Olipa yö. Yläkerran naapuri marssi kovaäänisesti edestakaisin asunnossaan, sillä hän käy vuorotöissä. Korvatulpat eivät auttaneet, mutta tungin ne kuitenkin syvälle rööreihini. Nyt tulpat pois. Voi mikä meteli! Katu on revitty auki putkitöiden vuoksi. Sain kuitenkin raahattua itseni ulos. Joku oli rikkonut alaoven lasin ja haiseva spurgu nukkui rappukäytävässä. Mummo ulostutti koiraansa talon kivijalkaa vasten. Myöhästyin töistä, sillä ratikka jätti vuoron väliin. Autoa en omista, sillä alueella ei ole riittävästi parkkipaikkoja. Romanikerjäläinen tarttui hihasta kiinni ja teki uhkaavan eleen, mikäli en antaisi rahaa. Perhana, miksi katu pitää aukaista jokaiseksi kesäksi, eikö niitä putkia voisi laittaa kerralla kuntoon?
Omakotitalossa asuville perheellisille kavereilleni esitän tyytyväistä city-sinkkua, joka asuu "keskustassa". No totuus on hieman toinen. Naista en ole löytänyt, enkä tätä menoa löydäkään. Olenhan jo yli 30-vuotias ja pahat vanhan pojan tavat ovat jo päässeet pesiytymään. Minulla on tärkeitä mantroja ja rituaaleja jotka toistan aina samalla tavalla. Kukaan ei saa tulla rikkomaan niitä. Olen cityihminen.
Perhana, minullakin voisi olla 240 neliön hulppea talo tämän lääväni sijasta. Työmatkakin tuonne ratikkakiskojen päähän olisi se sama 20 minuuttia - tosin omassa mukavassa ja ilmastoidussa autossa hikisen jä täyden sporan sijaan.
Miten tässä näin kävi?
Omakotitalossa asuville perheellisille kavereilleni esitän tyytyväistä city-sinkkua, joka asuu "keskustassa". No totuus on hieman toinen. Naista en ole löytänyt, enkä tätä menoa löydäkään. Olenhan jo yli 30-vuotias ja pahat vanhan pojan tavat ovat jo päässeet pesiytymään. Minulla on tärkeitä mantroja ja rituaaleja jotka toistan aina samalla tavalla. Kukaan ei saa tulla rikkomaan niitä. Olen cityihminen.
Perhana, minullakin voisi olla 240 neliön hulppea talo tämän lääväni sijasta. Työmatkakin tuonne ratikkakiskojen päähän olisi se sama 20 minuuttia - tosin omassa mukavassa ja ilmastoidussa autossa hikisen jä täyden sporan sijaan.
Miten tässä näin kävi?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Sitten heräsit, kuivasit märät housusi ja palasit arjen realiteetteihin.
Meillä ei töölössä kuulu naapurin marssit eikä muutkaan menot. Korvatulpat kuuluvatkin lähinnä susirajaln omakotitaloon, jossa niillä voi lämmittää korvia kun kuumaa vettä ei tule ja huoneissa on 13 astetta, sillä taas on jäänyt halot hakkaamatta ja öljyboileri kumisee ensi viikkoon asti tyhjyyttään. Katu ei ole onneksi auki putkitöitä varten, kun ei siellä mitään putkia kuljekaan. Vesihän kannetaan sisään ämpäreillä ja kun on puhki saa pistää töppöstä toisen eteen ettei valu tyhjäksi. Siitä nimitys "juokseva vesi". Eikä siellä itse asiassa mitään katua ole; ruohikkoinen metsätie joka sateen jälkeen on mutainen ja pettävä kuin uppopaska ja talvella sitä peittää metrinen hanki.
Meillä ei töölössä ole myöskään lasisia rapunovia joita potkia sisään. Ilmeisesti olet asunut ensikodissa? Se selittää lasioven ja spurgut. Meillä ei spurgut pääse edes takapihalle, koska rautainen portti ja koodilukko estävät pummien pihamajoituksen. Romaneita ei töölössä näy, vaan kaikki notkuvat rautatieasemalla. Toista se on siellä tundralla. Karavaanarit sun muut "uusromanit" majoittuvat siihen pihapiirin tuntumaan ja käyvät yöllä hakemassa autotallista joutilaat esineet kuten perämoottorin ja kompressorin. Ja perskeles pensassahankin veivät; milläs nyt leikataan puutarhaa? Onneksi jättivät ltärkeimmän eli umikolan, että pääsee ensi talvena tosipuuhiin. Toisaalta mitä ne sillä lumikolalla tekisivätkään?
Meillä töölössä ei haittaa vaikka ratikka jättäisi vuoron väliin. Seuraavaan vuoroon on nimittäin 5-7 minuuttia. Toista se on napapiirillä. Ratikka on kerran nähty televisiosta ja Helsingin sukulaiset kertoivat lisää moisista rautahevospeleistä! Ja niillä oli väritelevisiokin. Mutta kukas nyt sellaista. On hauskempaa katsella havujen heiluntaa tuulessa, vaikka tuuli tuokin samalla läheiseltä lehmäpellolta "maaseudun deodorantin" tuoksua. Sieltä okt:stahan ei ilman autoa pääse poiskaan. Noh, onhan se mukavaa kerran viikossa tälläytyä "parhaimpiinsa" ja lähteä koko perheen voimin autolla kaupungissa käymään. Ja siinä ainoassa ravintolassa eli Teboilin kuppilassa on kiva käydä eines-wienerleikkeellä, jos haluaa päästä ulos syömään.
Meillä töölössä on naisia yli oman tarpeen. Täällä on katsos ihmisiä sen verran enemmän. On nuorta ja on vanhaa. On kaikkeen makuun. Ja ennenkaikkea on kaunista. Täällä kun käy pyörähtämässä yökerhossa, niin tarttuu helposti mukaan ihania tyttöjä. Sitten kun vihdoin ja viimein vakiintuu, niin vaimokin tykkää kun asutaan lähellä tapahtumia ja palveluita. Toista se on siellä okt-alueella. Mustavalkotelkkari käännetään iltaisin päälle (jos kyllästyy havujen katseluun), tihrataan uutiset ja lotto (jännitystä elämään), sekä harmitellaan Napakympin loppumista jo 20 vuotta sitten. Sieltä löytyisi itsellekin morsion! Noh, onneksi tulee edes Maajussille morsian. Kiva kun toisia lykästää ja tiedä vaikka itseäkin lykästäisi seuraavissa lavatansseissa ensi suvena. Sinne voi tulla jopa naisia ja pistäähän sitä naapurin Einonkin kanssa jalalla koreasti, jos ei tulisikaan.
Kukahan se tässä sitä märkää unta näkee?
Täytyy myöntää etten olisi itse osannut paremmin sanoa. Maalla asuvat ovat harhaisia, he todellakin kuvittelevan että Helsingin kantakaupungissa asuvat olisivat heille kateellisia. Aivan käsittämätöntä, mikä saa heidät noin harhaisiksi?!
Tosi tyhmä kirjoitus!
Aivan pistämättömän perusteellinen, pitkä ja hyvin argumentoitu vastaus!! Olet todellinen nero ja sanan säilän hallussapitäjä.
Ettei vain osunut ja uponnut.
Savipellolle rakennetusta pakettitalostani, joka on ihanan pastellinvärinen. Raahauduin Ford Mondeoon ja aloitin joka-aamuisen taistelun motaria pitkin Helsinkiin. Illalla vaimon kanssa katsotaan televisiota, muuta tekemistä täällä ei ole eikä oikein puhuttavaakaan. Viikonloppuna grillataan kasleria tai käydään Teboililla lehtipihvillä. Ai tätä pientaloasumisen autuutta! Stadin sykkeeseen en kaipaa!
jo tässä: "Katu on revitty auki putkitöiden vuoksi. Sain kuitenkin raahattua itseni ulos. Joku oli rikkonut alaoven lasin ja haiseva spurgu nukkui rappukäytävässä. Mummo ulostutti koiraansa talon kivijalkaa vasten. Myöhästyin töistä, sillä ratikka jätti vuoron väliin. Autoa en omista, sillä alueella ei ole riittävästi parkkipaikkoja. Romanikerjäläinen tarttui hihasta kiinni ja teki uhkaavan eleen, mikäli en antaisi rahaa."
Kypsy sinä vaan betoni yksiöösi köyhä! Muahahahahha!!!
Täällä maalla on mukavaa, ei oo tosin Mondeoo pihassa vaan ihan laatuauto.
Töihinkään ei tarvitse kauas mennä, kun on tuossa pihan toisella puolella työpaikka.
Täällähän myös voi grillailla arki-iltaisinkin, ei aina tarvitse odottaa viikonloppua.
Juu ja lomilla sitten ulkomaille...
Vai laatuauto. Onko se takavuosien sloganin mukainen "Lujaa Laatua Lada"? Ei kyllä käy kateeksi.
Ja pihan toiselta puolelta löytyy työpaikkakin? No jos navettaa kutsuu työpaikaksi, niin sitten tietysti on.
Totta helkutissa siellä voi grillailla arkisinkin, onhan siellä hiillos koko ajan kun talotkin lämpeää puulämmityksellä.
Lomat ulkomailla (kanarian saaret, tukholma, tallinna) vaativat 1,5 kertaa enemmän aikaa kuin täältä kaupungista, kun pelkkiin lentokenttämatkoihin menee pari päivää suuntaansa.
Kylläpä pienissä läävissään kituavia velallisia nyt harmittaa.
Ei suinkaan vaan isossa kaksiossa kantakaupungissa. Kun vaimon kanssa lapsia aletaan tekemään muutetaan reiluun sataan neliöön, neljä huonetta ja keittiö. Sen hinnalla saisi omakotitalon jostain Espoon tai Vantaan perukoilta mutta ei helvetissä, kuka hullu sinne tahtoo!
Niin ettei iso kaksio kantakaupungissa ole pieni läävä meidän omakotiasukkaiden mielestä? HOH HOHO HOHHO HOOO! HAAA RAAA HAHH HAHHA HAAAA! Nauran maha kippurassa, huh huh, tämän täytyy olla provo!
Ja muutatte reiluun sataan neliöön?
Tirsk tirsk... ei saa enää naurattaa.. RUHAH HAHAH HAH HAAAAA.... sattuu... ei saa enää....
Meillä on pelkkää varasto- ja autotallitilaa se sata neliötä.
Tämä oli päivän paras! Ja tuoko muka on elämää?
Kaksi aikuista joilla ei ole lapsia mahtuu ihan hyvin isoon kaksioon. Oletteko niin helvetin lihavia että pitää olla valtavasti tilaa ympärillä?
Kaupungissa ei autoa tarvitse, kaikki kävelymatkan päässä. Mihin tarvitsee varastotilaa kymmeniä neliöitä, oletko romunkerääjä?
Sekö muka on elämää asua jossain metsän keskellä?
Terveisiä vaan sinne töölöön tai minnelie hiiskuttiin, muutatte pois kuitenkin kun lapset tulevat siihen ikään että haluaisivat leikkiä takapihalla (se on paikka jossa kasvaa ruohoa ja jota ympäröi pensasaita... pensasaita on siis sellainen aita joka... ääh, ehkä skipataan suosiolla yksityiskohdat...) eli siis. Takapihalla on siis trampoliini, leikkimökki ja hiekkalaatikko. Lapset voivat leikkiä aivan rauhassa, hiekkalaatikolla ei siis ole huumeneuloja, eikä polkupyöriä varasteta vaikka ovat talon seinustalla lukitsematta. Naapurien mopoteinitkin tervehtivät kohteliaasti, ovat hyvistä ja ehjistä perheistä, eikä ole mitään vitun sorvinlastuja naamassa. Jopa maahanmuuttajatkin ovat kunnon väkeä tällaisella omakotialueella.
Sitä muuten kummasti silmä herkistyy naapurien lasten käytökselle kun on omia pieniä lapsia. Monesta humanistiliberaalista kuoriutuu se keskiluokkainen poroporvari siinä vaiheessa, ja se mikä nuoren silmään oli normaali urbaani ympäristö alkoikin yhtäkkiä näyttää uhkaavalta, lapsille sopimattomalta pummilalta.
Lapset tarvitsevat virikkeitä, metsän keskellä niitä ei löydy. Kun vähän kasvavat kiroavat vanhempansa jotka asuvat keskellä ei mitään!
Mutta onhan se mukavaa, kun toisen varpaat ei ole toisen nenässä. Varastotilaa tarvitaan, kun on lapsia ja niillä paljon harrastusvälineitä, kuten polkupyörä, sukset, luistimet, uima-allas, pingispöytä, tennismailat ja vaikka mitä. Mutta niitähän eivät töölöläismuksut tarvitse, eiväthän. Eikä siellä kyllä ole latujakaan talvisin.
Tunnen aikuisia ihmisiä, jotka ovat asuneet kantakaupungissa ikänsä, eivätkä osaa edes pyörällä ajaa.
En viitsi lyödä tässä vaiheessa sinua enempää, ellet välttämättä halua. Kun saat niitä äpäriä ja muutat siihen sataan neliöön, silmäsi voivat aueta jos et ole täysi lanttu. Ehkä.
Aika pahaa tekstiä mutta ah niin totta.
varmaan mahtuu joo kaksi aikuista isoon kaksioon. On tullut lomamatkoilla mahduttua jopa kymmenen neliön hotellihuoneeseen.
Eri asia onkin sitten pystyykö siinä isossa kaksiossa asumaan ja joka omakotitalossa on asunut tietää kyllä, että EI pysty!
Missä esimerkiksi pestään pyykki, kuivatetaan lenkkikamat, silitetään paidat, mankeloidaan lakanat? ai vessassa? eiei väärin meni. Sitä kutsutaan kodinhoitohuoneeksi.
Mitenkäs nuo saunaillat, illanistujaiset, grillibileet? Saunotaanko taloyhtiön lenkkisaunassa vai siinä 2m2 ikkunattomassa kopissa? istutaanko iltaa keittiön pöydän ääressä vai makkarissa? mennäänlö puistoon grillaamaan?
missä säilytätte harrastusvälineet? talvivaatteet? matkalaukut yms. lomakamppeet? kyllä sitä varastotilaa vaan kummasti tarvitsee sen yhden kaksion verran..
Missä nytkin kirjottelet tietokoneella? ai eikö löydy niin halutessa työhuonetta?
Ja mitä tulee tuhon metsässä asumiseen niin kajaanin korven ja töölön väliinkin mahtuu paikkoja. Väitän, että lapset viihtyy parhaiten ihmisten ilmoilla, missä on naapureita, koulu lähellä, hyvät liikenne yhteydet ja harrastusmahdollisuudet ja OMA PIHA ja TURVALLINEN ASUINYMPÄRISTÖ.
Varpaat nenässä, oliko tuo maalaishuumoria? Mahtaa olla paljon lapsia kun tilaa tarvitsette, kieltääkö uskontonne ehkäisyn?
Ollaan naimisissa, tosin ei kaupungissa äpärä sanaa olla vuosikymmeniin käytetty, maalla ilmeisesti ihan päivittäisessä käytössä.
Pyykki pestään koneessa, kuivausrumpu kuivattaa. Pitää olla oikein huone silittämistä varten, mankelointi, just joo, mankeloikaa te vaan. Maalaisilla on hassut harrastukset.
Yllätys yllätys, kaikki ei ole innokkaita saunojia, suihku riittää vallan mainiosti. Iltaa istutaan viihtyisässä ravintolassa joita kantakaupungissa piisaa.
Läppärille työhuone, jopas jotakin, kaikkea sitä kuuleekin.
Turvallinen asuinympäristö on kantakaupungissa. Huumeneuloista puheenollen, montako helsinkiläistä lasta on niistä HIV:n, hepatiitin tai vastaavan saanut? Kun kerran teidän puheiden perusteella puistot ja kaikki muutkin paikat ovat neuloja tulvillaan niin lapsia lienee kymmeniä. Tosin minä en ole kuullut yhdestäkään mutta maalaisethan kaupungin asiat ainakin omasta mielestään tuntevat.
lenkkeilykamat kuivatetaan. Ai niin, sori, unohdin ettei siellä kaupungin vilinässä voi lenkkeillä. No, kuntosalilla varmasti sitten käyt. Missä kuivatat salikamat, sillä tuskin heti laitat aina pesukonetta päälle salilta kotiin tultuasi. Niin, ne taitavat haista siellä vessassa samaan aikaan kun pitäisi pestä hampaita. Niin, ja luonnollisesti vessoja löytyy vain yksi, eli jonotella täytyy, kun olette käyneet nauttimassa eksoottisen illallisen nepalilaisessa ravintolassa...
Entä missä säilytätte harrastusvälineet? talvivaatteet? matkalaukut yms. lomakamppeet? Älä vaan sano, että jossain piskuisessa häkissä vintillä tai kellarissa, jonne mahtuu juuri ja juuri nuo mainitut matkalaukut?
Ja ymmärrän kyllä, että kiinnostus saunaa kohtaa hiipuu siinä vaiheessa, kun itsellä ei sellaista ole. Sama koskee työhuonetta. On hiukan eri juttu tehdä duunia rauhassa omassa huoneessa kuin esim. olohuoneessa, jossa lapset leikkii ja katsovat tv:tä.
Ne kantakaupungin palvelut ovat siis baareja, joita totta tosiaan siellä riittää. Yleisestikin ottaen noissa vanhoissa läävissä asuu juoppoja, jotka haluavat peittää juopottelunsa "urbaaneihin" elämäntapoihin. Ja ei ole niin väliä vaikka saisi porttikiellon, kun vieressä on toinen räkälä, jossa voi ryystää keskikaljaa myöhään yöhön.
Kylläpä käy kateeksi. Sen sijaan, että tein tänään etätöitä omassa hyvin varustetussa työhuoneessani, olisinkin voinut tehdä "etätöitä" paikallisen juottolan baaritiskiin nojaten.
Asutko vessassa, onko ummetusta vai krooninen ripuli kun vessoja pitää olla talo täynnä? Ei hikiset vaatteet pesukoneessa tuoksu, joka toinen päivä pestään. Mitä ihmeen harrastusvälineitä, suksiako, ei kiitos. Talvivaatteet, lomakamppeet, matkalaukut vaatehuoneessa ja onhan noita kaappeja ihan tarpeeksi.
Onko se nyt niin vaikea uskoa ettei kaikki ole saunan ystäviä eikä kesämökkeillyn, mielummin ulkomaille. On kummallista yleistystä että kaikki suomalaiset saunasta paljoa perustaisivat, suihku on parempi. Jos kerran sauna on niin hyvä keksintö miksi sitä ei ole muihin maihin saatu vietyä?
Niin, kantakaupungissa ei tarvita suksia, luistimia, polkupyörää, pilkkivälineitä, onkea, eikä mitään mikä liittyy ulkona liikkumiseen.
Tai skeittilauta tietenkin ostetaan sitten aikanaan 12-vuotiaalle naamalävistykselle, jotta pääsee möykkäämään kujilla nortti huulessa ja kuulokkeet päässä.
En kyllä ymmärrä mikä saa ihmisen ylipäänsä asumaan jossain Töölössä. Ikuiset ruuhkat, hälytysajoneuvot huutaa, narkkareita ja alkoholisteja. Ei mene junaa tai metroa ja bussit kulkevat hitaasti juuri näiden ruuhkien takia. Esim. täällä Huopalahdessa on ihanan rauhallista ja junalla ja busseilla pääsee nopeasti keskustan meteliin jos haluaa. Stadin vuokrayksiö 340€/kk ylimmässä kerroksessa. Ei ole meteliä. Olen tyytyväinen. No ainahan se on fantsumpaa asua kantakaupungissa. Voi samalla pitää villapipoa kesällä ja ajella jopolla :D
"Esim. täällä Huopalahdessa on ihanan rauhallista"
Asut siis omakotitalossa Huopalahdessa. Kuulostaa hyvälle! Kerro vähän lisää speksejä.
Nyt lensi 2 desilitraa mokkaa läppärin näytölle.