille rähisemään, esim. leffa on pausella. Pitääpä katsoa jos sen saisi jotenkin ennakoitua ja sitä myötä loppumaan. meilläkin on aivan vasta tästä tavasta muodostunut ongelma.. aina se on ollut normaalia kiinnostuneempi tvstä (enemmän kuin toinen koirani), mutta vasta pari kuukautta on hyökkäillyt ihan aktiivisesti..

    Voisitteko tehdä jonkinlaisia tilaratkaisuita, että vahinkoja ei synny, jos ehtiikin telkkua vasten. Esimerkiksi joku huonekalu esteeksi, ettei pääse. Silloin saatte harjoitteluille lisämahdollisuuksia ilman hajoamisriskiä. Ja sitten vaikka palkitsemalla sitä, että malttaa olla hyökkäämättä, tai alkuun vaikka siitä, että lopettaa hyökkäyksensä ja rauhoittuu. Siitä pikku hiljaa eteenpäin, kunnes esteenä olevan jutun voi poistaa. Katsokaa alkuun televisiota vain yhdessä. Pitäkää volyymit pienenä. Voi olla oikeasti nopeastikin ongelma voitettu, kun vaan konsti löytyy. Itse miettisin, mitä tapahtui, kun se ensimmäisen kerran tuon teki. Laukaisiko joku ärsyke tuon, ja saiko koira siitä mielestään kiitosta.

    Meillä ei muut koirat edes katsele telkkaria, mutta tuo yksi ihan selvästi pystyy seuraamaan ohjelmia. Ilmeisesti päänmuoto ja silmien asento mahdollistavat hahmottamisen. Mutta on Merkitystä myöskin äänillä. Se on osa kokonaiskuvaa. Itse saattaisin jopa kokeilla korvakuulokkeita. Jo pelkkä äänen poistaminen saattaa helpottaa. Mutta tietysti, jos pärjäätte hyvin ilman telkkaria, niin ei sekään ole huono ratkaisu :)

    Äänestä

  • c".) kirjoitti:

    pitääpä yrittää jos sen saisi lopettamaan sen hyökkäilyn.. sitä on hankala yrittää ennakoida kun se saattaa ottaa ärsykkeen ihan mistä tahansa, tosin elisan berni-mainos on kaikkein pahin. Välissä sen ei tarvitse kuin nähdä että tvssä on joku kuva niin se juoksee telkkarille rähisemään, esim. leffa on pausella. Pitääpä katsoa jos sen saisi jotenkin ennakoitua ja sitä myötä loppumaan. meilläkin on aivan vasta tästä tavasta muodostunut ongelma.. aina se on ollut normaalia kiinnostuneempi tvstä (enemmän kuin toinen koirani), mutta vasta pari kuukautta on hyökkäillyt ihan aktiivisesti..

    Näin: Aina kun rekku reagoi mielestäsi liian rajusti tv:n katseluun, niin rekku ulos huoneesta. Jokaikinen kerta. Lopulta se hoksaa, et riekkuminen ei käy laatuun, jos haluu kuvalootaa katsella. Näin ainakin meidän 2v. luonto-ohjelmafani oppi katselemaan hillitysti ja saimme itsekin katselurauhan :)

    Äänestä

Toivottavasti aloittaja katsoi tämänpäiväisen koirakuiskaaja ohjelman.. Sieltä löytyisi ratkaisu asian ytimeen. Kierrokset alas tvtä katsellessa :)

Äänestä
  • ei näy koirakuiskaaja, ikävä kyllä, mutta hyviä vinkkejä, kiitos kovasti ja näillä eteenpäin! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


c".) kirjoitti:

Minulla on koirani kanssa hiemen erikoinen(ko) ongelma. koira katsoo televisiota. ja ihan sillai oikeasti katsoo. ei tieten varmaan juonista sun muista tajua mitään, mutta ei tunnu ymmärtävän että sieltä telkusta ei tulla ulos. Biljardia on mukava seurata ja se pitää apinoista ja kissoista joita katsoo mielellään, mutta kun ruutuun ilmestyy karhu, koira tai hevonen, se pillastuu. pari kertaa on tv meinannut tippua kun koira hyppää tv pöytää vasten puremaan tv ruutua. laskeutuu kyllä kun kieltää, mutta reagoidessaan ei kuuntele. pidämme tv:tä nyt kiinni kun emme katso sitä, koska koira istuisi koko ajan ruudun ääressä murisemassa ja haukkumassa. Kyseessä on 4v koira joka on ikänsä ollut sisällä ja luulisi olevan tottunut "äänilaatikkoon".. Onko teillä vastaavanlaista ja miten olette saaneet koiranne opetettua pois siitä. olen yrittänyt aktivoida koiraa kongeilla sun muilla älyhommilla ja lisäksi lenkeillä, mutta se aina asettuu niin että näkee ja kuulee mitä telkusta tulee että pääsee ajoissa hätiin jos siellä on jotain uhkaavaa tai kiinnostavaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu