Bodom

Se on faktaa että Bodomin murhaajasta ei ole epäselvyyttä. Gustafsson murhasi ystävänsä. Alkuillasta pojat olivat käyneet viereisellä leirillä jonne oli matkaa pari kilsaa. Gustafsson oli jo silloin haastanut riitaa sepon kanssa ja he olivat jo silloin kunnolla juovuksissa. Myöhemmin illalla Seppo ja Anja menivät hakemaan läheiseltä kioskilta lisää landrinkia ja Nils ja Irmeli jäivät teltalle selvittämään välejään. Nilsille selvisi että Irmelillä oli ollut aikaisemmin seksi suhteita poikien kanssa ja se ärsytti Nilsiä suunnattomasti. Yöllä sitten Nils haastoi mustasukkaisena riitaa Sepon ja Irmelin kanssa ja Nils ajettiin ulos teltasta. Nils odotti että muut nukahtavat ja hyökkää sitten nukkuvien ystäviensä kimppuun aseenaan kivi ja Sepon isän pitkäteräinen puukko. Näillä hän surmaa ystävänsä. Julmimmalla tavalla hän kohtelee Irmeliä joka oli pettänyt hänen luottamuksensa. Sen jälkeen oli kuulunut moottoripyörän ääniä kun Gustafsson oli piilottanut tavaroita ja puukon hän heitti kauas bodom järveen. Omat vammansa Gustafsson sai kun ystävät puolustivat itseään henkensä kaupalla ja osan kun hän kaatuu kännissä moottoripyörällään. Lopulta kun hän on saanut tavarat piilotettua hän menee makaamaan kuolleiden ystäviensä päälle ja odottaa että joku saapuu paikalle.
108886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 108

Vanhimmat

Itse olen sitä mieltä, että Anja tappoi ensin Sepon ja Irmelin. Nilsin kohdalla Anja epäonnistui ja tämän jälkeen otti hengen itseltään.

Äänestä
  • Heh heh. Noi tollaset viestit on niin naurettavia! Pelle!!

    Äänestä

  • c kirjoitti:

    Heh heh. Noi tollaset viestit on niin naurettavia! Pelle!!

    naurettavia . NG on todistettu ja todettu syyttömäksi. Samaa mieltä oli oikeus, syyttäjät, omaiset. Mutta köysijengille ei löydy lääkitystä. BUAHHAHHAAAAAAAA

    Äänestä

  • 44 kirjoitti:

    Hölmö..sinun olisi pitänyt käyttää nimimerkkiä "d". Nyt katkaisit hyvin alkaneen ketjun.

    Äänestä

Arskaa epäillään, sanoi Tero Haapala Alibissa.
NG on jo ajat sitten todettu syyttömäksi.

Äänestä
  • Ei sitä syyttömäksi todettu. Oikeus ei ota kantaa syyttömyyteen, ainoastaan syyllisyyteen. Jos näyttö ei riitä tuomioon, syyte raukeaa. Moni murhaaja on kävellyt oikeudesta vapauteen näytön puuttuessa. Vielä useampaa ei ole saatu edes oikeuden eteen, kun syyttäjällä ei ole riittävästi näyttöä. Esimerkiksi NBK-jengin Lauri Johansson, joka ampui Remun veljen, oli pidätettynä ja epäiltynä tästä murhasta, mutta näyttö ei riittänyt, eikä ruumista löytynyt. Jokainenhan sen nyt tietää, miten tuokin juttu meni, mutta näytön on oltava aukoton ja siksi näitä ei saada aina tuomittua.

    Äänestä

Kai nyt jokainen urpokin tajuaa että Gustafsson ne murhat teki. Ihan selvää kauraa, ilman mitään lynkkaamis-touhuja. Mutta kuten sanottua näyttö ei riittänyt niin tulos oli se mikä oli. Ihan samalla lailla Auer kävelee kohta vapauteen. Näin se homma vaan menee.

Äänestä
  • Kuten oikeus totesi, mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.
    Lisäksi oikeus listasi päätöslauselmassaan pitkän rimpsun asioita jotka tukivat vahvasti Nilsin syyttömyyttä. Yhtään ainoaa, ei edes pikkuriikkistä asiaa se löytänyt joka edes hivenen viittaisi syyllisyyteen.

    Eikä sellaisia olekaan. Lisäksi voi kysyä kuka ja missä ihmeen välissä Nils sai vammansa? Eli pään alueelle kuusi murtumaa, leukaluu ainakin yhdestä kohtaa poikki, läpireikää poskessa, murtuma ohimossa korvan seudulla sekä ruhjeita ja haavoja ympäri päätä.

    Eli ilman muuta olet liikkeillä kiihkeässä ja sairaalloisen kuumassa syyllistämiskiimassa, tosin vailla mitään pohjaa väitteellesi.

    Äänestä

  • "selvää kauraa" kirjoitti:

    Kuten oikeus totesi, mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Kai sitä ny perkele jotain oli kun kerran käräjille asti mentiin.

    Mikä "kokonaisuutena"?

    Äänestä

  • Kyä näi o kirjoitti:

    Kai sitä ny perkele jotain oli kun kerran käräjille asti mentiin.

    No mitä? Siis mitä oli?

    Oikeudenkäyntihän oli avoin, eli kaikki on tiedossa. OIkeus totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Äänestä

  • syyllinen sissää kirjoitti:

    Mikä "kokonaisuutena"?

    Heh:)

    No mitäpä arvelet? Miten miellät itse "edes kokonaisuutena"?:)

    Äänestä

  • luulet?:) kirjoitti:

    Heh:)

    No mitäpä arvelet? Miten miellät itse "edes kokonaisuutena"?:)

    ei ota kantaa syyttömyyteen vain syyllisyyteen.Bodomin päätös oli poikkeuksellinen oikeus perusteli syyttömyyden varsin selkeästi.Ei Suomessa niin tyhmää poliisia voi olla että olisi kuvitellut niillä tarinoilla tuomion tulevan.Poliisi laski että juttu poistuu vanhentuneena ja Tero Haapala saa ylennyksen kun on ratkaissut vuosisadan murhamysteerin

    Äänestä

  • oli?:) kirjoitti:

    No mitä? Siis mitä oli?

    Oikeudenkäyntihän oli avoin, eli kaikki on tiedossa. OIkeus totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Jos syytekynnys ylittyy, on olemassa sellaista näyttöä joka tukee syytetyn syyllisyyttä. Ei se nyt mitään rakettitiedettä ole. Näytön on oltava aukoton syytteen läpimenoon, eikä se tässä tapauksessa ollut aukotonta. Syyttömäksi oikeus ei häntä todennut, koska siihen ei oikeus ota koskaan mitään kantaa. Se, että syyte ei mene läpi ei tarkoita sitä, että oikeus toteaa syytetyn syyttömäksi.

    Tiedän tämän olevan sinulle liian vaikea asia ymmärrettäväksi, mutta tuhlasin nyt kuitenkin minuutin elämästäni tämän asian esille tuomiseen. Ja tuohon mainitsemaasi kokonaisuuteen: se tarkoittaa käytännössä sitä, että on olemassa viitteitä, että syytetty on syyllinen, mutta kun sitä ei pysty 100% todistamaan, niin edes 99% varmuus syyllisyydestä ei henkirikostapauksissa riitä. Vertaa nyt vaikka tuohon aiemmin mainitsemaani Lauri Johanssonin tapaukseen.

    Toivon, että vastaisuudessa tiedät termien sisällön mihin puolustuspuheissasi viittaat. Selvitä nyt ensihätään itsellesi mitä tuo "kokonaisuutena arvioiden" käytännössä tarkoittaa. Minäkin olen kokonaisuutena arvioiden syytön liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kun ajan valtaosan ajasta nopeusrajoitusten ja liikennesääntöjen mukaan. Aina en sitä kuitenkaan tee.

    Äänestä

  • oikeusnotaari kirjoitti:

    "Jos syytekynnys ylittyy, on olemassa sellaista näyttöä joka tukee syytetyn syyllisyyttä."
    No kerro nyt jo ihmeessä missä ja mikä se näyttö on joka "tukee syyllisyyttä"? Oikeus kun ei löytänyt himpun vertaa sellaista, joten sinulla ilmeisesti on "tietoa" jota edes oikeus ei tiedä:)

    Kun oikeus toteaa päätöslauselmassaan että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle, niin sinun päätelmäsi tästä on että oikeus kuitenkin tarkoittaa tuolla sitä että "on olemassa viitteitä, että syytetty on syyllinen.":)
    Heh, kaikkea se syyllistämiskiimasi teettää:)

    Lisäksi oikeus listasi pitkän rimpsun asioita jotka vahvasti tukivat Nilsin syyttömyyttä.

    Lauri Johansson ei mitenkään tietääkseni liity Bodomiin? Enkä oikein pysy mukana jos mielestäsi Nils pitäisi tuomita Johanssonin rikoksista vai mitä meinaat?

    Nilsin osalta ei siis ollut edes promillen vertaa näyttöä syyllisyydestä.

    Sinun liikennekäyttäytymisestä minulla ei ole tietoa enkä ymmärrä myöskään sitä miten sinun ylinopeutesi liittyvät Bodomiin.

    Kun oikeus toteaa että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Nils olisi tekojen takana se tarkoittaa sitä että ei ole olemassa pienintäkään viitettä että hän olisi syyllinen murhiin.
    Ei "edes" kokonaisuutena, saati sitten pieninä osina.

    Äänestä

  • okeus..... kirjoitti:

    ei ota kantaa syyttömyyteen vain syyllisyyteen.Bodomin päätös oli poikkeuksellinen oikeus perusteli syyttömyyden varsin selkeästi.Ei Suomessa niin tyhmää poliisia voi olla että olisi kuvitellut niillä tarinoilla tuomion tulevan.Poliisi laski että juttu poistuu vanhentuneena ja Tero Haapala saa ylennyksen kun on ratkaissut vuosisadan murhamysteerin

    Kyllä oikeus ottaa nimen omaan kantaa syyllisyyteen tai syyttömyyteen.

    Oikeus antaa päätöksen jossa lukee joko syyllinen tai syytön

    Gustafssonin kohdalla luki: SYYTÖN

    Jos on pienintäkään näyttöä syyllisyydestä, viedään juttu seuraavaan oikeusasteeseen. Ei viety.

    Poliisi ja Media on huijanneet sua. Saanut sut uskomaan mitä haluaa.

    Äänestä

  • +++++++++y+ kirjoitti:

    Esitetyn näytön valossa ei voitu tuomita, siis päätös syytön.

    Todellinen ja juridinen syyllisyys on aivan eri.
    Alibissa luki, että mikäli syyllisestä saadaan uusia todisteita, juttu avataan uudelleen. Ei tekijä, ei epäilty vaan aivan suoraan henkilöity syyllinen. Siis kuka?

    Oon mä tappanukkin, ainaskin, kolme...

    Ainaskin kolme...Kolmesta kuolleesta tietää koko kansa entä muut...

    Ei mikän miellyttävä juttu.

    Äänestä

  • eeehtotanoinaa kirjoitti:

    hylkää kanteen niin siinä ei kylläkään lue että "syytön" vaan siinä lukee"riittävää näyttöä syyllisyydestä ei ole esitetty".Ovat kaksi eri asiaa

    Äänestä

  • oikeus.... kirjoitti:

    hylkää kanteen niin siinä ei kylläkään lue että "syytön" vaan siinä lukee"riittävää näyttöä syyllisyydestä ei ole esitetty".Ovat kaksi eri asiaa

    juuri noin.
    näyttöä toki oli kyseisess geississä ja paljon muuta mitä ei oikeuteen otettu.

    Äänestä

  • eehtotanoinaa kirjoitti:

    juuri noin.
    näyttöä toki oli kyseisess geississä ja paljon muuta mitä ei oikeuteen otettu.

    on sellaista näyttöä jota ei oikeuteen otettu niin miks helkutissa et kiikuttanut sitä syyttäjälle.Lakikin olisi velvoittanut siihen.Juttu olisi mennyt hoviin ja sä olisit jyränny sellasen näytön että hirsipuu olisi notkahdellut

    Äänestä

  • ne näyttösi:) kirjoitti:

    "Jos syytekynnys ylittyy, on olemassa sellaista näyttöä joka tukee syytetyn syyllisyyttä."
    No kerro nyt jo ihmeessä missä ja mikä se näyttö on joka "tukee syyllisyyttä"? Oikeus kun ei löytänyt himpun vertaa sellaista, joten sinulla ilmeisesti on "tietoa" jota edes oikeus ei tiedä:)

    Kun oikeus toteaa päätöslauselmassaan että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle, niin sinun päätelmäsi tästä on että oikeus kuitenkin tarkoittaa tuolla sitä että "on olemassa viitteitä, että syytetty on syyllinen.":)
    Heh, kaikkea se syyllistämiskiimasi teettää:)

    Lisäksi oikeus listasi pitkän rimpsun asioita jotka vahvasti tukivat Nilsin syyttömyyttä.

    Lauri Johansson ei mitenkään tietääkseni liity Bodomiin? Enkä oikein pysy mukana jos mielestäsi Nils pitäisi tuomita Johanssonin rikoksista vai mitä meinaat?

    Nilsin osalta ei siis ollut edes promillen vertaa näyttöä syyllisyydestä.

    Sinun liikennekäyttäytymisestä minulla ei ole tietoa enkä ymmärrä myöskään sitä miten sinun ylinopeutesi liittyvät Bodomiin.

    Kun oikeus toteaa että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Nils olisi tekojen takana se tarkoittaa sitä että ei ole olemassa pienintäkään viitettä että hän olisi syyllinen murhiin.
    Ei "edes" kokonaisuutena, saati sitten pieninä osina.

    sieltä "kiimapalstoilta" tasoistasi seuraa, kun tulit taas tänne puutettasi toitottamaan. Ihmettelen, että kukaan viitsii yrittääkään kaltaisia sivistää.

    Äänestä

  • sulla olisi tai... kirjoitti:

    on sellaista näyttöä jota ei oikeuteen otettu niin miks helkutissa et kiikuttanut sitä syyttäjälle.Lakikin olisi velvoittanut siihen.Juttu olisi mennyt hoviin ja sä olisit jyränny sellasen näytön että hirsipuu olisi notkahdellut

    SYYTTJÄLLE VAIKO POLIISILLE.
    SIIS NYTKÖ,
    TE KAIKKI.

    Äänestä

  • ÄÖHIDAS kirjoitti:

    SYYTTJÄLLE VAIKO POLIISILLE.
    SIIS NYTKÖ,
    TE KAIKKI.

    Taiteen(kin) tuntijana totean, ett kuvataiteilija yrittää myös seliseli fiktio tuubaa kirjallisella puolella.kts MI
    NG ei ole elnyt tavallista elämää,
    NG on syyllinen,
    sen sanoo jo epätaiteellinenkin järrrrki.

    Äänestä

  • ne näyttösi:) kirjoitti:

    "Jos syytekynnys ylittyy, on olemassa sellaista näyttöä joka tukee syytetyn syyllisyyttä."
    No kerro nyt jo ihmeessä missä ja mikä se näyttö on joka "tukee syyllisyyttä"? Oikeus kun ei löytänyt himpun vertaa sellaista, joten sinulla ilmeisesti on "tietoa" jota edes oikeus ei tiedä:)

    Kun oikeus toteaa päätöslauselmassaan että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle, niin sinun päätelmäsi tästä on että oikeus kuitenkin tarkoittaa tuolla sitä että "on olemassa viitteitä, että syytetty on syyllinen.":)
    Heh, kaikkea se syyllistämiskiimasi teettää:)

    Lisäksi oikeus listasi pitkän rimpsun asioita jotka vahvasti tukivat Nilsin syyttömyyttä.

    Lauri Johansson ei mitenkään tietääkseni liity Bodomiin? Enkä oikein pysy mukana jos mielestäsi Nils pitäisi tuomita Johanssonin rikoksista vai mitä meinaat?

    Nilsin osalta ei siis ollut edes promillen vertaa näyttöä syyllisyydestä.

    Sinun liikennekäyttäytymisestä minulla ei ole tietoa enkä ymmärrä myöskään sitä miten sinun ylinopeutesi liittyvät Bodomiin.

    Kun oikeus toteaa että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Nils olisi tekojen takana se tarkoittaa sitä että ei ole olemassa pienintäkään viitettä että hän olisi syyllinen murhiin.
    Ei "edes" kokonaisuutena, saati sitten pieninä osina.

    Toin sinulle faktat oikeuskäytännöstä esimerkkien avulla ilmi, mutta et sinä halua ymmärtää mitä tarkoitan. Tai ymmärrät, mutta kun se ei ole etujesi mukaista, heittäydyt typerämmäksi mitä oletkaan. Sinua saattaa ahdistaa se fakta, ettei syyte olisi mennyt käräjille, jos Nilsin syyllisyydestä ei olisi ollut näyttöä. Näyttöä ei ollut kuitenkaan tarpeeksi (henkirikosen ollessa kyseessä 100% näyttöä) syytteen läpimenoon.

    Olet oikeassa, ettei kokonaisuutena arvioidenn voitu osoittaa hänen tehneen väkivaltaa, ja siihen annoin selventävän esimerkin minun liikennekäyttäytymisestä - kokonaisuutena arvioiden. Ja kun oikeus näin toteaa, se ei todellakaan tarkoita ettei olisi olemassa pienintäkään viitettä hänen syyllisyydestä. Sitä on ollut jo siinä vaiheessa, kun syyttäjä on esitutkinnan jälkeen päättänyt, että syytekynnys ylittyy.

    Sinulla on kova usko asiaasi, kun alat kiistelemään asiasta oikeuden ammattilaisen kanssa terminologian sisällön suhteen. Herää vain kysymys, että millä kompetenssilla? Ai niin, oikeus ei edelleenkään ota kantaa syytetyn syyttömyyteen, ainoastaan syyllisyyteen.

    Äänestä

  • öyhröyh kirjoitti:

    Taiteen(kin) tuntijana totean, ett kuvataiteilija yrittää myös seliseli fiktio tuubaa kirjallisella puolella.kts MI
    NG ei ole elnyt tavallista elämää,
    NG on syyllinen,
    sen sanoo jo epätaiteellinenkin järrrrki.

    mukaan silloin alkoi hirveä huhumylly että se henkiinjäänyt ne on tappanu.Poliisi antoi vastoin normaalia käytäntöä tutkimustuloksia julkisuuteen keskeneräsestä jutusta.Sellaisia että uhrien lyöntijäljistä myös NG löytyi telttakankaan kuituja joka osoitti että ne oli lyöty telttakankaan läpi.Uusissa tutkimuksissa ei löytynyt.Sitä ei tutkittu olisko 40 v haudanlepo siihen vaikuttanut.

    Äänestä

  • oikeusnotaari kirjoitti:

    Toin sinulle faktat oikeuskäytännöstä esimerkkien avulla ilmi, mutta et sinä halua ymmärtää mitä tarkoitan. Tai ymmärrät, mutta kun se ei ole etujesi mukaista, heittäydyt typerämmäksi mitä oletkaan. Sinua saattaa ahdistaa se fakta, ettei syyte olisi mennyt käräjille, jos Nilsin syyllisyydestä ei olisi ollut näyttöä. Näyttöä ei ollut kuitenkaan tarpeeksi (henkirikosen ollessa kyseessä 100% näyttöä) syytteen läpimenoon.

    Olet oikeassa, ettei kokonaisuutena arvioidenn voitu osoittaa hänen tehneen väkivaltaa, ja siihen annoin selventävän esimerkin minun liikennekäyttäytymisestä - kokonaisuutena arvioiden. Ja kun oikeus näin toteaa, se ei todellakaan tarkoita ettei olisi olemassa pienintäkään viitettä hänen syyllisyydestä. Sitä on ollut jo siinä vaiheessa, kun syyttäjä on esitutkinnan jälkeen päättänyt, että syytekynnys ylittyy.

    Sinulla on kova usko asiaasi, kun alat kiistelemään asiasta oikeuden ammattilaisen kanssa terminologian sisällön suhteen. Herää vain kysymys, että millä kompetenssilla? Ai niin, oikeus ei edelleenkään ota kantaa syytetyn syyttömyyteen, ainoastaan syyllisyyteen.

    Näin rikosoikeuteen erikoistuneena korkeimman oikeuden presidenttinä ihmettelen mitkä ihmeen faktat sinä toit esille?:)
    Kerro nyt jo ihmeessä tarkkaan ne Nilsin syyllisyyttä osoittavat "näytöt", joita siis oikeus ei löytänyt lainkaan. Ei promillen vertaa, saati sitten noita toitottamiasi tähtitieteellisiä prosentteja.

    Olet siis sitä mieltä että jotain todellista näyttöä on aina kun syyttäjä vie syytteen käräjille? Silloinhan ei oikeuslaitosta tarvittaisi lainkaan, riittäisi että joku sattuisi syyttämään jotakuta:)

    Tuo sinun liikkennekäyttäytymisesi ei todellakaan liity mitenkään Bodomiin:)
    Oikeus totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Ei siis "edes kokonaisuutena", saati sitten jonain yksittäisenä asiana.

    Vai tarkoitatko että oikeus ei tuossa ottanut kantaa Bodomin tapaukseen vaan se tarkoitti sitä että Nils ei ole aikaisemmin ennen retkeä koskaan tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle:)?

    Oikeus siis ei todellakaan mainitse pienintäkään asiaa joka viittaisi siihen että Nils olisi syyllinen. Tuon edellä olevan lauseensa lisäksi se listaa pitkän rimpsun asioita jotka tukevat sen mielestä vahvasti Nilsin syyttömyyttä.

    Kerro siis nyt jo viimein mitä ihmeen asioita ne ovat jotka mielestäsi oikeus löysi Nilsiä syyllistäviksi tekijöiksi:)?

    Äänestä

  • oikeusneuvos kirjoitti:

    Ai nyt tunteroisesta on tullut oikein rikosoikeuteen erikoistunut korkeimman oikeuden presidentti?

    Heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh heh!

    Äänestä

  • tarina! kirjoitti:

    Jep, ivailevaksi vitsiksi se oli tarkoitettukin. Hyvä kun huvitti:)

    Jos tarkkaan katsot niin sekä "oikeusneuvos" että "rikosoikeuteen erikoistunut korkeimman oikeuden presidentti"

    Syynä se, että tuossa aikaisemmin syyllistämiskiimassa rypevä idiootti esittelee itsensä "oikeusnotaariksi" siinä vaiheessa kun ei ole muuta keinoa kuin hädissään keksiä itselleen titteleitä. Ääliö ilmeisesti kuvittelee noin olevansa jotenkin "luotettavampi".

    Siis "rikosoikeuteen erikoistunut korkeimman oikeuden presidentti" vastauksena tuohon, hyvä että noin huvitti:)

    Äänestä

  • muistoni kirjoitti:

    mukaan silloin alkoi hirveä huhumylly että se henkiinjäänyt ne on tappanu.Poliisi antoi vastoin normaalia käytäntöä tutkimustuloksia julkisuuteen keskeneräsestä jutusta.Sellaisia että uhrien lyöntijäljistä myös NG löytyi telttakankaan kuituja joka osoitti että ne oli lyöty telttakankaan läpi.Uusissa tutkimuksissa ei löytynyt.Sitä ei tutkittu olisko 40 v haudanlepo siihen vaikuttanut.

    törkimys

    Äänestä

  • perille:) kirjoitti:

    Jep, ivailevaksi vitsiksi se oli tarkoitettukin. Hyvä kun huvitti:)

    Jos tarkkaan katsot niin sekä "oikeusneuvos" että "rikosoikeuteen erikoistunut korkeimman oikeuden presidentti"

    Syynä se, että tuossa aikaisemmin syyllistämiskiimassa rypevä idiootti esittelee itsensä "oikeusnotaariksi" siinä vaiheessa kun ei ole muuta keinoa kuin hädissään keksiä itselleen titteleitä. Ääliö ilmeisesti kuvittelee noin olevansa jotenkin "luotettavampi".

    Siis "rikosoikeuteen erikoistunut korkeimman oikeuden presidentti" vastauksena tuohon, hyvä että noin huvitti:)

    Vitsejähän ne ovat kaikki tunteroisen kirjoitukset.

    Äänestä

  • "selvää kauraa" kirjoitti:

    Kuten oikeus totesi, mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.
    Lisäksi oikeus listasi päätöslauselmassaan pitkän rimpsun asioita jotka tukivat vahvasti Nilsin syyttömyyttä. Yhtään ainoaa, ei edes pikkuriikkistä asiaa se löytänyt joka edes hivenen viittaisi syyllisyyteen.

    Eikä sellaisia olekaan. Lisäksi voi kysyä kuka ja missä ihmeen välissä Nils sai vammansa? Eli pään alueelle kuusi murtumaa, leukaluu ainakin yhdestä kohtaa poikki, läpireikää poskessa, murtuma ohimossa korvan seudulla sekä ruhjeita ja haavoja ympäri päätä.

    Eli ilman muuta olet liikkeillä kiihkeässä ja sairaalloisen kuumassa syyllistämiskiimassa, tosin vailla mitään pohjaa väitteellesi.

    ...vammat on liioiteltuja. Sekin asia on todettu oikeudessa ja itse lääkäri joka Gustafssonin tutki sanoi näin. Joten eikö se asia ole päivän selvä. Ja kuten sanoin Gustafsson sai vammat kun uhrit puolustivat itseään ja kun hän kaatui juovuksissa moottoripyörällä kun piilotti tavaroita. Ja miksi tänne pitää tulla riiteleen joistain ihme asioita. Pysytään aiheessa ja sillä sipuli.

    Äänestä

  • a kirjoitti:

    Tuo aloitusviesti oli sellaista musta tuntuu-lyriikkaa että ei olisi edes mitään kannanottoa kaivannut, mutta vastataanpa tähän kun tässä aikaa on.

    Jos Nilsin vammoja "liioiteltiin" niin sen teki heti sumien jälkeisenä päivänä Arvi Vainio, Bodomin ensimmäinen tutkinnanjohtaja. Poliisimies. Samoin sairaalasta annettiin lausuntoja vakavista vammoista.
    Eivät siis suinkaan ole Nilsin keksintöä.

    Ja että Gustaffson sai vammat kun uhrit puolustivat itseään:)?
    Nilsillä oli siis kuusi erilaista murtumaa eri puolilla päätä, leukaluu poikki, ruhjeita ja haavoja ympäri päätä, läpireikää poskessa. Uhreilla taas ei ole mitään mainittavia puolustusvammoja, Sepolla oli vasemmassa kädessä pikkuriikkinen nirhauma joka asiantuntijoiden mukaan on voinut tulla mistä tahansa.

    Oikeus totesi, että ei ole mitään viitteitä leiriläisten keskinäisestä riidasta. Kuten ei olekaan.

    Noin klo 4.15 Karjalainen näkee kaksi nuorukaista onkimassa, rauhallisessa ja idyllisessä kesäyössä. Ei tietokaan riidasta eikä viinan juonnista. Tuosta noin tunteroinen ja teltta nähdään lytyssä ja teltalla tuntemattomaksi jäänyt mies. Myöskin Kivilahti on passipaikallaan eikä kuule kesäyössä mitään kummallista, ei riitaa eikä tappeluita, saati "moottoripyörän ääniä":) Unettavan rauhallinen ja ikävystynyt on myös Tuulikin vihkomerkintä joka on tehty hyvin myöhään.

    Äänestä

  • tämäkin. kirjoitti:

    etteikö neljä nuorta ihmistä olisi millään tavalla puolustautunut. Ulkopuolisen olisi ollut aika vaikea yllättää niin hyvin ulkoapäin, mutta tutulle teltan sisällä se olisi ollutkin helppoa. Jälkeenpäinhän telttaa voi viillellä ja puukottaakin kankaan läpi vaikka kuinka paljon.
    Tietysti Assman tai joku muu olisi voinut jättää yhden hämäykseksi henkiin, mutta ei oikein uskottavaa.
    Aivan turha väittää tietävänsä varmasti Nissen syylliseksi tai syyttömäksi.

    Äänestä

  • loogista kirjoitti:

    Kuten tuossa jo tuli sanottua, uhreissa ei todellakaan ollut mitään merkittäviä puolustusvammoja. Joku sen sijaan oli katkonut Nilsiltä leukaluun, aiheuttanut murtumia pitkin päätä, tehnyt läpireikää poskeen ja ruhjeita ja haavoja ympäri päätä.
    Sepillä pienoinen nirhauma vasemmassa (huom) kädessä joka asiantuntijoiden mielestä on voinut tulla mistä vain.

    Jonka lisäksi Seppo oli kuollut täsmälleen sille paikalle josta hänet löydettiin makuulta, eli todennäköisesti hän oli unessa. Puukotettu ulkopuolelta telttakankaan läpi.

    Ulkopuolisen on siis tosi helppo yllättää uhrit varsinkin jos he ovat unessa. Murhaajia on myös voinut olla kaksi.

    Ulkopuolinen murhaaja ei ole "jättänyt" ketään "hämäykseksi" henkiin, vaan Nils on ollut onnekas ja selvisi murhaajan iskusta. Lääkäreiden arvion mukaan myös Tuulikki on aikansa ollut hengissä iskun jäljiltä.

    Vielä klo 4.15 Karjalainen näkee pojat kaikessa rauhassa rannalla, idyllinen kesäyön rauha eikä tietoakaan riidasta eikä viinan juonnista. Hiljaista ja rauhallista. Noin tunteroinen tuosta ja teltta nähdään lytyssä ja teltalla tuntemattomaksi jäänyt mies.
    Samoihin aikoihin on myös Kivilahti paikalla, hän ei kuulu mitään öykkäröintiä, ei teltasta ulos sulkemista, ei riitaa eikä tappeluita.

    Tuulikki tekee muistiinpanonsa erittäin myöhään, Sepi on jo tullut onkimasta eli kello on yli neljän. Merkintä on ikävystyneen arkinen ja kuvastaa rauhallista ja idyllistä leirielämää.

    Ei siis missään pienenpientä merkkiä että joku olisi riidellyt ym. Kuten oikeus totesi, mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Äänestä

  • syyttömäksi:) kirjoitti:

    mitä tunteroinen tekee työkseen. Ilmiselvästi puhelinpalvelussa automaattivastaajana;)
    Tulipahan taas testattua.

    Äänestä

  • oikeusneuvos kirjoitti:

    Näin rikosoikeuteen erikoistuneena korkeimman oikeuden presidenttinä ihmettelen mitkä ihmeen faktat sinä toit esille?:)
    Kerro nyt jo ihmeessä tarkkaan ne Nilsin syyllisyyttä osoittavat "näytöt", joita siis oikeus ei löytänyt lainkaan. Ei promillen vertaa, saati sitten noita toitottamiasi tähtitieteellisiä prosentteja.

    Olet siis sitä mieltä että jotain todellista näyttöä on aina kun syyttäjä vie syytteen käräjille? Silloinhan ei oikeuslaitosta tarvittaisi lainkaan, riittäisi että joku sattuisi syyttämään jotakuta:)

    Tuo sinun liikkennekäyttäytymisesi ei todellakaan liity mitenkään Bodomiin:)
    Oikeus totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Ei siis "edes kokonaisuutena", saati sitten jonain yksittäisenä asiana.

    Vai tarkoitatko että oikeus ei tuossa ottanut kantaa Bodomin tapaukseen vaan se tarkoitti sitä että Nils ei ole aikaisemmin ennen retkeä koskaan tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle:)?

    Oikeus siis ei todellakaan mainitse pienintäkään asiaa joka viittaisi siihen että Nils olisi syyllinen. Tuon edellä olevan lauseensa lisäksi se listaa pitkän rimpsun asioita jotka tukevat sen mielestä vahvasti Nilsin syyttömyyttä.

    Kerro siis nyt jo viimein mitä ihmeen asioita ne ovat jotka mielestäsi oikeus löysi Nilsiä syyllistäviksi tekijöiksi:)?

    En alennu enää keskustelemaan kanssasi tästä aiheesta. Jos sinusta on jotenkin ihmeellistä, että tätä palstaa seuraa joku oikeusoppinut, niin se on sinun asiasi. Valmistuin oikeusnotaariksi ja työskentelen poliisihallinnossa, joten kyllä minulla on riittävä kompetenssi keskustella termistön sisällöstä ja varsinkin siitä, että mitä oikeuden päätös konkreettisesti tarkoittaa.

    Äänestä

  • oikeusneuvos kirjoitti:

    Näin rikosoikeuteen erikoistuneena korkeimman oikeuden presidenttinä ihmettelen mitkä ihmeen faktat sinä toit esille?:)
    Kerro nyt jo ihmeessä tarkkaan ne Nilsin syyllisyyttä osoittavat "näytöt", joita siis oikeus ei löytänyt lainkaan. Ei promillen vertaa, saati sitten noita toitottamiasi tähtitieteellisiä prosentteja.

    Olet siis sitä mieltä että jotain todellista näyttöä on aina kun syyttäjä vie syytteen käräjille? Silloinhan ei oikeuslaitosta tarvittaisi lainkaan, riittäisi että joku sattuisi syyttämään jotakuta:)

    Tuo sinun liikkennekäyttäytymisesi ei todellakaan liity mitenkään Bodomiin:)
    Oikeus totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Ei siis "edes kokonaisuutena", saati sitten jonain yksittäisenä asiana.

    Vai tarkoitatko että oikeus ei tuossa ottanut kantaa Bodomin tapaukseen vaan se tarkoitti sitä että Nils ei ole aikaisemmin ennen retkeä koskaan tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle:)?

    Oikeus siis ei todellakaan mainitse pienintäkään asiaa joka viittaisi siihen että Nils olisi syyllinen. Tuon edellä olevan lauseensa lisäksi se listaa pitkän rimpsun asioita jotka tukevat sen mielestä vahvasti Nilsin syyttömyyttä.

    Kerro siis nyt jo viimein mitä ihmeen asioita ne ovat jotka mielestäsi oikeus löysi Nilsiä syyllistäviksi tekijöiksi:)?

    Tämän verran nyt vielä jaksan sinulle kommentoida, sitten riittää:

    "Kerro nyt jo ihmeessä tarkkaan ne Nilsin syyllisyyttä osoittavat "näytöt", joita siis oikeus ei löytänyt lainkaan. Ei promillen vertaa, saati sitten noita toitottamiasi tähtitieteellisiä prosentteja."

    Oikeus ei etsi näyttöjä, syyttäjä tekee sen. Syyllisyyttä tukevaa näyttöä on ollut siinä määrin, että syytekynnys on syyteharkinnan jälkeen ylittynyt. Minä en ole ollut syyttäjänä, joten en tiedä mitkä seikat johtivat syytteen nostamiseen. Sen kuitenkin tiedän, että henkirikoksissa näytön täytyy olla aukoton. Jos näyttöä ei olisi ollut promillen vertaa, juttu ei olisi mennyt oikeuteen, kun syyttäjä olisi todennut, ettei rikoksesta epäillyn syyllisyydestä ole mitään näyttöä.

    "Olet siis sitä mieltä että jotain todellista näyttöä on aina kun syyttäjä vie syytteen käräjille? Silloinhan ei oikeuslaitosta tarvittaisi lainkaan, riittäisi että joku sattuisi syyttämään jotakuta:)"

    Olen tätä mieltä, ja näin meidän oikeusjärjestelmä toimii. Jos on riittävästi syyllisyyttä tukevaa näyttöä, juttu menee oikeuteen. Esitutkinnan jälkeen tehdään päätös, meneekö juttu oikeuteen vai ei. Jos joku sattuu jotain syyttämään, esitutkinnassa ja kuulusteluissa kartoitetaan onko syyllisyydestä näyttöä. Oikeuslaitosta siis todellakin tarvitaan, kun syyttämiskynnys ei todellakaan joka kerta ylity ja esitutkinnan jälkeen rikoksesta epäillyn osalta homma pysähtyy siihen, eli ei täällä mitään mielivaltaa harrasteta.

    "Tuo sinun liikkennekäyttäytymisesi ei todellakaan liity mitenkään Bodomiin:)" Liittyy siten, että valoitin sinulle konkreettisesti mitä kokonaisuutena arvioiden käytännössä tarkoittaa.

    Enkä ole muuten missään vaiheessa ottanut kantaa siihen onko Nils mielestäni syyllinen. Toin vain esille nuo selkeät virhetulkintasi oikeuden päätöksestä ja terminologiasta.

    Jaha, päätit sitten vielä munata itsesi:)

    Totta hiivatissa syyttäjän tehtävä on yrittää etsiä syyllisyyttä tukevia näyttöjä. Puolustuksen tehtävä on päivänvastainen. Ovat siis samanarvoisia tahoja, oikeusistuimen tehtävä on näiden välillä tehdä ratkaisu.
    Bodomin kohdalla oikeus heitti syyttäjäpuolen hätäpäissään kyhätyt sadut roskikseen, totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Jos tuota sinun onnetonta logiikkaasi noudattaa, niin Suomessa riittäisi siis että syyttäjä sattuu joka kuka syyttämään, mielestäsi se jo osoittaa syyllisyyden. Joten siis maailmassasi ei tarvittaisi lainkaan oikeusistuinta. Noin ehkä Pohjois-Koreassa.

    Käräjäoikeuden päätöslauselmassa ei mainita yhtä ainutta asiaa joka sen mielestä vähääkään viittaisi Nilsin syyllisyyteen. Ei ainuttakaan. Sen sijaan lukuisia kohtia jotka oikeuden mielestä tukevat vahvasti hänen syyttömyyttään.
    Mutta sinä ressukka se vain jauhat jostain 99% ja sata prosenttisista näytöistä:) Kun sitä "näyttöä" ei ollut promillen vertaa syyllisyyteen.

    Sitten jatkat kummaa vikinä tuosta sinun liikennekäyttäytymisestäsi:) Selittelit että "kokonaisuutena ajatellen ajat hyvin mutta joskus ylinopeutta".
    Mitetitäänpä.
    Miten ihmeessä tuo liittyy Bodomiin?:)
    Vai tarkoitatko että kun oikeus totesi että "mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle", tarkoitatko että oikeus jutteli vain yleisesti, puuttumatta varsinaisesti tapahtumiin 5.6. 1960 aamuyöllä?
    Että oikeus tarkoitti Nilsin elämää noin niinkuin yleisesti, vuosia ennen surmatöitä?

    Tosin oikeus siis totesi että "edes kokonaisuutena arvioiden". Siis "edes", saati että mikään yksityiskohta osoittaisi syyllisyyttä.

    terveisin
    tunteroinen
    korkeimman oikeuden rikosoikeuteen erikoistunut presidentti ja suurvisiiri

    Hyvä ja asiallinen kirjoitus mutta aivan turhaan. Tunteroinen ei ymmärrä eikä haluakaan ymmärtää. Katsos kun Gustu on hänen sankarinsa eikä sankarin päälle voi toki langeta pienintäkään varjoa.

    Äänestä

  • oikeusnotaari kirjoitti:

    Tämän verran nyt vielä jaksan sinulle kommentoida, sitten riittää:

    "Kerro nyt jo ihmeessä tarkkaan ne Nilsin syyllisyyttä osoittavat "näytöt", joita siis oikeus ei löytänyt lainkaan. Ei promillen vertaa, saati sitten noita toitottamiasi tähtitieteellisiä prosentteja."

    Oikeus ei etsi näyttöjä, syyttäjä tekee sen. Syyllisyyttä tukevaa näyttöä on ollut siinä määrin, että syytekynnys on syyteharkinnan jälkeen ylittynyt. Minä en ole ollut syyttäjänä, joten en tiedä mitkä seikat johtivat syytteen nostamiseen. Sen kuitenkin tiedän, että henkirikoksissa näytön täytyy olla aukoton. Jos näyttöä ei olisi ollut promillen vertaa, juttu ei olisi mennyt oikeuteen, kun syyttäjä olisi todennut, ettei rikoksesta epäillyn syyllisyydestä ole mitään näyttöä.

    "Olet siis sitä mieltä että jotain todellista näyttöä on aina kun syyttäjä vie syytteen käräjille? Silloinhan ei oikeuslaitosta tarvittaisi lainkaan, riittäisi että joku sattuisi syyttämään jotakuta:)"

    Olen tätä mieltä, ja näin meidän oikeusjärjestelmä toimii. Jos on riittävästi syyllisyyttä tukevaa näyttöä, juttu menee oikeuteen. Esitutkinnan jälkeen tehdään päätös, meneekö juttu oikeuteen vai ei. Jos joku sattuu jotain syyttämään, esitutkinnassa ja kuulusteluissa kartoitetaan onko syyllisyydestä näyttöä. Oikeuslaitosta siis todellakin tarvitaan, kun syyttämiskynnys ei todellakaan joka kerta ylity ja esitutkinnan jälkeen rikoksesta epäillyn osalta homma pysähtyy siihen, eli ei täällä mitään mielivaltaa harrasteta.

    "Tuo sinun liikkennekäyttäytymisesi ei todellakaan liity mitenkään Bodomiin:)" Liittyy siten, että valoitin sinulle konkreettisesti mitä kokonaisuutena arvioiden käytännössä tarkoittaa.

    Enkä ole muuten missään vaiheessa ottanut kantaa siihen onko Nils mielestäni syyllinen. Toin vain esille nuo selkeät virhetulkintasi oikeuden päätöksestä ja terminologiasta.

    oikeuden päätöstä kuin rättipäät koraania. Ei siihen kannata uhrata aikaa.

    Äänestä

  • presidentti. kirjoitti:

    Jaha, päätit sitten vielä munata itsesi:)

    Totta hiivatissa syyttäjän tehtävä on yrittää etsiä syyllisyyttä tukevia näyttöjä. Puolustuksen tehtävä on päivänvastainen. Ovat siis samanarvoisia tahoja, oikeusistuimen tehtävä on näiden välillä tehdä ratkaisu.
    Bodomin kohdalla oikeus heitti syyttäjäpuolen hätäpäissään kyhätyt sadut roskikseen, totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Jos tuota sinun onnetonta logiikkaasi noudattaa, niin Suomessa riittäisi siis että syyttäjä sattuu joka kuka syyttämään, mielestäsi se jo osoittaa syyllisyyden. Joten siis maailmassasi ei tarvittaisi lainkaan oikeusistuinta. Noin ehkä Pohjois-Koreassa.

    Käräjäoikeuden päätöslauselmassa ei mainita yhtä ainutta asiaa joka sen mielestä vähääkään viittaisi Nilsin syyllisyyteen. Ei ainuttakaan. Sen sijaan lukuisia kohtia jotka oikeuden mielestä tukevat vahvasti hänen syyttömyyttään.
    Mutta sinä ressukka se vain jauhat jostain 99% ja sata prosenttisista näytöistä:) Kun sitä "näyttöä" ei ollut promillen vertaa syyllisyyteen.

    Sitten jatkat kummaa vikinä tuosta sinun liikennekäyttäytymisestäsi:) Selittelit että "kokonaisuutena ajatellen ajat hyvin mutta joskus ylinopeutta".
    Mitetitäänpä.
    Miten ihmeessä tuo liittyy Bodomiin?:)
    Vai tarkoitatko että kun oikeus totesi että "mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle", tarkoitatko että oikeus jutteli vain yleisesti, puuttumatta varsinaisesti tapahtumiin 5.6. 1960 aamuyöllä?
    Että oikeus tarkoitti Nilsin elämää noin niinkuin yleisesti, vuosia ennen surmatöitä?

    Tosin oikeus siis totesi että "edes kokonaisuutena arvioiden". Siis "edes", saati että mikään yksityiskohta osoittaisi syyllisyyttä.

    terveisin
    tunteroinen
    korkeimman oikeuden rikosoikeuteen erikoistunut presidentti ja suurvisiiri

    Kuinka vaikea sinun on oikein ymmärtää miten syyteprosessi etenee? Jos syytekynnys esitutkinnan jälkeen ylittyy, asia menee oikeuteen. Jos syytekynnys ei ylity, asian tutkinta loppuu ja rikostutkinta loppuu siihen pisteeseen. Ei tällä ole mitään tekemistä Pohjois-Korean kanssa, vaan toiminta perustuu länsimaiseen oikeusjärjestelmään. Sinua nähtävästi vain kiukuttaa se fakta, että syytekynnys on Gustun tapauksessa ylittynyt? Jos esitutkinnan aikana ei olisi ollut mitään viitteitä hänen syyllisyydestään, asia ei olisi edennyt oikeuteen.

    Vänkytät lapsellisesti jopa selkeää faktaa vastaan. Ei se ole edellisen kirjoittajan vika, että Gustu oikeuteen joutui. Tuossa on erittäin hyvin tiivistetty se, miten rikosoikeudellinen prosessi tässä maassa etenee, eikä tekstissä ole ensimmäistäkään asiavirhettä. Yritä nöyrtyä edes sen verran, että hyväksyt faktat.

    Äänestä

  • alaa opiskeleva kirjoitti:

    Ilman muuta syytekynnys ylittyi syyttäjän ja poliisin mielestä. Tästä mokastahan Gustafsson sai yhteiskunnalta reippaat 40000 euroa korvauksia.

    Mutta jos kuvitellaan että vuorenvarmasti olisi todisteita syyllisyydestä jo sen vuoksi että syytekynnys ylittyisi niin silloinhan ei tarvittaisi lainkaan oikeudenkäyntiä:) Pelkka syyttäminen riittäisi. Tällöin olisimme Pohjois-Koreassa.

    Eihän ole epäilystäkään siitä etteikö poliisi ja syyttäjä olisi eläimen raivolla yrittänyt vääntää Nilsistä syyllistä ja kuten oikeudenkäynnissä kuulimme mitä mielikuvituksellisimpia "todisteita" hänen syyllisyydestään.

    Mutta se mikä jäi käteen on se, että oikeus totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Niinpä.
    Ei siis tietoakaan mistään riidasta, ei teltasta ulkopuolelle sulkemisista eikä yleensäkään mistään mitä syytekirjelmässä esitettiin. Kaikki oli pelkän mielikuvituksen tuotetta:)

    Äänestä

  • käteen kirjoitti:

    sinä keidenkään riitoja tiedät, kun et ole paikalla ollut, mutta eläimellistä raivoa näyttää silti riittävän. Itse asiassa tuolla raivolla olisi hyvinkin tapettu vaikka 3 ihmistä.
    Että pääsisit edes jossain tiedoillasi loistamaan, niin kerropas nyt P-Korean "asiantuntijana" miten siellä vastaavanlainen rikostutkinta olisi hoidettu.
    Saadaanpahan taas lisää naurettavaa.

    Äänestä

  • v:sta kirjoitti:

    Kuten tuossa jo tuli esiin, ei ole olemassa edes pienen pientä viitettä siihen että leiriläisten kesken olisi ollut riitaa.
    Vielä noin klo 4.15 Karjalainen näkee pojat kaikessa rauhassa rannalla. Kesäyö on hiljainen ja idyllisen rauhallinen. Tuosta noin tunteroinen ja teltta nähdään lytyssä ja tuntemattomaksi jäänyt mies teltalla.

    Erittäin myöhään on tehty myös Tuulikin merkintä vihkoon, unettavan ikävystynyt ja arkinen. Ei pientäkään mainintaa mistään poikkeavasta.

    Kivilahti oli passissa paikallaan eikä kuullut hiljaisessa kesäyössä mitään poikkeavaa. Hiljaista ja rauhallista oli.

    Eli lyhyesti ei ole olemassa pienintä viitettä leiriläisten riidasta. Toki mielikuvituksen kurimuksessa sen tietenkin voi keksiä kuten aivan mitä muuta hyvänsä. Taivas vain on rajana. Mutta mitäpä sellaisilla on merkitystä.

    Äänestä

  • käteen kirjoitti:

    Ilman muuta syytekynnys ylittyi syyttäjän ja poliisin mielestä. Tästä mokastahan Gustafsson sai yhteiskunnalta reippaat 40000 euroa korvauksia.

    Mutta jos kuvitellaan että vuorenvarmasti olisi todisteita syyllisyydestä jo sen vuoksi että syytekynnys ylittyisi niin silloinhan ei tarvittaisi lainkaan oikeudenkäyntiä:) Pelkka syyttäminen riittäisi. Tällöin olisimme Pohjois-Koreassa.

    Eihän ole epäilystäkään siitä etteikö poliisi ja syyttäjä olisi eläimen raivolla yrittänyt vääntää Nilsistä syyllistä ja kuten oikeudenkäynnissä kuulimme mitä mielikuvituksellisimpia "todisteita" hänen syyllisyydestään.

    Mutta se mikä jäi käteen on se, että oikeus totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Niinpä.
    Ei siis tietoakaan mistään riidasta, ei teltasta ulkopuolelle sulkemisista eikä yleensäkään mistään mitä syytekirjelmässä esitettiin. Kaikki oli pelkän mielikuvituksen tuotetta:)

    Korvaukset tulivat perusteettomasta vangitsemisesta, ei siitä että hänet haastettiin oikeuteen. Normaalikäytäntö, jos tuomiota ei tule. Ei tässä tarvitse edelleenkään kuvitella mitään, koska länsimainen oikeusjärjestelmä toimii aikaisemmin esitetyllä tavalla, joten viittauksesi Pohjois-Koreaan ontuu todella pahasti. Se, että syytekynnys ylittyy, ei tarkoita automaattista tuomiota. Tuomiosta päättää toinen instanssi kuin syyttäjä. Oletko oikeasti noin pihalla, vai provoiletko vain? Veikkaan provoilemista.

    Kuten tuossa jo aikaisemmin tuli esiin, se että syytekynnys ylittyy ei todellakaan tarkoita sitä että olisi jotain todellista näyttöä epäillyn syyllisyydestä.
    Tällöinhän jokainen joka syystä tai toisesta joutuu oikeuteen olisi automaattisesti syyllinen ja aina olisi olemassa näyttöä hänen syyllisyydestään.

    Nilsin osaltahan oikeus totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Nilsin saama korvaus oli huomattavasti suurempi kuin normaali koppikorvaus.

    Äänestä

  • tuli esiin kirjoitti:

    Paksukalloisuutesi on ihailtavaa. Järkevä, faktoihin perustuva keskustelu on kanssasi mahdotonta, joten enpä minäkään viitsi enempää aikaani sinun kanssa inttämiseen tuhlata, kun et nähtävästi ymmärrä lukemaasi? Syytekynnyksen ylittyessä on aina olemassa näyttöä syytetyn syyllisyydestä, tuntuipa se sinusta miten pahalta tahansa. Jos syyttäjällä ei ole esittää oikeudessa mitään näyttöä syyllisyydestä, juttu ei etene oikeuteen vaan pysähtyy esitutkintaan, kun syytekynnys ei ylity. Oikeudessa sitten punnitaan riittääkkö näyttö syytteen läpimenoon. Jos riittää, tulee tuomio. Jos taas ei riitä, syyte raukeaa (huom! ei todeta syyttömäksi, koska siihen oikeus ei ota kantaa).

    Logiikkasi ontuu tuossa(kin) kohdassa, että jos joutuu oikeuteen, syytetty olisi automaattisesti syyllinen. Ei ole. Kertauksena vielä, että syyttäjä esittää syyllisyyttä tukevaa näyttöä, puolustus vastaa siihen ja näiden valossa punnitaan riittääkö näyttö syytteen läpimenoon vai ei.

    Lopuksi vielä syyttäjän näyttö tässä tapauksessa:

    Uhrien sijainti surmaamishetkellä. Uhreja on siirrelty, lukuunottamatta Seppo Boismania. Tämä viittaa lavastukseen.

    Henkilöiden sijainti Gustafssonin kertoman mukaan. todelliset sijainnit eivät vastaa Gustafssonin kertomaa. Gustafsson on tullut teltan päälle vasta sen jälkeen, kun veriroiskeet olivat kuivuneet.

    Raahausjäljet. Sellaisia ei ole löytynyt mistään. Gustafssonin kertomus raahaamisesta ei pidä paikkaansa.

    Teltan viilto- ja repeämäjäljet. Syyttäjä todisteli eri tavoin ristiriitoja syytetyn kertomuksissa.

    Kengät. Olivat todennäköisesti olleet surmaajan jalassa. On epätodennäköistä, että ulkopuolinen surmaaja laittaisi Gustafssonin kengät jalkaansa, tekisi teot ja piilottaisi ne sitten metsään.

    Tekoväline. Sekä Gustafssonilla että Boismanilla oli tekovälineeksi sopiva puukko mukana. Kivi on löytynyt paikalta.Gustafssonilla ei ole torjuntavammoja, koska aseet ovat olleet hänen käsissään.

    Tajuttomuus / toimintakyky. Kaikki paikalle tulleet ovat pitäneet selvänä että Gustafsson on ollut hengissä. Poliisit ovat todennäköisesti saaneet Gustafssonin henkilötiedot häneltä itseltään. Sairaalatietojen mukaan Gustafsson oli ollut unelias sairaalassa. Unelias on eri asia kuin tajuton.

    Gustafssonin väitetty aivovamma tai muistamattomuus. Nykylääkärien mukaan kyse oli tavanomaisista pahoinpitelyvammoista. Asiantuntijalääkärien mukaan silloisissa havainnoissa, väitetyssä aivovammassa, pitkässä alentuneessa tajuttomuudessa ja muistamattomuudessa on ristiriita.

    Tekoaika. Eri aikalaistodistaiien kertomusten perusteella verityöt tehtiin aamuneljän maissa. Ulkopuolinen tekijä ei olisi jäänyt paikalle siirtelemään uhreja ja tavaroita.

    Lavastustoimet. Kukaan ulkopuolinen ei olisi lavastanut paikkaa, vaan lähtenyt sieltä kiireen vilkkaa. Gustafsson on teot tehtyään ymmärtänyt että hän jää kiinni, jos lähtee pois paikalta. Lavastustoimia olivat uhrien siirteleminen, puukonjälkien iskeminen telttaan, tekovälineiden ja kenkien piilottaminen ja teltan narujen katkominen.

    Motiivi. Kyse oli todennäköisesti mustasukkaisuudesta, sillä Irmeli oli raaimmin ja muista poikkeavasti surmattu. Teltan narujen sitominen oli tapahtunut, kun Gustafsson suljettiin ulkopuolelle. Myös ns. yllätystodistaja Marjatta Sahakankaan kertomus Gustafssonin ja Boismanin riitelystä on uskottava.

    Muut epäillyt. Muut epäillyt on pystytty poliisitutkinnassa sulkemaan pois. Verijälkitutkimus teltasta on myös riittävä. Ulkopuolisen dna:ta sisältävää tyynyliinaa ei voi liittää juttuun.

    Et pysty keskustelemaan asiasta neutraalisti, vaan hyökkäät järjestelmällisesti jokaista kirjoittajaa vastaan jonka mielipiteet eivät ole yhteneväisiä kanssasi. Sinulle ei riitä nähtävästi sekään, että joku kirjoittaa faktoilla, ei mutulla. Lisäksi vasta-argumenttisi ovat epäloogisia ja suorastaan lapsellista inttämistä ilman minkäänlaista kompetenssia keskustella juridisista faktoista. En minäkään ole kertaakaan sanonut että Gustu on syyllinen, mutta kun erehdyin kirjoittamaan vain faktoilla, sinä pillastuit ja taannuit 12-vuotiaan juupas-eipäs tasolle. Tämä piirre kertoo minulle sen, etten kirjoituksiasi enää noteeraa.

    ”Syytekynnyksen ylittyessä on aina olemassa näyttöä syytetyn syyllisyydestä, tuntuipa se sinusta miten pahalta tahansa.”
    Tuohan juuri tarkoittaa sitä että siis joka ainut joka oikeuteen joutuu, häntä vastaan on mielestäsi aina olemassa näyttöä syyllisyydestä.
    Tietenkään näin ei ole, on vain syyttäjän ehdotelmia. Bodomin tapauksessa oikeus heitti jokaisen näistä ehdotelmista roskakoriin.

    Nuo hätäisen kiukkusi puuskassa kootot sepustukset eivät siis todellakaan ole mitään ”näyttöä”, vaan syyttäjän ehdotelmia. Mutta käydään illan kuluksi läpi.

    ”Uhrien sijainti surmaamishetkellä. Uhreja on siirrelty, lukuunottamatta Seppo Boismania. Tämä viittaa lavastukseen.”
    No justiinsa:) Tämä siis syyttäjän hatara mielipide. Ensinnäkin ”viittaa”, ei siis muuta kuin mutu-jorinaa. Toiseksi miksipä ulkopuolinen ei olisi voinut uhreja siirtää syystä tai toisesta. Tai vaikka lavastaakseen, miten vain.

    ”Henkilöiden sijainti Gustafssonin kertoman mukaan. todelliset sijainnit eivät vastaa Gustafssonin kertomaa. Gustafsson on tullut teltan päälle vasta sen jälkeen, kun veriroiskeet olivat kuivuneet.”
    Nilsillä siis kuusi erilaista murtumaa pään alueella, leukaluu poikki ym ym vammoja. Eikä siis muista ”henkilöiden sijaintia”:) Sekö olisi siis jokin ihme?
    Ja viittaisi että hän olisi murhaaja:)? Nils oli sairaalaan tuotaessa ”alentuneessa tajunnantilassa”, ei siis täysin tajuton. Hän on aivan hyvin voinut jopa ryömiä teltasta hieman. Kukapa tietää, juuri iskun aikaan tilanne on taatusti ollut hyvin sekasortoinen. Eli taaskin syyttäjän kiihkeää mutu-lätinää.

    ”Raahausjäljet. Sellaisia ei ole löytynyt mistään. Gustafssonin kertomus raahaamisesta ei pidä paikkaansa. ”
    Raahausjäljistä kertoivat aikalaislehdet heti tapahtuman jälkeisenä päivänä. Eivät siis ole Nilsin keksintöä.

    ”Kengät. Olivat todennäköisesti olleet surmaajan jalassa. On epätodennäköistä, että ulkopuolinen surmaaja laittaisi Gustafssonin kengät jalkaansa, tekisi teot ja piilottaisi ne sitten metsään.”
    Verijälkitutkijat sanoivat että on aivan hyvin mahdollista että kengät olivat siinä mihin Nils ne kertoi jättäneensä. Eli eivät olleet kenenkään jalassa. Kuten oikeus totesi, ei ole osoitettu edes todennäköiseksi sitä vaihtoehtoa että kengät olisivat olleet tekohetkellä jollakulla jalassa.

    ”Tekoväline. Sekä Gustafssonilla että Boismanilla oli tekovälineeksi sopiva puukko mukana. Kivi on löytynyt paikalta.Gustafssonilla ei ole torjuntavammoja, koska aseet ovat olleet hänen käsissään.”
    Kenelläkään uhreista ei ole varsinaisia torjuntavammoja. Sepolla pienenpieni nirhauma vasemmassa kädessä jonka tutkijat totesivat voineen tulla aivan mistä hyvänsä. Kenelläkään ei siis jälkiä että olisi katkonut Nilsin leukaluun, pätkinyt murtumia sinne sun tänne, ym ym.

    jatkuu...

    Äänestä

  • alaa opiskeleva kirjoitti:

    Paksukalloisuutesi on ihailtavaa. Järkevä, faktoihin perustuva keskustelu on kanssasi mahdotonta, joten enpä minäkään viitsi enempää aikaani sinun kanssa inttämiseen tuhlata, kun et nähtävästi ymmärrä lukemaasi? Syytekynnyksen ylittyessä on aina olemassa näyttöä syytetyn syyllisyydestä, tuntuipa se sinusta miten pahalta tahansa. Jos syyttäjällä ei ole esittää oikeudessa mitään näyttöä syyllisyydestä, juttu ei etene oikeuteen vaan pysähtyy esitutkintaan, kun syytekynnys ei ylity. Oikeudessa sitten punnitaan riittääkkö näyttö syytteen läpimenoon. Jos riittää, tulee tuomio. Jos taas ei riitä, syyte raukeaa (huom! ei todeta syyttömäksi, koska siihen oikeus ei ota kantaa).

    Logiikkasi ontuu tuossa(kin) kohdassa, että jos joutuu oikeuteen, syytetty olisi automaattisesti syyllinen. Ei ole. Kertauksena vielä, että syyttäjä esittää syyllisyyttä tukevaa näyttöä, puolustus vastaa siihen ja näiden valossa punnitaan riittääkö näyttö syytteen läpimenoon vai ei.

    Lopuksi vielä syyttäjän näyttö tässä tapauksessa:

    Uhrien sijainti surmaamishetkellä. Uhreja on siirrelty, lukuunottamatta Seppo Boismania. Tämä viittaa lavastukseen.

    Henkilöiden sijainti Gustafssonin kertoman mukaan. todelliset sijainnit eivät vastaa Gustafssonin kertomaa. Gustafsson on tullut teltan päälle vasta sen jälkeen, kun veriroiskeet olivat kuivuneet.

    Raahausjäljet. Sellaisia ei ole löytynyt mistään. Gustafssonin kertomus raahaamisesta ei pidä paikkaansa.

    Teltan viilto- ja repeämäjäljet. Syyttäjä todisteli eri tavoin ristiriitoja syytetyn kertomuksissa.

    Kengät. Olivat todennäköisesti olleet surmaajan jalassa. On epätodennäköistä, että ulkopuolinen surmaaja laittaisi Gustafssonin kengät jalkaansa, tekisi teot ja piilottaisi ne sitten metsään.

    Tekoväline. Sekä Gustafssonilla että Boismanilla oli tekovälineeksi sopiva puukko mukana. Kivi on löytynyt paikalta.Gustafssonilla ei ole torjuntavammoja, koska aseet ovat olleet hänen käsissään.

    Tajuttomuus / toimintakyky. Kaikki paikalle tulleet ovat pitäneet selvänä että Gustafsson on ollut hengissä. Poliisit ovat todennäköisesti saaneet Gustafssonin henkilötiedot häneltä itseltään. Sairaalatietojen mukaan Gustafsson oli ollut unelias sairaalassa. Unelias on eri asia kuin tajuton.

    Gustafssonin väitetty aivovamma tai muistamattomuus. Nykylääkärien mukaan kyse oli tavanomaisista pahoinpitelyvammoista. Asiantuntijalääkärien mukaan silloisissa havainnoissa, väitetyssä aivovammassa, pitkässä alentuneessa tajuttomuudessa ja muistamattomuudessa on ristiriita.

    Tekoaika. Eri aikalaistodistaiien kertomusten perusteella verityöt tehtiin aamuneljän maissa. Ulkopuolinen tekijä ei olisi jäänyt paikalle siirtelemään uhreja ja tavaroita.

    Lavastustoimet. Kukaan ulkopuolinen ei olisi lavastanut paikkaa, vaan lähtenyt sieltä kiireen vilkkaa. Gustafsson on teot tehtyään ymmärtänyt että hän jää kiinni, jos lähtee pois paikalta. Lavastustoimia olivat uhrien siirteleminen, puukonjälkien iskeminen telttaan, tekovälineiden ja kenkien piilottaminen ja teltan narujen katkominen.

    Motiivi. Kyse oli todennäköisesti mustasukkaisuudesta, sillä Irmeli oli raaimmin ja muista poikkeavasti surmattu. Teltan narujen sitominen oli tapahtunut, kun Gustafsson suljettiin ulkopuolelle. Myös ns. yllätystodistaja Marjatta Sahakankaan kertomus Gustafssonin ja Boismanin riitelystä on uskottava.

    Muut epäillyt. Muut epäillyt on pystytty poliisitutkinnassa sulkemaan pois. Verijälkitutkimus teltasta on myös riittävä. Ulkopuolisen dna:ta sisältävää tyynyliinaa ei voi liittää juttuun.

    Et pysty keskustelemaan asiasta neutraalisti, vaan hyökkäät järjestelmällisesti jokaista kirjoittajaa vastaan jonka mielipiteet eivät ole yhteneväisiä kanssasi. Sinulle ei riitä nähtävästi sekään, että joku kirjoittaa faktoilla, ei mutulla. Lisäksi vasta-argumenttisi ovat epäloogisia ja suorastaan lapsellista inttämistä ilman minkäänlaista kompetenssia keskustella juridisista faktoista. En minäkään ole kertaakaan sanonut että Gustu on syyllinen, mutta kun erehdyin kirjoittamaan vain faktoilla, sinä pillastuit ja taannuit 12-vuotiaan juupas-eipäs tasolle. Tämä piirre kertoo minulle sen, etten kirjoituksiasi enää noteeraa.

    ”Tajuttomuus / toimintakyky. Kaikki paikalle tulleet ovat pitäneet selvänä että Gustafsson on ollut hengissä. Poliisit ovat todennäköisesti saaneet Gustafssonin henkilötiedot häneltä itseltään. Sairaalatietojen mukaan Gustafsson oli ollut unelias sairaalassa. Unelias on eri asia kuin tajuton.”
    Kuten tuossa jo tuli esiin, Nils oli alentuneessa tajunnantilassa sairaalaan vietäessä. Tajuttomuuden ja tajunnan rajamailla.
    Henkilötietojen osalta tutkinnanjohtaja Arvi Vainio totesi lehdille ”-Toisen nuorukaisen taskussa olleesta muistivihosta saimme tyttöjen etunimet ja osoitteet, lopullinen henkilöllisyys selvisi paikalla. Poikain henkilöllisyys oli helpompaa, joskin hitaampaa selvittää heidän moottoripyöriensä rekisterinumeroiden perusteella.”

    ”Tekoaika. Eri aikalaistodistaiien kertomusten perusteella verityöt tehtiin aamuneljän maissa. Ulkopuolinen tekijä ei olisi jäänyt paikalle siirtelemään uhreja ja tavaroita.”
    Heh:) Karjalainen näki pojat sulassa sovussa noin 4.15. Mitään viitteitä riidoista eikä muustakaan ole.
    Taaskin kiihkeää syyttäjän mutua: ...”ei olisi jäänyt...” Mistä hiivatista sen voi sanoa jäisikö vai ei? Eikä ole tarvinnutkaan jäädä.

    ”Lavastustoimet. Kukaan ulkopuolinen ei olisi lavastanut paikkaa, vaan lähtenyt sieltä kiireen vilkkaa. Gustafsson on teot tehtyään ymmärtänyt että hän jää kiinni, jos lähtee pois paikalta. Lavastustoimia olivat uhrien siirteleminen, puukonjälkien iskeminen telttaan, tekovälineiden ja kenkien piilottaminen ja teltan narujen katkominen.”
    Huh, onpa varsinaista musta tuntuu-lätinää:) Tuo nyt ei todellakaan muuta kommenttia kaivanne. Tuoko todistaisi jotain syyllisyydestä?:)

    ”Motiivi. Kyse oli todennäköisesti mustasukkaisuudesta, sillä Irmeli oli raaimmin ja muista poikkeavasti surmattu. Teltan narujen sitominen oli tapahtunut, kun Gustafsson suljettiin ulkopuolelle. Myös ns. yllätystodistaja Marjatta Sahakankaan kertomus Gustafssonin ja Boismanin riitelystä on uskottava. ”
    Mistä ihmeen mustasukkaisuudesta? Oikeus totesi että ei ole mitään mikä viittaisi mustasukkaisuuteen. Eli täysin tuhannen ja yhden yön tarinaa.
    Nils suljettu teltan ulkopuolelle:)? Mikä ihme sellaiseen viittaa?
    Ihmetyttää että miksi kummassa täytyy keksiä tuollaisia tarinoita.
    Marjatan ”uskottavuudesta” kukin voi lukea oikeuden päätöksestä. Oikeus oli täysin päinvastasita mieltä.

    Ei siis todellakaan ole olemassa mitään mikä edes kokonaisuutena arvioiden osoittaisi että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Äänestä

  • urakoit 2 kirjoitti:

    Täsmennyksenä se, että minä olen kirjoittanut faktoilla, en mutulla. Syyttäjän näytöistä saat olla vapaasti mitä mieltä tahansa. Meinasinkin laittaa tuohon edellisen viestini loppuun, että älä turhaan siteeraa tuttuun tyyliisi syyttäjän näyttöjä, koska ne eivät ole minun mielipiteitäni tai faktoja.

    Kehoitan sinua tutustumaan oikeusjärjestelmämme rikosprosessin etenemiseen eri vaiheissa, niin ei tarvitsisi inttää mm. syytekynnyksestä, kun et selvästikään sen sisältöä hahmota. Mikä tuossa aivan normaalissa asiassa voi noin paljon sinua ärsyttää?

    Syyttäjän "näytöistä" olen samaa mieltä kuin oikeus eli mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Eli mitään näyttöä ei syyttäjällä ollut, pelkkää musta tuntuu-lätinää.

    Ei minua mikään ärsytä.

    Moneen kertaanhan olen sanonut että vaikka syytekynnys syyttäjän mielestä ylittyy niin se ei todellakaan tarkoita että hänellä olisi jotain todellista näyttöä syyllisyydestä.

    Sehän nähtiin vaikkapa Bodomissa.

    Äänestä

  • kuin oikeus kirjoitti:

    Laitoin ne selventämään sitä, miksi asia oikeuteen meni, eli miksi syytekynnys ylittyi. Kuten tiedämme, Gustua ei tuomittu. Oliko vielä jotain?

    Äänestä

  • kuin oikeus kirjoitti:

    Syyttäjän "näytöistä" olen samaa mieltä kuin oikeus eli mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Eli mitään näyttöä ei syyttäjällä ollut, pelkkää musta tuntuu-lätinää.

    Ja vielä: Jos tämän maan oikeuskäytäntö olisi Pohjois-Korealainen, Gustuhan olisi tuomittu. Joko nyt siis uskot, että oikeusjärjestelmämme on hyvä ja asiat etenevät tietyssä järjestyksessä syytetyn oikeusturvan takaamiseksi. Kuten jo aiemmin sanoin, pelkkä syytekynnyksen ylittäminen ei tee kenestäkään syyllistä.

    Äänestä

  • ärsyttäisi kirjoitti:

    Ei minua mikään ärsytä.

    Moneen kertaanhan olen sanonut että vaikka syytekynnys syyttäjän mielestä ylittyy niin se ei todellakaan tarkoita että hänellä olisi jotain todellista näyttöä syyllisyydestä.

    Sehän nähtiin vaikkapa Bodomissa.

    Eli emme elä Pohjois-Koreassa, kuten aiemmin visioit?

    Äänestä

  • sama taas kirjoitti:

    Ja vielä: Jos tämän maan oikeuskäytäntö olisi Pohjois-Korealainen, Gustuhan olisi tuomittu. Joko nyt siis uskot, että oikeusjärjestelmämme on hyvä ja asiat etenevät tietyssä järjestyksessä syytetyn oikeusturvan takaamiseksi. Kuten jo aiemmin sanoin, pelkkä syytekynnyksen ylittäminen ei tee kenestäkään syyllistä.

    No perhana tuotahan minä olen koko ajan tarkoittanut:) Eli jos olisimme Pohjois-Koreassa niin ilman muuta Nils olisi olisi tuomittu koska siellä ei tarvita syytteeseen näytön hiventäkään, riittää että joku sattuu syyttämään.

    Siksihän minä olen moneen kertaan sanonut että jos pelkkä syyttäjän kyhäelmä riittää niin olisimme Pohjois -Koreassa.

    Ilman muuta oikeusjärjestelmämme on hyvä, herranen aika. Bodomin tapauksessa siis oikeus tarvitsi syyttäjältä jotain oikeaa näyttöä eikä musta tuntuu-lätinää.
    Hyvä oikeusjärjestelmämme totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Äänestä

  • riidasta kirjoitti:

    Kuten tuossa jo tuli esiin, ei ole olemassa edes pienen pientä viitettä siihen että leiriläisten kesken olisi ollut riitaa.
    Vielä noin klo 4.15 Karjalainen näkee pojat kaikessa rauhassa rannalla. Kesäyö on hiljainen ja idyllisen rauhallinen. Tuosta noin tunteroinen ja teltta nähdään lytyssä ja tuntemattomaksi jäänyt mies teltalla.

    Erittäin myöhään on tehty myös Tuulikin merkintä vihkoon, unettavan ikävystynyt ja arkinen. Ei pientäkään mainintaa mistään poikkeavasta.

    Kivilahti oli passissa paikallaan eikä kuullut hiljaisessa kesäyössä mitään poikkeavaa. Hiljaista ja rauhallista oli.

    Eli lyhyesti ei ole olemassa pienintä viitettä leiriläisten riidasta. Toki mielikuvituksen kurimuksessa sen tietenkin voi keksiä kuten aivan mitä muuta hyvänsä. Taivas vain on rajana. Mutta mitäpä sellaisilla on merkitystä.

    "Että pääsisit edes jossain tiedoillasi loistamaan, niin kerropas nyt P-Korean "asiantuntijana" miten siellä vastaavanlainen rikostutkinta olisi hoidettu."
    Vastausta odotetaan!

    Nuo muut lorusi olet loruillutkin jo sekoamiseesi asti.

    Äänestä

  • alaa opiskeleva kirjoitti:

    Paksukalloisuutesi on ihailtavaa. Järkevä, faktoihin perustuva keskustelu on kanssasi mahdotonta, joten enpä minäkään viitsi enempää aikaani sinun kanssa inttämiseen tuhlata, kun et nähtävästi ymmärrä lukemaasi? Syytekynnyksen ylittyessä on aina olemassa näyttöä syytetyn syyllisyydestä, tuntuipa se sinusta miten pahalta tahansa. Jos syyttäjällä ei ole esittää oikeudessa mitään näyttöä syyllisyydestä, juttu ei etene oikeuteen vaan pysähtyy esitutkintaan, kun syytekynnys ei ylity. Oikeudessa sitten punnitaan riittääkkö näyttö syytteen läpimenoon. Jos riittää, tulee tuomio. Jos taas ei riitä, syyte raukeaa (huom! ei todeta syyttömäksi, koska siihen oikeus ei ota kantaa).

    Logiikkasi ontuu tuossa(kin) kohdassa, että jos joutuu oikeuteen, syytetty olisi automaattisesti syyllinen. Ei ole. Kertauksena vielä, että syyttäjä esittää syyllisyyttä tukevaa näyttöä, puolustus vastaa siihen ja näiden valossa punnitaan riittääkö näyttö syytteen läpimenoon vai ei.

    Lopuksi vielä syyttäjän näyttö tässä tapauksessa:

    Uhrien sijainti surmaamishetkellä. Uhreja on siirrelty, lukuunottamatta Seppo Boismania. Tämä viittaa lavastukseen.

    Henkilöiden sijainti Gustafssonin kertoman mukaan. todelliset sijainnit eivät vastaa Gustafssonin kertomaa. Gustafsson on tullut teltan päälle vasta sen jälkeen, kun veriroiskeet olivat kuivuneet.

    Raahausjäljet. Sellaisia ei ole löytynyt mistään. Gustafssonin kertomus raahaamisesta ei pidä paikkaansa.

    Teltan viilto- ja repeämäjäljet. Syyttäjä todisteli eri tavoin ristiriitoja syytetyn kertomuksissa.

    Kengät. Olivat todennäköisesti olleet surmaajan jalassa. On epätodennäköistä, että ulkopuolinen surmaaja laittaisi Gustafssonin kengät jalkaansa, tekisi teot ja piilottaisi ne sitten metsään.

    Tekoväline. Sekä Gustafssonilla että Boismanilla oli tekovälineeksi sopiva puukko mukana. Kivi on löytynyt paikalta.Gustafssonilla ei ole torjuntavammoja, koska aseet ovat olleet hänen käsissään.

    Tajuttomuus / toimintakyky. Kaikki paikalle tulleet ovat pitäneet selvänä että Gustafsson on ollut hengissä. Poliisit ovat todennäköisesti saaneet Gustafssonin henkilötiedot häneltä itseltään. Sairaalatietojen mukaan Gustafsson oli ollut unelias sairaalassa. Unelias on eri asia kuin tajuton.

    Gustafssonin väitetty aivovamma tai muistamattomuus. Nykylääkärien mukaan kyse oli tavanomaisista pahoinpitelyvammoista. Asiantuntijalääkärien mukaan silloisissa havainnoissa, väitetyssä aivovammassa, pitkässä alentuneessa tajuttomuudessa ja muistamattomuudessa on ristiriita.

    Tekoaika. Eri aikalaistodistaiien kertomusten perusteella verityöt tehtiin aamuneljän maissa. Ulkopuolinen tekijä ei olisi jäänyt paikalle siirtelemään uhreja ja tavaroita.

    Lavastustoimet. Kukaan ulkopuolinen ei olisi lavastanut paikkaa, vaan lähtenyt sieltä kiireen vilkkaa. Gustafsson on teot tehtyään ymmärtänyt että hän jää kiinni, jos lähtee pois paikalta. Lavastustoimia olivat uhrien siirteleminen, puukonjälkien iskeminen telttaan, tekovälineiden ja kenkien piilottaminen ja teltan narujen katkominen.

    Motiivi. Kyse oli todennäköisesti mustasukkaisuudesta, sillä Irmeli oli raaimmin ja muista poikkeavasti surmattu. Teltan narujen sitominen oli tapahtunut, kun Gustafsson suljettiin ulkopuolelle. Myös ns. yllätystodistaja Marjatta Sahakankaan kertomus Gustafssonin ja Boismanin riitelystä on uskottava.

    Muut epäillyt. Muut epäillyt on pystytty poliisitutkinnassa sulkemaan pois. Verijälkitutkimus teltasta on myös riittävä. Ulkopuolisen dna:ta sisältävää tyynyliinaa ei voi liittää juttuun.

    Et pysty keskustelemaan asiasta neutraalisti, vaan hyökkäät järjestelmällisesti jokaista kirjoittajaa vastaan jonka mielipiteet eivät ole yhteneväisiä kanssasi. Sinulle ei riitä nähtävästi sekään, että joku kirjoittaa faktoilla, ei mutulla. Lisäksi vasta-argumenttisi ovat epäloogisia ja suorastaan lapsellista inttämistä ilman minkäänlaista kompetenssia keskustella juridisista faktoista. En minäkään ole kertaakaan sanonut että Gustu on syyllinen, mutta kun erehdyin kirjoittamaan vain faktoilla, sinä pillastuit ja taannuit 12-vuotiaan juupas-eipäs tasolle. Tämä piirre kertoo minulle sen, etten kirjoituksiasi enää noteeraa.

    Minäkään en voi olla varma Nissen syyllisyydestä, mutta kieltämättä kaikki viittaa siihen. Ei tunteroiseen hyödytä aikaa tuhlata, ellei huvin vuoksi jotain kommentoi.

    Vuodelta 1997, eilen, (murha ei vanhene...) - viittaa vain ulkopuoliseen, mieli-
    puoliseen tekijään. Lopussa oli txt, että 2004 oli syytteessä, mutta vapautui (NG).

    Äänestä

  • Bodomista kirjoitti:

    Vuodelta 1997, eilen, (murha ei vanhene...) - viittaa vain ulkopuoliseen, mieli-
    puoliseen tekijään. Lopussa oli txt, että 2004 oli syytteessä, mutta vapautui (NG).

    edellisenä kesänä, vedetiin yhtäläisyyksiä, mutta vasta DNA-tutkimuksilla voitiin vetää Nils Gustafsson kuultavaksi, josta vaivasta sai 40.000 E:n korvaukset.

    Äänestä

  • 2-oismurhaan kirjoitti:

    edellisenä kesänä, vedetiin yhtäläisyyksiä, mutta vasta DNA-tutkimuksilla voitiin vetää Nils Gustafsson kuultavaksi, josta vaivasta sai 40.000 E:n korvaukset.

    kärsivät enemmän saatuaan verirahoja, kuten Petterson, joi itsensä hengiltä.

    Äänestä

täysin alkuperäiseen kirjoittajaan.Näin se meni aikana kun ei ollut valvontakameroita..SYYLLINEN

Äänestä
  • Ei ole vieläkään tullut esille todistetta , joka absoluuttisen varmasti sulkisi pois nissen syyllisyyden, ei yhtäkän.
    Kuka syytön puhuu oon mä tappanukkin ainaskin=???? kolme, kiltit tytöt eivät telttaile poikien kanssa, saivat ansionsa mukaan, poliisia oli helppo jymäyttää, ois pitäny katella enemmän puiden suuntaan .Tehty mikä tapahtunu ja 15v tuli.
    Eikä se edes kolmee viikkoon tiennyt mitä oli tapahtunu, äitiäkin luuli poliisksi. shokissa kuitenkin. juro äijä.

    Äänestä

  • yhyhhyy kirjoitti:

    Ei ole vieläkään tullut esille todistetta , joka absoluuttisen varmasti sulkisi pois nissen syyllisyyden, ei yhtäkän.
    Kuka syytön puhuu oon mä tappanukkin ainaskin=???? kolme, kiltit tytöt eivät telttaile poikien kanssa, saivat ansionsa mukaan, poliisia oli helppo jymäyttää, ois pitäny katella enemmän puiden suuntaan .Tehty mikä tapahtunu ja 15v tuli.
    Eikä se edes kolmee viikkoon tiennyt mitä oli tapahtunu, äitiäkin luuli poliisksi. shokissa kuitenkin. juro äijä.

    sytytys sillä lääkärillä joka NG tutki. Huomas vasta 45 v kuluttua että "sehän liioittelee vammojaan". Siinä jo hämäläisetkin jää toiseksi.Hyvä että sentään huomasi.Se mua kans kiinnostaa että kun 2000 luvulla huomattiin että -60 luvun lääkärit ja poliisit olivat apinan tasoisia idiootteja joille tuollainen 18 kesäinen kansakoulun käynyt kaveri pystyi syöttämään mitä vaan miksi ne 2000 luvun nerot sitten niitä apinoita yleensä kutsuu todistamaan

    Äänestä

  • hidas......... kirjoitti:

    > Aika hidas sytytys sillä lääkärillä joka NG tutki. Huomas vasta 45 v kuluttua että "sehän liioittelee vammojaan".

    Miten niin lääkärillä (oikeastaan lääketieteen opiskelijalla, sehän Hassinen oli) olisi hidas sytytys? Eihän Gustu hänelle vammojaan liioitellut. Ihan muillehan hän niitä satujaan kertoili.

    Kyllähän Hassinen on koko ajan tiennyt mitkä Gustun vammat olivat: repemämä poskessa, pari naarmua ynnä hyväasentoisia murtumia leuassa. Ei sen kummempaa.

    Äänestä

  • Ihmettelen vaan kirjoitti:

    Nilsin vammoista kertoi lehdille heti veriteon jälkeisenä päivänä Bodomin ensimmäinen tutkinnanjohtaja, krp:n silloinen apulaispäällikkö Arvi Vainio. Olivat siis lehdissä 7.6.1960. Myöskin lehdissä olleiden sairaalasta saatujen tietojen mukaan Nilsin vammat olivat vaaralliset.

    Toisin sanoen Nilsin puukonpistoista ja vammoista kertoi ensin poliisimies, joten ne eivät ole Nilsin "keksintöä".

    Vielä 2000-luvun tutkimuksissa Nilsillä todettiin kuusi erilaista murtumaa pään alueella, leukaluu oli ainakin yhdestä kohtaa poikki, murtuma ohimossa korvan seudulla, sekä muita murtumia pään alueella. Poskessa läpireikä sekä ruhjeita ja haavoja eri puolilla päätä.

    Kuka ihmeessä ja missä välissä nämä vammat Nilsille aiheutti?

    Äänestä

  • Nilsin vammoista kirjoitti:

    kerran tiesi että sillä on vain pari naarmua niin miksi se ei kertonut siitä poliisille jo silloin.Henkirikoksessa ei ole vaitiolovelvollisuutta

    Äänestä

  • Hassinen kirjoitti:

    Haasinen kertoi oikeudessa että leukaluu oli ainakin yhdestä kohtaa poikki.

    Lisäksi 2000-luvulla siis lääkärit totesivat että Nilsillä oli pään alueella kuusi erilaista murtumaa. läpireikää poskessa, ruhjeita ja haavoja eri puolilla päätä. Murtuma esimerkiksi ohimon seudulla korvan likellä ja muut murtumat.
    Aikanaan hänellä diagnosoitiin ainakin aivoruhje.

    Ei siis ihan istu "pari naarmua".

    Äänestä

  • oikein istu:) kirjoitti:

    ei selvittänyt poliisille NG vammautumattomuutta niin hän syyllistyi virkarikokseen.Suomen Laki määrää että henkirikoksessa jokainen Suomen kansalainen on velvollinen auttamaan viranomaisia kaikin mahdollisin tavoin.

    Äänestä

  • Hassinen kirjoitti:

    ei selvittänyt poliisille NG vammautumattomuutta niin hän syyllistyi virkarikokseen.Suomen Laki määrää että henkirikoksessa jokainen Suomen kansalainen on velvollinen auttamaan viranomaisia kaikin mahdollisin tavoin.

    Kuten tuossa jo taisi tulla esille niin Nils ei suinkaan ollut "vammaton", vaan hänellä oli pään alueella kuusi erilaista murtumaa, leukaluu oli ainakin yhdestä kohtaa poikki, murtuma ohimon seudulla, muita murtumia pitkin päätä. Läpireikä poskessa sekä ruhjeita ja haavoja pitkin päätä.
    Aikanaan hänellä diagnosoitiin ainakin aivoruhje.

    Äänestä

  • Hassinen kirjoitti:

    ei selvittänyt poliisille NG vammautumattomuutta niin hän syyllistyi virkarikokseen.Suomen Laki määrää että henkirikoksessa jokainen Suomen kansalainen on velvollinen auttamaan viranomaisia kaikin mahdollisin tavoin.

    Olisi ollut poliisi asia selvittää Gustun vammat. Poliisit lähettivätkin sairaalalle pyynnön saada lääkärintodistus vammoista. Sitä poliisi ei kuitenkaan koskaan saanut tai jos sai niin sitten hukkasi sen.

    Ei ollut Hassisen asia lähteä kertomaan mitään jos asiaa ei häneltä kysytty.

    Äänestä

  • päätä pakota kirjoitti:

    virkalääkäri on samassa asemassa kuin virkapoliisikin molempien tehtäviin kuuluu henkirikoksen selvittäminen valtion viranomaisina

    Äänestä

  • päätä pakota kirjoitti:

    Olisi ollut poliisi asia selvittää Gustun vammat. Poliisit lähettivätkin sairaalalle pyynnön saada lääkärintodistus vammoista. Sitä poliisi ei kuitenkaan koskaan saanut tai jos sai niin sitten hukkasi sen.

    Ei ollut Hassisen asia lähteä kertomaan mitään jos asiaa ei häneltä kysytty.

    poliiseja Assmanin veriset vaatteetkaan, vaikka tarjottiin. Vähän tuntuu siltä, ettei rikollista haluttu saadakaan tuomittavaksi.
    Mitä jos Tulilahden epäiltykään ei tappanut itseään, vaan haudattiin juttu "itsemurhaamalla" epäilty.

    Äänestä

  • kiinnostanut kirjoitti:

    poliiseja Assmanin veriset vaatteetkaan, vaikka tarjottiin. Vähän tuntuu siltä, ettei rikollista haluttu saadakaan tuomittavaksi.
    Mitä jos Tulilahden epäiltykään ei tappanut itseään, vaan haudattiin juttu "itsemurhaamalla" epäilty.

    Silmäkulmasta läpi ja takaraivossa 11 venttiä ja puoli päätä pirstaleina ja kävelemään piti opetella uudele eikä muistya eikä silti kuntoutettu joukkoliikenteen kuskia ei hoidettu vaivaista työterveyshuollossa.

    Äänestä

  • nih ng kirjoitti:

    kuntoutettiin 3 vk sairaalassa ja joka päivä 2 poliisia tenttaamassa että mitä tapahtu.Asmanista on kuva KRP taulu kaulassa täällä netissä joten huomiotu on.Siitä rikoksesta kun ei voi tuomita ketään kun siellä ei ole mitään jälkeä jolla joku voitaisiin yhdistää siihen paikkaan.Sormenjälki on mutta se toimii todisteena vasta jos sen omistaja löytyy.

    Äänestä

  • sitä.... kirjoitti:

    Neurologinen kuntoutus on kuukausia tai vuosia.
    Vakavampi todellinen aivovamma jättää pysyviä jälkiä toimintakykyyn.
    Niitä ei ole.
    3vkoa sairaalassa oli tapahtuman kauheuden vuoksi ja tehdyn ilmakallo kuvauksen perusteella ok, käytäntö.
    Kait ois myös ollut itsekin huolestunut terveydentilastaan muutoinkin kuin arpiaan, noita vähäisiä esitellen

    Äänestä

  • eehtotanoinaa o kirjoitti:

    vähän turhan kauan sentään meni kun 45 v täytyi odottaa ennenkuin päästiin toteamaan ettei siinä enää vammoja ole.Toinen hauska piirre oli ettei kinattu oliko tajuton vaan siitä kestikö tajuttomuus 3 vai 5 vrk

    Äänestä

  • se sentään... kirjoitti:

    vähän turhan kauan sentään meni kun 45 v täytyi odottaa ennenkuin päästiin toteamaan ettei siinä enää vammoja ole.Toinen hauska piirre oli ettei kinattu oliko tajuton vaan siitä kestikö tajuttomuus 3 vai 5 vrk

    45 vuoden jälkeen siis todettiin että aikanaan Nilsillä oli pään alueella kuusi murtumaa, leukaluu ainakin yhdestä kohtaa poikki, murtuma ohimossa korvan tietämissä, läpireikää poskessa sekä ruhjeita ja haavoja eri puolilla päätä.

    Sairaalaan tuotaessa Nils oli alentuneessa tajunnantilassa, ei siis tajuton. Nillä rajoilla hän häälyi aikansa.
    Ei keskusteltu tajuttomuudesta vaan siitä kun Nils ei muista sairaalassaoloajasta. Mikäpä ihme se on jos muisti noilla vammoilla katoaakin.

    Äänestä

  • eehtotanoinaa o kirjoitti:

    Neurologinen kuntoutus on kuukausia tai vuosia.
    Vakavampi todellinen aivovamma jättää pysyviä jälkiä toimintakykyyn.
    Niitä ei ole.
    3vkoa sairaalassa oli tapahtuman kauheuden vuoksi ja tehdyn ilmakallo kuvauksen perusteella ok, käytäntö.
    Kait ois myös ollut itsekin huolestunut terveydentilastaan muutoinkin kuin arpiaan, noita vähäisiä esitellen

    Minkäs ihmeen takia Nilsillä olisi pitänyt olla "vakavampi todellinen aivovamma" ja minkä ihmeen takia pitäisi olla "pysyviä jälkiä toimintakyvyssä":)?

    Hänellä oli leukaluu ainakin yhdestä kohtaa poikki, kuusi eri murtumaaeri puolilla päätä, murtuma ohimon tienoilla, läpireikä poskessa, ruhjeita ja haavoja eri puolilla päätä. Aikanaan hänellä diagnosoitiin ainakin aivoruhje.
    Poliisi ja sairaala kuvasivat hänen tilaansa vakavaksi heti seuraavina päivinä ilmestyneissä lehdissä.

    Se, onko kyseessä "vakavampi todellinen aivovamma" on tyhjänpäiväinen kysymys, tärkeämpi on se kuka ja missä ihmeessä nuo vammat Nilsille aiheutti?

    Mistä sinä tiedät kuinka Nils on ollut "huolestunut terveydentilastaan" elämänsä aikana?:)

    Äänestä

  • aivovamma:)? kirjoitti:

    wkt

    Äänestä

  • sitä.... kirjoitti:

    kuntoutettiin 3 vk sairaalassa ja joka päivä 2 poliisia tenttaamassa että mitä tapahtu.Asmanista on kuva KRP taulu kaulassa täällä netissä joten huomiotu on.Siitä rikoksesta kun ei voi tuomita ketään kun siellä ei ole mitään jälkeä jolla joku voitaisiin yhdistää siihen paikkaan.Sormenjälki on mutta se toimii todisteena vasta jos sen omistaja löytyy.

    Eivät ainakaan Assmanin vaatteita. Nehän olisivat olleet tärkein todiste, jos niissä uhrien verta.

    Äänestä

  • tutkivat? kirjoitti:

    Eivät ainakaan Assmanin vaatteita. Nehän olisivat olleet tärkein todiste, jos niissä uhrien verta.

    eheehee
    haalareissa oli jotain punaista, hehhee
    veri kyllä tummu melkein mustuu ei loista punaisena
    niinko maalarin haalarin punamaalit

    Äänestä

  • n niitty kirjoitti:

    nyt sellaista lääkäriä sentään on joka ei verta tunnista.Siitä A on ainakin joskus ollut netissä kuva KRP taulu kaulassa joten huomioitu on.Siihen aikaan oli vain veriryhmt joilla voitiin osoittaa vain pois jos ei kuulunut samaan ryhmään.Yhteyden näyttämiseksi pitää olla jokin merkki-jälki ja siellä ei ole mitään jälkeä jolla A tai joku muu voitaisiin yhdistää Bodomiin.Tutkimukset ovat juuri jälkien hakemista ei niissä mitään yliluonnollista ole vaikka niissä se hohto on kun suuri poliisi tutkii

    kuin ylilääkäri ym asiantuntijat miltä veri näyttää.
    Näytät elävän tunteroisen kanssa samoissa maailmoissa.

    Äänestä

  • Suomessa kirjoitti:

    olikos se joskus syytettynä rattijuopumuksesta tai jostain, mutta siihen, ettei tutkita edes vaatteita, vaikka luvataan tulla hakemaan, ei ole järkevää selitystä.
    Jos löytyisi vaatteista kaikkien 4 veriryhmää, joista joku mahdollisesti harvinainenkin, niin olisi siinä selittämistä.
    Istui muuten Olavi Virtakin 2kk rattijuopumuksesta, joten lienee kuva jossain arkistoissa. Assmanin alibiksi riitti naisystävän todistus, joka olisi peloissaan kertonut mitä tahansa.

    Äänestä

  • paremmin kirjoitti:

    kuin ylilääkäri ym asiantuntijat miltä veri näyttää.
    Näytät elävän tunteroisen kanssa samoissa maailmoissa.

    saa KRP taulua kaulaan mutta eukkonsa pahoinpitelystä sen voi kyllä saada.Se A alibi on kyllä pelleilyä mutta kun pelkkä alibin puute ei oikeuta syytteeseen.Kyllä A KRP kuulusteluissa on ollut mutta sen alibi lienee suoraa huutoa joka Suomen lain mukaan kelpaa alibiksi.Siellä nyt ei ole mitään jälkeä merkkiä tms jolla joku A tai joku yleensä voi tuomita

    Äänestä

  • rattijuopumuksesta. kirjoitti:

    15 kohtaa käräjäoikeus

    luepa mielikuvissasi rinnan bodom.
    joo

    Äänestä

  • wkt kirjoitti:

    15 kohtaa käräjäoikeus

    luepa mielikuvissasi rinnan bodom.
    joo

    Kumpaankaan surmaan ei löytynynyt, järkisyin tekijäksi ulkopuolista. Niinpä katseet kääntyvät lähiympäristöön. Bodomissa ei kuitenkaan löytynyt enään (kulunut aika) riittävästi faktoja judirdisesta syyllisyydestä. Mutta järjellä ajateltuna...??

    Äänestä

  • rattijuopumuksesta. kirjoitti:

    saa KRP taulua kaulaan mutta eukkonsa pahoinpitelystä sen voi kyllä saada.Se A alibi on kyllä pelleilyä mutta kun pelkkä alibin puute ei oikeuta syytteeseen.Kyllä A KRP kuulusteluissa on ollut mutta sen alibi lienee suoraa huutoa joka Suomen lain mukaan kelpaa alibiksi.Siellä nyt ei ole mitään jälkeä merkkiä tms jolla joku A tai joku yleensä voi tuomita

    että hänet tuomittiin ja jopa istuikin pahoinpitelystä. Olisi mielenkiintoista nähdä se kuvakin, jos löytyisi jostain.
    http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:YJV5q4N12_wJ:188.138.24.197/phpbb2/viewtopic.php?f=11&t=1926&start=0 assman krp-kuva&cd=8&hl=fi&ct=clnk&gl=fi
    "Hans Assmannin vaikeudet Suomessa saivat alkunsa siitä, kun hän pahoinpiteli Vieno-vaimon erittäin raa’asti maaliskuussa 1961. Pahoinpitelyn nähnyt yövartija ei uskaltanut mennä väliin Hansin potkiessa maassa makaavaa Vienoa useita kertoja päähän, mutta osasi sentään ottaa Hansin auton rekisterinumeron ylös, minkä perusteella poliisi lopulta löysi Hansin muutaman päivän päästä kotoaan. Kuulusteluissa Hans kertoi hänen olleen niin kiivastunut mustasukkaisuuden johdosta, että filmi oli ikään kuin katkennut tapauksen yhteydessä. Vieno puolestaan kertoi miehensä pahoinpitelevän häntä säännöllisesti mustasukkaisuuden johdosta. Niin nyrkin ja hellan välissä Vieno oli, ettei hän oikeudessa kyennyt todistamaan Hansin läsnä ollessa. Kuulusteluissa hän kertoi halunneensa erota, muttei uskaltanut tehdä sitä, koska pelkäsi Hansia. Pahoinpitelystä Hans tuomittiin sekä raastuvan- että hovioikeudessa yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Jostain käsittämättömästä syystä rangaistusta ei kuitenkaan pantu täytäntöön, vaan mies jäi vapauteen elämään normaalia elämäänsä. Kirurgin lääkärit ja Uuden Suomen toimittajat pitivät tätä melko selkeänä osoituksena miehen suojelemisesta.

    Syksyllä 1963 Uuden Suomen artikkelit aiheuttivat kohun, jonka myötä Hans pidätettiin Ruotsissa ja luovutettiin Suomeen, missä häntä kuulusteltiin useitten ratkaisemattomien murhien tiimoilta. Tämä seikka oli ilmeisen huonosti yleisessä tiedossa, kun Paloaro ja Palo julkaisivat kirjan Luottamus tai kuolema vuonna 2004. Ei siis tiedetty, että kirja oli tältä osin paljolti vanhan kertausta. Kirjassa kerrotaan Hansin tarinointia kuolinvuoteellaan. Joka tapauksessa Hans vapautettiin kaikista epäilyistä syksyllä 1963, mutta hänen pahoinpitelytuomionsa pantiin viimeinkin täytäntöön Riihimäen vankilassa."
    "Ilta-Sanomien artikkelin mukaan Inarintien vuokraisäntäpari ei muistanut Hansin viettäneen heillä kahta yötä, mutta lopulta katsottiin näytetyn toteen, että Hans vietti siellä helluntain kummatkin yöt. Mutta aivan kuten kioskimiehen ja Lonkan tapauksessa, huomio kiinnittyy siihen, että alibi on tosiaan lähipiirin antama. Esim. Yhdysvalloissa valamiehistöt pääsääntöisesti sivuuttavat alibit, jotka perustuvat epäillyn lähipiirin lausuntoihin."

    En löytänyt alkuperäistä kirjoitusta, mutta pätevää tekstiä Urho kirjoittanut, vaikka muutamasta asiasta olenkin hiukan eri mieltä.
    Tuon Urhon kannattaisi kirjoittaa kirja, jos kerännyt muistakin epäillyistä, kuten Arskasta yhtä kattavaa tietoa, ainakin sujuvaa tekstiä. Mihinkähän on kadonnut, kun en moneen vuoteen lukenut näitä juttuja. Muistelen, että piti Nisseä syyttömänä.

    Äänestä

  • unohtanutkin kirjoitti:

    ja kuvat olivat siinä Bodom sivustossa on poistunut netistä

    Äänestä

  • paremmin kirjoitti:

    Kumpaankaan surmaan ei löytynynyt, järkisyin tekijäksi ulkopuolista. Niinpä katseet kääntyvät lähiympäristöön. Bodomissa ei kuitenkaan löytynyt enään (kulunut aika) riittävästi faktoja judirdisesta syyllisyydestä. Mutta järjellä ajateltuna...??

    Tuohon täytyy korjata sen verran, että Bodomin osalta ei "faktoja" löytynyt lainkaan. Ei edes pikkuriikkistä. Ei siis voi sanoa että "faktoja ei ollut riittävästi" kun niitä ei ollut lainkaan.

    Sen sijaan oikeus listasi pitkän rimpsun asioita jotka vahvasti tukivat Nilsin syyttömyyttä, ja oikeus totesi että mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että hän olisi syyllinen.

    Teltalla nähtiin myös kriittiseen aikaan tuntemattomaksi jäänyt mies.

    Äänestä

Sepustuksesi on kuin lääkesurmat, jotka tapahtui aikaa sitten..."Hänellä oli mahdollisuus surmata heidät". Eli siis koska sinulla on mahdollisuus surmata joku, teit sen kanssa. Tämä oli tapauksen syyttäjän "todiste". (En jaksa lehteä kaivaa esiin juuri nyt ja tarkastaa tekijän nimen yms...2004-2007 välillä tapahtunut).

Kuvailit asian, kuin olisit siellä ollut. Eli voinko tästä tehdä johtopäätöksen, että sinä olet oikea murhaaja ja kuten kaikki tekevät. Osoittavat sormensa muualle.

Bodomin tapauksessa teorioita on niin monia. Tuskin koskaan selviää, mitä ja miksi tapahtui. Kiitos kuuluu osaksi mahtavan poliisityönkin (Joka ei ole kun teknologisesti muuttunut näistä ajoista).

Äänestä
  • Kiltit tytöt eivät telttaile poikien kamsa. Kuvaava hiljaisuus Irmelistä. Saivat ansionsa mukaan.
    Oli kännissä, huojui ja haastoi riitaa...

    suomalainen juttu

    Äänestä

  • nih,, kirjoitti:

    Kiltit tytöt eivät telttaile poikien kamsa. Kuvaava hiljaisuus Irmelistä. Saivat ansionsa mukaan.
    Oli kännissä, huojui ja haastoi riitaa...

    suomalainen juttu

    Oikeudessa kuullaan, että seksiä päätettiin odottaa, kunnes tyttö täyttäisi 16 vuotta. Syntymäpäivä sattuikin sopivasti helluntain läheisyyteen, jolloin lähdetään telttaretkelle kondomit mukana. Telttaretkellä tosin selviää, että tytöllä onkin kuukautiset: ei sitä huvita. Tekosyykö? Toinen retkellä mukana oleva tyttö puhuu ajattelemattomasti ohi suunsa ja viittaa ystävättärensä toiseenkin poikaystävään, jonka kanssa tämä ei ole tuntenut tarvetta odottaa 16-vuotiaaksi asti. Yleistä kyräilyä, alkoholin nappailua. Tunnelma pilalla.

    Aamulla tytöllä 16 puukoniskua ympäri kaulan aluetta, 16-kesäiselle 16 iskua. Tarkistetaan onko todella kuukautiset vai oliko pelkkä keksitty syy kieltäytyä seksistä: vedetään pikkuhousut alas.

    Noooo, näinhän se ei mennyt, mutta aina kai voi visioida.

    Äänestä

  • talemonger kirjoitti:

    Tuossa iskujen määrässä olet kyllä oikeaas, hyvin henkilökohtaista, tuskin sattumaa.. siinä sulle 16v synttäreitä...

    IS julkaisi artikkelin tänään yli 100 selvittämätöntä murhaa suomess,
    kommentti gustafssonista sai vapauttavan tuomion,
    syyllinen silti.

    Verinen kenkä, roiskeet Tuulikin iskun suunnasta, ollut kasvokkain tyttöressuun, hirviö,
    liioittelu vammoista, ei komeen vikkoon tiennyt mitä tapahtunut, epäsuorat tunnustukset ym vaikka mitä.

    Usein murhaajat kuolinhetken lähestyuessä tulee tunnontuskiin ja keventää' mieltään ja tunnusta tai dementioissaan jorise salat julki....
    ensivaikutelmaviso oli myös merkittävä, humalaiset on teltal tapellu

    Äänestä

  • tapahtunu mikä tehty kirjoitti:

    Heitetäänpä roskikseen nuokin tässä kesäpäivän ratoksi, vaikka harvinaisen tyhjänpäiväistä lätinää ovatkin.

    "IS julkaisi artikkelin tänään yli 100 selvittämätöntä murhaa suomess, kommentti gustafssonista sai vapauttavan tuomion, syyllinen silti."

    Lehdessä muiden tapausten ohella mainittiin että Gustafsson sai vapauttavan tuomion.
    "Syyllinen silti" on täysin sinun omaa pakonomaista fantasiaasi, noin ei Iltiksessä todellakaan sanottu:)

    "Verinen kenkä, roiskeet Tuulikin iskun suunnasta, ollut kasvokkain tyttöressuun, hirviö,
    liioittelu vammoista, ei komeen vikkoon tiennyt mitä tapahtunut, epäsuorat tunnustukset ym vaikka mitä."

    Kuten verijälkitutkijat sanoivat, Nilsin kengät ovat aivan hyvin voineet olla sillä paikalla mihin Nils kertoi ne jättäneensä. Jos fantasioidaan että kengät olisivat olleet jonkun jalassa niin pitäisihän niillä olla muidenkin uhrien verta, ja jos eletään hetki tuota sairaalloista pakkomiellettäsi että ne olisivat olleet juuri Nilsin jaloissa niin kengillä luulisi olevan varsinkin Nilsin omaa verta koska olihan hänellä pään alueella vakavat vammat.
    Mutta kuten sanottu, kengät ovat aivan hyvin voineet olla siinä missä Nils kertoi.

    Vammojen osalta esimerkiksi puukoniskuista kertoi heti seuraavana päivänä tapahtuneesta tutkinnanjohtaja Arvi Vainio, poliisimies. Myös aikalaislehdet kertoivat sairaalasta saatujen tietojen mukaan hänen tilansa olevan vakava.
    Miten vain, vielä noin 50 vuoden jälkeen Nilsillä todettiin kuusi erilaista murtumaa pään alueella, leukaluu ainakin yhdestä kohtaa poikki, murtumaa ohimon seudulla, läpireikää poskessa, ruhjeita ja haavoja ympäri päätä.
    Kuka ja missä ihmeen välissä nuo vammat hänelle aiheutti?

    Muu tuossa epätoivoisessa kyhäelmässäsi kuuluu siihen sarjaan, että kun kriittisiltä tunneilta tapahtuma-aikaan ei yksinkertaisesti löydy mitään millä syyllistää niin hengästyneenä pitää kiirehtiä vuosikymmeniä eteenpäin ja yrittää linjaa "kun se kertoo nyt että oli hämärää mutta vuonna 1960 se sanoi että oli pimeää".

    Oikeus totesi että ei ole pienintä viitettä että leiriläisten kesken olisi olisi ollut riitaa.
    Kuten ei olekaan, kaikki tietomme ennen iskua viittaa idylliseen ja rauhalliseen leirielämään.

    Kuten oikeus totesi, mikään ei edes kokonaisuutena arvioiden osoita että Gustafsson olisi tehnyt väkivaltaa Björklundille, Boismanille tai Mäelle.

    Äänestä

  • roskikseen:) kirjoitti:

    uskalsivat jopa väittää että siltä nisseltä oli jopa silmät muurautuneet umpeen. Onko näissä "uusissa tutkimuksissa" sitten todettu että ihmisellä on jonkinlaiset "varasilmät" joilla se voi juoksennella pitkin metsiä lähes hävittäjäkoneen nopeudella tavaroita piilottelemassa

    Äänestä

  • puoskarit... kirjoitti:

    oloisia nuo puolustajien vastaukset, mutta tiedän kokemuksesta, ettei silmät niin umpeen muuraudu, ettei näkisi ja turpoaminenkin vie oman aikansa, makuulle käynti nopeuttaa.
    Muutaman sadan metrin liikkumiseen ai paljon aikaa vaadita.
    Mutaiseen järven pohjaan on helppo hävittää tavaroita. Kyllikin pyöräkään ei löytynyt läheltä maan pintaa, vaikka metallinpaljastimella etsittiin.

    Äänestä

  • lapsellisen kirjoitti:

    "kokemuksesta". Jos sulla ei silmät ole umpeen muurautuneet niin mistä sä sen kokemuksen olet saanut. Mistä sä sen pyörän tiedät jos sitä ei ole löydetty.Kassi ei uppoa edes veteen ilman lisäpainoa eikä järvenpohjaan edes painon kanssa.Oliko se Arkimedes joka sen lain luki että kappale menettää painostaan niin paljon kun sensyrjäyttämä nestemäärä painaa.

    Äänestä

  • kumman... kirjoitti:

    haluan kuulla edes yhden seikan, joka 1005 sulkee nissen tekijäehdökkuuden pois.
    on aivan mahdollinen tekijä.
    heh, tuli mieleen se4 hullu kirja varjo mikä lie. niin paksua potadskaa.
    tutkimuksissa painoin ne kja ne mitä ja ei ollut. verjäljert, teltan repeämiset, tavarat, todistyaskj

    Äänestä

  • bädämbodom kirjoitti:

    tekijäehdokkuudesta olekaan kysymys vaan tekijästä

    Äänestä

  • kumman... kirjoitti:

    "kokemuksesta". Jos sulla ei silmät ole umpeen muurautuneet niin mistä sä sen kokemuksen olet saanut. Mistä sä sen pyörän tiedät jos sitä ei ole löydetty.Kassi ei uppoa edes veteen ilman lisäpainoa eikä järvenpohjaan edes painon kanssa.Oliko se Arkimedes joka sen lain luki että kappale menettää painostaan niin paljon kun sensyrjäyttämä nestemäärä painaa.

    mihinkäs se lukemisen ymmärtämättömyys olisi hävinnyt.
    Jos tietää kokemuksesta, niin silloin on kokenut. Vaikeaa ymmärtää, näköjään joillekin.

    Pyörä löytyi myöhemmin, kun ilmeisesti routa nosti osittain pintaan suosta.

    Painavaa tavaraahan siellä on riittänyt, kivistä lähtien ja höttö mutaan uppoaa ihan varmasti. Huonon näkyvyyden takia ja sen aikaisten laitteiden takia pohjaa ei pystytty edes kunnolla tutkimaan.

    Äänestä

  • edelleen, kirjoitti:

    kivellä niin lyöjän käsi saa saman iskun kuin kohde.Lyöppäs joskus kovaa kädessä olevalla kivellä yhdestä iskusta sormissa kova kipu ja ote herpaantuu.Jos sen aikasilla laitteilla ei löytynyt miks ei tutkittu nykyaikaisilla laitteilla siellä ne puukot ja kassit ovat vieläkin.

    Äänestä

  • iskee.... kirjoitti:

    Ihan pienestä ei etusormi mustu.Kenelläs se olikaan etusormi mustana kyntä myöten.
    Liian kammottava asia on että kiven ja minä väliin lie sormi joutnut.

    Turha sinne vesiin on koluta.
    Ois pitäny kattella enemmän puidne suuntaan.
    Ja on ne sitten haettu pois puusta.

    no sittenhän ne on löytyneet, puukko ja muut ja niissä mun sormenjäljet...
    aika irrallinen heitto kuulusteluissa, joten..
    tietää ettei puukkoa löydetä.

    Äänestä

  • tässsä..... kirjoitti:

    tekijäehdokkuudesta olekaan kysymys vaan tekijästä

    havaitsi verivaatetteisen miehen asemalla ja poliisien ja varusmiesten onnistui pädättää.
    Puukosta tuli erimielisyyttä. Kts. 50 vuotta sitten - HS.

    Äänestä

  • uhgvn kirjoitti:

    Ihan pienestä ei etusormi mustu.Kenelläs se olikaan etusormi mustana kyntä myöten.
    Liian kammottava asia on että kiven ja minä väliin lie sormi joutnut.

    Turha sinne vesiin on koluta.
    Ois pitäny kattella enemmän puidne suuntaan.
    Ja on ne sitten haettu pois puusta.

    no sittenhän ne on löytyneet, puukko ja muut ja niissä mun sormenjäljet...
    aika irrallinen heitto kuulusteluissa, joten..
    tietää ettei puukkoa löydetä.

    Jahas, vai että oon nyt epäiltynä jahas. No sithän pitäs olla ne kamat, puukko ja niis mun sormenjäljet. Mistäs me ne otetaan hä, tyhmä kyttä??? Röh röh röh hörörörö..

    Niinpäniin.

    Äänestä

  • Mun nahkarotsi kirjoitti:

    Jahas, vai että oon nyt epäiltynä jahas. No sithän pitäs olla ne kamat, puukko ja niis mun sormenjäljet. Mistäs me ne otetaan hä, tyhmä kyttä??? Röh röh röh hörörörö..

    Niinpäniin.

    Bodom ei ratkea koskaan! Tekijä oli kioskinpitäjä joka asui lähistöllä. Kaikki täällä Bodomilla sen tietävät!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

a kirjoitti:

Se on faktaa että Bodomin murhaajasta ei ole epäselvyyttä. Gustafsson murhasi ystävänsä. Alkuillasta pojat olivat käyneet viereisellä leirillä jonne oli matkaa pari kilsaa. Gustafsson oli jo silloin haastanut riitaa sepon kanssa ja he olivat jo silloin kunnolla juovuksissa. Myöhemmin illalla Seppo ja Anja menivät hakemaan läheiseltä kioskilta lisää landrinkia ja Nils ja Irmeli jäivät teltalle selvittämään välejään. Nilsille selvisi että Irmelillä oli ollut aikaisemmin seksi suhteita poikien kanssa ja se ärsytti Nilsiä suunnattomasti. Yöllä sitten Nils haastoi mustasukkaisena riitaa Sepon ja Irmelin kanssa ja Nils ajettiin ulos teltasta. Nils odotti että muut nukahtavat ja hyökkää sitten nukkuvien ystäviensä kimppuun aseenaan kivi ja Sepon isän pitkäteräinen puukko. Näillä hän surmaa ystävänsä. Julmimmalla tavalla hän kohtelee Irmeliä joka oli pettänyt hänen luottamuksensa. Sen jälkeen oli kuulunut moottoripyörän ääniä kun Gustafsson oli piilottanut tavaroita ja puukon hän heitti kauas bodom järveen. Omat vammansa Gustafsson sai kun ystävät puolustivat itseään henkensä kaupalla ja osan kun hän kaatuu kännissä moottoripyörällään. Lopulta kun hän on saanut tavarat piilotettua hän menee makaamaan kuolleiden ystäviensä päälle ja odottaa että joku saapuu paikalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu