Eli siis 5-vuotiaasta tyttömarsustani on tullut nirso ruuan suhteen. Syötimme sille aiemmin kaupan jyväseosta, mutta luettuani, että siinä on vähän sitä sun tätä, mikä ei marsuille olisi niin hyväksi, vaihdoin eläinkaupan ruokaan. Vaan ei kelpaa. Kahta eläinkaupan ruokaa olen nyt kokeillut, kumpaakaan ei syönyt. Onneksi kelpasi sentään kahdelle muulle marsulleni. Päätin ostaa vielä yhden pussin ruokakaupasta, mutta nyt eivät uppoa nekään. Ennen oli kippo tyhjä jonkin ajan kuluttua, nykyään näyttää siltä, että olisi juuri täytetty. En usko, että olisin itse lisännyt ruuan määrää ja siksi näyttää, että ruokaa olisi syöty vain vähän.
Pari pvää sitten huomasin, ettei heinä enää kelpaa. Olen ottanut tavaksi laittaa sitä yöksi, jonka aikana on koko kasa syöty. Vaan nyt ei. Jonkun verran toki, mutta normaalisti olisi koko keko jo syöty aamuun mennessä. No, tänään sitten annoin luumua niille. Nuoremmat söivät hyvällä ruokahalulla suurimman osan, mutta vanhempi vain vähän ja jätti loput kippoon. On kyllä aikaisemmin syönyt luumua, mutta se on niitä herkkuja, mitä harvemmin saa, joten ei ole voinut kyllästyä
Mistä tällainen voi johtua? Näkkileipä vielä kelpasi, taitaakin olla niitä harvoja kuivia ruokia, jotka vielä uppoaa. Kurkkua ja salaattia söisi varmaan kuinka paljon tahansa, mutta niistäkin olen lukenut, ettei saa paljon antaa. Heinä kuuluu perusruokiin, millä saan marsun syömään sitä? En usko sen olevan kipeä, mutta voisiko suht korkea ikä vaikuttaa? Vai onko marsuilla tällaisia nirsoilukausia?

Vastaukset 3
Vanhimmat
tuo run vaihto on aina vähän hankalaa marsuille. me kun vaihdoimme pellettiä niin piti totutella aikas kauan. Laita kuppiin sekä vanhaa ruokaa että uutta..... sekä tarjoa uutta pipanaa myös kädestä ikään kuin herkkupalana jotta se oppii uuden pelletin makuun! Meillä oli viikon alan molempie pellettejä ja sitten otin vanhat pois, pariin päivään se ei ne ei syönyt pellettiä sitten yhtään kun alkoivat mökötää kun ei ole vanhaa pellettiä enää arjolla mutta nyt maistuu jo ihan hyvin :D
Olen myös kuullut usesta tapauksista, jossa marsu ei vaan yksin kertaisesti syö uutta ruokaa, ei sitten millään. Meidän edesmennyt marsuherramme esim ei koskenut uuteen pellettiin vaikka mikä olisi! li siis tyydyttävä vanhaan!
Myös se voi olla, etä kun marsusui on nyt 5v syönyt tätä diemen deosta (?) niin ehkä massu ei enää totukkaan muuhun! Jos ei se syö niin sitten ei syö :D
Olen kyllä sekoitellut ruokia, mutta näköjään ei kelpaa. Tänäänkin annoin tuota toista eläinkaupan ruokaa, marsu kävi kipolla katsomassa, ei koskenut ruokaan ja nyt mököttää tuolla. Ja edelleen on ne tutut, ruokakaupan nappulat syömättä. On kyllä ennenkin syönyt erillaisia ruokia, joten tottumisesta ei liene kyse. Näköjään noi vaan ei kelpaa. Voisin tietty kokeilla vielä yhtä ruokaa (jota ennen ei ole syönyt), mutta sekin on nuorille, alle 6kk ikäisille marsuille, joten ei varmaan hirveästi kannata
Marsut on epäluulosii kaikkee uutta kohtaan.Safka täytyy jemmata vähän kerrassaan vanhan safkan sekaan.Joka viikko vähän enemmän uutta kamaa sekaan.3-4 viikkoo siin hommas menee.Toisaalta jos ei kelpaa millään,anna olla.Vaikeeta voi olla totuttaa vanhaa elukkaa ,jos se on ikänsä syöny kaupan sotkuu.
Onko hampaat ok? Voi olla hammaspiikkei ku
nirsoilee kuivis ja tuoreet menee.Jos homma jatkuu, kandee mennä lekurille.