PAS JA Vadelmatee

Hei, Osaisiko joku sanoa kuinka vaarallista vadelmatee oikeasti on alkuraskaudessa. Harmikseni menin vahingossa juomaan itse kerätyistä kuivatuista vadelmanlehdistä tehtyä melko vahvaa teetä ( en ole aikohin varmaan pariin vuoteen juonut, mut nyt sit tietty tuli mileen, lehdet tosin kuivattu siis viime kesänä, mutta olleet käyttämättä). PAS:sta oli neljä päivää (kahden päivän ikäinen alkio siirrettiin). Ja join n. 8 mukillista päivän aikana, kun maistui niin. No, sitten seuraavana aamuna kovat menkka-maiset kivut. Mietin että voisi olla myös kiinnittymiskipuja....? Koska alkoiohan oli silloin siis just noin viikon. Sit tuli mieleeni tarkistaa vadelmatee asia, ja sanottiin useassakin lähteessä että ei alkuraskaudessa missään nimessä, lisää keskenmenoriskiä, loppuraskaudessa hyvä. No, nyt sit mietin että tapoinko alkion ? Mistä kivut johtui. Voi että sentään...Kuinka todennäköistä on että tuo teemäärä voisi aiheuttaa km? Nyt tuosta on muutama päivä ja testipäivään on vielä n. viikko. Nyt kuitenkin aikasempiin kokoemuksiin liittyen tuntuu ettei taida olla tärpännyt, sillä seksihalut tuntuvat kovenevan mulla noin viikkoa ennen vuotoa jos ei ole tärpännyt. Mut voisiko joku nyt lohduttaa asiassa, et nää tuntemukset voi olla mitä vain, ja silti hyvä tulos, ja etten nyt ainakaan teellä tuhonnut koko juttua. (Takana yksi onnistunut turesiirto, joka kuitenkin rv 12 kesken, ja useampia epäonnistuneita PAS).
2575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla ei ole mitään tietoa vadelmateen vaarallisuudesta, mutta en millään jaksa uskoa, että alkio jäisi kiinnittymättä vadelmateen juomisen vuoksi. Itselläni oli jonkinlaista nipistelyä mahassa silloin, kun siirto onnistui. Epäonnistuneen siirron jälkeen ei ollut mitään tuntemuksia. Pää pystyyn vaan ja yrität malttaa odotella testipäivää... Toivotaan, että tuntemukset liittyy raskauteen! :)

Äänestä
  • Hei,

    kiitos sinulle rohkaisusta. Yritän ajatella itsekin just näin. Kyllähän sitä ihmiset käyttää vaikka mitä ja kaikki menee kuitenkin hyvin. Tietty kun tämä taival on ollut niin hankala, niin nyt jo miettii teenkin "vaarallisuutta". Tsemppiä sinullekin !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PAS..... kirjoitti:

Hei, Osaisiko joku sanoa kuinka vaarallista vadelmatee oikeasti on alkuraskaudessa. Harmikseni menin vahingossa juomaan itse kerätyistä kuivatuista vadelmanlehdistä tehtyä melko vahvaa teetä ( en ole aikohin varmaan pariin vuoteen juonut, mut nyt sit tietty tuli mileen, lehdet tosin kuivattu siis viime kesänä, mutta olleet käyttämättä). PAS:sta oli neljä päivää (kahden päivän ikäinen alkio siirrettiin). Ja join n. 8 mukillista päivän aikana, kun maistui niin. No, sitten seuraavana aamuna kovat menkka-maiset kivut. Mietin että voisi olla myös kiinnittymiskipuja....? Koska alkoiohan oli silloin siis just noin viikon. Sit tuli mieleeni tarkistaa vadelmatee asia, ja sanottiin useassakin lähteessä että ei alkuraskaudessa missään nimessä, lisää keskenmenoriskiä, loppuraskaudessa hyvä. No, nyt sit mietin että tapoinko alkion ? Mistä kivut johtui. Voi että sentään...Kuinka todennäköistä on että tuo teemäärä voisi aiheuttaa km? Nyt tuosta on muutama päivä ja testipäivään on vielä n. viikko. Nyt kuitenkin aikasempiin kokoemuksiin liittyen tuntuu ettei taida olla tärpännyt, sillä seksihalut tuntuvat kovenevan mulla noin viikkoa ennen vuotoa jos ei ole tärpännyt. Mut voisiko joku nyt lohduttaa asiassa, et nää tuntemukset voi olla mitä vain, ja silti hyvä tulos, ja etten nyt ainakaan teellä tuhonnut koko juttua. (Takana yksi onnistunut turesiirto, joka kuitenkin rv 12 kesken, ja useampia epäonnistuneita PAS).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu