Äidin loma

Hyvää Kesää!

Tämä teema sopisi äitien jutut -forumillekin, mutta on ehkä vielä tärkeämpi täällä. Kysymys on siis äidin ja varsinkin suurperheen äidin mahdollisuudesta oikeaan lomaan. Tarkoitan lomalla ihan sitä, että on vapaa varsinkin kotitöistä ja ainaisesta ruuanlaitosta. Mökkilomailuthan ja perheen siirtäminen toiseen paikkaan tarkoittavat käytännössä sitä, että kotitöiden suorittamispaikka vaan muuttuu ja työt ehkä vaan hankaloituvat, kun olot ovat kotia alkeellisemmat. Loma ei ole siis lomaa kaikille, tämän olen pannut merkille sekä omassa että toisten elämässä.

Pystyttekö pitämään puolenne ja järjestämään itsellenne täydellisen irtaantumisen arjesta ja nauttimaan edes joskus valmiiseen ruokapöytään menemisestä ilman huolta pyykistä, tiskistä ja lastenhoidosta? Saatteko koskaan mahdollisuutta lähteä vaikka viikoksi pois arjenpyörityksestä ja vaikkapa mahdollisuudella levätä oman tarpeen mukaan, nukkua niin pitkään kuin haluttaa ja tehdä edes joskus sitä mikä vain itseä huvittaa?

Itse olen yhden lapsen äiti (eikä enää puutetta omasta ajasta) mutta olen suuresta perheestä ja suvusta, enkä muista äidin koskaan saaneen vapaata tarpeelliseen lepoon. Sitten kun lapset olivat jo isoja oli äidin terveyskin raatamisesta mennyttä.

8

1357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wilma60

      Minä olen ollut kaksi kertaa viikon lomalla ja lapset oli sen ajan ex:n miehen luona. Mutta tuon loman järjestäminen ja kaikkien asioiden sumpliminen oli minusta niin rasittavaa että päätin jättää lomailut siihen aikaan kun lapset ovat isoja ja pärjäävät itsekseen. Parin päivän vapaita saan muutaman kerran vuodessa kun kaikki lapset ovat yhtä aikaa ex:n luona. Onneksi lapset ovat nyt sen verran isoja että pitkään nukkuminen aamulla onnistuu. Se auttaa jaksamaan tosi paljon.

    • perhe

      En ole koskaan kaivannut lomaa arkiaskareista enkä valmiiseen pöytään menemistä, täysihoitoa. Tykkään itse tehdä ruuat koska olen ennakkoluuloinen toisten valmistamia pöperöitä kohtaan. Kone pesee pyykin ja asianpesukone pesee tiskit. Koneiden täyttö ja tyhjennys ei rasita. Jää aikaa netissä istuskelemiseen.

      Puolisoni kymmenpäisestä suurperheestä ja hänen äitinsä teräskunnossa. Ei ole ikinä pitänyt lomaa perheestään. Hänen isänsä joka ansiotyössä, menetti terveytensä ja menehtyi vähän eläkkeelle jäämisen jälkeen. Nykyajan työelämän kamala kiire, stressi ja jatkuvat muutokset vie ennemmin terveyden kotona omanitsensä pomona puuhasteluun verrattuna. Itse voi johtaa ja organisoida hommansa eikä kukaan muu söhlää. Ansiotyöstä tarvitsee lomaa mutta tarvitseeko perheellinen sitä kotitöistäkin?

      • aloittaja lomasta

        "Ansiotyöstä tarvitsee lomaa mutta tarvitseeko perheellinen sitä kotitöistäkin? "

        Jaa jaa, se on kai jokaisen itsensä kohdalla ratkaistava, tilanteita kun on niin monenlaisia. Itse tykkään mennä valmiiseen pöytään - saa omiin pöperöihin vaihtelua ja vinkkejä omaan ruuanlaittoon - varsinkin ulkomailla aterioidessa. Etkö ole joutunut tottumaan toisten laittamaan ruokaan edes työssä, koulussa tai sairaalassa? Etkö saa koskaan toisen laittamaa juhla- tai vierailuruokaa, vai jätätkö toisen laittaman ruuan syömättä? Itse syön lounaita ja työpäivällisiä paljon ulkona, joten "vierasta" ruokaa ei voi edes välttää. Meitä on moneksi kuten tässä loma-asiassakin.

