6% hankkinut

Pian on kaksi vuotta kulunut digilähetysten alkamisesta . Ja 6% :lla on käytössään digilaitteet. Ei ole kovin korkea luku . Viisaita ovat ne jotka eivät moisia härveleitä ole huusholliinsa hankkineet . Eniten harmittaa se kun digihankkeessa mukana olevat osapuolet eivät tiedota mitään havaituista ongelmista . Hiljaista kuin haudassa .
4349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Viisaita ovat ne jotka eivät moisia härveleitä ole huusholliinsa hankkineet"



?? Millähän tavoin ovat viisaita?? Tiedätkö itse oikeasti asiasta käytännössä yhtään mitään??

Äänestä

Elektroniikan tukkukaupiaat ry:n tilastojen mukaan tammi-maaliskuussa toimitettiin kaupoille yhteensä 63.853 digisovitinta eli kasvua viime vuoden tammi-maaliskuusta oli 182 prosenttia. Tänä vuonna uusia digisovittimia myytäneen noin 500.000 kpl.

Maaliskuun alussa kotitalouksissa oli jo 250.000 digisovitinta eli digiaikaan on siirtynyt siis yli 11 prosenttia talouksista. Mistä ihmeestä olet arponut tuon 6 prosentin luvun???

Äänestä

Kun digitv aloitti ei ollut edes mahdollisuutta hankkia kotiin boksia. Joitakin bokseja saattoi vuokrata kaapelitalouksiin, mutta haravatalouksiin niitä ei heti saanut.

Puolivuotta siitä tuli ensimmäiset.
Vasta puolen vuoden ajan on saanut "halpoja" (noin 100e) bokseja.

Ei kannata tuijottaa vuoden takaisia tutkimuksia. Koko ajan ihmiset ostelee bokseja, en usko että osuus olisi vain 6%. Olisi hyvä tietää mikä %osuus on niiden keskuudessa jotka ovat haravatalouksia.

Äänestä
  • Informaatiosi ei kyllä pidä täysin paikkaansa, koska itselläni ollut 9828T reilut pari vuotta ja sitä ennen 9820T vajaan vuoden, eli kolmisen vuotta oln itse T-digiboksin kautta terrestiaaliverkon digilähetyksiä pääkaupunkiseudulla katsellut.

    Halpisboksien saatavuudesta sensijaan en ole tietoinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seepra kirjoitti:

Pian on kaksi vuotta kulunut digilähetysten alkamisesta . Ja 6% :lla on käytössään digilaitteet. Ei ole kovin korkea luku . Viisaita ovat ne jotka eivät moisia härveleitä ole huusholliinsa hankkineet . Eniten harmittaa se kun digihankkeessa mukana olevat osapuolet eivät tiedota mitään havaituista ongelmista . Hiljaista kuin haudassa .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu