Uusiksi,

Meni pilalle.

Tuossa oli juttua siitä kuinka minä olisin Veksin käskyteltavänä, ei hyvänen aika sentään miski Veksi sellaista tekisi?
Ja en koskaan mielstele Veksiä, ja paskat olemme jopa riidelleet koska olemme kaksi ihmistä jotka eivät anna periksi ja yksdi tärkeä asia joita me kunnioitamme erotamme palsta elämän ja yksityisyyden, jos haluan sano Veksille haista paska sanonpa sen suoraan naamaan koska se on reilua! ja otan vastaan mitä tulee pelkäämättä se on myös ystävyyttä että uskaltaa joskus kiukutella kuten minä teen.
Tulkoon se nyt tiedoksi näille jossakin kopissa eläville palstajijoille
Minä en koskaan mielistele tai niiaaa väärintekijöitä eli vaikka hakata saa minut kuoliaaksi mutta sellaiseen en ryhdy, ja siksi myöskin sain osani eräältä mieheltä tuolta toiselta puolelta.
Kunniani on sellainen ASIA josat en luovu, parempi kuolla kunniallisena naisena kuin luovukkaana tai halveksittuna näin se on vaan.
Saman olen myös opettanut lapsilleni että pitäkää kunnia ja lupauksenne.

Ja oli tuossa manintaa myös iästäni ja rupsahtuneesta ulkonäöstäni sekin on totta minä vanhenen kokoajan.
Mutta se miten vanhenen on sitten eri juttu.
Silloin mies lusi niin minä painelin metsään juoksemaan lenkkejä ja hiki päässä puskin surua ja paineita opin siitä jotakin ja sainkin terveyden.
Minulla ei iästäni huolimatta lälly rasvamakkarat eikä selluliitit korstele reisiäni ja rasvaoitani pidän huolen käyttämällä omegaa ja helokkiöljyä.
Monet vankilkesket valitettavasti sortuvat baareissa istuimiseen tupakanhajuisissa pubeissaa istuen, mä tein toisin.
Mä kuntoilin ja hoidin itseäni, syömällä paljon vihaneksia ja liikkumalla ja se elämöäntapa jäi päälle minulle eli hoidan itseäni.
Ruokapöydässäni ei myöskään seiso sikaruokaa, lähinnä tuoreita vihanneksia/kalaa ja olenkin erittäin kurinalainen ruokavalioni suhteen.
Käyn myös kosmetologilla säännöllisesti koska rahat riittävät sellaiinkin koska en istu juottoloissa.
Ja on asia miten nainen vanhenee tuleeko katkeria uurteita jotak tunnistaa hyvin ja se on rumannäköistä todella kun nainen värähtää kuin rikkimennyt viulu.

Mutta jokainen nainen vanhenee se on elämänlaki.....en ole kateellinen itseäni nuoremmille naisille todellakaan, koska jokainen kukka kukkii ajallaan.
Minä'kin sain kukkia ja sitä loistokasta elämää mitä olen saanut kokea en enään JAKSA.
Sisuskaluni ovat vanhentuneet, eli jätetään se nuorille:)
Mutta sen verran sanon, että olen nähnyt muutakin kuin suomen lähibaarit!

Jokainen kukka on kaunis mutta on myrkyllisiä kukkia, ja ulkonäkö on siten sivuseikka minulle.
On kauniita kuivattuja kukkia ja niitä pitää osata käsitellä varoen:)
Ai niin sen vuoksi jaksoin myös ne vuodet koska naisella on tosi tärkeä osuus vankileskenä, jos nainen romahtaa siviilissä romahtaa koko talo, lapset ja mies olisi kärsinyt talossa.

Ja seksivastainen en tosiaankaan ole vaan päinvastoin, nyt on tuota ikääkin niin uskaltaa ja tuntee omat rajat....ja osaa joa rikkoa omia rajojaan turvallisesti.
Minua viehättää mies joka on kokenut ja osaa käsitellä naista en pidä epävarmoista miehistä.
Lempikää nyt kesällä ulkona ja rikkokaa rajoja, elämme täällä vain kerran.
Ja kyllä ne paikat kestää kypsälläkin naisella.
Emme ole vielä pilalla me nelikymppiset:)))

Ja se mikä veksiä ja minua yhdistää on terveet elämäntavat ja emme nuole paskaperseitä, sekä osaamme nauttia elämästämme kaikilla osaalueilla:)
Emme elä puutteessa millään alueilla, kuten niin moni elää.

Voihkaa hyvin ja täyttäkää pellot:)
Ja sinä joka seuraat tätä palstaa mene pois jos et kestä lukea tätä, koska tapanasi on likata asiattomaksi kaikki kirjoiutukseni tämän palstan linjaan on kuulunut aina vfähän terävämpi kannanotto kuin terrieri palstoilla.
5235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuohon ei saane kukaan lisättävää tai pois otettavaa. Varmaan tarkoituksensa tuolla asialla mitä esille toit. Kuka lienetkin, en tunne. Mutta hyvä aloitus sille kuuluvien lukea. Meinaan, ei täällä ole järjellisiä aloituksia näkynyt kovin montaa.

Äänestä
  • Yhdyn edelliseen puhujaan! En noin sanan merkityksessä vaan käsityksessä! Perusteluni on kun olen hetero. Meinaan. Tuntematon Toto Rino. Mutta asiallisia avauksia joskus ollut palstalla. Kemppaisen tapaiset tyypit vaan pilaa aloitukset! Tämä palsta on muutenkin jo aikansa elänyt. Lienee aika vaihtaa vaikka tuonne logiikka osastolle asumaan.

