Arka pentu.

Täältä löytyy yksi aran dobberin omistaja. Tai sanotaanko että ei enään niin aran. :) Tyttö oli meille tullessaan 5kk ja sanoisinko että hieman huonosti sosiaalistettu ja paras sosiaalistamisaika tietysti jo takanapäin. Vähän arvelutti että mitenkähän tämä tästä pääsee etenemään mutta päätin että kunnon koira siitä vielä tulee, palikat kuitenkin vaikuttivat olevan korvien välissä kohillaan. Koira ei ensimmäisinä päivinä uskaltanut edes ulos ovesta astua. Nopeasti löydettiin yhteinen sävel ja tuntui että minuun ja avokkiini koira löysi nopeasti luottamuksen. Vieraat ihmiset olivatkin toinen juttu. Meni pitkään ennenkuin vieras sai edes koskea koiraan. Nameilla saatiin kavereita. Kun kotiin tuli vieraita koira haukkui kaikki, varsinkin jos vieras itse pelkäsi. Vieraille annettiin tiukat ohjeet: Koiraa ei katsota, sille ei puhuta ja se jätetään täysin huomioimatta. Näin kun tehtiin koira hiljeni ja pisti rauhassa makuulle. Kun koira oli rauhallinen se pyydettiin vieraiden luokse ja vieraat antoivat herkkuja. Oli erittäin tärkeää että aina, oli tilanne mikä hyvänsä, jos koira pelkää ja on epävarma, niin koskaan ei koiraa saa "lohduttaa" eli yrittää rauhoittaa silittelemällä ja puhumalla rauhallisesti. Se ei koiraa lohduta vaan ruokkii pelkoa. Koiran paijaaminen pelottavassa tilanteessa on kuin kehuisit koiraa pelkäämisestä. Itse kyseisissa tilanteissa käyttäydyin niinkuin laumanjohtajan kuuluu, eli itsevarmasti ja osoitin koiralle että aihetta pelkoon ei ole. Viilipyttynä vain vieraiden ihmisten kanssa seurustelemaan niinkuin ne olisi maailman normaalein asia. Ikinä ei kannata tehdä "möröistä" numeroa. Toiset koiratkin olivat pelottavia.Hankittiin sitten tuttujen kivoista koirista uusia kavereita ja aluksi tyttö oli sitä mieltä että ei uskalla edes leikkiä, pyöri vaan jaloissa turvassa. Tämä vaihe meni nopesti ohitse ja koira älysi että hei ne koirathan on ihan kivoja ja niiden kanssa on hauskaa. Eli positiivisia kokemuksia toisista koirista ja varoin tiukasti että koskaan missään kukaan koira jota en tunne ystävälliseksi pääsisi lähelle koiraani. Jos olisi tullut "turpiin" toiselta koiralta niin olisi varmasti ollut huono juttu. Tein sen virheen että aluksi kun koira ohitti toiset koirat ihan nätisti, niin olin vaan et hienosti menee mutta jätin asian siihen. Olisi pitänyt puuttua asiaan jo silloin kun koira vielä ohitti nätisti. Silloin nameja ja kehuja ja entistä enemmän huomioo pois vieraasta koirasta ja tehdä asiasta vain rutiinia. Mutta minä hölmö annoin asian vain mennä omalla painollaan. Siitä alkoi rähinä, ei vakava, mutta kuitenkin. Tilanne saatiin haltuun niin että aluksi katteltiin toisia koiria vähän etäämmältä ja syötettiin nameja. Ohituksen tein sitten niin että pysähdyin ja koira taakseni ja blokkasin itselläni kontaktin toiseen koiraan. Kun suoraa katsekontaktia toiseen ei ollut koira pystyi rauhottumaan. Jos tuli vastaan irtokoira tai jostain pihasta pöllähti vieras koira eteen räkyttämään niin ajoin sen karjuen ja tömistellen pois. Eli johtaja hoitaa rähinän jos sille on tarvetta, ei koira. Arka koira, tai varmaan koira ylipäätään ei voi tuntea oloaan turvalliseksi jos sillä ei ole johtajaa johon voi luottaa. Eli olin aina reilu koiraani kohtaa, meillä on säännöt joita noudatetaan aina ja koira ei itse päätä mitään koska minä päätän sen puolesta. En voisi ylikorostaa sitä kuinka tärkeää on että arka koira ei ole epävarma asemastaan laumassa. Rakkauttahan koirakin tarvitsee mutta rakkaus ei tuo turvallisuuden tunnetta, sen tuo rajat ja johdonmukaisuus, ilman niitä koira on hukassa. Itsevarmuutta tietysti koira sai siitä että se itse onnistui jossain. Eli tottis reeniä ja kaikkea kivaa yhteistä harrastusta, vaikka jäljestystä. Mahdollisimman paljon kerättiin uusia kokemuksia, kyläiltiin ja notkuttiin kauppojen pihassa ihmisvilinässä yms. Minne vaan meninkään niin koira aina mukaan. Nyt koira on n. vuoden ikäinen, ei mikään maailman sosiaalisin koira mutta ei voisi uskoa siksi arkajalaksi mikä oli puoli vuotta sitten..:) koko ajan ollaan edistytty. Ei rähistä toisille koirille eikä ihmisille eikä pelätä turhia. Vieraat ihmiset ei ole hirveen kiinnostavia mutta niitä uskalletaan ihan hyvin moikata. Mielestäni se tärkein juttu koko tämän ajan mitä koira meillä on ollut, on se että itse osotan esimerkkiä koiralleni, olen itsevarma enkä tee pelottavista asoista mitään numeroa. En koskaan lohduta pelkäävää koiraa vaan osotan että mitään pelättävää ei ole. Olen johtaja jota kunnioitetaan ja johon voi luottaa. Joka hetki ei ole ollut helppoa, mutta onnistumiset ovat olleet sitäkin hienompia. Ja aina pitää muistaa että apua saa jos on tarvetta. Itse pyysin vinkkejä osaavimmilta eivätkä menneet hukkaan, eli jos ongelmia tulee niin koskaan ei saa luovuttaa, jos itsellä menee sormi suuhun niin aina on joku joka osaa auttaa, ainakin dobberiporukoissa, pitää vain osata pyytää. :) Näillä eväillä meillä on tähän mennessä pärjätty. Onnea pennun kanssa! :)