Mieli välillä maassa

Te jotka olette jo pitkään yrittäneet lasta, olette varmasti jo kokeneet monenlaisia tunteita. Tämäkin voi olla joillekin tuttua, nimittäin kateus. Inhoan sitä sanaa ja tunnetta. Minut on kasvatettu niin, ettei kannata kadehtia muita, sitä mitä muilla on. Minulle on aina opetettu, että jotain mitä itseltä puuttuu ja toisella on, on minulla taas jotain sellaista mitä toinen haluaisi. En siis oikeastaan ole aikaisemmin kadehtinut muita.
Olemme raskauden yrityksen alkumetreillä, mutta nyt jo minulla on kateus nostánut päätään. Olen iloinen kun kuulen tai näen jonkun olevan raskaana, yleensä pian ajattelen, että miksi hän mutta minä en. Minua vanhemmille tuleville äideille ja isille en ole kateellinen. Kun kyseessä on minua nuorempi odottava nainen, kateuden tunne iskee. Mietin miksi tuokin odottaa tai on jo saanut lapsen, vaikka ehtisi kyllä vielä itsekin kasvaa ja kypsyä. Pahinta on silloin, jos tiedän ettei lapsi ole erityisen toivottu. Kateus riippuu siis oikeastaan siitä, onko kyseessä minua nuorempi vai vanhempi nainen ja varsinkin siitä onko lapsi edes tervetullut maailmaan.
Inhoan kateuden tunnetta, enkä haluaisi kokea sitä. Tiedän, että kateutta seuraa usein katkeruus, joka on pahin kaikista. Voisitteko, jo ehkä tämänkin tunteen kokeneina neuvoa miten pääsen tästä tunteesta yli vai meneekö se ajallaan? Ja onko edes normaalia kokea tällaista...

Ihailen teitä, etenkin jo pitkään lasta yrittäneitä ja rankkoja lapsettomuushoitoja käyneitä jotka jaksavat olla silti toiveikkaita.
2286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä olen hyvin epäkateellinen ihminen, mutta tämä lapsettomuusasia on NIIN raastava, että siinä, ja vain siinä asiassa kateellisuutta on ilmaantunut täälläkin. Kaikissa muissa asioissa olen rationaalinen, esim: jos jollain on enemmän rahaa, en missään tapauksessa ole kateellinen sillä tiedän, että meillä kaikilla on omat mahdollisuutemme jos käytämme ne oikein. Jos joku toinen on perusterve ja minä en, ajattelen, että ei se mitään, koitan kuitenkin tehdä kaikkeni terveyteni suhteen ja saatan näin elää jopa pitempään kuin se perusterve ihminen. Jos jollain on upea asunto/auto tms. ajattelen vain että wau, tosta on kiva ottaa mallia jne. Eli saatan vain ihailla, mutta en tunne ikävää kateuden tunnetta.

Lapsiasia on pikkuisen eri juttu, sillä siihen ei välttämättä itse voi vaikuttaa ollenkaan. Jos voisi, en tuntisi kateutta. Elämä nyt vain sattuu olemaan epäreilua, täysin sattuman varaista.

Aina kun huomaan kateudentunteen muodostuvan aivoissani, ajattelen, että tämä ei ole hyvä asia, tämä ei ole arvoiseni tunne. Näin pyrin ja toivon mukaan pääsenkin koko kateudesta yli. Joku päivä olen onnellinen lapseton tai sitten onnellinen perheenäiti. Tärkeintä on se, etten ole koko loppuelämääni katkera paska vaan keskityn nauttimaan elämästä.

Älä hyväksy kateuden tunnetta itsellesi, se ei edistä mitään ja on lapsellista, sillä kenenkään lapsi ei ole keneltäkään toiselta pois.

Tsemppiä!

Äänestä
  • viha,raivo,ilo,kateus,suru..eikö ne siis kuulu suomalaisen luonteeseen?? hahaaahhhhhh! kyllä kuuluu.minä voin avoimesti myöntää että olen ERITTÄIN KATEELLINEN kun mun lapsauusajan kamu alko haaveilee lapsista samaan aikaan kun minä.ainoa ero on siinä et sillä on kolmas tulossa ja mulla tuulennussima perse. ollaan väleissä,mutta se ei koskaan ole puhunu mun kanssa et miten jaksan tms.aina vaan hänen maha,hänen olot,hänen plaaplaaplaa... onnea sille joka osaa tuntea niikun kuuluu. niin se vaan menee.kyllä me osataan kaikki muutkin tunteet näyttää,miks kade olis kiellettyy??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joskus äidiksi? kirjoitti:

Te jotka olette jo pitkään yrittäneet lasta, olette varmasti jo kokeneet monenlaisia tunteita. Tämäkin voi olla joillekin tuttua, nimittäin kateus. Inhoan sitä sanaa ja tunnetta. Minut on kasvatettu niin, ettei kannata kadehtia muita, sitä mitä muilla on. Minulle on aina opetettu, että jotain mitä itseltä puuttuu ja toisella on, on minulla taas jotain sellaista mitä toinen haluaisi. En siis oikeastaan ole aikaisemmin kadehtinut muita.
Olemme raskauden yrityksen alkumetreillä, mutta nyt jo minulla on kateus nostánut päätään. Olen iloinen kun kuulen tai näen jonkun olevan raskaana, yleensä pian ajattelen, että miksi hän mutta minä en. Minua vanhemmille tuleville äideille ja isille en ole kateellinen. Kun kyseessä on minua nuorempi odottava nainen, kateuden tunne iskee. Mietin miksi tuokin odottaa tai on jo saanut lapsen, vaikka ehtisi kyllä vielä itsekin kasvaa ja kypsyä. Pahinta on silloin, jos tiedän ettei lapsi ole erityisen toivottu. Kateus riippuu siis oikeastaan siitä, onko kyseessä minua nuorempi vai vanhempi nainen ja varsinkin siitä onko lapsi edes tervetullut maailmaan.
Inhoan kateuden tunnetta, enkä haluaisi kokea sitä. Tiedän, että kateutta seuraa usein katkeruus, joka on pahin kaikista. Voisitteko, jo ehkä tämänkin tunteen kokeneina neuvoa miten pääsen tästä tunteesta yli vai meneekö se ajallaan? Ja onko edes normaalia kokea tällaista...

Ihailen teitä, etenkin jo pitkään lasta yrittäneitä ja rankkoja lapsettomuushoitoja käyneitä jotka jaksavat olla silti toiveikkaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu