Lumekunta

Ihmetyttää nuo Soininvaaran ja muiden pakkoliitosta puuhavien puheet maankäytön suunnittelusta.
Mihin Hollolan olisi Soininvaaran mielestä tullut kaavoituksella ohjata asutus ja teollisuus?
Ilmiselvästi Hollola on Soinivaaran mielestä epäonnistunut tehtävässään kun on kehittänyt Salpakangasta.
Tarkoittaakohan Soinivaara että olisi pitänyt kehittää Herralaa, josta etäisyys on kaksi kertaa suurempi Lahden keskustaan kuin Salpakankaalta. Vai kenties Paimelaa, kun sieltä on lyhyin matka lentokentälle.
Ilmeisesti kestävä kaupunkirakenne Soininvaaran suusta lausuttuna tarkoittaa vallan jotain muuta
tai aina tarkoituksen mukaan muuttuen ihan mitä vaan. Eiköhän se olisi parempi jos Soinivaara ensin näyttäisi esimerkkiä kotikunnassaan ja kaavoittaisi sinne tiheää kaupunkiasutusta eikä täyttäisi joka kaupunginosaa pienillä laatikoilla joista ei tiedä ovatko ne kerros- rivi- vai omakotitaloja.
1254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Soininvaaran oppi on, että kaikki radan varteen. Siksi varmaan Herrala olisi ollut se kuntakeskus, joka nyt on onnistuneesti Salpakankaalla. En ihmettele yhtään, että Pentti Linkolaa jätti tämän vihreän porukan, jota Soininvaara on liputtanut. Linkola sanoi, että vihreät pyörittää sitä pientä lusikkaansa tai yrittävät pyörittää vihreässä sopassa, joka ei ole oikeasti enää "Vihreä oppi". No Soininvaaran urakka ohi. Vramaan työstä maksettiin kunnon korvaus. Kyllä ainakin puheet ja lupaukset oli suuria. Nyt nähdään, että Sysmällekin pidetään uusikuntaa-luukkua auki, vaikka aikaisemmin S-vaara oli välinpitämätön Sysmää kohtaan. Kunnissa kannattaa miettiä otetaanko ja levitetäänkö Lahden kurjaterveyskulttuuri-ja sairaalatoiminta myös ympäristökuntiin, jossa hoito sentään pelaa. Päättäjät näyttäkää kyntenne. Soininvaaran markkinapuheet olivat samalla kaavalla. Vain kuntien nimet muutettiin paikakkunnan mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kansanäänestäjä kirjoitti:

Ihmetyttää nuo Soininvaaran ja muiden pakkoliitosta puuhavien puheet maankäytön suunnittelusta.
Mihin Hollolan olisi Soininvaaran mielestä tullut kaavoituksella ohjata asutus ja teollisuus?
Ilmiselvästi Hollola on Soinivaaran mielestä epäonnistunut tehtävässään kun on kehittänyt Salpakangasta.
Tarkoittaakohan Soinivaara että olisi pitänyt kehittää Herralaa, josta etäisyys on kaksi kertaa suurempi Lahden keskustaan kuin Salpakankaalta. Vai kenties Paimelaa, kun sieltä on lyhyin matka lentokentälle.
Ilmeisesti kestävä kaupunkirakenne Soininvaaran suusta lausuttuna tarkoittaa vallan jotain muuta
tai aina tarkoituksen mukaan muuttuen ihan mitä vaan. Eiköhän se olisi parempi jos Soinivaara ensin näyttäisi esimerkkiä kotikunnassaan ja kaavoittaisi sinne tiheää kaupunkiasutusta eikä täyttäisi joka kaupunginosaa pienillä laatikoilla joista ei tiedä ovatko ne kerros- rivi- vai omakotitaloja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu