Nettiyhteyden kanssa on ollut ongelmia. Minulla on DNA:n kiinteä laajakaista, siis ihan perinteisestä puhelinpistokkeesta tuleva. Ongelmien ilmaannuttua vaihdoin modeemin langattomaan, jotta sain noin 7 metrin välijohdon pois. Yhä edelleen nettiyhteys pätkii. Missä voisi olla vika kun kone näyttää, että langaton yhteys on päällä ja signaalikin on hyvä, mutta kuitenkaan selain ei aukaise nettiyhteyttä. Samoin Skype:n merkki säilyy harmaana, eli ei yhteyttä. Minulla on kaksi konetta ja molemmissa on tapahtunut noin. Selain on Firefox, käyttis Win XP, modeemi TeleWell TW-EA510.
Vanhan kiinteän modeemin kanssa oli sama juttu. Modeemissa paloi myös nettiyhteysvalo, mutta silti kone ei saanut aina yhteyttä nettiin. Ongelma esiintyy ajoittain, mutta on varsin hankala.
Vanhan kiinteän modeemin kanssa oli sama juttu. Modeemissa paloi myös nettiyhteysvalo, mutta silti kone ei saanut aina yhteyttä nettiin. Ongelma esiintyy ajoittain, mutta on varsin hankala.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Modeemin resetointi saattaa auttaa, kokeile.
Mulla oli sama kuin sulla. Kaksi vuotta dna:n kanssa, kunnes viimeisinä kuukausina häiriöt oli moneen kertaan päivässä ettei pankkiasioitakaan uskaltanut hoitaa kun yhteys napsui niin tiuhaan poikki.. Kaikki on nyt kunnossa kun vaihdoin Soneralle. Noin puolitoista kuukatta nyt tätä kokeillut eikä kertaakaan mitään häiriötä. Sama kone edelleen ja sama tw-ea510 modeemi käytössä.
Jäi mysteeriksi mikä oli todellinen syy.
taitaa syy olla DNA. Vaihda operaattoria parempaa joita ovat varmaan kaikki muut. Tietysti kannattaa olla yhteydessä DNA:n tekniseen tukeen ensin niin ei tartte Soneraan ainakaan vaihtaa.
Soneran ADSL:ssä muuta vikaa ole kuin törkeä hinta haja-asutusalueilla. Vai onko, ja jos niin mitä?
Tekninen tuki tuli tutuksi dna:lla, Välillä jo mietin että en vaan osaa. Jopa kotona kävivät tutkimassa laitteet ja kaapelit. Mutta se siitä. Nyt maksaa 8/1 27,90 ja ainakaan vielä ei ole moitittavaa. Mielellään minäkin kuulisin mikä Sonerassa mättää?
Kallis ja asiakaspalvelu tökkii kunnes olet irtisanomassa liittymää. Laskuihin tulee kummallisia senttejä lisää. Plussaa taitavasta teknisestä tuesta ja laajakaistan pätkimättömyydestä eli toimintavarmuudesta. Kusetuksen makua myynnissä, tarjoukset ja lopullisen myyntihetken tilanne ei ole välttämättä samat, omakohtainen kokemus kännykkäliittymätarjouksesta johti siihen, että loppui yli 15 vuotta kestänyt asiakassuhde.