    Äänestä

  • Mehiläinen kuvanväärentäjä Punttikarjun juoksutyttö taas levittelemässä yksityiviestejä! Kuvanpajan sijainti tiedetään, jossa noita muokkauksia tehdään! Me Levitämme väärenöksiäsisi ja Punttikarjun kuvalla Ja Montelin varustettuna jokaiselle palstalle. Näin teistä tehdään julkkiksia! Saatte sitä kaipaamanne huomiota jota muuten ette saa..Ei muuta tällä erää.

    Äänestä

  • ?-? Ei ymmärtä muta ei veeraskeelinen sisilija lainen ymmärtä kaikke? :) huumoria tuo lause.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


talikap kirjoitti:

Meni pilalle.

Tuossa oli juttua siitä kuinka minä olisin Veksin käskyteltavänä, ei hyvänen aika sentään miski Veksi sellaista tekisi?
Ja en koskaan mielstele Veksiä, ja paskat olemme jopa riidelleet koska olemme kaksi ihmistä jotka eivät anna periksi ja yksdi tärkeä asia joita me kunnioitamme erotamme palsta elämän ja yksityisyyden, jos haluan sano Veksille haista paska sanonpa sen suoraan naamaan koska se on reilua! ja otan vastaan mitä tulee pelkäämättä se on myös ystävyyttä että uskaltaa joskus kiukutella kuten minä teen.
Tulkoon se nyt tiedoksi näille jossakin kopissa eläville palstajijoille
Minä en koskaan mielistele tai niiaaa väärintekijöitä eli vaikka hakata saa minut kuoliaaksi mutta sellaiseen en ryhdy, ja siksi myöskin sain osani eräältä mieheltä tuolta toiselta puolelta.
Kunniani on sellainen ASIA josat en luovu, parempi kuolla kunniallisena naisena kuin luovukkaana tai halveksittuna näin se on vaan.
Saman olen myös opettanut lapsilleni että pitäkää kunnia ja lupauksenne.

Ja oli tuossa manintaa myös iästäni ja rupsahtuneesta ulkonäöstäni sekin on totta minä vanhenen kokoajan.
Mutta se miten vanhenen on sitten eri juttu.
Silloin mies lusi niin minä painelin metsään juoksemaan lenkkejä ja hiki päässä puskin surua ja paineita opin siitä jotakin ja sainkin terveyden.
Minulla ei iästäni huolimatta lälly rasvamakkarat eikä selluliitit korstele reisiäni ja rasvaoitani pidän huolen käyttämällä omegaa ja helokkiöljyä.
Monet vankilkesket valitettavasti sortuvat baareissa istuimiseen tupakanhajuisissa pubeissaa istuen, mä tein toisin.
Mä kuntoilin ja hoidin itseäni, syömällä paljon vihaneksia ja liikkumalla ja se elämöäntapa jäi päälle minulle eli hoidan itseäni.
Ruokapöydässäni ei myöskään seiso sikaruokaa, lähinnä tuoreita vihanneksia/kalaa ja olenkin erittäin kurinalainen ruokavalioni suhteen.
Käyn myös kosmetologilla säännöllisesti koska rahat riittävät sellaiinkin koska en istu juottoloissa.
Ja on asia miten nainen vanhenee tuleeko katkeria uurteita jotak tunnistaa hyvin ja se on rumannäköistä todella kun nainen värähtää kuin rikkimennyt viulu.

Mutta jokainen nainen vanhenee se on elämänlaki.....en ole kateellinen itseäni nuoremmille naisille todellakaan, koska jokainen kukka kukkii ajallaan.
Minä'kin sain kukkia ja sitä loistokasta elämää mitä olen saanut kokea en enään JAKSA.
Sisuskaluni ovat vanhentuneet, eli jätetään se nuorille:)
Mutta sen verran sanon, että olen nähnyt muutakin kuin suomen lähibaarit!

Jokainen kukka on kaunis mutta on myrkyllisiä kukkia, ja ulkonäkö on siten sivuseikka minulle.
On kauniita kuivattuja kukkia ja niitä pitää osata käsitellä varoen:)
Ai niin sen vuoksi jaksoin myös ne vuodet koska naisella on tosi tärkeä osuus vankileskenä, jos nainen romahtaa siviilissä romahtaa koko talo, lapset ja mies olisi kärsinyt talossa.

Ja seksivastainen en tosiaankaan ole vaan päinvastoin, nyt on tuota ikääkin niin uskaltaa ja tuntee omat rajat....ja osaa joa rikkoa omia rajojaan turvallisesti.
Minua viehättää mies joka on kokenut ja osaa käsitellä naista en pidä epävarmoista miehistä.
Lempikää nyt kesällä ulkona ja rikkokaa rajoja, elämme täällä vain kerran.
Ja kyllä ne paikat kestää kypsälläkin naisella.
Emme ole vielä pilalla me nelikymppiset:)))

Ja se mikä veksiä ja minua yhdistää on terveet elämäntavat ja emme nuole paskaperseitä, sekä osaamme nauttia elämästämme kaikilla osaalueilla:)
Emme elä puutteessa millään alueilla, kuten niin moni elää.

Voihkaa hyvin ja täyttäkää pellot:)
Ja sinä joka seuraat tätä palstaa mene pois jos et kestä lukea tätä, koska tapanasi on likata asiattomaksi kaikki kirjoiutukseni tämän palstan linjaan on kuulunut aina vfähän terävämpi kannanotto kuin terrieri palstoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu