Oikeasti mikä helvetti on nyt vikana, SIIS.. no meidän kohta 6 kuukautinen pentu, joka pitää minua johtaanaan ja seuraa kun hai laivaa, on aloittanut ärsyttävän tavan. Kyllä ennen maistui lenkit mieheni kanssa ja tuli kun hän sitä kutsui, mutta nyt kun olen jo 2 viikkoa ollut kesälomalla niin on lopettanut pentu noin 2 viikkoa sitten luokse tulon kun mieheni sitä kutsuu, ei auta herkut ynnä muut, ilmeisesti pentu haluaa olla koko ajan kanssani jonka takia ei halua lenkille mieheni kanssa.Vaikka kuinka mieheni kiltisti tai komentaisi kunnolla kävelee pentu pois päin jolloin sen on joutunut niskasta vetämään hänen luokseen. Vituttaa tuollainen, miestäni vielä enemmän.. itse minun ei tarvitse pentua lenkille kutsua kun seuraa minua muutenkin. Ollaan myös kokeiltu sitä että kun mieheni kutsuu niin kun pentu ei tule hänen luokseen, käy mieheni puhuttelemassa ja kokeilee uudelleen. EI AUTA. tänään pentu käveli puoleen väliin asuntoa kun mieheni näytti herkkua, mutta heti hihnan nähdessään käänsi selkänsä ja meni pois.VITTUVITTU. RASITTAVAA.AUTTAKAA, toinen ongelma on se että kun nurmikko on ulkona märkää ei pentu suostu siinä kävelemään vaikka uimisesta se rakastaa yli kaiken. onpa kiva kun pentu paskoo ja kusee keskelle tietä, miljoona kertaa nostan tai vedän sen takaisi nurmikolle, mutta kaveri pinkaisee takaisin tielle. muuten pentu on täydellinen, tottelee, mailman kiltein ja tykkää pussailla kaikkia mutta nämä kaksi piirrettä VITUTTAA NIIN ETTEI VERI KIERRÄ. apuja????
KOHTA PALAA KÄPY
sadlöjpgsd
16654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
En takaa osaavani auttaa, mutta yritetään. Ehkäpä uhma aluillaan ja kohteena miehesi. Uhmassa tuntuu, että kaikki opittu katoaa ja kuulo muuttuu valikoiduksi. Koira pitää tosiaan sinua pomona, jota kelpaa kuunnella toisin kuin miestäsi. Nuo puhuttelut ja vetämiset tuskin tuottavat tulosta! Koittakaa käydä yhdessä lenkillä kaikin kolmin ja mies taluttaa koko ajan. Huolehdi koira viimeisenä ovesta. Istuta eteiseen, menkää itse edeltä ja miehesi antaa luvan astua ulos. Kohtele koiraa kuin ilmaa ja pistä mies ja koira touhuamaan keskenään. Mies ruokkii ja antaa käskyt, leikkii. Ole tovi vain samassa taloudessa asuva, miehen kaveri eikä niinkään koiran.
Tehkää nurmikosta kiva paikka. Kantakaa vaikka keskelle nurmea, menkää itsekin, leikkiä ja herkkua. Ennen pitkää pissaa kyllä ja sitten kamalasti kehuja. Jos kiskoo tielle olkaa niin ku ette huomaisikaan.
Tosiaan jos menee uhman piikkiin niin kyllä se omapäisyys miehesi kanssa katoaakin. Arvojärjestyksen muistutusta nyt hellällä kädellä.
täytyy kokeilla tätä, tosin mieheni on aamu puol 7 -15.30 töissä joten lenkitykset jäävät minulle. joo tuli tossa tosiaan mieleen että eipähän se edes meinaa tehdä temppuja tai istua kun mieheni käskee joten voisikohan kyse ollakkin tästä :S nimittäin pentu on jo sukukypsäksikin tullut tuossa 2 viikkoa sitten, nostaa koipea ulkona, merkkailee ja on paininut yhden lelunsa kanssa niin että sai tosissaan sen siemensyöksynsä, ja näytti olevan itsekin vähän ihmeissään siitä :S
Pahin vika on teidän asenteenne, huuto, kiinni käyminen, kaikki negatiivisuus. Ei tietenkään se tunnu penneusta kivalta, se pelkää.
Kannattaa miettiä, ennen kuin koiran ottaa, onko kykyjä huolehtia siitä. Jos ei ole, ottakaa HETI yhteys kasvattajaan, niin hän taatusti miellelään etsii sille uuden kunnollisen kodin.
taas joku pelle pääsi vastailemaan nim. koira pois. ei kiinnosta sun nolot vastaukset kiitos vaan=) kiitos sille ensimmäiselle joka antoi asiallisen vastauksen
Ehdottomasti opeta pentu irti sinusta!! Vaikka kuinka kirpaisisi, tee koiralle selväksi ettei sen kuulu kulkea varjona perässäsi. Kaikessa ystävyydessä sanon sinulle, ettei pentu kulje perässäsi voidakseen jumaloida ja palvoa sinua. Se on ottanut sinut omakseen ja kokee siksi tarvetta vahtia jokaista liikettäsi (johtajuusongelma). Kannattaa puuttua tilanteeseen heti, sillä muuten edessä on moninkertaisesti työtä kun koira alkaa oireilla muutoinkin kuin pelkästään miestäsi väistämällä.
Meidän pehmeä, kiltti, uskomattoman kuuliainen ja nöyrä narttumme oli kiinni minussa aina ja kaikkialla. Se muutti meille aikuisena ja siitä syystä pidin tyttöä kuin kukkaa kämmenellä. Rakastin ja rakastin. Koira teki kaikkea mitä teidän pentunne tekee nyt. Minusta koiran huomio tuntui mahtavalta, sillä oletin että kiintymys kertoo vain siitä, kuinka paljon tulokas juuri minua rakastaa. Koira ei kuunnellut ketään muuta kuin minua, jätti usein lenkit tekemättä kun mieluummin jäi makoilemaan minun jalkoihini, kärsi eroahdistusta silloin kun en ollut paikalla, puolusti minua äänellään kaikelta ja kaikilta. Tyttö rähjäsi vieraat koirat, ihmiset, pyörät, postilaatikot, linnut, rattaat, kaikki äänet joita se kuuli ja luuli kuulleensa,.. Eikä rähjäämiseen tehonnut mikään. Koiraan ei saanut kontaktia edes vaikka sen kellisti maahan, vaihtoi suuntaa, käänsi päätä, tms. Koira piti minua niin heikkona, ettei sillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin pitää minusta huolta. Ei auttanut kuin katsoa peiliin ja todeta että olen mennyt metsään ja pahemman kerran.
Muutos lähti siitä, kun en enää sallinut koiran olla jaloissani tai edes samassa huoneessa kanssani. Komensin koiran pois sohvalta jos tulin itse olohuoneeseen ja otin sen paikan, kävelin yli väistämisen sijaan, en kiinnittänyt huomiota kuin niinä hetkinä kun itse halusin helliä pientä. Aloimme tehdä tottelevaisuutta ja harjoitella erilaisia temppuja lujittaaksemme asetelmaa minä-johtaja-koira-seuraaja. Tänä päivänä koira toimii mieheni käsissä samoin kuin omissani, lähtee jopa vieraan ihmisen ohjaukseen viereltäni ilman sen suurempia suostutteluja. Remmirähjästä on muotoutunut oikein mallikelpoinen hihnakävelijä, joka hiljenee välittömästi käskystä (jos edes aloittaa). Koira on oma ihana itsensä myös silloin kun olen poissa ja jää hoitoon mielellään. Se on avoimempi, sopeutuvaisempi ja luottavaisempi. Se tietää että minä pidän itsestäni ja siitä huolta, se jättää jännittävät tilanteet ja niiden hoitamisen minulle kaikkialla missä olemmekin. Se on tasapainoisempi kuin koskaan, mutta tähän pisteeseen pääseminen vaati ja vaatii edelleen minulta helvetillistä työtä ja itseni tiedostamista. Voit vain kuvitella, kuinka vaikeaa on ollut saada koira irtoamaan mm. agilityssa kauempana oleville esteille, saati muissa hakutreeneissä maalimiehelle menemistä jne. Kantapään kautta oppiminen on ollut tehokasta, mutta samalla erittäin opettavaa. En suosittele läpikäymään samaa.
Puutu asiaan välittömästi. Pentunne ja oman mielenterveytenne takia.
en tiedä onko kyse tuosta omaksi ottamisesta. nimittäin koiramme ei kärsi eroahdistusta jos lähden kotoa, lisäksi tottelee kaikkea mitä sanon, ei välitä jos minä ja mieheni halailemme sohvalla, vaan puuhaa omiaan : syö luuta tai nukkuu tms. Eilen lähdimme illalla sitten lenkille kolmistaan ja teimme tätä että mieheni sanoi pennulle "odota", menimme ulos ovesta ja mieheni antoi koiran luvan tulla ulos. Kotia päästyämme sama juttu, no sanoi ehkä noin 7 kertaa pennulle "istu" ennen kun suostui istumaan mieheni käskystä, sitä ennen vilkuili aina minua että mitä minä sanon siihen kun mieheni komentaa istumaan, katsoin muualle ja koitin olla huomioimatta pennun katsetta. En päästä koiraa mukanani vessaan enkä kaikkiin muihinkaan huoneisiin aina.
No mutta yrittänyttä ei laiteta, aion varalta kokeilla myös tuota sinun ohjettasi, olen ollut huomioimatta tänään koiraa ja kun mieheni kävi ruokatunnilla äsken täällä esitin erittäin innostunutta siitä että hän tuli, pentu oli myös erittäin innoissaan mieheni tulosta. Aamulla kun mieheni lähtee töihin (pentu nukkuu makkarissamme) hyppää pentu tämän jälkeen sänkyyn viereeni nukkumaan (yleensä nostan sen takaisin lattialle) sillon ei siihen tule kun mieheni siinä nukkuu.Tänään mieheni lähti töihin ja laitoimme sen jälkeen makkarin oven kiinni että pentu joutui nukkumaan olkkarissa lopun aamun. No siinä makkarin oven takana se nukkui(koska meillä on kaksio). pari kertaa koitti haukahtaa että avaanko oven mutta en huomioinut ollenkaan.
Pentu kyllä leikkii aina mieheni kanssa (tai kenen kanssa vain, kuka hänen kanssa haluaa). On päässyt myös mukaamme aina parvekkeelle mutta tänään komensin että ei tule, ja kiltisti odotti sen takana kun me olimme parvekkeella. Sen näkee tuottaako tämä tulosta, toivotaan !
Minä olen kanssa toiminut tuon lahkeessa nyhjääjäni kanssa niin, että kun mies on kotona, hän hoitaa. Ainoastaan kylvetykset ja turkinhoidot teen minä, kun minulla on aikaa. Kun mies pyytää jotain, pentu ensin vilkaisee minua, mutta en suostu antamaan mitään neuvoa. Ulos en enää päästä, koska pitäisi päästä vessaankin mukaan. Jos hakee liikaa huomiota, niin en anna sitä joka vinkaisusta. Lähden vanhan koiramme kanssa lenkille, ja pentua en ota mukaan jne... Kokonaan en voi hommaa miehelle sälyttää, koska hän on matkatöissä, ja varmaan juuri siksikin tilanne pääsi tähän, kun sattui miehelle viikon työmatka pian koiran meille muuton jälkeen. Tilanne meni siihen, että koira ei suostunut mieheni kanssa pissillekään, tuon hoidimme niin, että mieheni kantoi alkuun parikymmentä metriä, jonka jälkeen kaikki menikin hyvin. En sekaantunut millään lailla asiaan. Koira on melko herkkä, joten pehmein keinoin yritämme päästä eteenpäin.
Tämä käytös on ihan outoa, ja tavallaan yllätys, vaikka ko. rodulle melko yleistäkin. Tiesin kyllä asiasta, mutta en tajunnut heti, mitä on tapahtumassa. Meillä ei ole uhmasta vielä kyse. Uskon ja luotan, että saamma tilanteen hallintaan vielä ilman isompia eroahdistustuskia.
Meillä on koiralle ominaista myös se, että hän kantelee minun vaatteitani, erityisesti kenkiä petiinsä. Muiden vaatteisiin ei juuri koske. Ei tuhoa niitä, makoilee vaan niiden kanssa, ja otan pois aina, jos huomaan. Mutta ei mene kauankaan, kun on jo uuden hakenut. Kokeilin antaa sille "luvallisen" eli pyyhkeen, jossa on hajuani, mutta se ei kelvannut. Hakeeko tuo turvaa vai mikä lie tarkoitus? Koira on sinällään reippaasti menemässä mihin vaan, kunhan olen mukana itse. Minun kanssani on käyty mitä kummallisimmissa paikoissa, ja varsinaisesti koira ei ole arka. Siis vielä kokematon toki, kun kaikki on uutta kaupungissa, mutta pelkoreaktioita ei ole aiheuttanut mopot, rekat, louhinnat eikä muut. Koira myöskin on avoin, ja se pitää kaikista ihmisistä, etenkin lapsista kovasti. Muut asiat ovat mitä parhaimmin, mutta jotain pitäisi tehdä, jotta ei vain minuun turvaisi, Olen lähdössä pian takaisin töihin. Koiraa on totutettu kyllä alusta asti yksinoloonkin, vielä ei tosin ole montaa tuntia yksin, tai oikeastaan harvemmin se on kokonaan yksin, kun meillä on toinenkin koira. Mutta siltikin arveluttaa, vaikka alkuun meidän molempien työssäoloaika ei mene paljon päällekkäin, puoliso tekee virka-aikaa, ja itse teen alkuun iltaa ja viikonloppua.
Kokemusta on koirista, mutta aiemmin meillä on ollut paimenkoiria lähinnä, ja tällaista mitään ei ole ollut. Luulin, että suurinpiirtein samalla kaavalla tämäkin pentuaika menisi, mutta ei olisi pitänyt. Rajoja on pidetty alusta asti, ollaan oltu mää´rätietoisia, mutta jostain syystä tosiaan, jos itse olen paikalla ei ole miehelläni koiralle merkitystä. Teemmekö siis aivan väärin, kun "pakotan" koiraa olemaan myös mieheni kanssa?
Olen yrittänyt nyt olla huomioimatta pentua, mutta se on niin raskasta. Haluaisin vain halailla sitä ja voi että kun se kattoo surullisesti kun käsken sitä olla seuraamatta tai mennä pois kun se haluaa tulla sohvalle viereeni. Miehelläni ei ole mikään parhain kärsivällisyys koiran kanssa kun olen sanonut mitä hänen pitää tehdä ja mitä minun ei. eli mieheni pitäisi olla se joka huomioi pennun leikkii yms. ja leikkiih'n mieheni ja antaa ruoan yms. mutta eilen taas pentu ei suostunut millään hänen käskystään istumaan, jolloin alkoi miehelläni kärsivällisyys jo mennä.. tästä taas ´suutuin miehelleni, mutta toisaalta ymmärrän häntä täysin.. suhteemme on erittäin vahva mutta alan turhaantua tähän riitelyyn, pennut ovat ihania mutta toivoisin sen olevan jo aikuinen jottei näitä ongelmia olisi..
olen kuullut tuosta koiran "jääkaudesta" vai mikä oikea termi olikaan? eli kolmisen viikkoa pitäisi olla huomoimatta koira, antaa vain ruoka ja lenkittää mutta muuten thats it jotta koira itsenäistyy vai miten se menikään.. 3VIIKKOA? en tiedä pystyisinkö siihen. missä iässä koiran jääkausi edes toteutetaan?
Ihan vakavasti ehdotan, että luovut kaikista vippaskonsteista. Kun koiran käytöksessä on jotain epätoivottavaa, pitää miettiä, mikä sen aiheuttaa. Useimmiten homma ei korjaannu yhdessä päivässä eikä edes välttämättä yhdessä viikossa, mutta kärsivällisyydellä... Siis, pistäpä miekkosesi kärsivällisyyskurssille (riittänee, kun puhutte asiasta vakavasti, ei kai tämmöisestä nyt riitoja tarvi tehdä?). Selvittäkää ihmissuhdeongelmanne ihan erillisenä, älkää puolin tai toisin syyttäkö pentua omista pahoista oloistanne. Eikä varmaan tekisi pahaa sinullekaan, tuo kärsivällisyyden harjoittelu.
Miten koira voi itsenäistyä? Sen kuuluukin elää ihmisen kanssa, sen kuuluu tulla toimeen omistajansa kanssa. Ja se on ihmisestä riippuvainen koko ikänsä. Ei sen kuulu itsenäistyä kuten teini-iän ohittaneen nuoren. Etsi käsiisi, suosittelen omaksi ostamista, Tuire Kaimion Pennun kasvatus -kirja. Lue oikein ajatuksella, ja mieti, mitä te teette väärin ja miten pentua kuuluisi huomioida. Kolmen viikon eristäminen on laumaeläimelle melkoinen rangaistus, ja todennäköisesti epätoivottavan käytöksen syy on siinä, että viestitte pennulle johdonmukaisesti vääriä asioita. Aiemmin kerroit, että mies komensi 7 kertaa istumaan, ennen kuin pentu totteli. Mies on siis opettanut pennulle, ettei hänen käskyjään tarvitse totella, ei mitään muuta. Etsikää nyt ihmeessä ne ongelmat omasta käytöksestänne, koska suurimmassa osassa tapauksia syy on omistajassa ja tämän epäjohdonmukaisessa käytöksessä. Ja kuitenkin koira on tapojensa orja, joka toimii hyvinkin säntillisesti oppimiensa asioiden mukaan, jos sen kanssa vaan ollaan johdonmukaisia. Mutta kun useimmiten on sen ihmisen kärsivällisyys luokkaa "mähän opetin sitä jo eilen, eiks se vieläkään osaa".
veikkaan että tiedän enemmän koirista kun sinä joka opetat meidän suhteesta keskustelemaan. meidän suhteessa ei ole mikään vikana, riidat saattavat syntyä ainoastaan koiranpennun käytös isäntää kohtaan. ja itsenäistymisell'ä tarkoitan sitä ettei pentu seuraisi jatkuvasti minua joka paikkaan. ja tiedän että vie aikaa en ole mikään idiootti. kiitos vain vastauksestasi mutta käsitit kaiken väärin. näiden muiden vastaukset ovat kunnollisia ja he ovat ymmärtäneet asian ytimen. mutta tuollainen paska mitä sinä jauhat niin, ei kiinnosta minua pätkääkään
ja kyllä minulla on tuire kaimion kirja ollut jo kauan
kiitos sille (nim.33)joka opasti miestä leikkimään koiran kanssa ja että mies käskee pennun odottamaan ennen kun saa luvan astua ovesta ulos ja sisään, nimittäin tänään pentu on tullut melkein heti kun mieheni on häntä lenkille kutsunut, johtuneeko tästä vai oliko pennulla vain joku tottelemattomuus vaihe menossa mutta ihanaa silti :)
Onpa kiva kuulla, että jotain helpostusta ja edistystä asiaan on tullut! Jatkakaa samaan malliin vaan, kyllä se siitä kouluttautuu.
Välillä itsellä tuntuu oman pennun kanssa, että jotkut epätoivotut piirteet vaan tippuu pois koiran käytöksestä, vaikka välillä uutta murhetta tuottaakin. Nyt jallittaa hihnakäytöksessä, mutta pikkuhiljaa.
joo meillä muuten hihnassa kulkee hyvin, mutta hyvin ainoastaan täällä kotiseudulla, tollaisilla tuntemattomilla paikkakunnilla sitä ei saa aisoihin millään se sinkoilee innostuneena joka paikkaan ja saa kauheita spurtteja jolloin tietenkin hihnan pituus loppuu ja pentu lentää nurin :S pelkään että joku päivä vielä katkaisee kaulansa noissa spurteissa.valjaita taas en sen takia osta vielä jotta oppii tuo intoutuminen laantumaan. myös ihmiset siis kaikenmailman ihmiset kiinnostaa sitä erittäin paljon, kaikki vastaantulijat se lähtee repimään hihnassa ja pomppimaan kun haluaisi niin kovasti tutustua heihin, tämä on tietinkin hyvä juttu ettei arasta ketään vieraita ja on ystävällinen kaikille ,mutta oisihan se joskus kiva ohittaa jalankulkija normaalisti, kaikki kun eivät halua pennun hyppivän päälleen ja saavan jopa joskus iloisia pissaroiskeita lahkeilleen :D tässä on jo puoli vuotta odotettu milloin tämä innostus laantuu :S
Pitäisi varmaan jollain herkulla aina houkutella kun ihminen tulee vastaan, yritin sitä joskus mutta ihminen vei voiton ennemmin kuin herkut,pentu ei vaan yksinkertaisesti näe eikä kuule mitään muuta kuin sen vieraan ihmisen. Olen välillä myös kieltänyt, mutta lopettanut kieltämisen koska mielessäni kävi että jos pentu alkaakin kokea kaikki ihmiset kohta vihollisina kun kiellän sitä menemästä iloisesti tervehtimään.Ja pentu vetää välillä niin kovaa että panta painaa kurkkua ja koira alkaa rykimään.Vaikeaa on suuntaakin mennä vaihtamaan kun ihmisiä putkahtelee aina oka suunnasta
ONKO KELLÄÄN KOKEMUSTA YHTÄ IHMISRAKKAASTA PENNUSTA JA JOS ON NIIN MILLOIN LOPPUI TÄMÄ INNOSTUS?TAI MITEN SEN SAI TAANTUMAAN?
oho jäi lause vähän kesken, siis valjaita en sen takia osta ettei pentu opi kahdella jalalla kulkemaan hihnassa.
Agressiivisuus ei ainakaan auta asiaa. Kyllä tuo teksti valitettavasti herättää miettimään että taitaa olla omistajissa suurin vika.