Pihtikintut?

Meillä on 3kk ikäinen leonbergipoika. Ruokkiminen on ollut tarkkaa ja viikottainenn painonkasvu sopivaa. Osaako kukaan kertoa minkälaiset jalat määritellään pihtikintuiksi? Olen koittanut katsoa koiran etujalkojen laskeutumista liikuttaessa ja suht suoraanhan nuo näyttäisivät laskeutuvan, vaikka ranteiden kohdalta jalat onkin hieman sisäänpäinkääntyneet.
sitten vielä toinen juttu: Usein yöunien jälkeen kun aamulla herätään, pennulla on vaikeuksia saada takapää ylös. Toisin sanoen takajalat ei ota heti alle, vaan pentu yrittää ensin useaan otteeseen ylös ja lopulta laahaa itseään etujaloilla eteenpäin. Jossain välissä takajalat sitten ottavat alle. Liikkuminen on ihan normaalia muuten, eikä tätä tapahdu muutoin kun öiden jälkeen - eikä edes joka yön jälkeen. Onko kyseessä mahdollisesti jotain jalkojen puutumista yön jäljiltä tai pennun kömpelyyttä?

Kiitos asiallisista vastauksista :)
4389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kysypä kasvattajalta tuota takajalkojen laahaamista, voi olla jokin vialla.

Pihtikintut näkee takaa, kun koira seisoo paikallaan, "polvet" menevät yhteen eli koiran takajalat ovat tavallaav a-kirjaimen muodossa.

Äänestä
  • on täysin suorat, etujaloista nyt puhuin että niissä ranteet taipuvat hieman sisäänpäin. tai sit kyseessä on ns. ranskalainen asento. pitää seurailla, vauvahan tuo vasta on.

    Äänestä

mihinkään suuntaan, kuulostaa siltä, että alkaisivat ehkä kääntyä ulospäin.

Jos pentu raahaa itseään etujalkojensa varassa ylös ja takajalat eivät kannata, niin HERRANJUMALA VIE SE LÄÄKÄRIIN! Voi olla selkä vialla myös. Ei liity kasvuun, että jalat eivät kantaisi.

Äänestä

meilläkin oli jalat vääntymässä ja eläinlääkäri ehdotti että lisätään kalsiumia ruokavalioon. niin teimme ja nyt on jalat suorassa :) tuohon toiseen että meidänkin tyttö vaan yksinkertaisesti on niin väsynyt herätessään ettei käy ihan "täysillä", eihän ihmisilläkään liikkeet ole parhaimmasta päästä juuri herätessään :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hany87 kirjoitti:

Meillä on 3kk ikäinen leonbergipoika. Ruokkiminen on ollut tarkkaa ja viikottainenn painonkasvu sopivaa. Osaako kukaan kertoa minkälaiset jalat määritellään pihtikintuiksi? Olen koittanut katsoa koiran etujalkojen laskeutumista liikuttaessa ja suht suoraanhan nuo näyttäisivät laskeutuvan, vaikka ranteiden kohdalta jalat onkin hieman sisäänpäinkääntyneet.
sitten vielä toinen juttu: Usein yöunien jälkeen kun aamulla herätään, pennulla on vaikeuksia saada takapää ylös. Toisin sanoen takajalat ei ota heti alle, vaan pentu yrittää ensin useaan otteeseen ylös ja lopulta laahaa itseään etujaloilla eteenpäin. Jossain välissä takajalat sitten ottavat alle. Liikkuminen on ihan normaalia muuten, eikä tätä tapahdu muutoin kun öiden jälkeen - eikä edes joka yön jälkeen. Onko kyseessä mahdollisesti jotain jalkojen puutumista yön jäljiltä tai pennun kömpelyyttä?

Kiitos asiallisista vastauksista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu