kuvataan hyvin suomalaisen kohtalo, siinä sanotaan, että lapsetkin jo meillä syntyvät vanhoina ja nuori mies on hauttaan valmis jo.
Tästäkin vanhenemisesta on tullut vieläkin nopeampaa.
Lueskellessani näitä eri ikäryhmien kirjoituksia ihmettelen, kun jo 40 kirjoituksissa valitetaan oltavan niin vanhoja.
Aikoinaan ihmiset olivat nelissäkymmenissä parhaassa työ ja toimintaiässä, kun olivat saaneet lapsensa itsenäisiksi, ja näin ollen itselle jäi paljon aikaa töihin ja omiin touhuihin.
Ihan 60 oltiin kunnossa, ja ei aikaa käytetty seksiasiain setvimisiin vaan tehtiin töitä ja elettiin jokapäiväisessä elämässä.
Nykyisin uikutetaan seksin perään niin, ettei muille normaaleille ajatuksille jää mahdollisuuksiakaan.
Ollaan niin saakelin seksinkipeitä, että siitä sairastutaan henkisesti että ruumiillisesti.
On levinnyt valtavasti tauteja, ja on tutkittukin, että liika seksi vanhentaa.
Mietin, että ilmankos nykyaikana niin äkkiä vanhennutaan.
Syy voisikin olla seksissä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Usein lauluja kuunnellessaan ihmettelee, kuinka sattuvasti niiden sanat sattuvatkaan jokapäiväiseen elämään, sen tapahtumiin ja ihan tulevaankin aikaan.
Näin ollen miettii myös, ovatko sanojen tekijät ihan ennutavia tyyppejä, ja tietysti he omassa elämässään elävät ja tuntevat samoja tuntemuksia ja elämän kolhuja kuin tavalliset ihmisetkin.
ovat syvällistä totuutta, mutta usein kappalekin on sitä parempi mitä parempia sanoituksia niissä on. Silloin kun musiikki virtaa niin virtaa totuuskin. monia hyviä kappaleita on kuullut vuodesta toiseen, mutta vasta jonkin muutoksen jälkeen sanat yhtäkkiä yllättävät. Vaikka ne osaisi ulkoa niin niiden merkitystä ei välttämättä todellisuudessa tajua.
kappaleen. Pidin sanoja vain jonain höpötyksenä mutta tältäkin voi tuntua ja monesta syystä. http://www.youtube.com/watch?v=ZxGd0g-wpXA
voi saada elämän viisauksia ja vinkkejä, ei tarvitse kauempaa haeskella ja miettii sanoja omiin asioihinsa suhteuttaen, ja myös oppien, koska usein lauluntekijällä on monia kokemuksiakin asettaa lauluun.
oon aika kyllästynyt musiikkiin. Samat kappaleet soi radiossa aina vaan. Kaappi on täynnä levyjä, joita en kuuntele tai ole kuunnellut kuin kerran. Mutta sanat voivat olla mielenkiintoisia. Lukeminen ei rasita. Yhtä levyä vähän ootan. Mielenkiinnosta.
Loirin laulun sanat ovat Eino Leinon ja siltä aikakaudelta - aika kaukaa!
oikein korvan ja ajatuksen kanssa tätäkin laulua, ei mikään ole uutta auringon alla sanotaan, ja se pätee taskin meidän ajassamme, lapset opetetaan jo kakarasta seksipukeutumisiin, meikkailemisiin ja sillä vanhetaan vieläkin enemmän, kun vielä seksiorrigiot ovat ihan lasten ulottuvilla ja käytössäkin ilman vanhempiensa valvontaa,
tämä johtaa vielä enemmän nuorison vanhenemiseen ja nuorennusleikkausten käyttöön, ---no kosmetologia ja kroppa- naamakirurgia saa menekkiä,
siis ei ainakaan luonnollista nuortumista ole odotettavissa vaan entisestä pahempaa vanhenemista,
liika seksikin vanhentaa