Millainen ihmisen pitää olla?

Kysyn, kun puhuin tuolla aiemmassa viestiketjussani siitä, että minäkään en omaa syytäni ole työtön, vaan otan heti vastaan työtä jos sitä mulle tarjotaan..

Joku oll kirjoittanut minusta aika ikävän kommentin ja haluaisinkin kysyä että minkälaisen ihmisiä he tykkää ottaa töihin? Koulutus vai kokemustausta, vai molemmat? Ja onko ihmisen luonteella millainen merkitys sitten työnantajalle.. Jokaisella ihmisellä on myös työyhteisössä sekä hyvät että huonot päivät ja ne pitää sovitella..

Itse olen toiminut monissa tehtävissä, ja ei ainakaan silloin minua kukaan haukkunut.. vaan päinvastoin ne ihmiset teki.. Sattuipa kerrankin että yksi työharjoittelupaikan omistaja soitti vuotta myöhemmin ja pyysi minua töihin.. Pahaksi onneksin olin silloin toisessa paikassa töissä samaan aikaan ja en pystynyt sillä hetkellä ottamaan sitä työtä vastaan.. Mikä ettei, jos hän tänä päivänä soittaisi ja kysyisi, niin kuka ties lähtisinkin.. On ajat sen verta muuttuneet, ihmiset on samat ja nämä alueet, mutta ajat ja asiat on muuttuneet niistä aiemmista vuosista.. eletäänhän nyt jo vuotta 2010.

Nykyään myös vanhempia ihmisiä arvostetaan ja heitä kuunnellaan myös työyhteisössä, sillä vanhemmalla ihmisellä on sitä elämän kokemusta jota nuoremmalla ihmisellä ei ole..

Jotenkin ikävää minusta on lukea täällä sellaiset vastaukset ja kommentit joissa nimimerkkinä on nrot tahi peräti viiva.. eikö se ihminen joka kirjoittaa nimimerkikseen ao. merkin, niin voisi myös kertoa oman nimensä.. Se olis minusta kaunis ele.. toista kirjoittajaa ja lukijaa kohtaan..

Mulle tulee kuva jostain pahansuopaisista ihmisistä, että he kantaa mulle jostain menneisyydestä jotain.. Puhuisivat asiansa mun kanssa kahdestaan selviksi ja rupattelisivat vaikka kahvikupposen merkeissä, niin monet asiat sais toisen näkökulman..

Nämä nettikeskustelut ovat vähän semmosia, että täällä ihmiset kirjoittaa näihin keskusteluihin vähän kuin kirjeitä toiselle ihmiselle.. Pitäs mun mielestä perustella myös kirjoittamansa.. Jokaisella ihmisellä on oikeus elää.. jokaisella ihmisellä.. jokaisella on oikeus kaikkiin niihin perusasioihin mihin jokaisella suomalaisella on lain mu kaan oikeus.. asui sitten missä päin suomea hyvänsä..
1235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ehkä myös kuvaavin oli tuttuni kertomus työttömyydestään jossa eräällä kurssilla ollessaan opastettiin erottumaan muusta massasta esim.lähettämällä hakemus värillisellä kirjekuorella....
sellaista ...
Eräs tuttu kertoi kirvesmiesystävästään aikoinaan joka ollut alalla reilut 30v. ja työtön oli niin laitettiin kirvesmieskurssille....
ja eräs myyjä laitettiin hakutilanteessa kierämään kehää joka muodostui muista työnhakijoista ja piti kehua miksi on parempi heitä... kuin olisi sirkustyöntekijää haettu...
mitä vielä tulevaisuudessa, konsulttifirmojen kautta töihin usein haetaan, onko sitten taso muuttunut oikeinkin hyväksi, en oikein usko, sillä nämä hakutavat ovat vähän sellaisia sattumahakuja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pirkkohie kirjoitti:

Kysyn, kun puhuin tuolla aiemmassa viestiketjussani siitä, että minäkään en omaa syytäni ole työtön, vaan otan heti vastaan työtä jos sitä mulle tarjotaan..

Joku oll kirjoittanut minusta aika ikävän kommentin ja haluaisinkin kysyä että minkälaisen ihmisiä he tykkää ottaa töihin? Koulutus vai kokemustausta, vai molemmat? Ja onko ihmisen luonteella millainen merkitys sitten työnantajalle.. Jokaisella ihmisellä on myös työyhteisössä sekä hyvät että huonot päivät ja ne pitää sovitella..

Itse olen toiminut monissa tehtävissä, ja ei ainakaan silloin minua kukaan haukkunut.. vaan päinvastoin ne ihmiset teki.. Sattuipa kerrankin että yksi työharjoittelupaikan omistaja soitti vuotta myöhemmin ja pyysi minua töihin.. Pahaksi onneksin olin silloin toisessa paikassa töissä samaan aikaan ja en pystynyt sillä hetkellä ottamaan sitä työtä vastaan.. Mikä ettei, jos hän tänä päivänä soittaisi ja kysyisi, niin kuka ties lähtisinkin.. On ajat sen verta muuttuneet, ihmiset on samat ja nämä alueet, mutta ajat ja asiat on muuttuneet niistä aiemmista vuosista.. eletäänhän nyt jo vuotta 2010.

Nykyään myös vanhempia ihmisiä arvostetaan ja heitä kuunnellaan myös työyhteisössä, sillä vanhemmalla ihmisellä on sitä elämän kokemusta jota nuoremmalla ihmisellä ei ole..

Jotenkin ikävää minusta on lukea täällä sellaiset vastaukset ja kommentit joissa nimimerkkinä on nrot tahi peräti viiva.. eikö se ihminen joka kirjoittaa nimimerkikseen ao. merkin, niin voisi myös kertoa oman nimensä.. Se olis minusta kaunis ele.. toista kirjoittajaa ja lukijaa kohtaan..

Mulle tulee kuva jostain pahansuopaisista ihmisistä, että he kantaa mulle jostain menneisyydestä jotain.. Puhuisivat asiansa mun kanssa kahdestaan selviksi ja rupattelisivat vaikka kahvikupposen merkeissä, niin monet asiat sais toisen näkökulman..

Nämä nettikeskustelut ovat vähän semmosia, että täällä ihmiset kirjoittaa näihin keskusteluihin vähän kuin kirjeitä toiselle ihmiselle.. Pitäs mun mielestä perustella myös kirjoittamansa.. Jokaisella ihmisellä on oikeus elää.. jokaisella ihmisellä.. jokaisella on oikeus kaikkiin niihin perusasioihin mihin jokaisella suomalaisella on lain mu kaan oikeus.. asui sitten missä päin suomea hyvänsä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu