Tästä on varmasti...

...sanottu ennenkin mutta sanonpa taas kun KAIKKI eivät tunnu ymmärtävän: Saatanan palvonta ja satanismi ovat kaksi ERI asiaa. Toinen on uskonnollista touhua (saatanan palvontaa) ja toinen on filosofiaa (satanismia).

Että silleen.
15699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kaksi eri asiaa, tai useita eri asioita.
Näkökulmakysymys: Jos kysyt Temple of Sethiltä, mitä satanismi on, saat erilaisen vastauksen, kuin (first tai ei) Church of Satan antaisi. Toki, Seth "splintterinä" haluaa pitää itseään satanistisena, vaikka jotkut saattaisivat heistä käyttää sanaa "saatananpalvojat".

Äänestä
  • ToS ei oikeastaan enää pidä itseään satanistisena ja on yrittänyt tehdä pesäeroa satanismiin, vaikka ainakin M.Aquinolla tuntuu olevan satanismi fetissinä edelleen. Kaippa heidät voisi luokitella filosofisiksi pakanoiksi.

    Äänestä

  • Michael Aquinon perustaman järjestön nimi on muuten Temple of Set. Set siis ilman hoota siellä perseessä.

    Setiläisyys on mielestäni varsinaista "satanismia", siinä missä Chruch of Satan on taas perusinhimillisyyteen perustuva järjestö. Setin temppeli korostaa älykkyyttä ja sen kehittämistä, ulkoista olemusta ja.. no, yksinkertaisesti sanottuna täydellisyyttä sen sanan kaikissa merkityksissä. Järjestö on täysin kaikkea rikollista toimintaa vastaan, mikä on mielestäni hyvä vastaisku Saatananpalvonnan huhuille.

    www.xeper.org

    Olen itse alkanut huomaamaan, että liian monet (mukaan luettuna mitä itse) uskovat satanismin olevan just sitä, mitä esim: Peter Gilmore, tai Anton Lavey sanoo. Mielipiteitä kun löytyy jokaiseen makuun. Ainoa varma asia on se, ettei satanismiin liity Saatananpalvonnan aineksia tippaakaan. Mutta sitten ne loput tutut pohdinnat, "mikä se pentagrammi o?", "mist se satanismin nimi tulee?", "mitä satanistit tekee?", "mitä ne on?" vaihtelevat suoraan ihmisestä itsestään.

    Päätin itse tuossa muutamia päiviä sitten lueskellen tuhansia mielipiteitä satanismista, että satanismi on minulle sitä, miten sen itse tulkitsen. Otan makua ja väriä muiden merkittävien satanistien mielipiteistä ja liitän niistä parhaimmat palaset omaan tulkintaani. Voilá, siinä ovat ainekset vaikka taas yhdelle Satanismin suuntaukselle -- nimeksi tulkoon vaikka moderni teistinen insolentti Typhonismi.

    Rokken rollaattori. :D

    Äänestä

  • Typhon kirjoitti:

    Michael Aquinon perustaman järjestön nimi on muuten Temple of Set. Set siis ilman hoota siellä perseessä.

    Olet huomannut CoSilaisen ajattelun negatiivisen puolen ja onnittelen sinua siitä. ToS ei kuitenkaan ole enää 90-luvun lopulta lähtien ollut varsinaisesti satanistinen järjestö vaikka heillä onkin juuret siellä.

    Vaikka en mitään satanististä järjestöä suosittelekaan, Karla LaVeyn First Satanic Churchilla näyttäisi olevan oikea asenne satanismiin. Tässä ote heidän kotisivultaan http://www.satanicchurch.com

    "Keep in mind that you do not have to join anything to be a "real" Satanist. Do not let any institution or group convince you that you must be a "member" in order to be a Satanist. To be a "real" Satanist you must first be yourself; joining any organization will not automatically make you anything. This is something you must do on your own."

    Äänestä

  • Ifrit kirjoitti:

    Tahtoisin yhä muistuttaa, että Temple of Set pitää itseään ainoana ja oikeana satanistisena suuntauksena, ainakin sanomiensa mukaan, huolimatta siitä, mitä ifrit sanoo.

    Lainauksia Temple of Setin sivuilta:

    "LaVey?s 1975 corruption of the Church of Satan was emphatically rejected by the majority of the Priesthood, who immediately resigned from the Church in protest and denied its legitimacy as an authentic Satanic religion henceforth. The senior Initiate invoked the Prince of Darkness in quest of a new Mandate to preserve and enhance the more noble concepts which the Church had conceived and outlined. That Mandate was given in the form of The Book of Coming Forth by Night - a statement by that entity, in his most ancient semblance as Set, ordaining creation of the Temple of Set to succeed the Church. The Temple was incorporated in California as a nonprofit church in 1975, receiving both state and federal recognition and tax-exemption later that same year. It has since remained the sole ?Satanic? religious institution possessing these legal credentials."

    "Q1: What is ?Satanism??

    A1: Satanism is the belief in the existence of Satan as a sentient being or spirit in the universe, and the worship of Satan and obedience to his perceived principles, standards, and goals. As Satan is defined as a metaphysical being - Devil or Archangel, such belief in him constitutes a religion rather than a rational philosophy or ideology"

    Onko meillä vielä erimielisyyksiä, ifrit? Kuten sanoin, näkökulmakysymys.

    Karla Laveyn pieni tiivistelmä "satanismista" on kooste siitä, mitä Church of Satanin sivuilla tolkutetaan.

    Isänsä kuoltua Karla halusi luultavasti itse päästä myös osingolle ja rakensi nimeään mainostaen oman polkunsa vaurauteen. Monet, mm. Boyd Rice ja Diabolus rex ovat häntä arvostelleet juuri nimenomaisen yksinkertaisen lähestymistavan vuoksi, eli mahdollisille uusille jäsenille kerrotaan kaikki sujuvasti, kuin parhaimmassa mainospuheessa ja pyritään saamaan jäsenyyden saaminen mahdollisimman houkuttelevaksi ja helpoksi.

    Church of Satania puolustan sen verran, että se on aito, rekisteröity kirkko, jonka hakijoiden taustat tarkistetaan ja sovelletaan käytännössä (Kuten myös Setin temppelissä, mihin kuuluu lisäksi myös eräänlainen testi myöhemmässä vaiheessa jäsenyyttä). Useimpien muiden grottojen ja "Order of the five magic vaginas of the illuminati games spoken thus so" seurakuntien (jos sitä nimeä voi käyttää) jäsenyyden saa vaikka sähköpostilla. Lasken ehkä liian jyrkästi Karla Laveyn järjestön samojen hankkeiden alle, mutta maksullisuuden erolla.

    Minkälainen on tämä ToS:n "myöhemmin suoritettava testi"?

    Äänestä

  • fury kirjoitti:

    Olen ollut jäsen kyseisessä järjestössä. Luulen kyllä tietäväni mitä mieltä he ovat satanismistä. He eivät vaan ole juuri päivittäneet julkista imagoaan siitä alkuajasta.

    En tiedä mitään sen enempää Karlasta ja FSCstä kuin mitä heidän sivuillaan on.

    Äänestä

  • Mika kirjoitti:

    Minkälainen on tämä ToS:n "myöhemmin suoritettava testi"?

    Se on pikemminkin arvio siitä soveltaako setiläistä filosofiaa ja magiaa sen verran että ansaitsee sen toisen asteen. Arvion tekee papiston jäsen kuukausien kommunikaation perusteella. Ideana on että jos ei kahdessa vuodessa saavuta tuota astetta niin tulee kenkää.

    Äänestä

  • Ifrit kirjoitti:

    Olen ollut jäsen kyseisessä järjestössä. Luulen kyllä tietäväni mitä mieltä he ovat satanismistä. He eivät vaan ole juuri päivittäneet julkista imagoaan siitä alkuajasta.

    Tai olisi ehkä parempi sanoa että eivät ole päivittäneet julkista imagoaan juuri 90-luvusta.

    Äänestä

  • Mika kirjoitti:

    Minkälainen on tämä ToS:n "myöhemmin suoritettava testi"?

    Se on kuten Ifrit sen sanoi. Tosin siihen liittyy mielestäni vielä paljon muutakin.

    Katsoppa vähän tutummalla kielellä tehdylle sivulle,

    http://www.xeper.org/hyperborea/fin/index.htm

    Äänestä

  • Ifrit kirjoitti:

    Tai olisi ehkä parempi sanoa että eivät ole päivittäneet julkista imagoaan juuri 90-luvusta.

    ... on suuntaansa 90 asteen verran viidessä vuodessa muuttama järjestö? lisää respektiä. voisit tosin kyllä ilmoittaa sivuston ylläpidolle pienimuotoisista rakennemuutoksista.

    Äänestä

  • Typhon kirjoitti:

    Se on kuten Ifrit sen sanoi. Tosin siihen liittyy mielestäni vielä paljon muutakin.

    Katsoppa vähän tutummalla kielellä tehdylle sivulle,

    http://www.xeper.org/hyperborea/fin/index.htm

    en luottaisi kovin paljoa ToSin sivuston teksteihin, tuntuvat yleisesti olevan viime vuosikymmenen alusta.

    Äänestä

  • fury kirjoitti:

    ... on suuntaansa 90 asteen verran viidessä vuodessa muuttama järjestö? lisää respektiä. voisit tosin kyllä ilmoittaa sivuston ylläpidolle pienimuotoisista rakennemuutoksista.

    Olen eronnut II* jäsen ja puolestani he saavat hoitaa tiedottamisensa yhtä hyvin tai huonosti kuin haluavat. Aikoinaan kun liityin, yllätyin kuinka negatiivisesti satanismiin suhtauduttiin.

    Tämän verran jaksoin googlata aiheen pohjalta. Erityisen kuvaavaa on tuo alin siteeraukseni.

    http://www.xeper.org/nan_madol/concerning_satanism.html

    'Concerning Satanism By Don Webb (1998)'

    'The Temple of Set has begun the process of distancing form the term "Satanism," a cultural fad of the latter part of the Twentieth Century of the Common Era. The usefulness of this
    particular tool as a means to antinomianism is fading in our post-Christian society, just as it had no meaning in the pre-Christian society where the first explorations of the Setian
    path occured.'

    'Having strengthened the word "Satanism," we leave it as a runestone to transform those unfit to join us.'

    Huomio: Don Webb oli tuolloin järjestön ylipappi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Twilight kirjoitti:

...sanottu ennenkin mutta sanonpa taas kun KAIKKI eivät tunnu ymmärtävän: Saatanan palvonta ja satanismi ovat kaksi ERI asiaa. Toinen on uskonnollista touhua (saatanan palvontaa) ja toinen on filosofiaa (satanismia).

Että silleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu