Olin tyttöystäväni Tiian(nimi muutettu)luona perjantai-iltana ja katselimme normaaliin tapaamme telkkaria.Tiian äiti Anne(nimi muutettu) puuhasteli samalla jotakin keittiössä.Olin salaa haaveissani miettinyt että miltä tuntuisi päästä Annen kanssa seksihommiin.Olemme Tiian kanssa vasta 19v hormonipakkauksia.Anne on 43v suht hyvässä kunnossa ikäisekseen oleva kypsä nainen jolla tummat pitkät hiukset ulottuvat puoleen selkään saakka.Rinnat ovat juuri sopivan suuret eikä peppukaan ole yhtään liian iso.
Katselen Tiian kanssa olohuoneen sohvalla edelleen telkkaria tylsistyneenä ja tunnenajatuksiini vaipuneena miten kullini alkaa kovettua kun mietin Annea ja minua yhdessä.Juuri silloin Anne huikkaa menevänsä saunomaan ja että voisimme tulla hänen jälkeensä yhdessä Tiian kanssa saunomaan.Samalla Tiian kännykkä soi ja siellä Tiia kuulee että hänen täytyy heti käymään jossakin,paikkaa hän ei kerro tarkemmin.
Tiian lähdettyä en voi olla miettimättä tilannetta jossa olen:kahdestaan tyttöystäväni äidin kanssa!Anne on tällä välin hiipinyt jo saunaan.Keksin oivan keinon ja suuntaan saunaan Annen perään.Teeskentelen hämmästynyttä ja noloa kun näen hänet jo saunassa.Pyytelen anteeksi ja totean jotain luulleeni hänen jo lähteneen pois sieltä.En voi uskoa korviani kun Anne pyytää minua kanssaan saunaan kun jo kerran olen siella.
Riisun vaatteeni nopeasti pois ja menen hänen viereensä lauteille.Minulla alkaa seisoa kun mieleeni hiipii väkisin fantasiani Annesta.Anne huomaa tämän ja sanoo mitä suotta peittelet,se on täysin normaalia tuon ikäisillä.Tämä helpottaa minua.Säpsähdän oikein kun Anne tarraa kulliini kiinni ja alkaa hitaasti runkata sitä.Se on kasvanut täyteen mittaansa ja on kovempi kuin koskaan.Anne kysyy että pidänkö suihinotosta ja keron että rakastan sitä.Seuraavaksi hän menee istumaan eteeni ja kun hän ottaa terskani ja kullini syvälle suuhun meinaan laueta heti.Miten ihanasti hän imeekään!Elämäni paras suihinotto ehdottomasti!Nyt minun tekee jo mieli päästä nussimaan tuota fantasiani kohdetta.Käännän hänet lauteilla konttausasentoon koska pidän takaapäin nussimisesta.Eteeni avautuu uskomattoman kaunis ja kiihottava näky!Näen pillunesteitä valuvan kostean vaon ja siistin tiukan näköisen peppureiän.Alan nuolla tätä maukasta ja aromikasta pillua.Sitten upotan kullini syvälle reikään ja alan nussia kovin.Anne voihkii nautinnosta ja kerron hänelle että tahtoisin nussia myös peppuun.Anne innostuu tästä ja pyytää minua tekemään sen pian.Kostutan syljellä pari sormeani ja alan runkata persereikää sormillani.Sitten asetan tulipunaisen terskani peppureiälle ja painan hitaasti sisään.Miten mahtavalta se tuntukaan!Tajuan nussivani tyttöystäväni äitiä joka on mielestäni älyttömän kiihottavaa enkä pysty pidättelemään kauempaa vaan ammun lastini syvälle Annen peppuun.Käymme nopeasti suihkussa ja puen päälleni.Anne jää vielä saunaan.Sitten Tiia jo tulikin viiden minuutin päästä eikä saanut selville mitä tapahtui hänen poissaollessan.
tyttöystävän äitiä
poika
3
10674
Vastaukset
- jormamies57
ok kuti lensi aika nopeasti
- persereikää
Minulla (nimi muutettu) avautuu takaapäin suihinotto peppureiälle. Miten ihanasti hän imeekään persereikää. Tajuan nussivani sormeani ja alan runkata. Sitten ammun tulipunaisen tyttöystäväni (nimi muutettu) konttausasentoon lauteille. Anne kysyy että pidänkö persereikää kiinni koskaan ja kerron hänelle että ehdottomasti! Alan nuolla sormeani. Miten mahtavalta se tuntukaan!
- Suoli_Seksi_Wanker
Näitten tarinoitten kohokohta on aina kun anoppia pannaan suoleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1193782
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232912Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1122461- 461971
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2431640Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt441575- 321547
- 281360
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201346- 951201