Olen alkanut huomaamaan itsessäni joitakin muuttuneita piirteitä.En ole koskaan enkä edelleenkään kuvitellut tekeväni mitään naisen kanssa, mutta kun nään kuvan alastomasta naisesta tai hänen alapäästään, niin huomaan itsessäni kiihottumisen oireita: alapää alkaa sykkimään, nännit kovettuvat ja pulssi nopeutuu. Samoin tunnen myös alastomista miehistä, tietenkin treenatuista sellaisista. Mitä tämä on?
lesbo?bi?hetero?
female
81503
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olet sexihöperö =)
minä kiihotun vain alastomista naisista, mutta pidän itseäni silti bi:nä, jopa heterona. kiihotun kyllä miehen kosketuksesta, mutta en vartalosta/ sen katsomisesta.
ei syytä huoleen siis, se on ehkä sitäkin että kun tiedät sen olevan "kiellettyä" heteroilta, niin se kiinnostaa sinua.
On ihan normaalia, että naiset tuntevat kiihoittumisen tunteita nähdessään kauniin naisvartalon. Kaikilla ei tietenkään näin ole, mutta tämä todellakin on yleistä.
Se että tunnet mainitsemiasi tuntemuksia ei todellakaan tee sinusta lesboa tai edes bi:tä.
Varsinkin nuorilla naisilla (myös kyllä miehilläkin) on normaalia, että jossain vaiheessa kyseenalaistaa seksuaalisen suuntautumisensa ja -identiteettinsä. Joillekkin tämä on erittäin raskasta ja saattaa johtaa joskus pahaankin ahdistukseen.
Mutta sinulle tämä ei ainakaan tunnu olevan kovinkaan vakava asia, että siitä tuskin on pelkoa. Mutta yleisesti ottaen voidaan sanoa, että jos et todellakaan ole haaveillut suhteesta toiseen naiseen voit kyllä todeta olevasi hetero.
Seksuaalinen suuntautuminen selviää lähes aina viimeistään murrosiän aikana. Ja vaikka tätä palstaa seurailleena saattaisi kuvitella toisin, niin ovat aikuisiässä tapahtuneet "heräämiset" todella harvinaisia.
Mutta erittäin hyvää alkukesää kaikille ja nauttikaa niistä kauniista naisten vartaloista, niin minäkin teen ;)
oon vasta viimesen parin vuoden aikana "herännyt" ja tajunnut olevani bi. ja oon 24v. en usko, että on iästä kiinni, milloin sen voi tajuta. uskon, että jos moni hetero vain alkaisi tutkailemaan sisintään tarkemmin, niin löytäisi myös tällaisen puolen itsestään.
ei seksuaalisuus musta oo mikään sellanen selvä jatkumo.. vaikee selittää, mutta siis tarkotan kai sitä, että musta on tyhmää sen perusteella kategorisoida ihmisiä, et kestä tykkää. ja on tyhmää sanoa, et "joo ton ikäsenä pitäis olla jo löytäny oma seksuaalisuus.." jotku kun ettii sitä koko ikänsä.. tykkää kestä tykkää, eikä sen pitäis muita häiritä. ja löytää ittensä sillon kun löytää!
tais olla vähän sekava viesti...
Tuntuu että tämä bi suuntaus on nykyään melkein muotia. On vaan jotenkin hienoa todeta, että joo mä oon bi. Itse olen 29 vuotias nainen ja hetero. Olen joskus tuntenut lievää ihastusta muutamaan oman sukupuoleni edustajaan ja alkuun tämä oli erittäin hämmentävä tunne. Sitä mietti, että olenkohan nyt sitten lesbo nyt kun tuommosia ajattelen.
Ajan kanssa kuitenkin huomasin, että vaikka ihastusta onkin, niin seksuaalista viehätystä en tuntenut. Ja monet ystäväpiirini naiset ovat myös kertoneet, että heillä on joskus ollut samanlaisia tunteita. Jotkut ohittavat ne vain olankohautukella ja toiset taas eivät.
"on tyhmää sanoa, et "joo ton ikäsenä pitäis olla jo löytäny oma seksuaalisuus.." jotku kun ettii sitä koko ikänsä.. "
Ja jotkut etsivät myös koko ikänsä sitä ainoaa oikeaa elämänkumppania. Ja pettyvät kerta toisensa jälkeen kun ei tämäkään ollut senkaltainen kuin olisin halunnut. Miksi etsiä liikaa, kun jotain on jo löytänyt. Pitäisi vaan yrittää nauttia elämästä sellaisenaan kun se on kullekkin tarjottu. Ei kannata tuhlata aikaansa sellaisen etsimiseen mitä ei välttämättä koskaan löydä. Ole tyytyväinen siihen mitä sinulle on annettu.
Ja se nyt vaan on typerää sanoa, että tutkiskelemalla itseään saattaisi löytää itsestään bi puolen. Ei se tee kenestäkään bitä, jos haluaisi mahdollisesti joskus koittaa miltä se seksi tuntuu saman sukupuolen edustajan kanssa.
Taisi tästäkin tulla hieman sekava viesti, mutta toivottavasti edes joku tavoittaa sen punaisen langan mitä tuolla kirjoitusteni koukeroissa leijuu.
ota ihan rennosti
oot mikä oot mutta sen kanssa oppii elään
Ihmisen seksuaalisuus on niin monimuotoinen asia, ettei se ilmene pelkästään hetero-bi-lesboutena/homoutena. On eri asia mitä tykkää katsoa ja mistä kiihottuu kuin kenet haluaa partnerikseen.
Olen itse täysin lesbo, mutta en silti näe trimmatussa, kauniissa miehen vartalossa vastenmielisyyttä ja heteroseksiä katsoessani koen sen kiihottavaksi. Mutta silti en koe minkäänlaista miestä kiihottavana seksikumppanina itselläni. (Ja minulla ei todellakaan ole huonoja kokemuksia miehistä.)
olen 20 vuotta. olen ollut naisen kanssa suhteessa 2 vuotta. miehen kanssa en ole ikinä ollut. silti en määrittele itseäni lesboksi. en vieläkään nimittäin tiedä pidänkö miehistä, naisista vai molemmista.
jo ala-asteelta olen ajatellut naisia hyvin seksuaalisesti, mutta VAIN kuvitelmissa. en voinut ikinä ajatella ihastuvani naiseen, mutta toisin kävi. jos olisin ollut homokammoinen tai muuten konservatiivinen, en luultavasti olisi pystynyt viemään näitä haavekuvia pitemmälle käytäntöön.
niin kuitenkin kävi. löysin tämän naisista tykkäävän puoleni ja sillä tiellä olen vieläkin. en kuitenkaan tiedä mitä tulevaisuudessa esim. miesten kanssa tulee tapahtumaan..
tällä hetekellä suurin huolen aiheeni on se etten ehkä olekaan lesbo ;) vähän toisin kuin tämän keskustelun aloittaneella.