Tulenpuhallus

Kävin viikonloppuna Oulun baarissa Kulumassa katsomassa, kuinka paikan baarimikot tekivät tulitempauksia. Oli niin upeaa katseltavaa, että omakin kiinnostus kasvoi kyseiseen taitoon.

Haluaisin nyt alkaa opiskelemaan kyseistä taiteenlajia, mutta en oikein tuppaa löytämään ketään opettajaa, kouluttajaa tai harrastustoimintaa, mistä apua aloitukseen voisi saada. Asustene Jyväskylässä, mutta jos esim. koulutuksia järjestetään muualla suomessa niin matkanteko ei ole ongelmana.

Kyselisin nyt, onko kellään kokemuksia ja missä voisi alkaa harjoittelemaan / löytämään opettajaa kyseiseen harrastukseen? Hollolassa ja Turussa olisi ihan sirkuskouluja, mutta minulla on jo ammatti niin ei ihan niin pitkälle kiinnostus riitä, että menisin ihan opiskelemaan uudelleen ammattia (:

Jos jollakin on antaa nimiä, koulutuksia, päivämääriä, hintoja tai apuja niin olisin hyvin kiitollinen!
21147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mäkin ihmettelen mistä noita tulenpuhaltajia tulee. Kiinnostas muakin, joten
hei ihmiset jotka tietää asiasta, informoikaa!

Äänestä

Minä pääsin tulenpuhallukseen kaverini kautta, joka pitkän suostuttelun jälkeen auttoi minut alkuun. Sittemmin olen "opiskellut" lisää netin kautta, videoita löytyy PALJON, koska muualla maailmassa tulitaitureita on huomattavan paljon enemmän. :)

Videoita löytyy youtubesta (http://www.youtube.com/watch?v=UsBR4wiTnJc&feature=channel) ja mistähän muualta niitä oon kattonu.. Googlettamalla fire breathing näitä sivuja löytyy. Lisäksi olen tilannut dvd:n tulen kanssa leikkimisestä (Poi:n pyörityksestä, puhalluksesta) jossa kerrottiin mm. tulenpuhalluksen riskejä. Erään tulitaiteilijan tarina oli seuraavanlainen: Nainen oli jo kauan tulenpuhallusta harrastanut, ja osasi hommansa. Mutta kun kaikki voi mennä pieleen niin kaikki voi mennä pieleen. Tarkalleen en muista oliko tuulen suunta kääntyny vai nainen hengittänyt sisään liian aikaisin, mutta lopputulos oli se, että liekit poltti naisen sisuskaluja ja pitkä sairaalahoitohan siitä seurasi.

Ei suositella yksinään aloiteltavaksi, juurikin siksi että riskejä on. Loppujen lopuksi ei niin vaarallista miltä kuulostaa, kun tiedostaa riskit eikä ala uhkarohkeaksi. Tuulisella säällä kannattaa jättää tekemättä, itselläni on kerran ripset ja kulmat palaneet.. Sen jälkeen en ole tuulisella säällä puhallellut. =D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tuli|tyttö kirjoitti:

Kävin viikonloppuna Oulun baarissa Kulumassa katsomassa, kuinka paikan baarimikot tekivät tulitempauksia. Oli niin upeaa katseltavaa, että omakin kiinnostus kasvoi kyseiseen taitoon.

Haluaisin nyt alkaa opiskelemaan kyseistä taiteenlajia, mutta en oikein tuppaa löytämään ketään opettajaa, kouluttajaa tai harrastustoimintaa, mistä apua aloitukseen voisi saada. Asustene Jyväskylässä, mutta jos esim. koulutuksia järjestetään muualla suomessa niin matkanteko ei ole ongelmana.

Kyselisin nyt, onko kellään kokemuksia ja missä voisi alkaa harjoittelemaan / löytämään opettajaa kyseiseen harrastukseen? Hollolassa ja Turussa olisi ihan sirkuskouluja, mutta minulla on jo ammatti niin ei ihan niin pitkälle kiinnostus riitä, että menisin ihan opiskelemaan uudelleen ammattia (:

Jos jollakin on antaa nimiä, koulutuksia, päivämääriä, hintoja tai apuja niin olisin hyvin kiitollinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu