18v Beagle

En nyt tiedä tuliks tää oikeelle sivulle mut iha sama. Eli meillä on 18v beagle Leo ja nyt sen terveys alkaa jo olla heikko. Ei pysty kunnolla kävelemään ja on jo aika kuuro. Mutta ihmeellistä kyllä vielä sen silmät on kirkkaat ja häntä heiluu myös. Mutta isäni haluaisi lopettaa sen tuon kuurouden ja kävelykyvyn heikkenemisen takia. Minä en haluaisi sillä koira on minulle hyvin rakas ja tärkeä. En kestä jos nyt menettäisin sen. :( Paras ystäväni. Lisäksi todella hyvä metsästyskoira, tosin ei nyt ole vuosiin käyny metsässä. Mutta mitä mieltä olette, että pitäsisikö koira lopettaa vai antaa vielä elää? Minusta ei vielä kannattaisi koska se kuitenkin viel innostuu asioista ja eikä ole sokeakaan tai en tiiä sitä mutta ainakin kirkaat silmät sillä on. Tää on tosi epämielyttävä tilanne. Neuvoja???
2188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

luopuminen on rakkautta. Tarkemmin en uskalla koiran tilaan kantaa ottaa sitä näkemättä, mutta usein on niin että lopetuksen siirtäminen on oman tuskan siirtämistä ja koiran pahan olon lisäämistä. Omistaja tulee sokeaksi oman koiransa/lemmikkinsä kärsimyksille.

Äänestä

Jos koira syö ja juo normaalisi, niin sekin kertoo jo paljon! Ihanaa, että olet saanut noin pitkäikäisen kaverin itsellesi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koirafani 4ever kirjoitti:

En nyt tiedä tuliks tää oikeelle sivulle mut iha sama. Eli meillä on 18v beagle Leo ja nyt sen terveys alkaa jo olla heikko. Ei pysty kunnolla kävelemään ja on jo aika kuuro. Mutta ihmeellistä kyllä vielä sen silmät on kirkkaat ja häntä heiluu myös. Mutta isäni haluaisi lopettaa sen tuon kuurouden ja kävelykyvyn heikkenemisen takia. Minä en haluaisi sillä koira on minulle hyvin rakas ja tärkeä. En kestä jos nyt menettäisin sen. :( Paras ystäväni. Lisäksi todella hyvä metsästyskoira, tosin ei nyt ole vuosiin käyny metsässä. Mutta mitä mieltä olette, että pitäsisikö koira lopettaa vai antaa vielä elää? Minusta ei vielä kannattaisi koska se kuitenkin viel innostuu asioista ja eikä ole sokeakaan tai en tiiä sitä mutta ainakin kirkaat silmät sillä on. Tää on tosi epämielyttävä tilanne. Neuvoja???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu