Pohjois-Korealle yllätysmitallille!

€$

Pohjois-Korean peli oli kadehdittavan järjestelmällistä, ja jos suinkin, vaikka lohkon on koko kisojen kovin, voi joukkue päästä pitkälle. Tavallaan kurinalainen joukkue viestittää jatkuvasti parjatun Korean demokraattisen kansantasavallan ylivertaisuudestaan omalla saralla. Tähän ei yksilökeskeiset länsimaat pysty. Sitä en kiistä, etteikö maassa olisi ongelmansa ja ylilyönnit, mutta mielenkiintoinen havainto. Pelityyli toi jollain tapaa Neuvostoliiton loistokkaan jääkiekkomaajoukkueen esitykset 1960-1990-luvuilla.
Uusin NYT-liite ja "tasokkaat" iltapäivälehdet kertoivat eilen ennen DPRK:n ensimmäistä ottelua Brasiliaa vastaan että sensuurin takia korealaiset eivät voi katsoa kisoja. Kuitenkin Helsingin Sanomissa syyksi paljastuikin, että lähetysoikeudet Korean niemimaalle on etelä-korealaisen yhtiön hallussa, jolla ei ole halukkuutta lähettää kuvaa otteluista Pohjois-Koreaan. Tätäkö tämä on yleisestikkin mitä annetaan esim. Suomessa Pohjois-Koreasta? Tietoa, joka ei läheskään aina pidä edes paikkansa. Onhan ihan eri asia hallituksen sensuuri kuten oikeistolehdet väittävät kuin vieraanmaan, vihollismaan, tv-yhtiön haluttomuus lähettää otteluita.
Toivotaan P-Korealle jatkossakin loistavaa menestystä!

0

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

        Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
        Maailman menoa
        155
        3491
      2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

        Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
        Maailman menoa
        84
        3006
      3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

        Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
        Maailman menoa
        74
        2486
      4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

        Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
        Maailman menoa
        44
        2379
      5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

        ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
        Maailman menoa
        56
        2305
      6. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

        Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
        Ikävä
        17
        2281
      7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

        Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
        Maailman menoa
        116
        2254
      8. Mikä aate kaiken pahan takana?

        Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
        Maailman menoa
        152
        2175
      9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

        Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
        Suomalaiset julkkikset
        33
        1705
      10. Muistan vuosikymmenten takaa

        Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
        Ikävä
        12
        1676
      Aihe