alkoholin vaikutus

Voiko lapsen vatsa kärsiä aamulla juodusta maidosta, jos on äiti yöllä ollut baarissa, mutta ei siis enää kuitenkaan humalassa aamulla kun imettää? Itselleni kävi jokin aikaa sitten niin, että kun olin pitkästä aikaa viihteellä, ja join alkoa, vauva tankkasi aamulla ja aamupäivällä maitoa innoissaan TOSI paljon, kun oli varmaan ollut yön ikävissään. Mutta sittenpä menikin vatsa ruikulille. Vauva oli tuolloin n 5kk ikäinen. On jäänyt vaivaamaan, että voikohan se maito olla jotenkin vahingollista, vaikka sitä alkoholia vain vähän siinä onkin. Tai siis, voiko koostumus olla jotenkin erilainen baari-illan jälkeen? Todennäköistä kai kuitenkin on, että hän vain joi sitä liikaa ja siitä meni vatsa sekaisin, vai mitä luulette?
3419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tuskin sinun alkoholin juonnista mitään hyvääkään seuraa vauvalle..

Äänestä
  • Kiitti pfdoj:lle hyvästä linkistä. Tosin siinä ei sinänsä ollut mitään mitä en olisi aiemmin lukenut. Tarkoitin kysymyksessä nimensomaan sitä, että jos kaikki alkoholi on jo hävinnyt maidosta, voisikohan se muuten olla vatsalle jotenkin huonoa... Ja dfgdfg:lle terveisiä, että tee ensin itse lapsia ja ala vasta sitten arvostelemaan muita typeristä syistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kajjjjsss kirjoitti:

Voiko lapsen vatsa kärsiä aamulla juodusta maidosta, jos on äiti yöllä ollut baarissa, mutta ei siis enää kuitenkaan humalassa aamulla kun imettää? Itselleni kävi jokin aikaa sitten niin, että kun olin pitkästä aikaa viihteellä, ja join alkoa, vauva tankkasi aamulla ja aamupäivällä maitoa innoissaan TOSI paljon, kun oli varmaan ollut yön ikävissään. Mutta sittenpä menikin vatsa ruikulille. Vauva oli tuolloin n 5kk ikäinen. On jäänyt vaivaamaan, että voikohan se maito olla jotenkin vahingollista, vaikka sitä alkoholia vain vähän siinä onkin. Tai siis, voiko koostumus olla jotenkin erilainen baari-illan jälkeen? Todennäköistä kai kuitenkin on, että hän vain joi sitä liikaa ja siitä meni vatsa sekaisin, vai mitä luulette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu