piiritys

poliisi piirittää kerrostaloasuntoa..

Kumpikohan on kyseessä:

- aidon näköisellä lelulla leikkinyt mies
- aitoa asetta puhdistamassa ollut ja sattumalta oven avannut mie
9211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Se onkin tavallista että vastuullinen aseluvanhaltija availee kotiovea ase kädessä. Jos näin on tehnyt niin kaikki luvat peruttava.

Äänestä
  • Poliisit näkivät harhoja. Kummallakin oli tautinen halu päästä ylitöihin ja näin se sitten onnistui.
    Poliiseilla on aina aseeet mukana, eikä kukaan niiden takia soita poliiseja paikalle.

    Äänestä

  • Eihän se ole rikos mennä ovelle ase kädessä, etenkään jos ei sillä aseella selkeästi osoittele jotakuta. Vaikka sillä osoittaisikin suoraan silmien väliin ovelle tunkevaa ihmistä, niin onko sekään varsinainen rikos? Aika moni menee ovelle tervehtimään ovikellon soittajaa haulikko kädessään, etenkin jos ovikellon soittaja sattuu olemaan joku myyjä tai uskovainen. Iso koira on kanssa kätevä ase, etenkin jos koira sattuu olemaan luonteeltaan valmiiksi vihamielinen yksilö.

    Kotirauhahan turvataan laissa, eli kynnysviivalta alkaa alue, jonne kellään ei ole kutsumatta mitään asiaa. Edes poliisi ei noin vain voi marssia kenenkään kotiin, vaan poliisilla tulee olla pätevä kotietsintälupa voidakseen astua sisään toisen ihmisen asuntoon. Tietääkseni edes Yhdysvalloissa poliisi ei voi ihan noin vain mennä toisen kotiin vaan poliisin pitää siinäkin maassa esittää kotietsintälupa. Muussa tapauksessa poliisin kanssa neuvotellaan kotiovella, mutta poliisia sisäänpäästämättä.

    Äänestä

  • ei taida olla rikos kirjoitti:

    Eihän se ole rikos mennä ovelle ase kädessä, etenkään jos ei sillä aseella selkeästi osoittele jotakuta. Vaikka sillä osoittaisikin suoraan silmien väliin ovelle tunkevaa ihmistä, niin onko sekään varsinainen rikos? Aika moni menee ovelle tervehtimään ovikellon soittajaa haulikko kädessään, etenkin jos ovikellon soittaja sattuu olemaan joku myyjä tai uskovainen. Iso koira on kanssa kätevä ase, etenkin jos koira sattuu olemaan luonteeltaan valmiiksi vihamielinen yksilö.

    "Edes poliisi ei noin vain voi marssia kenenkään kotiin, vaan poliisilla tulee olla pätevä kotietsintälupa voidakseen astua sisään toisen ihmisen asuntoon."

    ..kuutamolla ihminen pystyy olemaankaan. Kyllä ihmisten tyhmyydestä löytyy aina uusia ja yllättäviä piirteitä. Jos tietämys asoista on tuota luokkaa, niin olisiko parempi jättää kirjoittaminen väliin, etet enempää mokaa itseäsi?

    Äänestä

  • ei taida olla rikos kirjoitti:

    Eihän se ole rikos mennä ovelle ase kädessä, etenkään jos ei sillä aseella selkeästi osoittele jotakuta. Vaikka sillä osoittaisikin suoraan silmien väliin ovelle tunkevaa ihmistä, niin onko sekään varsinainen rikos? Aika moni menee ovelle tervehtimään ovikellon soittajaa haulikko kädessään, etenkin jos ovikellon soittaja sattuu olemaan joku myyjä tai uskovainen. Iso koira on kanssa kätevä ase, etenkin jos koira sattuu olemaan luonteeltaan valmiiksi vihamielinen yksilö.

    Kotirauhahan turvataan laissa, eli kynnysviivalta alkaa alue, jonne kellään ei ole kutsumatta mitään asiaa. Edes poliisi ei noin vain voi marssia kenenkään kotiin, vaan poliisilla tulee olla pätevä kotietsintälupa voidakseen astua sisään toisen ihmisen asuntoon. Tietääkseni edes Yhdysvalloissa poliisi ei voi ihan noin vain mennä toisen kotiin vaan poliisin pitää siinäkin maassa esittää kotietsintälupa. Muussa tapauksessa poliisin kanssa neuvotellaan kotiovella, mutta poliisia sisäänpäästämättä.

    Ehkä olisi jo pikkuhiljaa opittava, ettei Suomessa ole mitään kotietsintälupaa. Suomessa on kotietsintämäärys, jonka POV antaa. Kun laissa määrätyt kotietsinnän edyllytykset täyttyvät, niin kotietsinnän saa suorittaa jokainen poliisimies/poliisinainen ilman määräystäkin.

    Äänestä

  • El Caballo kirjoitti:

    Kai sä silti tajuat, että tällä huumoripalstalla kirjottelijat on enimmäkseen teinejä, joiden tietopuoli todellakin rajoittuu noihin jenkkien roskasarjoihin. Eihän suomalainen nykyteini tiedä todellisuudesta mitään kun kaikki tulee valmiina niille pullamössöille. Todella surkeaa seurata mihin tämä maa on menossa. 20 vuoden päästä Suomea tuskin enää on kun tämä rupusukupolvi pääsee päättämään asioista. No mulle se nyt on ihan sama kun lähden viettään ansaittuja eläkepäiviä veroparatiisiin josta en maksa latiakaan tälle saamattomalle vätysporukalle... Saan hyvät naurut kuitenkin näiden ääliönuorten tyhmyydestä ja tietämättömyydestä:D

    Äänestä

  • Mitäs tuosta... kirjoitti:

    Känkkäränkkä vietä nyt ensin tämä kesäloma niin syksyllä jaksat taas jatkaa koulua.Joko äitisi on aamukaakaon laittanut.

    Äänestä

  • Teen dreams kirjoitti:

    Känkkäränkkä vietä nyt ensin tämä kesäloma niin syksyllä jaksat taas jatkaa koulua.Joko äitisi on aamukaakaon laittanut.

    Heti joku pikkupetteri yrittää olla aikuinen siellä näppiksen ääressä... Sun kommenteistas vaan paistaa toi keskenkasvuisuus ja tietämättömyys. Ei edes laisesi ääliöteini voi väittää ettenkö ole oikeassa....

    Äänestä

Etkös sä sekolehmä jo tajua, ettei sulla ole oikeutta kommentoida mihinkään, koska sananvapaus ei koske laisiasi mielisairaita loispaskoja joilla ei ole oikeutta edes elämään... olet vain pirihuoran vahinko joka on päässyt elämään liian pitkään ja opetettu muutama temppu, kuten kirjoittaminen. Tapa itsesi ja teet edes yhden oikean teon kurjan elämäksi kutsumasi säälittävän tapahtuman aikana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

premiata kirjoitti:

poliisi piirittää kerrostaloasuntoa..

Kumpikohan on kyseessä:

- aidon näköisellä lelulla leikkinyt mies
- aitoa asetta puhdistamassa ollut ja sattumalta oven avannut mie

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu