Jos saisit aloittaa elämän uudelleen, mihin ikään haluaisit sijoittua? Miksi nainen kadehtii nuorempaa naista enää tässä iässä - vai kadehtiiko? Mistä muusta voisi kertoa tuo valtava negatiivinen arvostelunhalu, jota vanhempi nainen suuntaa nuorempaan naiseen (esimerkiksi Mari Kiviniemeen) tai toiseen vanhenevaan naiseen (Lenita Airisto esimerkiksi) ?
Onko niin,että suurin osa naisista kokee itselleen tarpeelliseksi vain miesten miellyttämisen ja lisääntymisen eli suurin osa ajasta kuluu puuhiin, jonka lopputuloksen saisi keinosiementämälläkin? Vai onko naisten kateus myös lahjakkuuden kadehtimista: mihin itse ei yllä, sitä ei sallisi muillekaan? Kestätkö itseäsi sellaisena kuin olet, vai haetko muita haukkumalla hyvitystä sille,että unelmasi tai kuvitelmasi elämästä eivät täyttyneet? Oletko miettinyt, miksi arvostelet? Osaatko kannustaa tai kehua ketään pyytettömästi?
Onko niin,että suurin osa naisista kokee itselleen tarpeelliseksi vain miesten miellyttämisen ja lisääntymisen eli suurin osa ajasta kuluu puuhiin, jonka lopputuloksen saisi keinosiementämälläkin? Vai onko naisten kateus myös lahjakkuuden kadehtimista: mihin itse ei yllä, sitä ei sallisi muillekaan? Kestätkö itseäsi sellaisena kuin olet, vai haetko muita haukkumalla hyvitystä sille,että unelmasi tai kuvitelmasi elämästä eivät täyttyneet? Oletko miettinyt, miksi arvostelet? Osaatko kannustaa tai kehua ketään pyytettömästi?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Miksi kukaan kadehtisi? En ainakaan, eikä tiettävästi kukaan tuttavapiiristänikään, joka on laaja.
Jokainen ikä on ollut hyvä ikä, nyt nuoremmilla on paljon vaikeampaa, kuin meillä aikoinaan, ainakin tuntemillani. Ja mitä lehdistä seurattua on tullut.
Olen oikein tyytyväinen, päästyäni eläkkeelle. Hiukset sai rauhassa harmaantua, ja aika verkkaantua.
Varmaan olen elänyt jokaisen ikäkauden, ihan hyväksyen, mitään kriisiä ei ole koskaan ollut.
Kyllä "kehun" aiheesta, niin tuttaviani, kuin myös vieraampia. Jos vaikka on mielestäni kaunis asu, hiukset, tai joku on kohtelias, huomioin sen.
Vaikkapa kaupan kassallekin.
Annan kaikkien kukkien kukkia, ei se minulta ole pois.
Olipa oudon negatiivissävyinen kannanotto, minun mielestäni.
Ensinnäkin, jokaisessa meissä on omat osaamisemme. Jokaisella on lahjakkuutta, jota ei kaikilta löydy.
Kateutta en ole koskaan voinut oikein ymmärtää. Jokaisellahan on valmius olla niin hyvä, kuin on rahkeita.
Ja mitä kateus saa aikaan, pahaa mieltä, ja katkeruutta, jolla ei saavuteta mitään hyvää.
Kuvitteletko meidät kaikki lahjattomiksi, muita kadehtiviksi haukkujiksi? Miksi?
Itse olen itseeni ihan tyytyväinen, lahjoja olen saanut monen moisia, joita käyttäen olen saanut hyvän elämän.
Osaan kiittää muitakin kuin itseäni, ihan ääneenkin. Arvostella osaan itseänikin.
...asioita, joille ei kukaan tai mikään mahda mitään? Samanlaisia asioita ovat rotat, muslimit ja hyttyset. Niiden kanssa on vain opittava elämään.
....olipas kiva aloitus se on jo poikinut jo kaksi itsekehuskelua, en minä mutta muut ; ) Tilja kirjoitti kivasti, mutta rottat voimme karkoittaa silmistämme, itikat pörrää vain kesät, mutta toisin uskovia huivipäitä ei voi välttää mihinkään vuoden aikaan joten niiden kanssa on opittava elämään kuten kateudenkin joka on yksi perusominaisuutemme.
Elän ikää jossa, menopaussi hidastaa vauhtia hiukkasen.
voipi olla naisen elämä ainakin ajoittain tässä maailmassa, sen on kokenut jo tähän ikään ehtiessä. En kadehdi.
Niin, ja kukapa sen kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse.
Aiheesta, tai täysin aiheetta. :)))))))))))
Toisen noston vain näkee helpommin.
ikä ei siinä ratkaise. Nuorilla on omat huolensa, tässä iässä hyvätkin puolensa. Julkisuuden henkilöiden pitää sietää jossain määrin muita mielipiteitä, itsehän ovat estraadille asettuneet. Mottoni oli jossain vaiheessa: Käytä porkkanaa mieluummin kuin piiskaa. Sitä yritän soveltaa. Olen saanut hyvän elämän, ja paljon enemmän kuin minimin. Enpä haluaisi olla kukaan muu.
Olen monesti ihmetellyt, kuinka usein nuo sanat tällä palstalla esiintyvät.
Jos julkisuuden henkilöitä arvostellaan, niin enpä usko siinä useinkaan olevan kateuden häivääkään.
Nyt olen 60 , mutta olen edelleen myös se nuori nainen, joka sydän pamppaillen, arkana ja rohkeana, kainona ja halukkaana halusi miellyttää miestä. Muistot ja mielikuvat nuoruuden ihanista hetkistä ovat aina osa minua, niiden takia edelleen haluan miellyttää miestä ja rakastaa häntä, en kaipaa takaisin nuoruuteen.
Nuorempia naisia kohtaan tunnen jonkinlaista sisarellista hellyyden sekaista ymmärrystä, joskus saatan seurata heitä ihaillen, joskus huvittuneena, joskus ehkä itsekseni paheksunkin, katkeran sävyistä kateutta olen kyvytön tuntemaan.
Jos arvostelen, arvostelen ihmisiä jotka laittavatkin itsensä arvostelulle alttiiksi. En yleensä kehu tai kannusta ellei se tule todella vilpittömästi ja aidosti. En osaa esim. kehua asua, joka omasta mielestäni on epäonnistunut. Minulle riittää normaali, aika eleetön käyttäytymiseni, en viitsi tuhlata energiaa käyttäytymällä toisin kuin tunnen. Eli tavanomaiset kohteliaisuudet ja oletan, että katseestani välittyy se, että suhtaudun kanssaihmisiini pääsääntöisesti hyväntahtoisesti, joskus kyllä neutraalisti tai jopa pidättyväisesti.
pukeutumisesi vuoksi, otatko sen kehun vastaan yhtälailla neutraalisti, eleettömästi ja ilmeettömästi? Tyyliin: eihän tämä nyt mikään ole, ostin vain huvikseni.
Tämä on niitä asioita, joita suomalainen ei osaa, kehumista. Eikä osaa sitä vastaanottaa.
Minä kyllä kehasen jos kysytään, vaikka joku olisi hankkinut ihan vääränlaisen tai -värisen asun. Jotain pientä mielipidettä esitän, kilttiä. Pääasiahan on, että asun kantaja on tyytyväinen hankintaansa, hänenhän se vaate on, eikä toisen makuasioihin voi vaikuttaa. Kukin taaplaa tyylillään.
asioita, ELLEN VOI NIITÄ SANOA AIDOSTI JA VILPITTÖMÄSTI. Tavanomaiset kohteliaisuudet ym. sanon ja kysymykseen tietenkin vastaan tilanteen edellyttämällä tavalla. Jos joku kehuu minua pukeutumiseni vuoksi, olen tietysti aidosti ja vilpittömästi mielissäni ja ilmaisen sen. Ei tulisi mieleenikään nolata kehujaa vähättelemällä asuani. Mistä tuon ilmeettömyyden keksit? Isompaa numeroa en kyllä itsestäni tee ja käyttäydyn yleensä aika vähäeleisesti ja enkä kovin äänekkäästi.
Minä olen vähän huono taaplaamaan, mutta tykkään kyllä etenkin niistä isoista pyöreistä puupinoista, joita tuolla Eestissäkin usein näkee. Mitenkähän ne ylettyy niitä tekemään ja käyttämään?
ole kade, kenellekään enkä mistään syystä, - nuoruuden kun vain saisi elää uudelleen, - tässä ajassa ja tällä järellä...
menee kyllä taas sivuun aloituksesta, mutta tahtoisin puhua kateuden puolesta.
Minä olin nuorempana kateellinen ihmisille, jotka olivat itsevarmoja ja tasapainoisia. Luulen, että kateus ajoi minut tavoittelemaan näitä ominaisuuksia,tekemään työtä niitten eteen. Huonompaa olisi päästä eroon ei-toivotuista ominaisuuksista, ellei niitä tunnista eikä tunnusta.
Mutta tähän päivään: noista yllä olevista kysymyksistä olen hiukan epävarma tuon miellyttämisen halun kohdalla. Minulla on aina ollut tarve pysyä ihmisten kanssa väleissä, hakeutua yhteyteen ja harmoniaan. Ehkä se on kompensaatiota lapsuuden "perhehelvetille", jossa kaikki olivat toisiaan vastaan. (Eivät muuten ole enää, siperia lienee opettanut!).
Sen verran voin itseäni kehua, että kehun mielelläni muita, silläkin uhalla, että tulen usein väärin tulkituksi ja epäillyksen alaiseksi. Täällä palstoilla olen yrittänyt opetella pidättyväisemmäksi - onhan se isossa joukossa vähän tahditonta markkeerata joku erityisesti, mutta eiks me jo tiedetä, että me ollaan sankareita kaikki ?
Sanot, minäkin olin kateellinen itsevarmoille ihmisille, - olin hirmuisen ujo, jopa niin että se tulkittiin ylpeydeksi. Olin hyvin huonolla itsetunnolla varustettu..ilm. peruja kotioloista..tai kohtelusta..
"Pahin kasvatusvirhe on alemmuudentunnon synnyttäminen. Vanhempi, jolla ei ole menetelmiä, jättäköön kasvatuksen."
Maria Jotuni
Pirre, että saman perinnön olemme saaneet - ja kuinka moni muu meidän lisäksi ? Taisi olla vallalla oleva kasvatuskulttuuri tuo lannistaminen. Sanotaanhan kuitenkin, että se, mistä on itse tullut tietoiseksi ei enää siirry "kolmanteen ja neljänteen polveen". Siinä on se toivo.
koulutusmahdollisuuksia, matkustuksen helppoutta ja halpuutta, sosiaalisia etujakin . Mutta nuoruuteni oli antoisaa liftailtiin tanssittiin oltiin duunissa ja yöt jaksoi valvoa. kundit ei päässet yökylään.
Nuoruudessani kasvatettiin lauseella: Ei sinusta koskaan mitään tule, et osaa mitään jnep.
Nykyään kannustetaan se on hienoa.
olisko tossakin pitänyt löytää se keskitie?
Meitä, joita ei kannustettu, tuli tarve näyttää. Ja aika vähän meitä sitten jäi eläkkeelle pari-kolmekymppisenä.
Nyt ei ole opetettu vastoinkäymisiin, et elämä on joskus kovaa, ja kaikkea ei voi saada heti, nii ei jaksetakaan?
Tai et laps vie parikyt vuotta, ettei oo lelu, jonka voi hylätä, ku ei jaksakaa? Noi huostaanotot ku lisääntyy koko ajan?
On mulle kaikki heti, ja ku ei se sit aikuisena meekään nii? Ni ei jakseta, ku ei oo opittu.
keskitie, kunhan heiluri on ensin mennyt tähän toiseen äärimmäisyyteen, että kannustetaan, tarjoillaan kaikki (paitsi se tärkein: yhteinen aika, läsnäolo) valmiina. "Persoonallisuushäiriöt" taitavat olla se tavallisin diagnoosi nuorilla tänä päivänä. Poikkeuksiakin tietysti on ja niissä
meidän toivo lepää.
jos toivomme lepää vain poikkeavien yksilöiden varassa. Enemmistön ehdoilla kun kuitenkin yleensä mennään, demokratiassa.
ja lapsena olin ylpeä, kun osasin. Jouduin tekemään jo pienenä paljon töitä. Sivusta olen joskus kuullut, kun vanhempi on sanonut lapselleen "sinusta ei ole mihinkään". On satuttanut ja yleensä olen yrittänyt pehmentää tilannetta. Opettajana olin luultavasti keskitasoa vaativampi, mutta lyttyyn en lyönyt, vaan pyrin tuomaan esille hyviä puolia, jos se vain oli mahdollista. Yliopistossa opettaja piti lapseni suunnitelmia epärealistisina.Tämä suivaantui ja valmistui kuten oli suunnitellut. Joku toinen olisi lannistunut. Aikaani olen yrittänyt antaa tarvittaessa, se on parasta, mitä voi toiselle antaa.
merkitys itsetunnon rakentumisessa (tai murentumisessa) on varmasti suurempi kuin tiedostetaan. Katsoihan Tellervo Koivistokin masennuksensa aiheuttajaksi häntä kiusanneen
opettajan (itse en tuohon nyt ihan usko!).
Monissa elämäkerroissa on kyllä toisenlaisiakin mainintoja.
Puolisoni on kertonut ankarasta opettajasta, joka yritti saada tulevaa kriminaalia kuosiin, mutta ei onnistunut. Nuorukainen kuitenkin arvosti opettajaansa ja kuulemma aina vankilasta palatessaan otti yhteyttä opettajaansa ja "neuvotteli jatkosta".
Utelen jatkoiko maisteriksi ? Omani meinaa tyytyä toistaiseksi kandin tutkintoon ja ottaa pienen aikalisän.
en muista oliko välitutkinto tuolloin mahdollinen. Jokainen saa valita itselleen sopivan polun. Nykyään puhutaan paljon työelämän haitoista opiskelulle. Itse olen sitä mieltä, ettei haittaa, vaikka valmistuu hitaammin. Itse olin oman alani töissä jo opiskeluaikanani.
Haikailen kivutonta olotilaa joka oli luonnostaan lankeavaa nuorempana, nyt epäilisin että olenko siirtynyt tuon puoleiseen jos heräisi aamulla nivelet notkeina ilman kipuja.
Tunnen haikeutta muistellessani kuinka nuorena innostuin uusista asioista, matkustelusta ja uusista jännittävistä asioista, kai sitä on nähnyt tähän mennessä jo kaikenlaista ja oppinut että ei mikään ole kovin ihmeellistä.
Kaikki ovat yhtä kauan nuoria, vanhuus tulee jos ei kuole nuorena. Miksi haikailla sellaisen perään mitä ei voi saavuttaa, eikä oikeastaan haluaisikaan, olen kaiken kaikkiaan nyt tyytyväisempi elämääni kun nuorena.
tämä aika on hyvä. Tykkään silti pohtia aloittajan kysymyksiä. koen ne suorastaan tämän elämänvaiheen "tehtävänä", tuon itsetutkiskelun, taaksepäin katsomisen. Mitään ei juuri voi muuttaa, mutta voi oppia ymmärtämään itseään ja toisia paremmin, uskoisin.
Tuo nuoruuden innostuksen laantuminen on oikeastaan vain helpotus, onhan se aika tavalla hajottanut tätä sisäistä rauhaa, josta nyt on saanut vähän esimakua.
Sairaus on tietenkin ikävä seuralainen ja ennen pitkää se on meidän kaikkien osa, ellemme sitten lähde saappaat jalassa, kuten monen toive on.