PAS ja alkion ikä

pas..

Mitenkä yleensä teillä on ollut pas:ssa alkion ikä (ja solumäärä) ? Taitaa käytännöt vaihdella eri maissa, ja eri klinikoilla Suomessakin ? Ainakin tätä palstaa lukiessa olen saanut sen käsityksen. Turussa Väestöliitto käyttää kai mieluiten aina kahden päivän ikäisiä , myös tuoresiirroissa (eli siis 4 soluisia , kai ?) . Kyselin myös klinikalta ja sanoivat, että jos ei erityissyitä, niin toimitaan näin, alkion paras paikka kun on kohdussa. Toisaalta tuntuisi että jos viljellään vähän pidemmälle , esim. 8-soluiseksi (4 päivää), niin näkisi paremmin sen kestävyyden jne., eli ei tehtäisi tavallaan "turhaa" passia josta sitten saa taas kaks viikkoa piinailla. Tiedättekö tarkemmin mitkä yleisimpiä käytänöjä ja miksi, ja miten teillä on ollut, millaisin lopputuloksi ?

5

6359

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en jaksa keksiä mitä

      Minulla ei todellakaan ole asiasta mitään faktatietoa, mutta kuvittelisin, että PAS on parasta tehdä mahdollisimman pian alkion sulattamisen jälkeen, heti kun vain näkee, selviääkö alkio sulatuksesta ja lähteekö jatkamaan kehitystään. En ole koskaan kuullut (kohtuupitkä hoitohistoria takana, nyt odottelen toista lastani), että sulatuksen jälkeen alettaisiin tarkoituksella viljelemään alkiota pidemmälle. Ilmeisestikin pakastus ja erityisesti sulatus ovat niin rajuja toimenpiteitä alkiolle, että sen on paras päästä kohdun suojiin mahdollisimman pian sulattamisen jälkeen.

      Eli minun käsitykseni on, että päätös siitä, minkä ikäisenä alkiot siirretään kohtuun tehdään käytännössä ENNEN pakastusta. Omalla klinikallani on yleensä (ainakin omalla kohdallani) käytetty juuri 2 päivän ikäisiä alkioita tuoresiirroissa ja alkiot pakastetaan samana päivänä, kun tuoresiirto tehdään. Tässäkin kuitenkin mennään tilanteen mukaan -- jos punktio osuu torstaille, siirretään perjantaina 1 päivän ikäinen alkio ja loput pakastetaan, jos taas punktio osuu perjantaille, siirretään maanantaina 3 päivän ikäinen alkio. Ja muutenkin, tilanteen mukaan, joskus voi olla tarpeen seurata alkioita vähän pidempään ennen siirtoa.

      Luulisinpa, että kun sanot, että klinikka käyttää "mieluiten" kahden päivän ikäisiä alkioita johtuu yksinkertaisesti siitä, että alkioiden viljely laboratoriossa on kallista ja viljelemällä lyhyemmän aikaa säästetään rahaa.

      Totta taas on, kuten kirjoitat, että jos alkioita viljellään pidemmälle, nähdään paremmin, mitkä ovat elinkelpoisia ja voidaan säästyä "turhilta" siirroilta, jotka ovat erityisesti henkisesti raskaita.

      Itselläni molemmat raskaudet ovat lähteneet liikkeelle blastokysti-alkioilla, eli ns. pitkään viljellyillä alkioilla. Alkoita viljellään labrassa ns. blastokysti-vaiheeseen asti eli siihen asti, että alkio on valmis kiinnittymään kohdun seinämään. Tällaisilla alkioilla raskauden alkamisen todennäköisyys on huomattavasti suurempi, kuin esim 2- tai 4-soluisella alkiolla. Pitkän viljelyn riskinä on se, että voi olla, ettei siirtoon päästä ollenkaan, koska yleensä alkioista muutama "kuolee" joka päivä. On aivan mahdollista, että tällainen alkio olisi selvinnyt kohdun suojissa, mutta ei selviä labraoloissa. Pitkään viljelyyn lähdettäessä on siis oltava kohtuu suuri määrä alkiota, jotta joku niistä selviäisi blastokysti-vaiheeseen asti.

      Itselläni 3. IVF tehtiin omasta pyynnöstäni pitkällä viljelyllä (yksityinen klinikka, itse otin asian puheeksi, lääkäri ei olisi itse suositellut sitä vielä tuohon hoitoon) ja raskaus alkoi heti tuoresiirrosta ja tuloksena ihana lapsi. Samaisesta IVF:stä saatiin suuri määrä blastokystiä myös pakkaseen ja toinen raskaus lähti liikkeelle toisesta PASsista pakastetulla blastokysti-alkiolla.

      Näistä asioista kannattaa jutella hoitavan lääkärin kanssa ja ainakin pyytää häntä perustelemaan, miksi hän toimii juuri tietyllä tavalla. Tietysti yksityisellä puolella on helpompi itse vaikuttaa hoitojen kulkuun, kun on maksava asiakas. Julkisella eivät välttämättä ole kovin joustavia.

    • tyyytyty

      Meillä kaksi raskautta ja myös kaksi lasta on kolmen päivän ikäisillä alkioilla. solumääristä minulla ei ole mitään käsitystä. Mutta tosiaan siis ennen pakastamista on viljelty se kolme päivää. Tuoresiirto sekä ensimmäinen Pas eivät onnistuneet, mutta tosiaan kaksi seuraavaa Pas:ia onnistui.

      • alkup pas...

        Hei, Kiitos vastanneille selvensi asiaa reilusti . Toki tarkoitin vieljelyllä ennen pakastusta tapahtuvaa viljelyn pituutta. Tuo blastokysti mahdollisuus jäi askarruttamaan, jos nyt tästäkään piinailusta ei tärppää, tosin yksi tärppi tuli tuolla 2-pv:n ikäisellä tuoresiirrolla, mutta meni valitettavasti kesken melko pitkällä raskauden kulkua. Joten toki siis varmasti minkä ikäiset viljelyt vaan voivat toimia, mutta silti tämä kiinnostaa kun miettii kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Tosin meillä miehen tilanteen takia joudutaan aina ICSI:n ja toisaalta myös ikää on jo paljon , joten yleensä hedelmöittyneistä ja pakastuskelpoisia on ollut ehkä vain n. 4 kpl tms., joten ehkä se blastokysti-homma jää kokeilematta. No, pidetään peukkuja et nyt on jo tärpännyt. Teille myös onnea.


      • en jaksa keksiä mitä
        alkup pas... kirjoitti:

        Hei, Kiitos vastanneille selvensi asiaa reilusti . Toki tarkoitin vieljelyllä ennen pakastusta tapahtuvaa viljelyn pituutta. Tuo blastokysti mahdollisuus jäi askarruttamaan, jos nyt tästäkään piinailusta ei tärppää, tosin yksi tärppi tuli tuolla 2-pv:n ikäisellä tuoresiirrolla, mutta meni valitettavasti kesken melko pitkällä raskauden kulkua. Joten toki siis varmasti minkä ikäiset viljelyt vaan voivat toimia, mutta silti tämä kiinnostaa kun miettii kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Tosin meillä miehen tilanteen takia joudutaan aina ICSI:n ja toisaalta myös ikää on jo paljon , joten yleensä hedelmöittyneistä ja pakastuskelpoisia on ollut ehkä vain n. 4 kpl tms., joten ehkä se blastokysti-homma jää kokeilematta. No, pidetään peukkuja et nyt on jo tärpännyt. Teille myös onnea.

        Onhan teillä sitten jo onnistumisia hoidoissa, kun kerran raskaus on lähtenyt tuoresiirrosta! Tottakai on valitettavaa, että se meni kesken, mutta sehän on tosi hyvä merkki, että raskaus on kuitenkin saatu alkuun! En usko, että sinun tässä tilanteessa siis tarvitsee edes miettiä mitään pitkiä viljelyitä. Kun on tärpännyt kerran, tärppää uudelleen, usko vaan! Onnea ja tsemppiä!


      • Toive plussa
        en jaksa keksiä mitä kirjoitti:

        Onhan teillä sitten jo onnistumisia hoidoissa, kun kerran raskaus on lähtenyt tuoresiirrosta! Tottakai on valitettavaa, että se meni kesken, mutta sehän on tosi hyvä merkki, että raskaus on kuitenkin saatu alkuun! En usko, että sinun tässä tilanteessa siis tarvitsee edes miettiä mitään pitkiä viljelyitä. Kun on tärpännyt kerran, tärppää uudelleen, usko vaan! Onnea ja tsemppiä!

        Ihana ajatus, kiitos paljon ! Ja kaikille plussatulia!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5795
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      45
      5305
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3698
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3653
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      90
      3201
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2874
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2720
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2370
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1834
    Aihe