jos poliisi valehtelee esim. Tampereella lääkärille ihmisen tunnustaneen jotain, mitä tämä ei ole myöntänyt ja lääkäri kirjaa poliisin valheen M1 lähetteen pohjaksi niin mikä on sopiva rangaistus lääkärille ja poliisille?
valehteleva poliisi
kunnianloukkaussyyte
7199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
M1 lähetteellähän ihminen passitetaan mielisairaalaan. Lääkärin on itse päätettävä, kumman kertomusta hän uskoo ennen lähetteen kirjoittamista, poliisin vai potilaan. Lääkäri vastaa passituksesta, eikä poliisi.
Toki lääkäri on vastuussa lähetteen kirjoituksesta, mutta kyllä poliisikin on vastuussa omista valheistaan. Poliisilla ei tietääkseni vielä ole annettu valtuuksia valehdella tälläisissä asioissa, joskin siihen suuntaan ollaan menossa (poliisivaltio). Poliisit ovat jo pitkään harrastaneet valehtelua aina, kun toisella osapuolella ei voi olla näyttöä siitä. Ruotsissa jopa oikeuskanleri piti asiaa ongelmallisena.
http://sanomat24.fi/keskustelu/index.php?topic=428;prev_next=next
Tai alkuperäiskielellä:
http://svt.se/2.22620/1.579260/jk_manga_belagg_for_att_poliser_ljuger
Suomessa Nikula reppaili kuinka oli nostanut vain yhden syytteen, 18000 kantelun johdosta. Tämähän ei todenna muuta kuin sen, että valvonta suomessa on täysin näennäistä. Eli kantelut ollaan vain käsittelevinään. Vrt Saddamia äänesti 100%.
Rehellinen poliisi on satuolento !! Siis pelkkää propagandaa ja kusetusta !!
Meinaan 1:18000,hyvä näin jos on..uskomaton lukema..menee reteesti ohi esim potilasvahinkokanteluista.
Kantelut siis tarkistaa vain yksi..niinkö ?
Oletko kenties niin tyhmä, ettet ymmärrä mitä tuo 1:18000 tarkoittaa??? Katsos kun kaikkien tutkimusten mukaan noista kanteluista se noin 18000 sattuu olemaan laistesi mielisairaiden paskojen hengentuotetta jota ei voi ottaa tosissaan tai edes lukea läpi nauramatta!!!
Ja tottakai poliisin on tehtävä ensin arvio MT-potilaasta ja otettava yhteyttä lääkäriin joka sitten tekee sen lopullisen arvion, vai kuvittelitkos että jokaisen poliisipartion mukana kulkee useamman alan lääkäreitä??? Hitto että sä olet idiootti...tai todennäköisemmin olet niitä MT-potilaita...
Joo, tosi on. Niistä kanteluista 99 % on sellaisia, ettei niitä pysty nauramatta lukemaan. Joskus säälittää, kun laatijana on asianajaja, mutta hänhän kirjoitta rahasta mitä päämies vaatii.
kantelua ? Hyvä jos olet kuullut niistä juttua kahvipöydässä, kun isot pojat ovat kertoneet niistä kaupunkitarinoita.
Ehkä olet oikeasti niin hölmö, että luulet, että Irakissakin kaikki olivat tyytyväisiä kun 100%:sti äänestivät Saddam Husseinia ja taitaa se Pohjoiskorean suuri johtajakin saada samaa luokkaa olevia ääniprosentteja. Suomi on samaa tasoa oikeusvaltiona kuin edellämainitut. EIT:n tuomioissakin Suomi on kärkisijalla.
Vain laisesi umpijuntti luulee, että Suomessa on mikään asia huonommin kuin missään muualla Euroopassa. Sä et vain tajua, että täällä on paljon helpompi valittaa asioista kuin missään muualla, koska Suomen viranomaiset antavat idioottienkin hyppiä nenilleen. Ei tarvitse kuin mennä Ruotsiin niin siellä laisesi idioottipaskat saavat kärsäänsä heti kun alkaa aukomaan päätään.
Mielestäni tähän asti jatkunut pehmoilu tulee lopettaa välittömästi ja poliisin tulee pistää pullamössöt ojennukseen kunnon selkäsaunoilla. Johan nähtiin jokunen vuosi sitten miten ääliökansa pistettiin ruotuun ASEMien aikaan pikku kurinpalautuksella...eipä ole enää pennuilla tehnyt mieli tuhota toisten omaisuutta noin julkisesti.
Ja jos mielestäsi ei ole mitään hauskaa siinä, kun ääliö valittaa esim. asevelvollisuudesta EIT:meen niin olet joko samaa ääliöporukkaa tai sitten muuten vain tyhmä. Ei kai kenelläkään täysjärkisellä edes tulisi mieleen valittaa EIT:meen jos sattuu laiskottamaan ja on muuten vaan kykenemätön ottamaan vastuuta mistään. Tuosta kantelujen teosta on vain tehty liian helppoa ja Suomesta löytyy sellainen yhteiskuntaluokka joka on tajunnut olevansa ikuisia häviäjiä ja yrittävät jollain nostaa omaa arvostustaan...vaikkakin heikoin tuloksin. Euroopassa muut maat nauravat todellakin näille "ihmisoikeus" aktivisteille:) Eihän suomen teinit edes ymmärrä mistä on kyse...