Pureva pentu

doggiee

Hei!
Minulla on 11-viikkoinen seropi narttupentu (äiti sakemanni, isäksi väittivät collieta mutta ei ole luonteeltaan eikä ulkonäöltään tippaakaan collie, väritykseltään ja kooltaan enemmänkin leonbergi ja kasvoista ehkä hieman rotikan näköinen). Näin vaikeaa koiranpentua en ole eläissäni tavannut, vaikka olen pyörinyt koirakouluissa jossa myös ongelmakoiria.
Eli siis suurin ongelma on pureminen. Pentu oppi esim istu-käskyn vain viidessä minuutissa mutta tähän puremiseen ei tunnu auttavan yhtään mikään. Olen kokeillut jo lähes kaiken: antanut sille sallittua purtavaa kun puree, alistanut, kieltänyt kovasti, suihkuttanut suihkepullolla, eristänyt, pitänyt kiinni kuonosta, näpäyttänyt kuonolle, ollut huomioimatta...mikään ei toimi.
Alistaminen toimi kyllä kahdella ensimmäisellä kerralla, kun painoin pennun maahan, hiljeni ja häntä jalkojen välissä katseli että mitäs nyt. Sitten ei enää toiminutkaan vaan yllytti vain lisää, näyttää hampaita, murisee, ja kun luulee että on rauhottunut, päästää irti, jonka jälkeen hyökkää vauhdilla ja tällä kertaa tosissaan, vaikka ensimmäisellä kerralla leikkimielisesti. Suihkupullon kanssa oli sama juttu. Se toimi parin päivän ajan, jolloin tarvitsi vain näyttää pennulle pulloa. Nyt haukkuen ja muristen ns. juo sitä vettä kun sitä päin suihkuttaa. ja hyökkää uudestaan. Olen koittanut viedä pentua myös ulos purkamaan energiaansa, mutta ei suostu lähtemään lenkille vaan istuu paikallaan kuin patsas, ja jos sen saa liikkeelle, aina jossain vaiheessa ulkonakin näykkii jaloista. Pihallakaan se ei juokse eikä reuhaa, vaan on rauhallinen, ja sisään tultua alkaa mekastaminen.
Tänään aamulla pentu puri niin kovaa, että huusin kivusta oikeasti. Se lopetti saman tien mutta jatkoi puremista parin minuutin kuluttua. Eristin sen vessaan, jossa se huusi 15min putkeen sitten hiljeni, jolloin päästin sen ulos ja meni nukkumaan omaan paikkaansa samantien. Tämä toimi, mutta toimiiko sekään kauaa.
Koirillehan on olemassa ns. sitruunapantoja haukkumisongelmiin, toimiikohan jos suihkupulloon lorauttaa sitruunamehutiivistettä? Ajattelin tänään käydä ostamassa. Missään nimessä en aio pennun suhteen luovuttaa, se ei ole tyhmä, mutta epätoivo raastaa välillä mielettömästi.

25

1140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SuSki81

      Kuulostaa niiiiiin samalta tarinalta kuin meillä. Mulla onneksi koira on todella pieni, mutta kyllä senkin tosissaan pureminen sattuu. Koira on siis 16 viikkonen.

      Nyt koira on onneksi hieman oppinut sen ettei ulkona tartu heti kiinni kun ottaa muutaman juoksuaskeleen, vaan itsekin juoksee. Ja vähän ehkä vähentänyt puremista kotonakin, mutta kyllä välillä sitä tekee kovastikin. Ja tiedän, tiedän, tiedän, että kohta on hampaat vaihtumassa ja ikeniä kutittaa, ja sen takia puree, mutta mutta..

    • Masteryyy

      Myy se pentu pois kun et vaan osaa! Alistat pentua? Sitruunamehutiivistettä? Opettele koirista ensin paljon ja hommaa sitten vasta se elävä olento joka ei btw OSAA jos sille ei opeta.. Ja tokihan se oppii paiskomallakin, mutten suosittele sitä vähääkään jollet sitten halua koirasta pipipäätä! Pentu oppii leikin varjolla, jos et tiennyt?
      Toivottavasti sulla ei ole lapsia jos oot tollanen niitäkin kohtaan.

      • voi luoja

        oletko koskaan kuullut siitä, että ihminen on koiran johtaja? toivottavasti sinulla ei ole lapsia, tai niistä tulee itsekkäitä pissapäisiä idiootteja kun lellit niitä ja annat niille kaiken mitä haluavat. samoin koirat. koiran tulee alistua ihmiselle eikä ihmisen koiralle, ja luuletko että se ymmärtää asian lukemalla iltapäivälehdestä. olet tyhmä.

      • otahan selvää

        et taida edes tietää mitä on koiran alistaminen. se ei ole paiskomista.

      • mene itseesi
        otahan selvää kirjoitti:

        et taida edes tietää mitä on koiran alistaminen. se ei ole paiskomista.

        koirasi vain hämmentyy, alkaa puolustautua ja kammoksua sinua kivun ja tuskan tuottajana. Ei se tietenkään tottele tullaista tyyppiä.

        Ihan alkuun sinun pitää osoittaa koirallesi, että rakastat sitä, suojelet sitä, huolehdit siitä. Se ei taphdu alistamalla, päinvastoin. Olet tehnyt kaiken väärin ja menettänyt koirasi luottamuksen, on ihan turha kuvitellakkaan että voisit vaatia koiralta mitään oppimista tuollaisin keinoin. Ja se ei pysty hämmennykseltään ja peloltaan ehkä jopa kivultaankin edes oppimaan.
        Mieti vähän. Pentu ei osaa suomea. Jos et osaa opettaa, älä vaadi viattomalta pieneltä eläimeltä silloin mahdottomia.

        Koira oppii juuri niin hyvin kuin omistaja opettaa.

        Luottamus on kaiken a ja o opettamisessa. Vain palkitsemalla ja kannustamalla pääsette eteenpäin.

        Kaikki ei ole aina johtajuusongelmaa, varsinkin pienen pennun ollessa kysesssä teet vain kaiken väärin, jos yrität kaikesta vääntää johtajuuskiistaa. Lue nykyaikaisesta koirankoulutuksesta, niin opit että tuollaiset vanhat johtajuus-höpö-höpölöpinät ovat täyttä pas..aa.

      • fcwqfe
        mene itseesi kirjoitti:

        odotahan vain kun hammasruljanssi alkaa. Lue viimeistään nyt, mitä kaikkea koiran kasvuun, koulutukseen, elämiseen liittyy. Myös ko roduista ja niiden erilaisesta koulutuksesta.

        Ainakaan minun tuntemiani sakuja ei ole koulutettu alistamalla!? Eikä mitään muutakaan rotua.

      • mssdgf
        fcwqfe kirjoitti:

        odotus palkitaan. meidän pentu teki sitä jatkuvasti varmaan johonkin 16 viikkoiseen asti ainakin. Komensimme aina "ei pure" ja kuonon ympäriltä kiinni hellästi mutta sen verran kovemmin painaen että koiraan sattui. nyt pentu on 6kk vanha ja ottaa hampaillaan kiinni vain silloin kun on ERITTÄIN innostunut. pissat roiskuu ja maistelee kättä hampaillaan :D jospa sekin aikanaan menisi ohi. eiköhän se lopu kun nuo viimeisetkin hampaat tippuu. niihän ne kaikki sanovat että pentu puree siihen asti ennen kuin maitohampaat vaihtuvat uusiin.

      • zcxb
        mene itseesi kirjoitti:

        koirasi vain hämmentyy, alkaa puolustautua ja kammoksua sinua kivun ja tuskan tuottajana. Ei se tietenkään tottele tullaista tyyppiä.

        Ihan alkuun sinun pitää osoittaa koirallesi, että rakastat sitä, suojelet sitä, huolehdit siitä. Se ei taphdu alistamalla, päinvastoin. Olet tehnyt kaiken väärin ja menettänyt koirasi luottamuksen, on ihan turha kuvitellakkaan että voisit vaatia koiralta mitään oppimista tuollaisin keinoin. Ja se ei pysty hämmennykseltään ja peloltaan ehkä jopa kivultaankin edes oppimaan.
        Mieti vähän. Pentu ei osaa suomea. Jos et osaa opettaa, älä vaadi viattomalta pieneltä eläimeltä silloin mahdottomia.

        Koira oppii juuri niin hyvin kuin omistaja opettaa.

        Luottamus on kaiken a ja o opettamisessa. Vain palkitsemalla ja kannustamalla pääsette eteenpäin.

        Kaikki ei ole aina johtajuusongelmaa, varsinkin pienen pennun ollessa kysesssä teet vain kaiken väärin, jos yrität kaikesta vääntää johtajuuskiistaa. Lue nykyaikaisesta koirankoulutuksesta, niin opit että tuollaiset vanhat johtajuus-höpö-höpölöpinät ovat täyttä pas..aa.

        Voin sanoa suoralta kädeltä, että vaikka koira käyttäytyisi noin, se ei aina tarkoita sitä että koiraa olisi jotenkin alistettu liikaa tai satutettu. Meillä koira käyttäytyi pienenä pentuna AIVAN samalla tavalla. Näykki, hyppi ja riehaantui täysin, vaikka en ollut käyttänyt mitään alistavia koulutusmetodeja. Meillä vaan koiran pahin ikä oli pentuna, mutta myöhemmin ei tullut minkäänlaista murkkuikää...
        Jotkut pennut vaan ovat kovapäisempiä kuin toiset. Meillä auttoi vessaan jäähylle vieminen. Koira ulisi siellä vajaan minuutin. Heti kun koira hiljeni, päästin sen pois ja yleensä koira ei enää alkanut uudestaan riehumaan. Joskus yritti vielä aloittaa shown uudestaan, mutta sitten vain koira syliin ja vessaan. Oppi aika pian, että reihumisesta ja rajusta puremisesta seuraa jäähy.

    • perheen isä

      "Näin vaikeaa koiranpentua en ole eläissäni tavannut, vaikka olen pyörinyt koirakouluissa jossa myös ongelmakoiria"
      No jos ole niin olet ollut täysin väärässä paikassa.

      Kaikki mikä voi olla pielessä niin tuossa on samoin kaikki ,joilla asiaa on pyritty korjaamaan on täysin retuperällä. ja nuo toimet vain kertaa ongelmia.

      Ongelmat kasvaa koiran kasvun myötä.

      Nyt rakennat sen millaiseksi koirasi myöhemmin tulee. Pennun kehityksessä on jo pelkillä viikoilla eri merkitys ja niihin pitäisi pystyä vastaamaan ja luomaan niillä pohjaa tulevaisuutta varten.

      Liikaa ja liian vähän aikaa. Menetät tuon pentu vaiheen.

      "(äiti sakemanni, isäksi väittivät collieta mutta ei ole luonteeltaan eikä ulkonäöltään tippaakaan collie, väritykseltään ja kooltaan enemmänkin leonbergi ja kasvoista ehkä hieman rotikan näköinen). "

      Ei ole eikä tarvitse olla koirasi on seropi. Näöltään ja käytökseltään. Miksi noita näkö ja luonteenpiirteitä silloin haet.

    • perheen isä

      "Näin vaikeaa koiranpentua en ole eläissäni tavannut, vaikka olen pyörinyt koirakouluissa jossa myös ongelmakoiria"

      Miksi et kysy suoraa neuvoa näiltä "koirakoulu" kavereilta.
      Kannattaako täällä kysyä "nettivinkkejä" kun on näitä kavereita ongelma koirineen.
      Harkitse ajoissa pennusta luopumista osaaviin käsiin.

      • öslgelrkgldmdg

        Kyllähän myös seropeissa on luonne-eroja sen mukaisesti, mitä rotuja niissä on! tyhmäkin tajuaa, että esim rotikan ja dobberin risteytys on kovapäisempi ja vaikeampi kouluttaa kuin esim kultaisennoutajan ja sakemannin sekoitus. siksi minä toin esille näitä mahdollisia rotuja joita pennussani voisi olla. ja perheen isälle tiedoksi, että 11-viikkoisen koiranpennun kanssa ei käydä koirakoulua, enkä sattunut edellisen koirani aikana ottamaan "koirakoulukaverieni" yhteystietoja muistiin. ja nyt, kun niin autuaasti kerrot että olen tehnyt kaiken väärin, pystytkö kertomaan mitä minun sitten pitäisi tehdä? antaa pennun purra sydämensä kyllyydestä luuhun saakka, vaatteet rikki? antaa sen ulkona roikkua nilkassa kun kävelen? eihän se sitten tietenkään kertaa ongelmia iän myötä, kun pennulle sallitaan kaikki pureminen ja rähiseminen!!
        ja niille, jotka puhuivat alistamisesta kivun ja tuskan tuottamisena, voi pyhä sylvi..koira EI tunne kipua kun sen laittaa selälleen maahan ja pitää sitä vain siinä paikallaan kunnes rauhoittuu. Ja jos väität, että alistetusta koirasta tulee pelokas ja arka, katso Koirakuiskaajaa. Ei tule.

      • perheen isä
        öslgelrkgldmdg kirjoitti:

        Kun en tiedä koirista mitään, enkä kissoista
        Jospa saat sitä apua siitä koirakuiskaaja ohjelmasta.

      • ihmeessä
        perheen isä kirjoitti:

        Kun en tiedä koirista mitään, enkä kissoista
        Jospa saat sitä apua siitä koirakuiskaaja ohjelmasta.

        " Kun en tiedä koirista mitään, enkä kissoista
        Jospa saat sitä apua siitä koirakuiskaaja ohjelmasta. "

        tällä palstalla sitten niin kovin auliisti tietoja jakelet? Jospa tosiaan katsoisit niin oppisit, ehkä. Tai toivottavasti.

      • Ap pilannut koiransa
        ihmeessä kirjoitti:

        " Kun en tiedä koirista mitään, enkä kissoista
        Jospa saat sitä apua siitä koirakuiskaaja ohjelmasta. "

        tällä palstalla sitten niin kovin auliisti tietoja jakelet? Jospa tosiaan katsoisit niin oppisit, ehkä. Tai toivottavasti.

        tuhoaa suhteesi koiraan. Tai on varmasti jo tuhonnut. Näethän itsekkin, ettei se tuota tulosta. Käytös jatkuu eikö vain? Koirasi ei pidä sinusta. Se luultavasti pelkää sinua. Sinun kanssa ei ole kivaa, koulutus ei etene.

        Sinulle selätys on helppo ratkaisu. Entä kun koirasi kasvaa? Et ehkä pystykkään selättämään. Eikö olisi järkevämpää mennä esim koirakouluun tai lukea ainakin kirjallisuutta tai luopua koirasta, et näy tietävän harmainta aavistusta koirista.

      • huh56
        Ap pilannut koiransa kirjoitti:

        koirasi oppii selätyksestä jotakin?

        Mieti. Perustele ole niin kiltti, miten leikkisä pentu voi ymmärtää väkivallan tarkoitusta?

        Haluatko itsellesi koiran joka pelkää sinua eikä pidä sinusta?

        Miksi otit koiran?

    • Joopa joo...

      Ensinnäkin,kun niitä moppeja otetaan,niin kannattaisi ottaa tarkoin selvää roduista.Erikoispiirteistä,vaativuudesta ym.Jos halutaan lähteä kunnon arpalinjalle,niin otetaan sekis,ja vielä sellainen,missä rotuja niin,että hitaampia huimaa ja/tai ei edes tiedetä,mitä kaikkea löytyy...

      Kun puhutaan 11 viikkosesta,puhutaan ihan vauvakoirasta.Joista jotkut,rotuominaisuuksistakin johtuen,ovat ihan yksinkertaisesti villejä,tarmokkaita ja hyvinkin taisteluhalukkaita.Ei siinä ole mitään ihmeellistä tai epänormaalia.
      Pennulle pitää opettaa kunnolla mitä tehdään ja mitä ei."kovapäisille" pennuille se voi viedä enemmänkin aikaa,eli sitkeyttä vaaditaan.Noissa "rangaistuslinjoissa" pätee sama,että yhtä asiaa pitää jonkun aikaakin tehdä,ei hetkessä vaihtaa systeemejä,jolloin koira vain hämmentyy ja taisteluhaluisen koiran into vaan kasvaa.Monissa rangaistussysteemeissä on myös se,että varsinkin väätin tai sopimattomaan kohttaan tehtynä,se vaan kasvattaa taistelutahtoa...
      Esim.suihkepulloa ei näytetä koiralle,siinä on mm.menty jo sen osalta pieleen.
      Onko koiralle lähdetty opettamaan kieltosanaa?Onko joka rankaisukerran jälkeen annettu tilallu sallittu korvaava toiminta eli ohjattu myös oikeaan?Pääasiassa tuon ikäisen kanssa homman pitäisi perustua lähinnä ohjaavaan toimintaan ja sitkeesti,ei niinkään rankaisuihin.Vielä vähemmän selättämisiin...

      Jos pentu käy kierroksilla,niin voi koettaa sylihoitoa.Ihan kuin ylivilkkaalle muksulle.Koira tiukkaan syliin,ja siinä ollaan rauhassa niin kauan,että pentu rauhoittuu.Ja toistetaan ja toistetaan...
      Pikkupennulle voi tehdä myös vaikka tottelevaisuusjuttuja,joilla keskittymiskykyä ja rauhoittumista saadaan aikaiseksi tarvittaessa,leikn varjolla ja opettaa se vaikka etsimään nannoja ym.
      Kannattaisi mennä ihan vaikka jollekin koira-ammattilaiselle saamaan opastusta,koska ei pahalla,mutta tuntuu vähän olevan nyt jo lähtökohta sen verran takkuuntunut,että parhaiten neuvoa saa,kun joku pätevä pystyy kädestä pitäen neuvomaan,ja osaa tarvittaessa myös huomioida,jos pennussa näyttää (ehkä) olevan potentiaalista vähän täpäkämpää materiaalia.

      • perheen isä

        Ehkä ap voisi kouluttaa pennun niin, että tottelee. En pysty muuta sanomaan.
        Täytyy katsoa niitä ohjelmia niin sitten neuvon
        Ihme ja kumma, että ap ei ole koirakuiskaaja ohjelmista saanut apuja.

        Opettelin eilen koira-asioita teeveesta.

        Pentu puree:mm
        - tunnustelee asioita (mitä vain)
        - opettelee /tutustuu hampaillaan uusiin asioihin
        - tutustuu ja osoittaa kiintymystä uuteen omistajaan.
        - leikkii ja harjoittaa viettejään
        - jne.jne

        Nämä ovat pennulle tärkeitä ja välttämättömiä asioita. Missä määrin, niin se on sinun päätettävissä ja ohjailtavissa Poistaa, joku tarve mainituista tai rankaisu niistä johtaa huonoon lopputulokseen myöhemmällä iällä.
        Pentu kuin pentu seropi tai rotukoira niin ptkä jännitteisyyttä tarvitaan aina.

        Ja unohda nuo johtajuus jutut ja niiden tarve . Tämä asia on koiralle itsestään selvyys kun vain ohjaus oikeaan toimintaan ja oikealla tavalla sekä tapakasvatuksella tapahtuu.
        Moni niistä puhuu ymmärtämättä todellisuudessa koko asiasta yhtään mitään.

      • emma s.c.

        Kokeile tätä: Joka kerta kun pentu puree VINKAISE kunnolla ja käännä selkä sille. Niin toiset pennut tekevät, kun kaveri puree liian kovaa, niin ne oppivat puremisen rajat. Toistoa, toistoa ja vielä kerran toistoa.
        Sanoit, että pentu ei ole tyhmä, se siis varmasti oppii, kunhan jätät alistamisen, suihkepullot ym. rankaisut ja aloitat luottamuksen rakentamisen :)

    • pep_sodent

      Puremiseen auttaa sopiva "rangaistus". Heti kun koira alkaa pureksia tulee sitä pitää paikoillaan ja pestä sen hampaat. Koira ei hevillä aukaise suutaan toimituksen jälkeen.

      Itse en useinkaan enää muista pestä koirani hampaita, kun se ei enää muistuta itse hampaiden pesun tarpeesta puremalla.

      • a

        aloittajan tekstistä lainattua:alistanut, kieltänyt kovasti, suihkuttanut suihkepullolla, eristänyt, pitänyt kiinni kuonosta, näpäyttänyt kuonolle
        ja luokittelet myös kirjoituksessasi 11 VIIKKOISEN PENNUN ongelmakoiraksi!
        anteeksi vaan ,mutta nyt on menty pahasti metsään jos perus koirankasvatuksessa pitää toimia näin.

      • Mieti!
        a kirjoitti:

        1. Se on pentu.
        2. Sinä et ole opettanut oikein.
        3. Kun esim puree jotakin kiellettyä, kiellä yhdellä sanalla tiukasti ja samalla anna tilalle sallittua purtavaa esim lelu ja ala HETI leikkiä iloisesti pentusi kanssa.

        Suosittelen, että lukisit pennuista. Tuo on ihan normaalia pennun toimintaa. Pilaat pennun elämän, jos nyt jo alistat sitä. Aikuinenkaan koira ei ymmärrä ihmisen alistamista, se vain hämmentyy ja alkaa pelätä omistajaansa eikä enää luota sinuun.

        Koiraa koulutetaan johdonmukaisuudella, toistoilla, pitkäjänteisyydellä, oikeiudenmukaisuudella ja huolenpidolla, välittämisellä ja positiivisella palkkaamisella. Ei kielloilla ja alistamisella, koira ei ymmärrä sinun kieltojasi, mutta se ymmärtää jos ohjaat sen sallitun ja mielekkään tekemisen pariin.

      • ..
        Mieti! kirjoitti:

        3. kohdan allekirjoittaisi,mutta loppuosan..aloita heti iloinen leikki pentusi kanssa. Ite en villitsisi ennestään jo "vauhdissa" olevaa pentua uudelleen vauhtiin. Ite pyrkisin villin pennun kanssa mielummin opettelemaan rauhallisuutta,ku toi "iloisuus" näyttää olevan jo sillä ennestäänkin..

    • ...

      ...niissä koirakouluissa muita pentu koiria?

      Pennut purevat, perheen isä olikin listannut jo monia syitä miksi pentu puree.

      Koiraa tulisi kasvattaa rakkaudella, ei rangaistuksilla. Rakkaat tekevät myös ärsyttäviä juttuja ja varsinkin silloin kun eivät vielä osaa tehdä muuta. Omista koiristani toinen puri puolivuotiaaksi jatkuvasti (ja vaikka tuolloin noudatin johtajuusoppia) ennenkuin päässä vain jokin napsahti kohdalleen ja pureminen loppui kuin seinään. Ei silloin tapahtunut mitään mullistavaa, koira vain ymmärsi, että pureminen ei ole kannattavaa. Sen ikäisen koiran pureminen jo sattuu ihan tosisaan, silti ei koskaan mieleenkään tullut rangaista koiraa, vaikka hermo oli kireä ja välillä ihan kivun takia ja väsymyksen tuli sitäkin tehtyä (ei siis tiedostetusti/tarkoituksella). Jos koirasi siis ei ole pehmeä (jota et tietenkään vielä voi tietää), niin et tee vahinkoa koiralle, vaikka hermo palaakin, pääasia kuitenkin on, että et ota rangaistusta tavoitteeksesi/koulutusmenetelmäksesi, vaikka välillä tulee typeryyksiä kimpaantuessaan tehtyä. Sinun pitää tiedostaa, että on mahdollista myös se, että koira on kuitenkin pehmeä ja silloin teet jo pentu aikana hirveän suurta vahinkoa koiralle ja suhteelleenne käyttämällä rankaisua.

      Eli niin kauhealta kun se sattaakin kuulostaa, niin sitä huomioimattomuutta ja motivointia aina kun toimii oikein. Koira on ollut sinulla vasta noin kuukauden, sen mielessä on tuossa vaiheessa niin paljon muutakin, että ei se ole mitenkään kerennyt kuukaudessa tajuta sen huomioimattomuuden ideaa, eli että se ei saa huomiota kun se puree, vaan se saa kehuja kun toimii oikein. Ja tekstisi mukaan et ole tuota kyllä yrittänytkään kuukautta, vaan olet monia muitakin keinoja jo kerennyt kokeilla.

      Koiran kasvatus vaatii siis malttia. 11-viikkoiselta et voi odottaa oikeasti yhtään mitään. Tuohon aikaan te rakennatte vain suhdettanne. Ensimmäisinä kuukausina koira ymmärtää mikä sinun merkityksesi sille on ja kieltämättä rankaiseva kasvatus tuossa vaiheessa kuulostaa mitä kauheimmalta, ymmärrät itsekin mikä merkitys sinulle koiran mielessä tulee sillä tyylillä.

      Kannattaa lähteä siitä lähtökohdasta, että sinulle ei ole valehdeltu, koiranpennun luovuttanut on kuitenkin varmasti syystä kertonut sinulle koiran taustoja totuudenmukaisesti. Eli ota rotuominaisuudet huomioon kaikessa toiminnassa koiran kanssa, kunnes tiedät enemmän. Eli lähde siitä että koirassa on collieta, jos sinulle on niin sanottu ja tällöin tiedosta se, että koira mitä ilmeisemmin on mm. paukkuarka. Käsittele sitä niin kunnes sinulle on toisin todistettu tai itse huomaat sen olevan sellainen. Ja ei, älä edes mieti miten moisesta rotuominaisuudesta pääsisi eroon rankaisemalla koiraa...

      Ole motivoiva, tee oikein toimimisesta kannattavaa. Älä missään nimessä motivoi pelolla olemaan tekemättä jotain, vaan anna koiran itsensä oivaltaa mitä sen kannattaa tehdä. Näin luot pohjan hyvälle harrastuskoiralle, jota sinun ei tarvitse kädestä pitäen opettaa tekemään ihan kaikkea. Eli rangaistukset tappavat oma-aloitteisuuden, koira ei uskalla tehdä mitään pelosta ja näin joudut sen kouluttaessasi vetämään esim makupalalla ihan yksinkertaisempiinkin (pelottomalle)koiralle itsestään selviin juttuihin. Kouluttamisessa siis kiipeät niin sanotusti perse edellä puuhun, teet kaiken vaikeimman kautta, vaikka uskon että tiedät, että koiran kanssa voi olla helppoakin. Oma-aloitteinen koira osaa kaikki koirille ominaiset jutut ja ottaa ne käyttöön tarpeen tullen (mm. jäljestää, noutaa...), kun se motivoidaan siihen toimintaan. Se edellyttää sitä että oma-aloitteellisuutta ei ole tapettu rankaisemalla, jolloin koira ei uskalla tehdä niitä luonnollisia juttujaan, ilman että se on täysin varma, että sinä haluat sen ne tekevän (ja silloinkin se tekee ne varovaisesti). Ja ranakistu koira saa siitä täyden varmuuden vasta kun sinä sen vedät vaikka sillä makupalalla, eli opetat koiralle luonnollisen asian koiralle alusta pitäen askel askeleelta. Ja näitä koiria, joille luonnollinen käyttäytyminen on jouduttu opettamaan kädestä pitäen, sinä varmasti olet tavannut siellä ongelmakoirakoulussa opettelemassa mm. tavallista luonnollista perhe-elämää...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      63
      1241
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      900
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      815
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      87
      682
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      36
      574
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      564
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      118
      530
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      513
    Aihe