        Äitikin voi sairastua ja uupua aivan yhtä hyvin kuin jos olisi ansiotyössä. Äidille ei vain tätä oikeutta monesti haluttaisi antaa eikä tunnustaa, että äiti on väsynyt ja uupunut. Äidin "pitää" olla terästä pakosta, vaikkei keltään muulta sitä vaadita. Kotityöstä ei saa edes palkkaa, mutta sitä on ympärivuorokautisesti, mitä taas ei vaadita palkkatyössä. Työtä se silti on ja huomataan sitten vasta, kun se jää tekemättä.

        Olen huomannut lähipiirissä, että miehet ruikuttavat pientäkin vaivaa, muuttuvat työkyvyttömäksi pikku naarmusta ja vaativat heti palvelua, kun taas naisilta odotetaan askareiden suorittamista sairaanakin. Naapurissa asui vanhempi mies, joka ruikutti jatkuvasti naapurustolle jotain lentsua tai naarmua kädessä ja kaipasi sääliä ja vaati palvelua. Ei laskenut miksikään eikä tärkeäksi asiaksi, että vaimolla oli pitkälle edennyt syöpä ja että tämä teki töitä viimeiseen asti kunnes menehtyi.

        Miten esimerkiksi käsität sellaisen asian, että siivooja voi/saa uupua/sairastua ansiotyössä, mutta kotona tehtävässä siivous- ja kodinhoito/läheishoitotyössä ei? Jos lapsia on useita, ovat kotityöt yhtä pakkotahtisia kuin mikä tahansa muukin työ - jonkun se on tehtävä jos ei aio jättää lapsia heitteille. Ihmettelen, milloin kotityötä aletaan oikeasti arvostaa?? Sen kansantaloudellinen arvo on aika iso. Jos se teetettäisiin ulkopuolisella, tulisi siitä siis "oikeaa työtä" josta voisi saada lomaa ja jossa saa sairastua ja uupua?

        Varmaankin jokainen pystyy itse tunnustelemaan, onko loman tarpeessa vai ei. Kaikki eivät nauti kotitöistä ja siivoamisesta vaan ne on pakkotyötä (kuten esim. meikäläiselle...mielummin tekee jotain luovaa ja hauskaa). Itse olen ainakin onnellinen levättyäni, laiskoteltuani ja saatuani virkistystä ja arkeen tulleen katkoksen myötä jaksaa taas iloisena äitinä ja kumppanina arkeakin. Ja on tullut haikea ikävä perhettä - aivan uusi näkökulma ja läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta lisäävä asia.


      • wilma60

        lomaa kyllä täsä kaikesa arjen pyörityksestä. Vaikka koneet hoitaa hommat niin ihmiskättä tarvitaan niiden täyttämisee ja tyhjentämiseen. Kone hoitaa onneksi nurmikonleikkuunkin mutta ilman ihmistä se ei liiku mihinkään. Talvella lumikola puhdistaa lumet mutta ilman minua se kolakaan ei liiku mihinkään. Lasten kanssa ruoka-ajat on oltava säännölliset ja tuntuukin hyvältä olla joskus niin, että voi syödä silloin kun haluaa ja mitä haluaa. Ja miten hyvältä tuntuukaan kun kukaan ei huuda pyyhkimään eikä muutenkaan ole vailla mitään. Lasten kanssa tulee välillä ristiriitoja monestakin asiasta kun rajoja kokeillaan ja äitinä on oltava tiukka meidän perheen rajojen kanssa. Ehkä olen vain niin laiska ihminen että kaipaan lomaa tästä kaikesta. Tänä viikonloppuna koittaa kesän ainoa vapaa; lapset lähtee isälleen tänään ja tulevat maanantaiaamuna.


    • --------------------

      En tiedä millaista arkea eläville viestisi oli tarkoitettu, mutta vastaan etten tarvitse erikseen lomaa kotitöistä, kun en niihin muutenkaan huku. Olen parisuhteessa, joten perheessä on kaksi aikuista pyörittämässä arkea ja tekemässä kotitöitään.

      Yleensä kun tulen töistä kotiin iltasella, niin hieman aiemmin kotiutunut mies on jo ehtinyt tehdä ruuan ja kattaa pöydän, joten yleensä istahdan valmiiseen pöytään. Astiat korjataan pois yleensä yhteisvoimin.

      Siivous tapahtuu viikonloppuisin yhdessä yleensä. Jos joskus toinen ei ole silloin paikalla, niin hänellä on siivousvuoro seuraavalla kerralla. Ylläpitosiivouksen hallitsemme myös kumpikin aika hyvin. Joskus kyllä nalkutamme puolin ja toisin: minä siksi, kun mies ei osaa putsata vessan peiliä ja mies taas siksi, kun viivyttelen aina tiskivuoroni kanssa. Tiskauksen hoidamme vuorotellen.

      Hommat hoituvat parisuhteen ansiosta siis yhdessä suht kevyesti, joten lomaa tiskivuoroistani en kaipaa. En tosin osaa sanoa, mikä tilanne olisi silloin jos olisin sinkku.

    • .....

      lapsia ei ole pakko tehdä niin monta että kokee tarvitsevansa lomaa ...

      • aloittajan kommentti

        No mietin vain sitä, että kotityöhönkin väsyy vaikka lapset olisivatkin toivottuja ja vaikka heitä olisi pienempikin lukumäärä. Ei kukaan osaa kai ennakoida vastaantulevia elämäntilanteita, vaikka yleensä olisi erittäin pirteä ja jaksava. Ei kai toiset uuvukaan niin helposti kuin toiset ja monet eri tilanteet vaikuttaa asioihin, terveystilanne ja muut huolet ja vastoinkäymiset. Kotityö on työtä sekin ja vielä palkatonta ja vuorotonta. Itse koen kotityön rasittavana ja uuvuttavana koska se ei lopu koskaan. Kun perhe-elämä oln alussa niin kaikki tuntuu helpolta mutta kun kymmenenkin vuotta on vetänyt junnaavaa arkea eteen päin, niin alkaa ryytyä. Tunnustan että inhoan siivoamista vaikka se on ihan välttämätöntä jne. Niinpä otan totaalisen irrottautumisen kaikesta arjesta koska se on itselleni täysin välttämätöntä oman jaksamisen kannalta. Niin sitä jaksaa taas olla iloinen arjesta. Jotkut pärjää tietty vähemmälläkin.


      • mutsix6
        aloittajan kommentti kirjoitti:

        No mietin vain sitä, että kotityöhönkin väsyy vaikka lapset olisivatkin toivottuja ja vaikka heitä olisi pienempikin lukumäärä. Ei kukaan osaa kai ennakoida vastaantulevia elämäntilanteita, vaikka yleensä olisi erittäin pirteä ja jaksava. Ei kai toiset uuvukaan niin helposti kuin toiset ja monet eri tilanteet vaikuttaa asioihin, terveystilanne ja muut huolet ja vastoinkäymiset. Kotityö on työtä sekin ja vielä palkatonta ja vuorotonta. Itse koen kotityön rasittavana ja uuvuttavana koska se ei lopu koskaan. Kun perhe-elämä oln alussa niin kaikki tuntuu helpolta mutta kun kymmenenkin vuotta on vetänyt junnaavaa arkea eteen päin, niin alkaa ryytyä. Tunnustan että inhoan siivoamista vaikka se on ihan välttämätöntä jne. Niinpä otan totaalisen irrottautumisen kaikesta arjesta koska se on itselleni täysin välttämätöntä oman jaksamisen kannalta. Niin sitä jaksaa taas olla iloinen arjesta. Jotkut pärjää tietty vähemmälläkin.

        Saako suurperheen äiti koskaan lomaa?
        En pysty vastaamaan meidän kaikkien pulesta, mutta minä olen saanut. Vietämme joka kesä miehen kanssa viikon kahdestaan ja isovanhemmat hoitavat lapsemme sillä välin, puoli viikkoa kummassakin mummolassa.

        Meillä on onneksi virkeät, lapsiaan ja lapsenlapsiaan rakastavat mummot ja vaarit. Ja lapset jumaloivat vastavuoroisesti heitä. Yhteinen lomaviikko miehen kanssa tekee hyvää avioliitolle. Ilman lomiakin pärjättäisiin, mutta näin elämä on piirun verran ihanampaa!

        Mun mielestä on ihan turhaa marttyyriyttä väittää, ettei äiti tarvi vapaata kotitöistä tai lasten hoidosta. Höpö höpö, ihmisiä mekin ollaan.. ja vaihtelu virkistää, sano mummo kun kissalla pöytää pyyhki!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      68
      4017
    2. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      83
      3316
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      89
      3099
    4. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      97
      2928
    5. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2634
    6. Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla

      Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise
      Maailman menoa
      229
      2462
    7. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      210
      2355
    8. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      72
      2332
    9. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      92
      2249
    10. Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä

      Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun
      Kaste
      402
      2178
    Aihe