2v erot

2-vuotiailla tuntuu olevan kovasti kehityseroja, onko näin? Viestini tarkoitus ei ole nyt nostaa omaa lastani jotenkin jalustalle. Arvostan jokaista lasta kovasti, ja kukin kehittyy omaan sopivaan tahtiinsa! Kehitys ei kerro mitään älykkyydestä tms, tiedän sen. Myöhemminkin ehtii, eikä valmiissa maailmassa ole kiire.:)

Mutta siis... Lähes aina kun törmään muihin uusiin lapsiin, puistossa, neuvolassa, kaupassa, milloin missäkin, luulen saman ikäluokan lapsia aina paljon nuoremmiksi, kuin omani. Poikani on 2v 1kk. Keskustelussa käy kuitenkin ilmi, että lapset ovat saman ikäisiä, tai lastani vanhempia. On tullut pari kertaa nolo olo, kun olen iloisesti aloittanut keskustelun tyyliin "Tulehan "Heikki" moikkaamaan, kun täällä on vähän nuorempi poika!", ja sitten toinen lapsi onkin vanhempi... Toivon kovasti, ettei joku ole joskus loukkaantunut.

Tänään taas hämmästyin, kun törmäsin 2-vuotiaaseen, joka piti nostaa liukumäkeen, koska ei vielä osannut kiivetä 1,5 metriä pitkiä tikapuita! Varmaan alle vuoden vanhana meidän poika jo sellaiset kipusi. Ja hirmuisen paljon on samanikäisiä, jotka sanovat vasta joitain sanoja, tai tosi tynkiä lauseita. Poikani juttelee tarinaa ihan muitta mutkitta. Lausuminen on joskus hakusessa, ainakin vaikeissa sanoissa, mutta taivuttaa sanat kyllä ja puhuu pitkillä lauseilla. Asioista voi keskustella ja puhuu hyvin puhelimessakin.

Lisäksi on tuttujakin 2v lapsia, jotka eivät vielä edes harjoittele pottailua. Poikani ei enää käytä vaippaa edes öisin. Nyt on in juttu, kun ei halua enää pissiä pottaan vaan pissaa kuulema niin kuin isot pojat, eli seisten jakkaralla pöntön edessä.:) Pihalla juoksee puskaan pissalle, heh.

Pukee helpot vaatteet itse, on omatoiminen monessa asiassa, esimerkiksi petaa sänkynsä aamuisin pyytämättä (suunnilleen...), osaa itse hakea hammasharjan ja laittaa siihen tahnaa, siivoaa iltaisin omat lelunsa oikeisiin laatikoihin, osaa laittaa telkkarin pääälle ja dvd:n pyörimään (siis jos lähtee päälle ilman asetuksia, play napista), auttaa monissa kodin askareissa vaikka toki monessa on vielä enemmän haitaksi kuin hyödyksi... jne.

Tarhassa on 2v, joka juo vielä tuttipullosta. Tuntuu aivan oudolta, että tuollainen jäppinen joisi vielä pullosta. Meillä on kyllä käytössä ihan tavallinen lasi, ja haarukka sekä veitsi syömiseen. Tuttejakin 2-vuotiailla näkee. Voi hyvät hyssykät... Eihän sen ikäinen vauva enää ole ollut yli vuoteen.

Poika myös laskee 1-10. Laittaa esimerkiksi mielellään pikkuautoja jonoon ja laskee niitä. Joku joskus sitä ihmetteli. En ole itse sitä ihmeellisenä pitänyt. Yhden tutun 2v tuntuu myös tapailevan numeroita.

Ulkona ajaa mielellään polkupyörällä. Tukipyörät on toki vielä käytössä. Monesti näkee, että tuon ikäisiä kannetaan portaissa. No, ehkä se on vaan tapa. Uskoisin että kaikki 2-vuotiaat kuitenkin osaavat kävellä portaat? Usealla tuntuu kuitenkin olevan vielä lapsiportti kotona käytössä. En ymmärrä miksi.

Neuvolassa tuumasi täti ihmeissään, että poika vaikuttaa ikäistään vanhemmalta. Niin taitaa sitten olla. Mutta itse olen jotenkin kuvitellut, että kyllähän tuon ikäinen nyt yleensä osaakin kaikenlaista. 1-v on vielä aika taaperoinen, mutta 2v on jo melkoisen omatoiminen tenava.:)

Mites muilla 2-vuotiaat touhuilee?
5312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Moikka! No mielestäni poikasi osaa asioita paljon enempi kuin tuon ikäiset yleensä. No sehän on ihan kiva homma, mutta mitä sitä päätänsä vaivaamaan sillä mitä toiset osaa ja mitä ei. Kaikki oppivat aikanaan. Meidän tyttö on pian 2 v ja ei tulisi mieleenkään päästää yksin kiipeämään portaita yläkertaan, sen verran on holtitonta meno. Tuttiakin vielä syö koska ei olla vielä pakotettu siitä luopumaan. Puhuu vasta joitakin sanoja, pikku hiljaa alkanut tulla 2-sanaisen lauseen tyylistä. Ei suostu käymään potalla, vaikka ollaan yritetty sitä opettaa.

Äänestä

Meillä on myös fiksu 2-vuotias.

1,5-vuotiaana osasi kaikki aakkoset (niitä ei edes opettamalla opetettu vaan hän kysyi niitä itse niin kauan, että oppi). Puhumaan oppi vähän sen jälkeen, ikinä ei ollut niitä parin sanan lauseita vaan aloitti suoraan puhumaan pitkillä lauseilla.

Alle parivuotiaana osasi laskea kymmeneen ja tunnisti kaikki värit (perusvärit, pinkin, mustan, valkoisen ja jokusen muun). Pari kuukautta myöhemmin osasi laskea kahteenkymmeneen (pari numeroa menee sekaisin) sekä kymmeneen vieraalla kielellä (venäjä). Hän on nyt 2,5-vuotias ja puhuu todella pikkuvanhasti ja käyttää mielestäni melko vaativiakin sanoja ja sanontatapoja. Esimerkiksi kiusoittelimme erittäin hyvin puhuvaa 2-vuotiasta tyttöä vaikeilla sanoja (inssidenssi, krumeluuri yms.). Tyttö totesi: "En sano". Oma poikani vastasi: "Tämä on liian vaikea sana."

Kuivaksi oppi 2v4kk, kuin kirkkaalta taivalta. Olimme harjoitelleet jo alle parivuotiaana hyvin tuloksin, mutta jouduimme lopettamaan opetuksen talven takia (oli liian kylmä pitää lasta ilman housuja) ja jatkoimme keväällä. Yhtenä päivänä jätin vaipat pois ja se oli siinä. Samalla kieltäytyi laittamasta yöllä vaippaa ja oli yökuiva myös samantien. Tarhassakin ihmettelivät, mutta onneksi päästiin helpolla.

Fyysisesti on myös erittäin taitava ja osaava, mutta kyllä meilläkin on päiviä, jolloin minä saan kantaa :) Asumme kolmannessa kerroksessa, ei ole hissiä, joten portaita poika käveli alle vuosikkaana (oppi kävelemään 10kk vanhana). Silti nykyään saattaa todeta portaiden alapäässä: "Äiti, ota syliin!"

Logiikka on todella hyvä ja hän järkeilee paljon. Selvää insinööriaineista, mutta onneksi mielikuvitustakin löytyy. Vuosikkaasta asti tavarat ja esineet on lajiteltu ja jäsennelty, eikä tietyillä leluilla voi leikkiä, ellei sen paria tai pareja ole mukana. Luulin, että oli normaalia toimintaa siihen asti, kunnes tarhassa kysyttiin, että tiedänkö poikani tekevän näin...

Mutta pukeminen ja muut...! Osaa kyllä hatun laittaa päähänsä ja hätätilanteessa saa housut jalastaan (sukathan ei jalassa koskaan pysy), mutta muuten saa kyllä pukea ja riisua. Lelut keräämme yhdessä, elektroniikkaan ei ole saanut koskea sen jälkeen, kun muutti isäni telkkarin radioksi (joutui ostamaan uuden digiboksin) ja lapsen vastuulla on myös astianpesukoneesta laittaa paikoilleen ruokailuvälineet. Ennen ne heitettiin miten sattui, viimeksi huomasin, että hän oli asetellut kaikki oikeille paikoilleen ja vielä oikein päin! Se tietenkin tietää lisää hommia lapselle ;) kohta saa äidin kanssa pyykätä.

Sitten on palapelit, jotka vissiin eivät poikien juttuja taida olla. Ystäväni tytär osasi tehdä palapelejä alle vuosikkaana. Palapelejä, ei nuppipalapelejä. Poikaani ne eivät kiinnosta pätkän vertaa. Teimme yhden palapelin alkukeväästä, poika auttoi minua jonkun verran ja saimme sen tehtyä. Sen jälkeen ei olla koskettukaan siihen, vaikka olen yrittänyt houkutella. Näköjään miehinen ajattelutyyli valloillaan: kerran tehty on tehty.

Polkupyöräilyä opettelemme, menee jo suht hyvin eli polkee ja ohjaa, mutta matkat ovat turhan lyhyitä. Erottaa vasemman ja oikean (mikä helpottaa huomattavasti!). Uintia haluaisin myös opettaa (siskoni oppi uimaan 3-vuotiaana), mutta pojalla on putket korvissa, joten se on hidastanut. Onneksi itse tiedostaa asian, joten ehkä ne tulpat saadaan laitettua paikoilleen.

Äänestä
  • En ole pitänyt tytärtäni mitenkään ihmeellisenä (nyt 2v 1vk) Oppi päiväkuivaksi 1v 4kk ja kokonaan kuivaksi 1v 7kk. Osaa pukea ja riisua vaatteensa, myös vetoketjun laittamisen kiinni oppi 1v 5kk vanhana. Oppi syömään itsenäisesti 1v ja kävelemään 11kk vanhana. Kiipeää liukumäkeen ja muutenkin portaat ylös.

    Ymmärsi 1v jäähypenkin tarkotuksen, josta tulikin vääntöä saman ikäisen lapsen äidin kanssa. Hänen mielestään 1v lapsi ei pysy jäähyllä ja ei ymmärrä miksi hänet sinne laitetaan. Meillä ymmärsi ja ymmärtää tarkoituksen, ja pelkkä uhkailu jäähiksestä saa tytön rauhoittumaan. Esiuhma oli 1v vanhana ja tuli todella "pahana". Nyt ollaan uhmailtu päivittäin ;)

    Aina ollut erittäin tempperamenttinen (tullut minuun :)) Puhetta alkoi tulla enemmän 1v 9kk vanhana, mutta ennen sitäkin ymmärsi mitä sanottiin ja käskettiin. Puhuu pitkiä lauseita ja muistaa talvella tapahtuneita juttuja, jotka käy ilmi hänen puheistaan.

    Hänen pikkusiskonsa (6kk) on selvästi tyttöä rauhallisempi ja kehitykseltään omanlaisensa. Hänen kehitystään vertaamalla olen huomannut että esikoisemme on ikäistään osaavampi ollut aina, tosin vauvoilla kehityserot ovat tässä vaiheessa vielä suuria (0-6kk). Samoin kooltaan on ollut ikäisiään päätä pidempi, juuri pari viikkoa sitten häntä luultiin 3-vuotiaaksi :) Jollekin olen sanonutkin, ettei meidän esikoinen ole ikinä ollut edes vauva :) jospa tämä kuopus olisi vauva vähän pidemmän aikaa

    Äänestä

Olkoon miten on, mutta muista että sen ikäinen lapsi ei vielä oikeasti tajua maailman menosta mitään. Naapurissamme on pariskunta joka antaa 2v lapsen juoksennella yksin kerostaloalueen pihoilla ilman vahtimista. Olipa miten näppärä pyöräilijä tahaansa, niin liikennesäännöistä ei sen ikaisellä ole mitään tietoa. Mielestäni hullua päästää sen ikäinen ulos ilman aikuisen seuraa.

Äänestä

Aloittaja, etkö tosiaan ymmärrä miksi turvaportteja käytetään rappusissa?? Sinulla on varsin kehittynyt poika. Itsellänikin on 2 v poika joka hienosti kulkee rappuset ylös ja alas, mutta muuten on niin vauhdikas tapaus että ihan hänen oman turvallisuuden takia portti on käytössä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmetellenkummaste kirjoitti:

2-vuotiailla tuntuu olevan kovasti kehityseroja, onko näin? Viestini tarkoitus ei ole nyt nostaa omaa lastani jotenkin jalustalle. Arvostan jokaista lasta kovasti, ja kukin kehittyy omaan sopivaan tahtiinsa! Kehitys ei kerro mitään älykkyydestä tms, tiedän sen. Myöhemminkin ehtii, eikä valmiissa maailmassa ole kiire.:)

Mutta siis... Lähes aina kun törmään muihin uusiin lapsiin, puistossa, neuvolassa, kaupassa, milloin missäkin, luulen saman ikäluokan lapsia aina paljon nuoremmiksi, kuin omani. Poikani on 2v 1kk. Keskustelussa käy kuitenkin ilmi, että lapset ovat saman ikäisiä, tai lastani vanhempia. On tullut pari kertaa nolo olo, kun olen iloisesti aloittanut keskustelun tyyliin "Tulehan "Heikki" moikkaamaan, kun täällä on vähän nuorempi poika!", ja sitten toinen lapsi onkin vanhempi... Toivon kovasti, ettei joku ole joskus loukkaantunut.

Tänään taas hämmästyin, kun törmäsin 2-vuotiaaseen, joka piti nostaa liukumäkeen, koska ei vielä osannut kiivetä 1,5 metriä pitkiä tikapuita! Varmaan alle vuoden vanhana meidän poika jo sellaiset kipusi. Ja hirmuisen paljon on samanikäisiä, jotka sanovat vasta joitain sanoja, tai tosi tynkiä lauseita. Poikani juttelee tarinaa ihan muitta mutkitta. Lausuminen on joskus hakusessa, ainakin vaikeissa sanoissa, mutta taivuttaa sanat kyllä ja puhuu pitkillä lauseilla. Asioista voi keskustella ja puhuu hyvin puhelimessakin.

Lisäksi on tuttujakin 2v lapsia, jotka eivät vielä edes harjoittele pottailua. Poikani ei enää käytä vaippaa edes öisin. Nyt on in juttu, kun ei halua enää pissiä pottaan vaan pissaa kuulema niin kuin isot pojat, eli seisten jakkaralla pöntön edessä.:) Pihalla juoksee puskaan pissalle, heh.

Pukee helpot vaatteet itse, on omatoiminen monessa asiassa, esimerkiksi petaa sänkynsä aamuisin pyytämättä (suunnilleen...), osaa itse hakea hammasharjan ja laittaa siihen tahnaa, siivoaa iltaisin omat lelunsa oikeisiin laatikoihin, osaa laittaa telkkarin pääälle ja dvd:n pyörimään (siis jos lähtee päälle ilman asetuksia, play napista), auttaa monissa kodin askareissa vaikka toki monessa on vielä enemmän haitaksi kuin hyödyksi... jne.

Tarhassa on 2v, joka juo vielä tuttipullosta. Tuntuu aivan oudolta, että tuollainen jäppinen joisi vielä pullosta. Meillä on kyllä käytössä ihan tavallinen lasi, ja haarukka sekä veitsi syömiseen. Tuttejakin 2-vuotiailla näkee. Voi hyvät hyssykät... Eihän sen ikäinen vauva enää ole ollut yli vuoteen.

Poika myös laskee 1-10. Laittaa esimerkiksi mielellään pikkuautoja jonoon ja laskee niitä. Joku joskus sitä ihmetteli. En ole itse sitä ihmeellisenä pitänyt. Yhden tutun 2v tuntuu myös tapailevan numeroita.

Ulkona ajaa mielellään polkupyörällä. Tukipyörät on toki vielä käytössä. Monesti näkee, että tuon ikäisiä kannetaan portaissa. No, ehkä se on vaan tapa. Uskoisin että kaikki 2-vuotiaat kuitenkin osaavat kävellä portaat? Usealla tuntuu kuitenkin olevan vielä lapsiportti kotona käytössä. En ymmärrä miksi.

Neuvolassa tuumasi täti ihmeissään, että poika vaikuttaa ikäistään vanhemmalta. Niin taitaa sitten olla. Mutta itse olen jotenkin kuvitellut, että kyllähän tuon ikäinen nyt yleensä osaakin kaikenlaista. 1-v on vielä aika taaperoinen, mutta 2v on jo melkoisen omatoiminen tenava.:)

Mites muilla 2-vuotiaat touhuilee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu